Aatteiden ja kuvitelmien takia

Teksti:

Harald Olausen

Camus väitti, että ihmiset tapattivat itsensä aatteiden tai kuvitelmien takia, jotka tekivät elämän heille mielekkääksi. Ihmisten elämässä oli näet paljon vaikeita tilanteita, joita ei helpolla ratkaista, vaikka ihminen itse määrittää pitkälti sen, miten muut hänet kokevat. Tämän huomaa myös siitä, miten transaktivismin kolmas aalto on ottanut oppia persujen viestinnästä ja poiminut valemediasta sen käytettävimmän osan osaksi omaa propagandatoimintaansa perustamalla oman nettilehden: www.kehraaja.com Eukleideen aksiomin tavoin ymmärrettynä "maailma on mietteeni". Lehteä mainostetaan sen omilla sivuilla LHBTIQA+ -verkkomediaksi, joka kokoaa yhteen uutisia, mielipidekirjoituksia, tapahtumavinkkejä, mediaa ja kulttuuriin liittyviä arvosteluja sateenkaarinäkökulmalla. Lehti korostaa kaikessa julkaisutoiminnassaan "inklusiivisuutta (mitä se muka on?- vaikuttaa merkityksestään irroteltua sanan väärinkäyttämiseltä Hyacint Bucketin tapaan...) ja lupaavat pyrkiä parhaansa mukaan noudattamaan "nothing about us without us" -periaatetta, jonka mukaan aiheesta tulee ensisijaisesti kirjoittaa henkilön, jota aihe koskettaa. Tässäkö tämä nyt oli? Pitikö tämän olla jymyuutinen ja jotain uutta? Lehti jatkaa uusissa kuosissa vanhan toistamista eikä ota mitään kantaa yhteiskuntaluokkia koskevaan politiikkaan tai profiloidu alistettujen ryhmien ja syrjäytyneiden queerien asialla. Miksi? Huolestuttavaa. Ja tällä tarkoitan näitä keskuudessamme näkymättäminä olevia moniongelmaisia kuten paperittomia ja muita epäkansalaisia, joiden puolesta kukaan ei ole valmis laittamaan tikkua ristiin; tämä profiloituminen ei tarkoita sitä, että ulkoruokinnassa olevien queerien tarinoita kerrottaisiin, vaan että lehti ottaisi esimerkiksi selkeän kannan sortoa ylläpitävää politiikkaa ja sitä valheillaan tukevia rakenteita vastaan.

Kehrääjän periaate on kummallinen, jos ajatellaan tiedonvälitystä, sillä eihän tarvitse olla lehmä tietääkseen mistä maito tulee. Kyseessä on selkeästi epäeettisin lähtökohdin toteutettua propagandaa, missä valheen puolustaminen on tärkeämpää kuin etsiä sitä kadonnutta totuutta, jos nyt sellaisesta on edes kiinnostunut. Kyseessä ei siis ole journalistisesti tehty nettilehti vaan mielipidevaikuttajana toimiva kanava, joka jatkaa siitä, mihin toisen transaktivismin aallon nimettömien vihjailujen ja rivienvälisiin uhkailuihin muut LGBTQ-kansalaiset saivat viime vuosina tottua. Sain minäkin osani tästä, kun nimetön kirjoittaja nimimerkillä "huolestunut sateenkaarikansalainen" valitti Qx:fihin viime syksynä LGBTQ-elokuvafestivaali Vinokinon esittelyn yhteydessä kirjoittamastani artikkelista, jossa esittelin laajemminkin gay-kulttuuria siteeraamalla erästä tunnettua alkuperäistä sokraattista Erosta ja mieshomoutta puolustanutta gay-aktivistia:

"Olitte julkaisseet QX:ssä 14.10.2019 Harald Olausenin kirjoituksen, jossa parissa kappaleessa kehotetaan lukijaa tutustumaan Jack Donovanin teokseen Androphilia, jonka jälkeen Olausen lähes ylistää Donovanin sanomaa ns. homokulttuurin rappiosta. Suosittelemme poistamaan kyseisen kohdan artikkelista, sillä Donovan on tunnettu homoutensa lisäksi myös äärinationalistisista ja fasistisista näkökannoistaan. Donovan on Wolves of Vinland -nimisen fasistijärjestön yhden siiven johtohahmo, ja hänellä on vahvat kytkökset kyseiseen liikkeeseen Lisää iltalukemista teille. Lienee olevan näiden jälkeen selvä, että halutessanne säilyttää maineenne edes joten kuten kunnioitettavana gaylehtenä, teidän ei tulisi julkaista tekstejä jotka yllyttävät lukijaa väkivaltaisen ja misogynistisen natsikirjallisuuden pariin."

Syytös on naurettava mutta kertoo paljon nimettömänä pysyttelevän kirjoittajan vinoutuneesta ajattelusta ja harjoittamansa terrorin alhaisesta tasosta. Ja jo se, ettei hän uskalla esiintyä nimellään, kertoo paljon (teksti on tyyliltään samanlaista kuin Kehrääjän kirjoitukset). Fasismi-kortti on typerää hysteriaa, sillä kaikkihan tietävät, että tulen poliittisen laidan toiselta puolelta vihervasemmistosta puolustaen kiihkeästi länsimaista vapautta ja saavutettuja liberaaleja kansalaisoikeuksia, myös muunsukupuolisten halua korjata sukupuolensa sellaiseksi kuin he kokevat ilman, että olisin heidän kanssaan samaa mieltä tai hyväksyisin heidän vastenmielisiä tapojaan toimia toisinajattelijoita vastaan. Tällaisia nimettömiä vihaviestejä ovat muutkin näkyvät LGBTQ-kansalaiset saaneet. Juuri siksi monet ovat LGBTQ-maailmassa musuvastaisia ja haluaisivat hiljentää heidät. Olen silti edelleenkin Voltairen kanssa samaa mieltä siitä kuuluisasta sananvapauden periaatteesta, että olen eri mieltä kanssasi mutta puolustan henkeni uhalla oikeuttasi sanoa se. Se ei tee kenestäkään fasistia, että hän siteeraa jonkun fasistiksi leimatun kirjoituksia. Eivätkä tällaiseksi leimatun kirjoitukset välttämättä ole fasistisia. Lisäksi pitää muistaa, että myös hänellä on oikeus esittää mielipiteitään. Kysymys on siitä samasta sanavapaudesta, jota musut vaativat kovaäänisesti vain itselleen ja samalla olisivat kieltämässä sen muilta.

