7 tapaa tuhota ihminen, kyyninen realisti muistelee: osa I, 7. Tapa itsesi

12.01.2021

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Otetaan tässä otsikko noin jotenkin ironisesti, enhän nyt kuitenkaan suosita itsemurhaa kenellekään, en sitten kenellekään. Mutta jos puhutaan itsensä tuhoamisen tavoista, itsemurha on pakko mainita. Tietysti murhaamalla toinen ihminen tappaa samalla jotakin omassa itsessään ja hävittää omia elämisen mahdollisuuksiaan, mutta tämä kyllä kuuluu enemmänkin edellisen luvun 6 piiriin, joten se sitten siitä.


Miten on ohjeen "tapa itsesi" ironian laita? Jos valitat elämäsi kurjuutta jokapäiväistä kärsimystäsi ja minä annan neuvon "tapa itsesi", kyseessä lienee ironia, koska on vaikea kuvitella tuota neuvoa mitenkään vakavasti otettavaksi. Sanon siis jotakin, johon en itse usko ja jonka yleisö, valittaja mukaan lukien, tajuaa juuri sillä tavalla. Juuri tämä on ironiaa. Vielä: kärsimys on pahaa asia ja sitten ehdotan hoidoksi jotakin vielä pahempaa, ikään kuin kyseessä olisi jokin hyvä. Ironia vaatii, että kutsun pahaa tai huonoa hyväksi, siis tässä tapauksessa pahin mahdollinen teko, itsensä tappaminen nimetään hyväksi tavaksi pelastua kärsimykseltä, paha onkin hyvää, siinä ironikon suuri keksintö. Kun naapuri on ostanut vanhan ja ruosteisen auton, minä saapastelen paikalle ja käsiäni levitelleen sanon "onpa naapuri ostanut hienon menopelin"; siis kutsun romua hienoksi autoksi, joka kääntää asiat nurinpäin. Minun pitäisi sanoa, "onpa romu" tai "älä nyt ainakaan tapa itseäsi, olet miten onneton tahansa".


Sarkasmi on ironian sukulainen, ja siinä puhuja kääntää hyvän asian pahaksi tai huonoksi. Kun sanon oikein kauniisti ja tyylikkäästi pukeutuneelle naiselle "mitä rättejä olet taas pukenut päällesi", saatan olettaa hänen ottavan tämän imarteluna, mutta sarkasmi tämä silti on. Vaatii vahvaa huumorintajua tajuta sarkasmi siksi mitä se on, nimittäin asian esittämistä väärin päin.


Kuolemisenkin saa käännettyä sarkasmiksi, ja yllätys, yllätys, tällainen puheenparsi on jopa yleinen. Sen kyllä havaitsee, jos yrittää ja vaivautuu katsomaan asiaa tarpeeksi tarkasti. Eutanasiaa sanottiin joskus armomurhaksi, erityisesti kun sitä vastustettiin erityisesti kristittyjen toimesta. Eivät kaikki kristityt ole vastustaneet eutanasiaa, mutta eivät kaikki ole olleetkaan kristittyjä isolla koolla K. Kuinka eutanasiasta on puhuttu?


Kun elämä on ohi, kaikki hukassa, kovat tuskat, lääkkeet eivät auta tai niitä ei saa, on lähellä ajatus "pääsis pois", joka on järkevä toive - tätä on vaikea kieltää. En ryhdy selvittelemään asian ympärillä vellovaa keskustelua siitä, kuinka eutanasia on turhaa, koska apua kuitenkin on saatavilla. Uskovaisilla on sitten omat argumenttinsa, jotka perustuvat Taivaan Isältä saatuihin kristillisiin oppeihin ja käskyyn "älä tapa". Tarkoitukseni on vain huomauttaa, että eutanasian ja avustetun kuoleman vastustajat ovat sarkastisia, heidän perusasenteensa kääntyy sarkasmiksi, mikä ei todellakaan ole heidän tarkoituksensa.


Sarkasmi vaatii hyvän kutsumista pahaksi tai hyvän tekemisen kääntämistä pahan tekemiseksi. Kun kuolema on tervetullut helpotus ja kärsivän ihmisen oma, itsenäinen ja huolella punnittu valinta, eutanasian vastustaja kääntää asian pahaksi, kiellettäväksi ja kokonaan käsittämättömäksi - pelaa siis sarkasmipeliä vakavalla asialla. Hyvä kuolema kääntyy näin pahaksi ja tuomittavaksi valinnaksi. Kristillisen perinteen mukaan itsemurhaajaa ei haudata siunattuun maahan, vaan heitetään menemään jonnekin raatopakalle - haudataan hautausmaan aidan toiselle puolelle. Näin käy kun turvautuu omalla kohdallaan avustettuun kuolemaan, joka siis luokitellaan itsemurhaksi. Eutanasia suorittaja menee murhaajana tietysti suoraan hirteen, jos kristityiltä kysymään.


