7 tapaa tuhota ihminen: kyyninen realisti muistelee, osa I: 3. Ole aina oma itsesi/ole aivan kuin muutkin

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Johdanto

Kerran, kauan sitten, istuin kasvatustieteen professori Erkki A. Niskasen vieressä taksin takapenkillä Helsingin rautatieaseman edessä. En muista minne olimme menossa ja miksi, mutta se muistan kuin eilisen päivän kun Erkki lausui,"on seitsemän tapaa tuhota ihminen". Hänen äänensä ja tyylinsä, silloin kun hän heittäytyy dramaattiseksi, on oma ja ikimuistoinen: kivikova, kolkko, kähisevä, riemastuttava. Käännyin heti hänen puoleensa korva tarkkana, nyt opin tärkeää asiaa, mutta sitten tapahtui jotakin, en enää muista mitä, ja asia jäi sikseen. En koskaan saanut tietää mitä nuo seitsemän tapaa ovat. Seitsemän on joka tapauksessa maaginen valehtelijan luku, mutta silti - tai siksi - olen siitä päivästä lähtien miettinyt mitä nuo tavat ovat. Ainoa mahdollisuus on keksiä ne itse, ja tässä ne sitten ovat ylös kirjoitettuna ja paperille pantuna, kahteen eri luokkaan jaettuna. Onhan todella eri asia tuhota itsensä kuin joku muu, joten kaksi kategoriaa tarvitaan. Ihminen harvemmin haluaa tuhota itsensä mutta tekee sitä silti koko ajan. Ihminen haluaa tuhota vihollisensa mutta harvemmin edes yrittää. Siis ensimmäinen luku kuvaa sitä mitä ihminen melkein kuin huomaamattaan tekee ja toinen kuvaa sitä mitä ihminen ei tee vaikka pitäisi. Miksi tuhota itseään kun voi keskittyä vihollisiinsa? On tietysti mahdollista tuhota itsensä tuhotessaan vihollistaan. Moni kuvittelee tuhoavansa vihollisensa tuhotessaan itseään, tai kuvittelee tuhonneensa vihollisensa tuhottuaan itsensä - joka tarkoittaa, että minä itse olen oma viholliseni. Ei kuitenkaan sotketa asioita: minä olen minä ja viholliseni on joku aivan toinen ihminen. Entä jos ei ole vihollisia? Kaikilla on vihollisia, turha toivo, ettei niitä olisi. Mutta jos ei millään keksi yhtään, siitä voi hyvin päätellä, että elämä on jäänyt aivan kokonaan elämättä. Sekin on yksi itsetuhon tapa ja muoto, olla elämättä ja keskittyä elämättömään elämään, tyyliin "kun ei mitään yritä, ei mitään häviäkään "tai "avain onnellisuutteen on pienissä asioissa". Jos olet elämässäsi tehnyt yhdenkin peliliikkeen, sinulla on vihollisia. Eikä sen peliliikkeen herra paratkoon tarvitse olla mikään ilkeä, paha ja tuhma liike. Päinvastoin, onnistunut ja hieno peliliike on paras keino hankki vihollisia. Mutta jos vihollisten tohoaminen on harvinaista, sinulle ei ole aihetta huoleen: tuskin hekään viitsivät ryhtyä toimeen sinua vastaan; mutta jos joukossa on yrittelijäitä yrittäjiä, olet liemessä. Ja mitä enemmän sinulla on vihollisia, sitä suurempi todennäköisyys, että joku viitsii tehdä jotakin. Miksi et siis itse ryhdistäytyisi ja aloittaisi jo tänään tuhoamiskampanjaasi eli astuisi sotapolulle, tuhon tielle? Olet joka tapauksessa jo aloittanut lukemalla joka päivä murhamysteereitä ja katsomalla väkivaltaohjelmia televisiosta. Mikä muu ihmistä kiinnostaisi kuin väkivalta, kuolema ja verenvuodatus? Seksi tietysti on toinen iso asia, mutta kun seksi piilotetaan, tuho ja kuolema jäävät jäljelle. Mikään muu ei kiinnosta oikeasti ja kuljeta mielikuvitusta mukanaan samalla tavalla.