Musut esittävät mielipiteen, minkä vaativat muut ehdoitta hyväksymään vaikka se ei ole tosi eikä edes tieteellisesti "punnittua puhetta". Tässä on sama perustavaa laatua oleva klassinen kysymys epätoden ja toden välisestä taistelusta, mikä maailmaa hallitsee ja minkä jakolinja kulkee "punnitun puheen" ja mielipiteiden välillä. Jo historiallinen Parmenides oli asettanut vastakkain totuuden (aletheia) ja ihmisten mielipiteen (doksa). Kuilu näiden kahden asian välillä oli hänestä ylitsepääsemätön. Myös aikoinaan filosofi Bertrand Russell kysyi itseltään mikä oli "tiedon" ja luulon" välinen ero? Hänen mukaansa henkilöllä, jolla on tietoa, on tietoa jostakin, toisin sanoen jostakin olemassa olevasta, sillä se, mikä ei ole olemassa, ei ole mitään. Tämä todistelu toi hänelle mieleen juuri saman historiallisen Parmenideen, joka osasi erottaa totuuden yleisestä mielipiteestä juuri siksi, että totuus oli varmistettu, todennettu ja jotain muuta kuin monesta epävarmasta lähteestä muodostuva juorumainen yleinen mielipide.

On siis syytä kiinnittää tässä tapauksessa tarkka huomio sanojen "totuus -mielipide" eroihin, sillä niistä muodostuvat tarinat ovat jähmettyneet satumaailmaan vailla todellisuuden pohjakosketusta, ikään kuin itsestään irrotetuksi lentävän hollantilaisen aavelaivan tapaan, jonka näkeminen tuo epäonnea sen nähneille. Laivan kapteeni oli alun perin tavallinen kuolevainen, joka oli kirottu purjehtimaan iäti. Kriisin jälkeen puhkeavassa myrskyssä tuo purjehdus käydään totuuden ja mielipiteen välillä ja siitä syntyvä sota saattaa muuttaa maailmaa pysyvästi suuntaan, johon kukaan ei olisi ennen kriisiä uskonut tai halunnut sen muuttuvan. Ennen kuin myrsky puhkeaa, olisi hyvä yrittää selventää mikä on todennettuihin asioihin perustuva, totuus ja mikä taas asioita kokeneiden ihmisten mielipide ja mitä eroa niillä on. On vaikea ennustaa onnistuuko se, mutta silloin kannattaisi ottaa avuksi vanha kunnon "doktor universalis"-käsite, sillä jokaiselle ajalle olisi tarpeen Egon Friedellin mukaan "doktor universalis" henki, joka on samalla kertaa kyllin rikas ja keskittynyt kuvastamaan sen itsetajuntaa: tämän ovat näköpiiriltään ja syvyydeltään hyvin erilaisina, mutta kukin oman aikansa suhteen yhtä täydellisesti toteuttaneet mm. Aristoteles, Tuomas Akvinolainen, Cusanus, Cacon, Liebnitz, Voltaire ja Nietzsche muutamia mainitakseni sekä Hegel siksi, että Hegelin rationalismin mukaan käsitteet eivät ainoastaan vastaa esineiden olemusta, vaan ne ovat esineiden olemus; se mikä on todellista on järjellistä, ja mikä järjellistä, on todellista.

On myös heti aluksi hyvä palata "totuus -mielipide"-punninnassa vanhaan kunnon Platoniin, joka tuo pohjan sille, miksi meidän pitää Valittujen Palojen (Readers´s Digest) erään sarjan mukaan kunnioittaa "punnittua puhetta", mikä tarkoittaa tarkoin harkittua filosofista pohdiskelua asioiden totuudellisesta luonteesta, mikä ei ole ostettavissa tai muuttumaton, se joko on tai ei ole, sillä Platonille "oleminen" (on, ousia) olennaisessa tai absoluuttisessa mielessä edusti lopullista totuutta. Vastakohta kreikkalaiselle totuudelle oli "pseudos" eli erehdys (nämä ovat vanhaa kreikkaa; esim pathos tarkoitti surua eikä sitä mitä "säälittävänä" sen nykyisin ymmärrämme ja käytämme väärin). Platon käyttää paljon totuus/erehdys -käsitteitä mutta tietoteoriassaan hän asettaa mieluummin vastakkain "epistemen" eli filosofisen tiedon doksan eli luulon, mielipiteen tai käsityksen. Holger Thesleffin mukaan Platon tarkoittaa, että on olemassa jotakin, jota voidaan kutsua todeksi käsitykseksi, "doksa alethes" (tai doksa orthe, oikea käsitys) ja joka lähenee todellista tietoa (ks. erit. Menon ja Theaitetos). Oikea filosofia suuntautuu todelliseen tietoon ylemmällä tasolla, kun taas mielipiteet kuvaavat hänen mallissaan luulemista alemmalla tasolla. Karmideessa pohditaan tiedon yhteyttä harkintakykyyn. Siitä tarkemmin myöhemmin omana lukunaan ilmestyvässä artikkelissani syyskuussa 2020.

Nykykeskusteluista somessa ja näissä Kehrääjän tapaisissa medioiksi naamioituneissa mielipideautomaateissa saa sellaisen käsityksen, että joku ryhmä omistaa totuuden ja ne, jotka eivät sitä tee, edustavat kaikkea sitä pahaa, mitä totuuden omistava ryhmä ei muka edusta. Asiahan ei tietenkään ole näin. Jo Aristoteles sanoi, että retoriikka ja etiikka liittyivät toisiinsa. Palataanpa Aristoteleen pohdintoihin, joka kirjoittaa "Nikomakhoksen etiikka"-kirjassaan, miten hyvällä ei ole mitään yleismaallista muotoa, onpa asia tai tilanne mikä tahansa: terve moraalinen arvostelu kunnioitti aina erikoistapausten yksityiskohtaisia olosuhteita. Mielipidevaikuttamiseen tähtäävän trollaamisen ei tarvitse enää nykyaikana olla tiukasti organisoitua. Löyhähkö verkosto saman mielisiä ihmisiä, joiden toiminta on jossain määrin koordinoitua, riittää saamaan isoja vaikutuksia aikaan - varsinkin jos he onnistuvat vetämään mukaansa samanhenkisiä ulkopuolisia ja helposti ohjailtavia. Toinen ääripää on trollaamiseen palkatut ammattilaiset. Trollaamisen ammattilaiset rikkovat järkiperäisen ja eettisen keskustelun sääntöjä vastaan. Siksi transaktivistien kolmas aalto on vastaiskunaan perustanut "oman nettilehtensä". Sillä ei ole mitään väliä millä he sen perustelevat, sillä he leikkivät samalla hiekkalaatikolla muiden propagandististen ääriliikkeiden trollaajien kanssa näpelöidessään kovakouraisesti tällä tavalla totuutta itselleen mieleisekseen.