Mutta sarkasmin äärellä ollaan joka tapauksessa, kun puhutaan eutanasiasta ja avustetusta kuolemasta. Entä jos kuolema onkin aina paha asia? Kuolema on paha asia, jos sitä verrataan hyvään elämään, hyvä asia jos sitä verrataan johonkin kauheaan elämässä. Nyt on siis mahdollista ajatella ironisesti, että paha, kärsimyksen kyllästämä elämä kääntyy kuolemassa hyväksi, toisin sanoen kutsumme jotakin pahaa hyväksi. Eutanasian kannattaja turvautuu ironiaan sanoessaan kuolemaa hyväsi asiaksi tyyliin "hyvä kun hän pääsi pois". Siis tapahtuu niin, että paha kuolema - kuolema on aina paha - muuttuu eutanasian kannattajan puheessa hyväksi asiaksi, joka vastaa ironian peruskaavaa. Onnittelen kuollutta kun pääsi pois, joka on aivan sama asia kuin naapurin onnittelu autonromun oston vuoksi. Omituisella tavalla kuolema, joka on aina paha asia, onkin joskus hyvä asia - tämä on looginen ristiriita joka edelleen korostaa keskustelun ironista ja sarkastista virettä.


***


Historian kaksi tunnetuinta itsemurhaajaa ovat Sokrates ja Jeesus. Sokrates oli kollegani Arto Siitosen mukaan vanha rappeutunut juoppo, jonka herjoja kukaan ei enää jaksanut kuunnella. Kun hän sitten oli oikeudessa Ateenan nuorison turmelemisesta, hänhän oli toivoton pederasti, hän ärsytti tahallaan oikeutta niin, että sai kuolemantuomion. Lopuksi hän itse joi myrkkyä ja kuoli, aivan kuten oli itse halunnut. Kyseessä oli avustettu itsemurha.


Jeesus on toinen esimerkki. Hän oli tietoinen Isän suuresta suunnitelmasta, jonka mukaan hänen oli kuoltava, jotta ihmiset pelastuisivat - siis aivan tyypillinen ihmisuhri. Aikojen alusta saakka on uskottu, että jumaluudet lepytetään vain uhraamalla eläviä olentoja, jolloin ihmisuhri on paras. On selvää, että ihminen on parempi uhri kuin kana. Jeesus siis halusi tulla surmatuksi ja pyri edesauttamaan asiaa parhaan kykynsä mukaan. Kun Sigmund Freud sanoa lääkärilleen, nyt on aika saada kuolettava ruiske, hän sai sen. Kyseessä on aivan varmasti itsemurha, aivan samassa mielessä kuin Sokrateen ja Jeesuksen itsemurha.


Itsemurhia on aina tehty, avustettuja ja avustamattomia. Mutta kuinka itsemurha pitää tehdä? Olen joskus ajatellut asiaa, ei niin että olisin ajatellut tehdä itsemurhan, vaan kysyen kuinka homma hoidetaan eettisesti.


Itsensä tappamisessa on se ongelma, että läheisesi kärsivät siitä jopa kohtuuttomasti. Se, että vihollisesti iloitsevat siitä, ei riitä kompensoimaan aiheuttamaasi tuskaa. Oletan siis että läheistesi kärsimys on suurempi kuin vihollistesi ilo, joten tekosi on huonosti perusteltu. Jos ilo olisi kärsimystä suurempi, asiaa pitää miettiä uudelleen. Onhan niin, että minulla saattaa olla paljon vihamiehiä, todella paljon, ja vain kovin niukasti empaattisia läheisiä. Jos näin on, itsemurha on oikeutettu.


Kannattaa kuitenkin miettiä vielä kerran, jos tilanne on kuten edellä kuvasin. Itsemurhani aiheuttaa yletöntä riemua suuressa joukossa ihmisiä ja surua, joskin suurta, vain muutamissa. Näin ollen tilanne on, kuten jo sanoin, suotuisa itsemurhalle. Mutta, ja tämä on iso mutta, riemun ylijäämä kohdistuu aivan väärälle taholle, vihollisiini, joille en tätä riemua suurin surminkaan soisi.