1. Ole itsesi pahin vihollinen ................................................................................................................ 4

2. Syleile vihollisiasi............................................................................................................................. 8

3. Ole aina oma itsesi/ole ihan kuin muutkin .......................................................................................12

4. Luota maailman oikeudenmukaisuuteen .........................................................................................12

5. Elämäni pyrkyrinä...........................................................................................................................12

6. Tee aina niin kuin muutkin ..............................................................................................................12

7. Tapa itsesi.........

7 tapaa tuhota itsesi, osa I:3. Ole aina oma itsesi/Ole aivan kuten muutkin

Kukaan meistä ei ole rautaa, eikä kukaan erilainen kuin toinen. Jokaisella meillä on päällään rooliuniformu, joka määrää ketä ja mitä me olemme. Yksilöllisyys on vaarallinen harha, jonka ylläpito on ulkoistettu palkatuille harhauttajille: he kehuvat yksilöllisyyttämme ja keksivät sille uusia muotoja ja ilmaisun tapoja. Toiset luovat muotia, joka on erikoisuutta samanlaisuudessa, erottautumista erottautumattomuudella. Pienet erot ratkaiseva ja niiden lukutaito on hyvin sopeutuneen ja normaalin ihmisen voiman ja vaikuttavuuden ehtymätön lähde. Suuret erot, siis yksilöllisyys, johtavat syrjäytymiseen, syrjintään ja kaikkeen siihen pahaan mitä tästä seuraa. Paras siis olla varovainen ja tunnistaa oman viiteryhmänsä vaatimukset.

Minuus on joka tapauksessa kovin ohut käsite eikä minuuden ajatus selitä mitään, siis siitä mitä olet ja mitä teet, millainen elämänsuunnitelma sinulla on ja millaiseen elämääsi perustelevaan kertomukseen turvaudut. Minä on vain sosiaalisten suhteiden varjo, ei paljon muuta.

Mutta tässä piti puhua itsensä tuhoamisen etevimmistä tavoista. Miten tuhota sellaista jota ei oikeastaan ole edes olemassa? Olet aikuinen tai ainakin nuori aikuinen, lapsipsykologiksi minusta ei ole, vaikka kaksi lasta olenkin saattanut maailmaan, tänne turhuuden turuille. Jätetään lapset rauhaan. Olet siis ajelehtinut osaksi jotakin viiteryhmää, minä akateemiseksi opettajaksi ja työläiseksi tietotehtaaseen, sinä vaikka journalistiksi tai rakennushommiin, tai miksei ammattirikolliseksi - rooli se on sekin. Olet löytänyt elämänsuunnitelman, siis sen joka hahmottaa osaasi tuon viiteryhmän jäsenyydessä. Olet antanut kertoa itsellesi elämää perustavan ja perustelevan kertomuksen.

Elämänsuunnitelma kertoo miten sinun käy maailmassa, siis pitää käydä ja käy jos kaikki menee hyvin niin kuin suunniteltu on. Perusteleva kertomus osoittaa miksi elämäsi on kaunista, hyvää, arvokasta, suotavaa ja kaiken kaikkiaan juuri sellaista kuin hyvän elämän tulee olla. Ilman tällaista sepitettä kukaan ei jaksa elää tässä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa, joka on kuin onkin pelkkä helvetti, siis ilman tuota perustavaa onnellisuuskertomusta. Ei ole helppoa kenelläkään, mutta fiktiivisesti kaiken pystyy näkemään toisin. Hyvin menee, suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Stadin Kurvissa Sörnäisten metroasemalla sen näkee oikein hyvin, jos vain viitsii katsoa vähän tarkemmin. Itäkeskus on hyvä havainnointipaikka, jokainen löytää omansa läheltä kotiaan.

Kukin meistä jaksaa elää sen sepitteen varassa, että elämä on onnellista ja kaikki sittenkin oikeastaan hyvin. Aina on löydettävissä vielä pahempi vaihtoehto, siihen kun tarkentaa katseena ja vaivautuu vähän eläytymään, oma osa on aivan hyvä. Kenellä onkaan varaa päinvastaiseen reittiin, siis paremman elämän haaveeseen. Ei pidä tarrautua toiveeseen paremmasta, ainakaan kovin paljon paremmasta, kuvitelma tulee aivan liian kalliiksi. Pahemmassa on pysyttäydyttävä, jotta elämä olisi edelleen hyvää ja onnellista. Ja aina voi lotota.

***

Ole aina oma itsesi/ole aivan kuin muutkin tarkoittaa, että olemalla aivan kuin muutkin olet oma itsesi. Olemalla jotakin muuta kuin muut, olet siis jotakin muuta kuin itsesi. Tässä onkin juuri se suuri mahdollisuutesi tuhota itsesi: ole erilainen, ole yksilö, ole ainutkertainen ja vapaa ihminen niin et ole yhtään mitään. Näin olet tuhonnut sosiaalisen minäsi.