Kehrääjä ei ole journalistinen tuotos, kuten se antaa tahallaan väärin ymmärtää, kertomalla sitoutuneensa noudattamaan Journalistin ohjeita. Lehti ei suoranaisesti valehtele vaan antaa väärän kuvan, mikä on lopputuloksen kannalta sama asia kuin valhe. Lehden jutuista ei tutkittavia asioita - aina sitä yhtä ja samaa "muunsukupuolisten" (musut) - löydy eikä asioita lähestytä kuten journalistit tutkittavaa juttuaan, ilman vahvoja ennakkoasenteita etukäteen päättämättä kenen puolelle jutussa antautuu; yleensä ei pitäisi asettua kenenkään puolella vaan tutkijan otteella verrata saamiaan vaikutteita ja keräämäänsä tietoa siihen mitä haastateltava tai käsillä oleva asia niitä esittää. Mutta siitä huolimatta, että he liikkuvat heikoilla jäillä, heillä on oikeus omaan mielipiteeseensä ja nettilehteensä. Mutta miksi lehti ei sitten ole oikea media? Ensinnäkin lehti välittää informaatiota lukijoilleen vahvan ideologisen värityksen kautta julistuksestaan huolimatta hyvin yksipuolisesti lähinnä tiedotejournalismin tasolla; monet jutut vaikuttavat toisesta kielestä käännetyiltä. Lähteitä ei mainita eikä usein kirjoittajaakaan. Toiseksi lehden kaksi parikymppistä päätoimittajaa eivät ole ammattijournalisteja. Toinen heistä ilmoittaa olevansa kirjailija julkaistuaan parikymmentäsivuisen omakustannerunokokoelman. Kummankaan päätoimittajaksi itseään tituleeraaman kirjoittamia oikeissa medioissa olleita juttuja ei löydy nimellä googlaamalla netistä. Kolmanneksi lehden jutut vaikuttavat nuorten tyttöjen toisilleen kirjoittamilta kannustuskirjeiltä ja tunnepitoisilta ainekirjoituksilta. 

Mikä monesti unohdetaan valitettavasti muunsukupuolisten räyhäaktivistien parissa, on se, että sukupuolista keskustellessa totuuden peittää alleen roussealainen farisealainen vilpillisyys, juuri siksi ettei kukaan osaa/uskalla kysyä mistä oikeasti tässä on kysymys. Piilottaako koko musu-keskustelu alleen sen, etteivät he ole sitä mitä väittävät ja ettei kyseessä ole mitään muuta, kuin hysteerinen miehiä vihaavien naisten kastraatioprotesti seksismiä vastaan? Näitähän on nähty antiikin pillulakoista lähtien suffragetteihin, kuten myös naismaisia miehiä ja miesmäisiä naisia, joita musut eivät hyväksy vaan haluavat olla joko tai, eivät sekä että. Mutta mitä musut sitten ovat? Minä en tiedä kun näistä asioista ei saa puhua julkisuudessa. Mikä on heidän halunsa ja mihin ne kohdistuvat? Vaikuttaa siltä, että he ovat sosiaalisesesti frigidejä. Ovatko he myös seksuaalisesti kylmiä? Millaista on seksi silloin kun vehkeet eivät toimi? Onko se vain mukaseksiä ja teatterimaista alistamista? Onko se seksiä lainkaan? Mitä seksi ja rakkaus merkitsevät musuille? Mihin he toisessa ihmisessä rakastuvat? vai rakastuvatko lainkaan? Samaan kuin muutkin? Onko tässäkin eroja? Kenen kanssa he haluavat harrastaa seksiä? Ja millaista se voi olla, jos on biologisesti nainen ja haluaa olla mies, joka harrastaa seksiä toisen biologisen naisen kanssa? Eikö kyse ole silloin lesboseksistä? Vai onko kastaraation jälkeen naisesta tullut mies ja kyse on heteroseksistä? Vaikea uskoa tälläista selitystä. Miksi suurin osa musuista on biologiselta alkuperältään naisia? Muuttuuko biologinen nainen koskaan mieheksi leikkausten jälkeen vai mikä hänestä tulee? Kastraattiko, joka kaipaa entistä minäänsä, alkuperäistä haluaan ja menettettyä kroppaansa? On jopa esitetty niinkin hurja väite, että tulevaisuuden rikollisten yksi mahdollinen rankaisumuoto voisi olla sukupuolenvaihdosleikkaus, jolloin ihminen kokee olevansa enää vain varjo entisestä minästään, menettäen samalla tärkeän elämää ylläpitävän seksuaalisen viettinsä muuttuen eunukiksi. Onko näin? Mitä muuta sellaisia kysymyksiä mahdollisesti on, jota emme osaa kysyä siksi, että musut pimittävät meiltä tietoa ja tunnelmia siitä millaista on olla musu?

Näihin kysymyksiin kaipaisi vastausta, jos asioista saisi ja voisi puhua avoimesti. Nyt niistä on tehty musujen toimesta kunnialoukkausta vastaava tabu. Hyvä kysymys olisi, kuuluvatko edellä esitetyn perusteella musut edes sukupuolisiin vähemmistöihin vai johonkin muuhun vielä määrittelemättömään ei-sukupuoliseen vähemmistöön? Vai onko kyseessä sittenkin vain mielikuvakamppailut ja mielenhäiriöt - pienen ryhmän myrskyt vesilasissa, asiat, joita musut eniten pelkäävät keskustellessa muunsukupuolisuudesta. Keväällä kirjoittaessani O`Gayta törmäsin Qx:fissä ilmoitukseen "transsukupuolisesta miehestä", joka ei ole mies eikä nainen eikä omaa seksuaalisia haluja. Jotain oleellista hänestä tuntui puuttuvan sekä ihmisenä että ihmisyyteen oleellisesti kuuluvana seksuaalisuutena, jota hänessä ei ole ilmoituksen mukaan. SE OIKEIN ALLEVIIVATTIIN. Mutta mikä hän sitten on? Aluksi luulin ilmoitusta pilaksi. Miksi häntä pitäisi kutsua? Eikö seksuaalisuus määritäkkään musuja? Jos he ovat frigidejä, miksi he sitten kutsuvat itseään seksuaalisiksi vähemmistöiksi? Onko se vain taktiikkaa ratsastaa unhoon jäämässä olevan sateenkaariliikkeen jälkiaallossa? Hehän eivät pidä eivätkö tule toimeen sateenkaaren muiden värien kanssa osin siksi, että he haluavat vallata koko sateenkaareen. He vaihtavat sukupuolta mutta eivät itse hyväksy sukupuolia. Kumma ristiriita. Miksi vaihtaa sellaista toiseksi, jos on sitä mieltä ettei sitä mitä on vaihtamassa ole olemassa kuten ei sitäkään mihin on vaihtamassa? Se mitä ja millä tavalla transmies itsensä ilmoituksessaan ilmoittaa, ei viittaa millään tavalla seksuaalisuuteen tai seksuaalisiin vähemmistöihin.

