Aamukahvit kotona Tokiossa

Teksti professori Timo Airaksinen

Onhan se kiva asustella Tokiossa yliopistolla, herätä linnunlauluun puistossa ja juoda aamukahvi rauhassa kaukana maailman melskeistä. Mutta uutiset kantavat tännekin. Kuvaavaa on, että Islannille tulee kiire päästä Euroopan unionin jäseneksi, koska pelkäävät päätyvänsä USA:n uudeksi osavaltioksi. Kanada olisi jo päässyt, mutta tarjous ei kelvannut. Grönlanti kelpasi myös USA:lle, mutta ei sielläkään innostuttu asiasta.

Ei tee vanhenevan ihmisen hermoille hyvää ajatella, että taas Lähi-Idässä pommitetaan villisti, sota laajenee, ja Ukraina unohtuu siinä melskeessä. Aina armeijat ovat valmiina tuhotöihin, johtajat uhoavat ja kansa yrittää olla ajattelematta. Ja Suomi on kahden tulen välissä: Venäjän uhka on ilmeinen ja Amerikan apu vähemmän ilmeinen. Nyt pitäisi luopua pyhästä ydinaseettomuuden ihanteesta, mikä lienee tarpeellista—ja kovin valitettavaa.

Ennen puhuttiin herraonnesta ja kiiteltiin, että hyvä on herraonni ollut viime aikoina. Ovela idea tuo herraonni. Kansa ajattelee aivan oikein, että demokraattinen äänestys valitsee sian säkissä. Mikä tyyppi se valittu on? Ken sen tietäisi, kun näyttöjä teoista ja toimista ei vielä ole. Euroopan johtajat tuskin tietävät, mitä johtamisen ideaan kuuluu. Vätystelyksi tahtoo mennä, paitsi Unkarin Orbanilta ja Ukrainan Zelenskyiltä, jotka tappelevat keskenään. Onneksi meillä on nyt pätevä ja intomielinen pressa—hyvä oli herraonni, luojan kiitos.

Mitä ajattelevat venäjäläiset omasta iki-Putinistaan. Ei kai yhtään mitään, kun ovat niin tottuneet maansa kurjuuteen ja sitten äiti Venäjän suurvaltastatukseen. Jokainen hoitaa oman arkensa, ja Putin sitten kaiken muun. Tätä sanotaan kansalliseksi apatiaksi.

USA:ssa ampuivat omaan nilkkaan, kun eivät osanneet vastustaa Trumpin seireeninkutsua, vaan ottivat kuin ottivatkin tuon Amerikan Uunon takaisin Valkoiseen taloon. Siis niin kuin laulussa sanotaan: "Uuno on numero uno." Trump on nero, kun keksi että valehtelu, ristiriitaiset puheet, tietämättömyys ja ennakoimattomuus edistävät parahiten oman asian ajamista. Ensin vaaditaan rauhanpalkintoa ja sitten pommitetaan Netanjahun kanssa naapurimaat takaisin kivikauteen. Amerikka on poliittisesti jakautunut, eivätkä porukat todellakaan ole apaattisia. Ihmiset ovat tyytymättömiä ja vihaavat toisiaan—mistä saisivat poliittisen messiaan, joka parantaisi haavat ja rauhoittaisi sielut?

Demokratiat ovat kaikkialla vaikeuksissa, joka on aito huolenaihe. Kun katsoo karttaa, pohjoismaat ovat mallillaan, muu EU aika hyvä, Kanada, Australia ja Uusi Seelanti kondiksessa, mutta siinä se sitten onkin. Liian monessa maassa on vahva johtaja, jolta sitten voi odottaa mitä tahansa. Kiina on vahvan johtajan valtakunta, joka pian ottaa Taiwanin haltuunsa, ja niin on piru merrassa. Meni kahvit väärään kurkkuun heti aamulla.