Tilanne on nyt se, että itsekkäästi ja omalta kannaltani en halua tehdä itsemurhaa - miksi suoda iloa vihollisilleni. Eettisesti ajatelleen kaikki on kuitenkin kunnossa: tekoni tuottaa maailmaan ylijäämän iloa ja onnea, juuri sitä mitä maailmassa eniten tarvitaan. Ratkaisu: etiikan kannalta itsemurhani on sallittu; itsekkäästi ajatellen en halua tehdä itsemurhaa; siis en tee itsemurhaa. Toisaalta, jos tekoni aiheuttaa suuren surun läheisissäni ja vain pienen ilon vihamiehissäni, velvollisuuteni on kieltäytyä itsemurhasta. Eettinen velvollisuutena on minimoida maailman tuska, ennen kaikkea rakkaitteni tuska.


Jos kuitenkin päätyy itsetuhoon ja päättää tappaa itsensä, tämä eettinen velvollisuus on otettava huomioon: minimoi lähtösi aiheuttama tuska. Seuraavassa muutama hajanainen ajatus asian tiimoilta.


Itsemurhaaja jättää aina viestin. Sen sävy on valittava oikein ja siinä on selitettävä ymmärrettävässä muodossa teon syy, syyllistämättä ketään eloon jäävää. Jopa vihollisten soimaaminen ja syyllistäminen on parasta jättää toiseen kertaan. Kirje on jätettävä paikkaan, jossa empaattiset tahot varmasti sen löytävät. Parasta on tietysti ilmoittaa suunnitelmistaan etukäteen ja kertoa mistä on kysymys. Vaarana on tietysti se, että empaattiset tahot ryhtyvät toimeen ja estävät itsemurhan. Tämä vakavasti otettava mahdollisuus on itsemurhaajan otettava huomioon. Päätös ennakkoinformaatiosta on vaikea, mutta sitä on kuitenkin harkittava tarkasti.


Kun kirje on kirjoitettu ja sijoitettu oikeaan paikkaan, on aika ryhtyä toimeen. Sitä ennen on kuitenkin mietittävä menetelmiä. Osoittautuu että valinta on vaikea. Siinä pitää yhdistyä nopea, tuskaton ja varma kuolema. Ei saa mennä juomaan syövyttäviä nesteitä, se on silkkaa hulluutta, lopullista itsetuhoa ilman toivoa nopeasta menehtymisestä. Tutkimusten mukaan ylivoimainen enemmistö itsemurhaa yrittäneistä ei halua kuolla. Yritys onkin avunhuuto ja mielenosoitus. Miksi yrittää, jos tarkoitus ei ole harkittu ja vakaa? Ei saa turhaan vahingoittaa itseään.


On erityisesti huomioitava, että itsemurhan jälkeen jonkun on siivottava jäljet. Korkealta sillalta veteen hyppääminen esimerkiksi tekee aivan kamalaa jälkeä, kun hyppääjän keho ikään kuin räjähtää veden pintaa. Vesi on kuin betonia, kun siihen iskeytyy suurella nopeudella. Itsensä ampuminen päähän, erityisesti haulikolla, tekee kamalaa jälkeä. Pitää ajatella että ensiksi paikalle saattaa osua lapsi tai kovin heikkohermoinen ihminen. Metrojunan alle loikkaaminen on Stadissa mahdollista, muualla junan. Ratikka tai kaupunkibussi ei ole hyvä idea tehottomuutensa vuoksi. Moni mies haaveilee nokkakolarista rekan kanssa, joka on hyvin huono idea. Jälki on rumaa ja viaton rekkakuski joutuu syytteeseen - huono juttu.


Naiset menivät ennen aikaan järveen, mutta hukuttautuminen kysyy kyllä luennatta ja ruumis saattaa olla vaikea löytää, eritysesti jos on käyttänyt painoja. Omaiset kyllä haluavat haudata, johon heillä on täysi oikeus, niin uskon. Edesmennyt ystäväni Rymättylässä ei halunnut pitkittää tuskiaan ja kyseli siksi lääkäriltä, onko olemassa jokin pilleri, jolla pääsisi elämästään eroon, jos tuntee pakottavaa tarvetta. Lääkäri tietysti valehteli, ettei sellaista olekaan. Minusta olisi hyvä jos asiantuntijat sanoisivat asiasta jotakin, huhu näes kertoo että lääkärit kyllä tietävät mitä tehdä omalla kohdallaan ja milloin. Ystäväni muuten kuoli pitkään sairastettuaan aivan luonnollisesti. Niinhän se on - ironiaa sekin - että elämä alkaa maistua lopun lähetessä.


§§§