Olen:-Transsukupuolinen mies:
-Polyamorinen. Tällä hetkellä minulla on kaksi poikaystävää ja yksi ihminen, jota tapailen.
-Homohko/queer. Olen pääasiassa kiinnostunut/viehättynyt miehistä (trans ja cis) ja ei-binääreistä (muunsukupuoliset, agenderit jne.). Yleensä en kiinnostu/viehäty naisista, mutta poikkeuksia tapahtuu.
-En ole kovin kiinnostunut seksistä. Tämä on tärkeää.
-Tällä hetkellä vaniljaseksi ei suuresti kiinnosta, mutta pidän muusta läheisyydestä, suutelusta, halailusta, silittelystä.
-Kinky silloin kun huvittaa. Kinkyssä iloa minulle tuovat esim. köydet, sidotuksi/kiinnitetyksi tuleminen (köysillä tai muuten), kaulapannat ja uusien asioiden kokeileminen.
-Enimmäkseen bottom/sub. Joskus on kiva topata/olla dom, mutta pääasiassa olen bottom/sub. Poikkeuksia voi tapahtua kemioista riipppuen ja olen avoinmielinen ja kokeilunhaluinen. Arvostan:-Transtietoisuutta/-ymmärrystä
-Kykyä käsitellä tunteitaan ja ottaa vastuuta niistä
-Ymmärrystä suostumuksesta
-Hyvää kommunikaatiota omista ja partnerin tarpeista ja rajoista
-Viestejä, joiden sisältö on jotain muutakin kuin "hi what's up?" ;) Huom. (5/2020):-Olen avoin uusille ihmissuhteille, romanttisille tai ystävyyssuhteille. En ole kiinnostunut yhden yön jutuista.
-Yksi poikaystävistäni, snive, on myös Qruiserissa. Deittailemme erikseen (myös yhdessä, jos sattuu osumaan sopiva ihminen kohdalle) ja on ok, jos olet kiinnostunut vain jommastakummasta meistä. Olen enimmäkseen kiinnostunut miehistä (trans ja cis), ei-binääreistä ja poikkeuksellisesti naisista (trans ja cis). Olen pääasiassa viehättynyt n. 25-45-vuotiaista ihmisistä. Etsin kavereita/ystäviä tai suhdetta poikia/miehiä, muu sukupuoli tai ei sukupuolta (transihminen, transsukupuolinen FtM, transvestiitti MtF, transvestiitti FtM, intersukupuolinen, intergender, transgender) kaikista ikäryhmistä (dominoiva, top, versatile). 

Huom: Hän kutsuu itseään transmieheksi. Mutta mikä tämä ihminen on jo mitä hän oikeasti tahtoo? Kukaan ei kysy näitä perustavanlaatuisia kysymyksiä. Miksi? Siksi että ne paljastaisivat mistä musuisssa on oikeasti kysymys. Egon Friedell kääntää syyttävän sormensa Jean-Jaques Rousseauhun päin. Friedellin mielestä hänen vastenmielisen ominaisuutensa oli farisealainen vilpillisyys. Koko hänen olemuksensa oli Friedellin mukaan mautonta ilveilyä ja tunkeilevaa teeskentelyä. Voltaire sanoi, että lääkärin täytyisi siirtää häneen uutta verta, sillä hänen verensä oli myrkyllinen sekoitus. D` Alembertin mielestä Rousseau oli villipeto, johon ei voinut koskea muuta kuin kepillä rautaristikon takaa. Friedelliä ärsytti erityisesti Rousseaun äänen voimakkuus, kun hän saarnasi ylitse vuotavasti kansan suvereenisuuden oppia, juuri sitä mistä nyt nautimme - myös sen mädistä hedelmistä - niin kovalla äänellä, että se peitti alleen kaiken muun, ja sai aikaan soveltuvan sekamelskan vallankumouksen polttopuiden sytykkeiksi sitten kun sen aika olisi, ja se kurkisteli jo nurkan takana, heti sen jälkeen kun Rousseaun sanat upposivat otollisiin korviin kuten Jean Maratin, yhden vuoden 1789 Ranskan Suuren Vallankumouksen johtajista, joka itse oli nykyajan tulevaisuuden kuvana alkuperäiseltä ammatiltaan toisen vallankumousjohtaja Che Guevaran tapaan lääkäri.

T

En ole koskaan kuullut tai lukenut musujen yhteydessä sanasta rakkaus. Mihin se on kadonnut vai onko sitä lainkaan? Miksei kukaan heistä puhu yhtä vakuuttavasti aidosta rakkaudesta kuten nuori Hegel. Rakkauden dialektiikka liittyy saksalaisfilosofi Hegelin nuorena ensimmäisen kerran keksimään käsitteeseen dialektiikan totuus. Hegel kiinnitti huomionsa kahden ihmisen väliseen rakkauteen ja mitä se ei ollut ja mitä se taas hänen mielestään oli sen jälkeen, kun Goethe oli hieman aikaisemmin keksinyt sielunveljeys-käsitteen ja Montaigne omistanut 1500-luvulla Esseensä. Rakkaus oli nuorelle Hegelille dialektista, koska se oli hänen mielestään totaliteetti eikä pelkkä yksinkertainen identiteetti. Rakastavaiset olivat hänen mukaansa yhdessä ja yhtä. Mutta heidän absoluuttinen ykseytensä oli kahden erillisen, olemukseltaan autonomisen tai erilaisen liitto. Hegelin mukaan rakastavaisten totaliteetti oli eri asia kuin kukin rakastavaisista identtisenä itsensä kanssa. Heidän totaliteettinsä on lapsi, joka on myös heidän kuolemansa niin biologisella kuin inhimillisellä tasolla. Ja koska lapsi totaliteetti eli rakastavaisten jälleenyhdistyminen eikä pelkästään identiteetti, hän oli Hegelin mielestä inhimillinen olento, jota voitiin kasvattaa. Ja vaikka Hegelin näkemys dialektisesta rakkaudesta vuosien 1800 ja 1806 selvästikin muuttui niin, ettei enää uuden dialektiikan ja rakkauden dialektiikan välillä ollut mitään suhdetta, Hegelin alkuperäinen rakkauden dialektiikka jätti jälkensä maailmaan, koska juuri se teki mahdolliseksi käsittää sen ihmisen historiallisuuden, mihin myös palan kakusta itselleen haluavat transihmiset pyrkivät muiden tavoin omassa sukupuolettomuuden vallankumouksessaan. Inhimillistä hegeliläisessä rakkaudessa oli se, ettei halu kohdistunut suoraan luonnolliseen empiiriseen olentoon.

Rakastuneen halu oli rakkauteen itseensä kohdistunutta halua; se joka rakasti, tahtoi että häntä rakastettiin ja hänet voi tyydyttää pelkästään tämä molemminpuolinen rakkaus, vaikka se ei toteutuisikaan toivotulla tavalla. Hegel ajatteli rakkaudella olevan ominaista antaa ehdoton ja yleismaailmallinen arvo rakkauden kohteen vertaansa vailla oleville ainutkertaisuuksille. Rakastaminen oli hieman yksinkertaistaen sanottuna loppupeleissä sitä, että oli elossa rakentaen koko ajan sen avulla myös itseään. Syynä Hegelin dialektisen rakkauden muutokseen oli se ajatus siitä, että jotta historian ilmiöiden ja ihmisten historiallisuus voitaisiin huomioida, täytyi rakkauden rajallinen ja passiivinen dialektiikka korvata toiminnan universaalilla dialektiikalla. Näin syntyi ajatus rakastetusta, joka tahtoi rakastetun tai jonkun ryhmän tunnustavan hänen olemassaolonsa sekä absoluuttisen arvonsa maailmassa sekä tahtovana että toimivana yksilönä, joten sillä että transihmiset toimivat miten toimivat yrittäessään saada itselleen absoluuttisen arvon sellaisina kun itsensä näkevät ja kuvittelevat, on takanaan hegeliläinen oikeutuksensa. Hieman monimutkaisempaa on kuitenkin se, että transoikeuksissa kysymys on myös totuudesta ja todennäköisyyksistä, missä jotkut asiat ovat selvästikin tosia ja toiset epätosia, mitkä asiat näistä ovat totta ja mitkä taas ei ihan samalla tavalla, kun jotkut asiat tapahtuvat vastoin todennäköisyyttä, jolloin myös todennäköisyyden vastainen on todennäköistä mutta ei kuitenkaan niin, että väärä päätelmä syntyy pidettäessä erityistä todennäköisyyttä yleisenä. Professori Timo Airaksinen jatkaa tästä keskustelua "Arvojen yhteiskunta" (WSOY 1994):