Hienointa on, että pystyt aivan itse päättämään tuhotyön laadusta, sen alasta ja syvyydestä, hienosäädöstä. Ikivanha elämisen ohje kuuluu: tule sellaiseksi kuin olet - nyt siihen on mahdollisuus, kun minän ainutkertaisuuden korostaminen on sen tuhoamista. Nyt minun on vain todistetta, että tämä on mahdollista, ja tämä todistus tapahtuu kertomalla kunka kaikki tehdään.

Laita kevätesikota häpykarvoihisi ja mene alastomana kävelemään Espalle, siis kotipaikkakuntasi näkyvimmälle paikalle. Seuraa mitä tapahtuu. Mitä tapahtuu, en osaa sanoa, ehkä ei mitään tai sitten poliisi tulee ja vie mukanaan. Olen usein ajatellut mitä tapahtuu, jos pariskunta kesäisenä lauantaina panee, siis ihan oikeasta panee, Espan nurmikolla. Meneekö juttu raastupaan asti, en tiedä, mutta lukijan kuva saattaa hyvin päätyä paikallislehteen. Joskus kauan sitten viuhahtaminen oli kova juttu, siis juoksi alasti paikasta toiseen, niin kuin viuh-viuh vaan. Mutta tässä tarvitaan tyynen rauhallinen esiintymistapa.

Esimerkki on typerä, liian äärimmäinen. Miksi niin? Siksi ettei moinen toimita kuulu mihinkään elämänsuunnitelmaan ja rooliin. Puukotus, hakkaaminen, tappelu ja ryöstö eivät kummeksuta ketään, koska tiedämme aivan hyvin miksi sellaista tehdään: tekijä osaa esittää nuo teot oman elämänsuunnitelman mukaiseksi ja kertoa millä tavalla ne kuuluvat hänen omaan onnellisuuskuvaansa. Joku idiootti asiantuntija kertoi aamun lehdessä, että kakarat puukottavat saadakseen rosvottua toiselta kympin. Syynä on, että he haluavat ostaa sadan euron pläägät. Lapsellinen väite, todella. Syynä maa ja onnellisuussepitettä, tosin keskiluokkaiselta kannalta kovin pervoa puukotukseen on halu olla kingi, paras, vahvin ja törkein. Kaikki on osa elämänsuunnitelma sellaista. Minä kyllä osaan kuvitella, miten hauskaa ja jännittävää, syvästi tyydyttävää on puukottaa toista keskellä katua ja tietää, ettei moni siihen pysty.

Kun sanot, elä puukota toista, se on tuhmaa ja joudut vielä vankilaan, suositat toiselle oman minän typistämistä, lopultakin sen uhraamista ja tuhoamista. Olisiko antaa jotakin tilalle, jotakin joka perustuu uuteen elämänsuunnitelmaan ja onnellisuussepitteeseen. Mistä sellainen tähän hätään saadaan? Kuinka kauan sellaisen rakentaminen ja vakiinnuttaminen kestääkään?

Ei kenellekään voi mennä sanomaan, ole jotakin muuta kuin oma itsesi. Tämä on sama kuin sanoisi, hävitä itsesi - ei mikään helppo juttu eikä edes kovin kiva. Edellä uskalsin väittää, että ihmisen minä, persoona, on oman sosiaalisen roolin rakentama puoliksi sepitteinen kokonaisuus, jolloin roolin vaihtaminen on minuuden tuho - tuskallinen juttu. Kehottamine roolin vaihtoon, ei paljon auta, siihen on opastettava, koulutettava ja lopultakin pakotettava. Erityinen syy tähän vaikeuteen on siinä, että minä on jo omaksunut onnellisuuskertomuksen. Sen mukaan olen onnellinen juuri siinä mitä olen ja rooli on minulle hyvä - kuka sellaisesta luopua haluaisi.

Kun onnellisuuskertomus häiriintyy, ihminen haluaa ja joskus myös yrittää vaihtaa rooliaan ja sosiaalista asemointiaan. Siitä vain yrittämään, kyllä se onnistuu. Suomi on vapaa maa, joka tarjoaa monenlaisia ympäristöjään sille, joka haluaa kokeilla siipiään. Toisaalta suutari pysyköön lestissään, en minäkään yritä romaania kirjoittaa, ei vaikka filosofia kuinka inhottaisi.