"Näyttää siltä, että hegeliläisyydestä siirrytään liberalismiin, joka tarkoittaa vain, että kansalainen on suvereeni ilmaistessaan tarpeensa ja halunsa. Kukaan ulkopuolinen ei voi enää sanoa, mitä toinen ihminen oikeasti haluaa."

1900-luku oli voimakkaiden ideologien ja repeävien ismien aikaa. 2000-luvulla käsitteet ovat saaneet ovat vallanneet ihmisen mielikuvituksen. Professori Airaksinen muistuttaa "Jäähyväiset uskonnolle - henkisyyden puolustus"(Bazar 2020) miten ihminen elää mielikuvituksessa, mielikuvitukselle ja mielikuvituksesta, joten ihminen ei ole mikään eläin vaan korkeampi olento, syntynyt ikuisuutta ja äärettömyyttä varten. Eläin ei kuvittele mitään, elää vain eläimen elämää omien aineellisten ehtojensa mukaisesti, Airaksinen kirjoittaa:

"Ihmistä sen sijaan ei rajoita yhtään mikään, koska mielikuvitus ylittää kaikki rajat. Jos vedetään raja, mielikuvitus kysyy heti, mitä toisella puolella sitten on. Ellei olisi mielikuvitusta, kukaan ei keksisi kysyä tätä olennaista kysymystä: raja olisi vain raja ja sen tällä puolella on se mitä on ja toisella puolella ei edes ei-mitään, pelkkä olemattomuus, josta ei ole kysyminen mitään. Mutta ihmisen mieli ei ole tällä tavalla rajattu ja rajoitettu, vaan rajoittamaton kysymisensä perusteella."

Mielikuvituksen väärinkäyttöä on liittää siihen elementtejä, jotka tekevät siitä tappavan aseen, sillä mediavaikuttamisen nykyongelmana on se, etteivät somekirjoittajat ole toimittajia, joita sitoo toimittajan etiikka katsoa kuvattavaa aihettaan myös siltä toiselta puolelta ja punnita näiden kahden asian valossa missä mahtaa totuus piillä. Usko internetin ja sosiaalisen median positiivisiin mahdollisuuksiin on kuihtunut samalla kun someuskomuksen perustelemiseksi tai todistamiseksi tarvitaan lisää toisia uskomuksia, jotka periaatteessa nekin vuorostaan kaipaavat perustelua. Ongelmana on myös se, että he yrittävät yhdellä ja samalla kertaa pitää kakun ja syödä sen sanomalla jotakin jostakin, joka on ja joka kuitenkaan ei ole yhtään mitään, ja ettemme voi enää itse päättää missä kuplassa elämme vaan netin hakukoneet päättävät sen puolestamme. Mediat kokemuksena ovat kuin John Locken teoria tabula rasasta eli sielusta tyhjänä tauluna, jonne kokemus kirjoittaa viestinsä. Taustalla on kuten Airaksinen toteaa väkivallan kulttuurimme sadomasokismi ja nimenomaan masokismi, tuskasta nauttimista - tämä on hänen psykologinen selityksensä väkivaltaiselle kuoleman kulttuurillemme, johon myös toisten kiusaaminen ja hyville arvoille irvistely perimmiltään kuuluvat, sillä olemme jalostaneet Airaksisen mielestä tuskan, väkivallan ja kuoleman kaikessa groteskiudessaan palvelemaan halua kärsiä, alistua ja kuolla:

"Tätä Freud kutsui thanaattiseksi vietiksi eli kuolemanvietiksi, jonka olemassaolo on epäämätön totuus. Tuo vietti kiusaa ja piinaa meitä, houkuttelee vaaraan ja väärään elämäntapaan, rikollisuuteen, itsetuhoon ja toisten elämän turmelemiseen. Ihminen on häijy ja vaarallinen eläin, joka kovin helposti raivaa tilaa itselleen muiden kustannuksella ja nauttii siitä."

Tällaisessa narsistisen psykopaatin empatiakyvyttömässä mediakuplassa eläminen yksipuolistaa lisää kapeaa maailmankuvaamme. Me antaudumme täysillä tuhoamaan muita ja siinä auttaa netin kylmä ja keinotekoinen koston maailma ilman rangaistusta tai mahdollisuutta tuntea olevansa väärässä. Netti vääristää lisäksi hakutuloksiamme suosittelemalla meille samoja sivuja kuin mitä muutkin narsistipsykopaatit ovat lukeneet. Niiden algoritmit kasvattavat tietämättämme tietämättömyyttä, yksinäisyyttä ja erityisesti ideologista eristäytyneisyyttä sekä vahvistaa vääristynyttä minäkuvaamme vastaamaan omaa toiveminämme, mikä on tietenkin kaiken sen hyvän vastakohta, jonka puolesta kuvittelemme taistelevamme veitset tanassa kuin aikoinaan urheat kreikkalaissotilaat aikoinaan Peleponnealaissodissa ylivoimaiselta tuntuvia vihollisiaan vastaan. 

Some on täynnä pisteliäitä, hävyttömiä ja hyvän tavan vastaisia mielipidekirjoitusten kaapuun naamioituneita sairaskertomuksia turhautuneista nykyihmisistä, joita ohjaavat paha mieli ja pahat aikeet kehdosta hautaan, ja jotka ottavat vahvasti kantaa uskomusten pohjalta joko puolesta tai vastaan sylkykupeiksi joutuneita vastaan, mutta harvoin esittelevät mitään käsittelemäänsä asiaa tasapuolisesti, koska näille kirjoituksille ja kirjoittajille "totuus on muodostunut uskomusten pohjalta makuasiaksi" ja on yhtä hälläväliä mitä se kulloinkin on, kunhan saa vain riekkua toisen hädän ja surkeuden kustannuksella parantaakseen omaa asemaansa uhrin häpäisyn kustannuksella. Airaksinen väittää koko havaitun maailmamme olevan vain valtava mainostaulu, johon tuskin enää kiinnitämme huomiota. Mutta vaikka emme kiinnitä huomiota, me huomioimme, ja minkä me huomioimme, se vaikuttaa meihin enemmän kuin osaamme aavistaa tai uskallamme tunnustaa, koska enää tiedonvälityksen kanava ei kulje suoraan ylhäältä omistajasta päätoimittajan kautta toimittajaan ja toimittajan kädestä kansalle "toimitettuna". Tärkeintä näille valheita ammatikseen levittäville somevaikuttajille on oman minän täysi vapaus, mahdollisuus olla ulkonaisten vaikutusten tavoittamattomissa, aito ja subjektiivinen kokemus, joka on täysin irrallinen objektiivisesta totuudesta. Tässä hädässä on kysymys myös jostain muusta. Asiasta kirjoittavat "Suvaitsevaisuus" (Arktinen Banaani 2020)-kirjassaan professori Timo Airaksinen ja dosentti Heta Gylling:

"Hätä edustaa tyypillistä vähemmistöjen vähemmistön ongelmaa: kun vähemmistö taistelee elintilasta, vähemmistön vähemmistö jää jalkoihin. Ja ellei haluta puhua vähemmistön vähemmistöstä, dominoiva vähemmistön osa sortaa helposti omaa vähemmistöään. Vähemmistön enemmistö on yksi mahdollisuus, toinen on sirpaleisen vähemmistön äänekkäin ja parhaiten valtaistettu osa. Tätä kamppailua on ulkopuolisen vaikea päästä todistamaan. Intohimot riehuvat salassa. Viime kädessä kysymys on siitä, kuka sietää ja suvaitsee ketä. Ja koska suvaitseminen aina liittyy valtaa, siis vahvempi suvaitsee heikompaa, heikommalta ei kukaan kysy mitään."

Biologisen käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi. Ei ole todistettu että se olisi väärin. Mutta on myös toinen, Eero K.V. Suorsan lanseerama ja hieman varjoon jäänyt käsitys, jonka mukaan niitä on käytännössä yksi:

"Tämän on osoittanut historioitsija ja bioeetikko Alice Dreger lukuisissa empiirissä tutkimuksissaan kuten Hermaphrodites and Medical Invention of Sex, kuten myös biologi Anna Fausto Sterling omassa tuotannossaan. Kehojen, kromosomien yms. Perusteella ei sukupuolta voida päätellä, joten koko sukupuoli on käytännössä yhtä keksitty käsite kuin seksuaaliset suuntautumisetkin. Jos pojat ja tytöt kasvatettaisiin kreikkalaisten ihanteiden mukaan vaikeus sukupuolten välillä katoaisi. Ei enää hieltä haisevia lätkäpelaajia joukkoraiskaamassa onnettomia naisia, saati sitten filosofi Phyllis Cheslerin kuvailemaa naisten julmuutta toisiaan kohtaan (engl. Womens inhumanity to women) tyttöjen sulkiessa älykkäät naiset ulos porukoistaan. Fyysiset erot ovat olemattomia: West Pointin kadettikoulussa naiset hyväksyttiin sisään ja he saivat vastaavat tulokset leukojen vedossa vain kolmessa viikossa. Kun sukupuoli on ajettu korpeen susien ja ahmojen louskutettavaksi, voimme unohtaa butlerilaiset jauhannat ja purkaa koko sukupuolen hirviön. Tulevaisuus on androgyyni, kuten jo muotinäytökset osoittavat."

Muunsukupuolisten nettilehti jatkaa tätä samaa ikuista suvaitsemattomuuden, puhtauden vaatimuksen ja varmuuden etsimisen-politiikkaa levittämällä kolmannen aallon transaktivistien ilosanomaa sukupuolittuneeseen yhteiskuntaan välillisesti ja suoraan kaksoisstrategian mukaan myös vihasanomana LGBTQ-maailmaan. Taustalla haisee tunkkainen ahdasmielisyys, konservatiivisuus ja joukossa tyhmyys tiivistyy-älyttömyydet. Oppia he ovat ottaneet persuilta, jotka ovat jo kauan sitten ennen viikonloppua tapahtuneen persueduskunta-avustaja Pekka Katajaan kohdistunutta väkivallantekoa huomanneet hyökkäyksen olevan paras puolustus. Sekaannusta tällaisissa tapauksissa aiheuttaa myös se, mitä kukin omilla tahoillaan pitää todellisuutena. Vaikeusastetta löytää selvyys monen keskenään ristiriidassa olevan epäselvyyden keskeltä on lisännyt vielä se, että laaja joukko monenlaisia erilaisia ihmisiä ja auktoriteetteja on hyökännyt ennen niin ehdottoman varmana ja pätevänä pidettyä asiantuntijatietoa ja laadukasta tutkivaa journalismia vastaan, koska heidän syytöstensä mukaan juuri ne ylläpitävät epäoikeudenmukaisuutta, välittämällä maailmasta vain ilkeän, negatiivisen ja liian yksipuolisen kuvan suurelle yleisölle tahallisesti propagandamielessä harhauttaen.

Kysymys on myös hegemoniataistelusta medioiden välityksellä julkisuudessa. Tätä tekevät nykyjään kaikki ääriliikkeet ammattimaisesti trollaten persuista musuihin ja Puolimatkan joukkoihin. Paikasta auringon alla sanojen avulla välittämättä muista sodassa, jossa ensimmäinen uhri on aina totuus ja likaiset työt tekevänä sotilaana valehtelu. Suorassa demokratiassa vilpillinen (sofististien relativistinen totuus) puhetaito, jossa mikä tahansa näkökanta, joka joko tiedettiin valheelliseksi tai vääräksi, saatiin pienellä muokkauksella näyttämään uskottavalta (makkara mieleiseksi) ja todelta julkisen manipuloinnin jälkeen medioissa jatkuvasti toistettuna. Persutyömies Matti Putkosen (ex-demari ja metalliliiton ex-viestintäpäällikkö) masinoimat mediaiskut lepakoiden elämän vaikeuksista tuulivoimaloiden toimivat toivotulla tavalla vieden medioissa tilaa tärkeimmiltä uutisilta juoksuttaen ihmisiä harhaan valheen kirittäminä. Persut ovat valehtelun ammattilaisia. Mitä kiivaammin he tuottavat valheita sitä ohuemmaksi käy tiedonvälitys. Suomesta puuttuvat Charlie Hebdon ja Novaja Gazetan kaltaiset lehdet, jotka tekisivät persut naurunalaisiksi harva se päiviä. Ikävä kyllä persujen trollitehdas toimii täydellä teolla, ja iltapäivälehdet syöttävät nämä valheet eteenpäin.