***

Mutta minän tuhoaminen, miten se sitten sujuisi? Muuta itseäsi suuntaan, jota ei ole, siinä on neuvoni itsetuhoisille. Kuvittele olevasi aito minä, persoona, joka pystyy valitsemaan ei vaan roolinsa ja sosiaalisen ympäristönsä vaan myös itsensä ikään kuin sosiaalista ei olisi olemassa eikä sitä tarvittaisi elämisen perustaksi. Ehdotus on ihan ufo, täytyy myöntää, etten osaa oikein edes kuvitella mitä tämä tarkoittaa ja miten kaikki tehtäisiin. Miten valita elämänsuunnitelmakseen jotain sellaista jota ole olemassa. Mitä tahansa valitset, se on jo olemassa, ellet sitten valitse totaalista sekoilua ja hullutta. Mutta miten siihen päästään? Mömmöt ja viina ovat aivan tavallinen vaihtoehto, ei niihin liity mitään uutta tai radikaalia.

On tyydyttävä vähempään kuin uuden etsiminen, se tie on umpikuja. Suosittelen sellaisen roolin ja elämänsuunnitelman valintaa, joka on sinulle vieras, omituinen ja jotenkin mahdoton. Siellä onnellisuuskertomus kohtaa vaikeuksia ja varmasti koet oman itsesi typistetyksi: et enää koe mahdollisuutta toteuttaa itseäsi, menestyä ja elää täyttä elämää. Tuollainen sepite ei kestä uuden ja vieraan ympäristön luomaa todellisuuden painetta.

Vilkaistaan muutamaa esimerkkiä lepopäivän ratoksi. Entä jos alkaisin opiskella ranskaa ja mennä Brysseliin AU:n tulkiksi? Tai opetella lukemaan japanilaista kirjallisuutta alkukielellä, siis lukemaan kanjeja, noita kummia kiinalaisperäisä häkkyröitä? Tai voisinhan perustaa firman, joka ostaa ja myy jotakin kivaa ja kummallista. On tuhat tapaa tehdä itsensä onnettomaksi. Nuorena opiskelija joskus leikin ajatuksella osata matemaattista logiikkaa. Luin kirjoja ja istuin matematiikan laitoksen kirjastossa Turussa. Tiesin ettei hommassa ole mitään järkeä, haavetta kaikki, mutta silti leikin tuota leikkiä. Hauska pikku haave, jossa aistin samalla vaaran viekoituksen. Mitä jos todella satsaisin matemaattisen logiikan opiskeluun hyvin tietoisena, ettei se onnistu koskaan, ei ainakaan tarpeeksi hyvin. Hylkäisin itseni ja muuttuisin toiseksi, samalla tiedostaen että perustava onnellisuuskertomusta olisi kovin vaikea rakentaa mitenkään pitävälle pohjalle. Moni kuitenkin yrittää hyppyä tyhjyyteen aivan vakavissaan ja jää sitten ajelehtimaa johonkin kummaan välitilaan ei-kenenkään maalle.

Mutta miksi pitää ajelehtijoita epäonnistuneina tai houkutusten uhreina. Jos todella haluaa tuhota itsensä yhteiskunnallisena olentona, roolin kantajana ja elämänsuunnitelman toteuttajana, niin sitä vain vaihtamaan oma osa johonkin mahdottomaan positioon. Ehkä joku näkee oman onnellisuuskertomuksensa täydellisen onttouden ja haluaa siitä eroon, eikä vain siitä vaan kaikista onnellisuuskertomuksista. Sepite on aina sepitettä ja sepitteen läpi näkee kunhan vain viitsii katsoa. Amerikkalainen sanoo: "Life is a bitch and the you die". Kaverini Chuck, insinööri Pittsburghista määrittelee keskiluokkaisen elämän näin: "Life is birth, school, work, death". Turha luulla etteikö elämänvalheen onnellisuusvaatimuksen onttoutta havaittaisi. Mutta kenellä on varaa irtautua siitä kokonaan, ei kai kenelläkään?

Mahdollisuuksia toki on aina. Kuka tahansa pystyy valitsemaan elämänsuunnitelman, jossa oma minä ei toteudu yhteiskunnallisessa ympäristössään. Tämä tarkoittaa minän radiaalia typistämistä ja yhtä tapaa tuhota itsensä. Mutta eikö olekin omituista, että sosiaalinen minä, joka sinänsä ei ole mitään, on kyllä tuhottavissa. Tarvitsee vain valita rooli joka ei sovi itselle. Mutta mitä tämä muka tarkoittaa tilanteessa, jossa minä ei alun perinkään ole mitään. Mitä siis tarkoittaa, "ei sovi itselle"? Mikä se sellainen "itse" muka on? Vastauksia on vaikea löytää, mutta on helppo huomata, että jokaiselle ihmiselle on tarjolla rooleja ja asemia, joissa takuuvarmasti tulee onnettomaksi, joissa onnellisuussepite ei toimi. Siellä oma minä ei toimi, siellä se typistyy ja lopulta tuhoutuu.