Musut käyttävät rasismi- ja fasismi-kortteja ahkeraan. Ensimmäisen media-aallon musut huusivat ja raivosivat somessa ja nostivat syyttävän sormensa kohti LGBTQ-maailman tapahtumien ympärillä suututtaen kaikki muut, mukaan lukien myös osan vähäisistä omista joukoistaan. LGBTQ-somekin on enemmistösomen tapaan vapautta vailla vastuuta ja kannustaa narsismiin, kuten saimme lukea muutaman vuoden takaisesta päätoimittaja Sami Montellin Qx.fi:ssä olleesta kolumnista, jossa eräs homobloggari levitteli tarkoituksellisesti valheita lähettämällä QX- Gay Gaalan sponsorille viestin, jossa pyydettiin sponsoria vetäytymään koska QX edisti viestin mukaan rasismia. Myös Herculeksen yhdelle esiintyjälle lähetettiin viesti, jossa häntä pyydettiin perumaan keikkansa, koska paikka oli rasistinen. Saman homobloggarin pinkkipesua yrittänyt täysin epäonnistunut Querelle-festivaali palkkasi kehumaan festivaaleja ja sai vastineeksi valheina kilttiä myötäkarvaista päänsilitystä. Kirjailija Jari Tervo muistutti sananvapaudesta MSN-uutisissa 21.12.2019 olleessa haastattelussaan siitä, että sosiaalisessa mediassa loukkaannutaan liian herkästi. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa, että jotain ei saisi sanoa:" Sen sijaan pitää muistaa, että minulla on samanlainen oikeus sanoa vastaan." Toisen media-aallon musut ottivat oppia ja toimivat viisaammin, he alkoivat jo viime vuonna vallata sateenkaariväen somessa olevia keskustelufoorumeja masinoimalla julkisuuskampanjoita hyvillä tuloksilla mm. Querelle-festivaalia sekä Ylen MOT-ohjelman musuja käsitellyttä jaksoa vastaan sekä tehtailla nimettöminä LGBTQ- väelle lähettyjä pelottelu- ja uhkausviestejä.

Olikin kovin harvinaista, että se kohderyhmä, jolle jokin tapahtuma tai festivaali oli järjestetty, asettuu vastustamaan niin voimakkaasti tapahtumaa ja sen järjestäjiä, kuin mitä kävi keväällä 2019 järjestetylle Querelle-festivaalille. Querelle oli saanut jo ennen toteutumistaan poikkeuksellisen paljon kielteistä kritiikkiä julkisuudessa. Musujen masinoima somekohussa oli jotain hyvääkin, sillä se sai monet ulkopuolisetkin kiinnostumaan mitä Querellessä oikein tapahtui kulissien takaa ja oliko festivaali lainkaan sitä mitä se rahoittajille väitti olevansa. Lopputulosta emme tiedä vielä. Poliisi tutkii ilmiannon perusteella parhaillaan tapahtumia Querellen takana olevien yhtiöiden papereista. Samaan aikaan kolmannen media-aallon musut muuttivat mediastrategiaansa ja valitsivat valemedialinjan perustamalla oman nettilehdeksi naamioidun informaatiokanavansa. Lehteä julkaisee sivujen mukaan salaperäinen yhdistys nimeltään Sateenkaarikynä, joka on yhdistyksen facebook-sivujen mukaan "LHBTIQA+ yhteisön omaa taidetta ja journalismia tukeva ja niiden asemaa edistävä yhdistys". Mutta missään ei kerrota tarkemmin yhdistyksen tietoja, jolloin epäilykset heräävät ja huijauksen mahdollisuus vahvistuu. Miksei esimerkiksi alistettuja sosioekonomisia ryhmiä, mainita? Asiasta on paljon informaatiota, kuten suuren lesbofilosofin Julia Penelopen kirjoitukset. Entä miksi yhdistys on perustettu ja onko se vain muutaman nuoren musuaktivistin persuilta lainaama tapa naamioida oma propagandansa journalismin valekaapuun? Siltä se vaikuttaa, sillä kovin laajoista joukoista ei voi olla kysymys. Lehden facebook-sivuja seuraa ja niistä pitää vain samat 11 henkilöä.

Musut matkivat persuja, joilla on kovat piipussa aina kun he käyvät taistoon mediahegemoniasta, vaikka pitäisi heillekin muistuttaa, että kovinkaan moni ei ole kiinnostunut vouhottajista ja heidän totuutta tahallaan vääristävistä propagandaväitteistään. Heti Katajan pahoinpitelyn jälkeen korkein persujohto lähetti julkisuuteen tiedotteen, jossa se epäili kyseessä olevan poliittisista syistä tehty pahoinpitely. Kovin kummallista ja nopeaa toimintaa persumaiseen tapaan esittää julkisuuteen propagandistinen väite, joka ei ole totta mutta mikä jää elämään juuri sen vähä-älyiselle vihapropagandalle alttiin väestön mieliin, jonne se on poliittisena äärikäskynä VIHAA ja TAPA tarkoitettukin. Kataja itse väitti ensin pahoinpitelyjen olleen "ulkomaalaisia" mutta myöhemmin kiisti väitteensä epäillen äärioikeistoa syylliseksi. Puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra antoi MNS-uutisille haastattelun. Purra ilmoitti, ettei pelkää. Kummalliseksi tämän tekee se, että sekä persut itse puolueena, että Purra kuuluvat äärioikeistoon. Ketä he siis muka pelkäisivät? Itseäänkö? Ettei hyvin piilotettu totuus taas unohtuisi: äärioikeistoa ei ole olemassa persujen oikealla laidalla vaan puolueen sisällä sen ytimessä mm. Riikka Purrana, Jussi Halla-Ahona, Teuvo Hakkaraisena, Laura Huhtasaarena ja Juho Eerolana, sillä juuri nämä tunnetut äärioikeistolaiset valtasivat muutama vuosi sitten persut, joiden sanomiset ja tekemiset noudattavat yhteneväistä linjaa - myös mitä tulee omien tarkoitusperien peittelyyn ja valehteluun - maailmalla tutuksi tulleen äärioikeiston tapojen kanssa ollen kuin siamilaiset kaksoset. Kyseessä ei ole mikään muu kuin hävytön mainostemppu, joita persujen puoluekoneisto tehtailee kuin ulostusvaivoista kärsivä Wärtsilän suuromistaja. Mutta kaikkein surullisinta on huomata, miten persujen toiminta ja käytös syövyttää demokratiaa ja julkista keskustelua. Julkinen keskustelu ei ole koskaan ollut avointa, mutta persut pyrkivät tekemään siitä suljettua.

Juuri tätä samaa yrittävät musut tehdä nyt omalla propagandallaan naamioidessaan yksipuolisen sanomansa "mukajournalistiseksi" nettilehdeksi. Sekä persujen että musujen kohdalla kyse on tieto vastaan mielipiteet-taistelusta aatteiden ja kuvitelmien puolesta. Platonin käsitys totuudesta vastaan luulo ja Russellin kritiikki ovat lähtökohtia yrityksessä ymmärtää sitä, miksi tieto vastaan mielipiteet unohtuvat aina kaikissa kerrotuissa tarinoissa nimenomaan silloin, kun kertojina ovat historiasta olemiselleen ja teoilleen oikeutusta hakevien vahvempien ja hallitsijoiden näkökulmasta samaan aikaan, kun olemme ymmärtäneet Freudin väittämän kulttuuristamme niin ahdistavana, ettei se salli meille onnellisuutta oikeaksi ihmisten pelätessä omaa mieltään kuin vankilaa, jossa he eivät edes tiedä istuvansa elinkautista.

Kokonaan eri asia on se, että musut ovat onnistuneet peittämään keskustelun sukupuolenkorjausleikkauksien eettisyydestä ja sen hinnasta sekä yksilölle että yhteiskunnalle. MOT-ohjelma sai moitteet Julkisen Sanan neuvostolta käsiteltyään tulenarkaa kysymystä siitä, ovatko leikkaukset sittenkään oikea tie korjata ihmisen pään sisällä olevia ongelmia. Kun ohjelma tuli ulos Ylellä musut aloittivat ennennäkemättömän hyökkäyksen Yleä ja ohjelmaa vastaan. Musujen piiristä onnistuttiin löytämään rako, mistä valitus tehtailtiin. Kun kantelua tarkasti lukee, ei voi olla välttymättä ajatukselta, että sen takana ovat muut musut erityisesti kohdassa "vaan oli käsittänyt antaneensa asiasta taustahaastattelun". Käsittänyt-termi on niin epämääräinen ja tulkinnanvarainen, että se voi olla tarkoin suunniteltu valhe yrityksessä vetää ohjelman muun sisällön alta matto. Vaikuttaa lakimiesten keksimältä. Ohjelman vastaava tuottaja Hanna Takala kirjoitti MOTin sivuilla asiasta:

"Julkisen sanan neuvosto on antanut Ylelle langettavan päätöksen koskien 9.12.2019 julkaistua MOT-ohjelmaa. Kyse oli alaikäisen haastateltavan yksityisyyden suojasta. MOT-ohjelma on saanut Julkisen sanan neuvostolta moitteet hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. "En haluaisi olla tyttö" -ohjelma käsitteli transsukupuolisuutta. MOT haastatteli ohjelmaansa muun muassa 15-vuotiasta transnuorta ja hänen huoltajaansa. Haastattelun jälkeen, ennen jutun julkaisua, toimitus lähetti tavalliseen tapaan haastateltavien sitaatit asiayhteyksissään tiedoksi haastateltaville. Tällöin kantelija eli 15-vuotiaan huoltaja vaati joidenkin kohtien poistamista tai muuttamista. Toimitus suostui osaan muutoksista, mutta ei poistanut kaikkea huoltajan vaatimaa. Kantelijan mukaan jutussa oli kerrottu alaikäisen haastateltavan hoitopolusta asioita, joita hän ei ollut halunnut julkaistavan vaan oli käsittänyt antaneensa aiheesta taustahaastattelun. Toimituksen näkemyksen mukaan jutussa käsiteltiin vain asioita, joita oli käsitelty haastattelussa ja jotka kuuluvat normaalin hoitoprosessiin. Toimituksen mukaan haastateltaville oli alusta lähtien tehty selväksi, että kyse on haastattelusta, jonka sisältöä voidaan jutussa julkaista. Neuvosto toteaa, että haastatellun toivetta henkilökohtaisten hoitotietojen pois jättämisestä olisi pitänyt kunnioittaa siltä osin, kuin se käsitteli kaikkein henkilökohtaisimpia tietoja murrosiän jarruttamishoidoista. Vaikka toimittajalle olisikin jäänyt haastattelutilanteessa käsitys, että tiedot sai julkaista, olisi Ylen pitänyt varmistaa asia saatuaan haastateltavan huoltajalta pyynnön osien pois jättämisestä ohjelmasta. Neuvosto muistuttaa, että alaikäisillä on erityinen oikeus yksityiselämän suojaan. Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 27 ja 30 ja neuvosto antaa sille huomautuksen. Julkisen sanan neuvosto käsitteli myös kantelua siltä osin, että kantelijan näkemyksen mukaan toimitus ei ollut kertonut tarkasti jutun näkökulmasta tai että missä asiayhteydessä haastatteluja käytettäisiin. Tämän osalta Julkisen sanan neuvosto toteaa, ettei Yle rikkonut Journalistin ohjeita. Neuvoston käytettävissä olevan materiaalin perusteella kantelijoille oli kerrottu ennen haastattelua riittävällä tarkkuudella sekä ohjelman että haastattelun aihe. Päätösvalta siitä, mitä julkaistaan, kuuluu toimituksille." 

Transsukupuolisuuden diagnostiikkaa ja hoitoa säätelevät laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002) ja siihen liittyvä asetus (1053/2002). Häiriöt tutkitaan ja hoidetaan moniammatillisissa, transsukupuolisuuteen perehtyneissä työryhmissä. Työryhmät on keskitetty kahteen yliopistosairaalan yksikköön Helsingin Yliopistolliseen Keskussairaalaan (HYKS) ja Tampereen Yliopistolliseen Keskussairaalan (TaYS). Kaikki lääkärit eivät kuitenkaan ole tieteelliseen näyttöön perustuen kovinkaan vakuuttuneita musu-propagandan oikeellisuudesta. Ylen MOT-ohjelma oli lajissaan ensimmäinen valtamedioissa esitetty kyseenalaistava näkökulma ja mikä tärkeintä, se tuli leikkaustaan katuneelta entiseltä musulta. Juuri se teki ohjelmasta dynamiittiä, mitä vastaan muut musut hyökkäsivät, ihan kuin kyse olisi ollut elämästä ja kuolemasta, niin kuin tavallaan olikin. Olihan ex-musu heidän silmissään sisäpiiristä vuotava petturi ja siksi vaarallinen todistaja. Ongelmana on se, että musut eivät siedä yhtään poikkipuolista sanaa totuudeksi julistamiensa väitteiden ohelle. 

Kuka puhuisi näistä? Ei kukaan, kun kukaan ei uskalla. Juuri siksi Kehrääjä onkin perustettu varmistamaan, ettei kukaan uskalla tulevaisuudessakaan, sillä musujen ikioma nettilehti rummuttaa musu-probagandaa, niin kauan kunnes musuvalheesta tulee täyttä totta koko maassa. Vai tuleeko? Se riippuu paljolti musujen vastavoiman eli äärioikeiston seuraavien eduskuntavaalein tuloksesta, ja erityisesti persujen mahdollisesta noususta maan ykköspuolueeksi. On ihan selvää, että jos Jussi Halla-Ahosta tulee pääministeri persujohtoiseen oikeistohallitukseen, ja kokoomuksen ovat vallanneet nuorisoliiton johdolla puolueen oikeistosiipi, ensimmäisiksi asioikseen tämä persujen, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien muodostama oikeistohallitus eli nykyajan koti, uskonto- ja isänmaa-linjan epäpyhä allianssi muuttavat transsukupuolisuuden diagnostiikkaa ja hoitoa säätelevät lait transseksuaalin sukupuoluen vahvistamisesta sekä niiden Kela-korvattavuuksista kristillisdemokraattien toiveiden mukaisiksi. Se millaisia ne ovat tai eivät ole, selviää edellä siteeraamistani professori Tapio Puolimatkan kirjoituksista.