Amerikkalainen idiotismi on ”eräällä tavalla totta”, koska se on valheellista

Teksti:

Harald Olausen

Yhdysvaltojen viimeaikaiset tapahtumat Capitol-kukkulalla ovat vain vahvistaneet sitä kuvaa, mikä maan jakaantuneesta mielestä ja todellisuudesta on Augustinuksen sanoin kaiken tämän juuri sen tähden olevan "eräällä tavalla totta", koska se on eräällä tavalla valhetta; Yhdysvallat on kaikkea muuta kuin mainostamansa maailman suurin demokratia, kuten sen järkyttävä historia syrjinnän ja rasismin keinoin kertoo. 

Naisia alkoi päästä senaattoriksi vasta 90-luvullla Bill Clintonin aikaan, demokraattina Georgiasta juuri valittu musta senaattori oli maan yli 200-vuotisessa parlamentarismin historiassa vasta 13. musta senaattori, ja maata hallitsevat lakeja mielisekseen "lobbaamalla (ei onneksi sentään Ellun Kanojen tyyliiin tyylittömästi!) tosiasiallisesti valtaa ihmisiä vastaan väärinkäyttävät suuryritykset. 

Yksi osasyyllinen on amerikkalainen kaupallinen media, jonka tapaa olla näkemättä tosiasioita tai olla kiinnostumatta todellisista ongelmista. 60-lukulainen toisinajattelija Chomsky kutsuu yhdenmukaistavan mediamanipulaation prosessimetodina tällaista "valikoivaksi havainnoimiseksi". Esimerkiksi umpikonservatiivinen amerikkalainen julkaisu "The Imaginative Conservative" puolusti voimakkaasti Trumpin valtakauden aluksi (en usko että enää kunnollisen Trump-opetuksen saaneena) vaihtoehtoisia faktoja ja totuuksien sosiaalista konstruktiota samalla, kun se syytti liberaalista valtamediaa yhden maailmankuvan propagoimisesta.

Thomas C. Reeves kirjoittii "A Question of Caracter-A life of John F. Kennedy" (Bloomsbury 1991)-kirjassaan Kennedyn tuominneen lehdistön sekä sen takia, että se kirjoitti liikaa että sen takia, että se kirjoitti liian vähän. Tänään noita sanoja voi tulkita ironian läpi varoituksena tavallisille ihmiselle, sillä kysymys on romanttisista mielikuvista, jotka rakentuvat nostalgialle ja katsovat taaksepäin. Eric Hobsbawn ja Terence Ranger (1983) puhuivat samasta asiasta keksittyinä traditioina.

Yhdysvallat on perustaltaan rasistinen barbaria, jossa kaikki vihaavat toisiaan. Näin on ollut aina ja tulee ilmeisesti olemaankin, huolimatta demokraattien ja älykköjen laajoista kasvatus- ja vapausprojekteista, koska maahan on muodostunut itsekkyydestä johtava ideologia, joka menee läpi kaikkien ideologioiden ja uskontojen, erityisesti kristinuskon, jonka amerikkalainen versio ei usko eurooppalaiseen tapaan universaaliin hyvään, vaan itsekkääseen hyvään, jota toiselle ei voi suoda, koska silloin se olisi itseltä pois. 

Kun entinen presidentti Georg W. Bush sanoi viime viikon Capitol-kukkuloiden tapahtumien jälkeen maan jämähtäneen banaanitasavaltojen tasolle, hän oli väärässä - jakaantuneen todellisuuskäsityksen mukaan maa ei ole sieltä koskaan noussutkaan, vaan on pitänyt demokratiaa sumuverhona kovan kapitalismin ikeessä taistelevalle barbaariseen rasismiin perustuvalle ihmisvastaiselle rakenteelliselle sorrolle, mikä on jähmettänyt maan ensimmäiseen kiusaaja- ja kusetusluokkaan, mitä ihmisyyden tahallisessa väärinymmärtämisessä ja ihmisvastaisessa toiminnassa valtaapitävät rikkaat taustajoukot voivat mielin määrin tehdä koko ajan väittämällä tekevänsä muuta kuin mitä tekevät - hyvin kristillinen ongelma lajissaan Paavalin tuskaisin sanoin: miksi en tee sitä hyvää, mitä haluaisin, vaan sitä pahaa, mitä en haluaisi?

Monissa maissa ilmennyt vastarinta on sittemmin muuttanut tällaisten populistien tulevaisuuden epävarmemmaksi. Siellä, missä vastarinta on vahvaa, populistien eteneminen on ollut vähäistä. Ranskassa nähtiin selkeä käänne." Kenneth Roth muistuttaa käyneen huonosti aina niille poliitikoille, jotka lähtivät kilpaan populistein kanssa jäljittelemällä näiden esittämiä kantoja; loppujen lopuksi he vain vahvistivat populistien esittämiä kantoja. Populistit siis menestyvät, jos valtavirtaan kuuluvat poliitikot toistelevat vihaa ja syrjintää hehkuttavia viestejä. Periaatteisiin nojaava vastustus on osoittautunut tehokkaammaksi kuin laskelmallinen jäljittely.

Rothin viesti on selkeä vaikka skeptistä suvaitsevaisuutta pidetään nykyajan ei- toivottuna häiriötekijänä: ihmisoikeuksia voidaan suojella populistien ja itsevaltiaiden hyökkäyksiltä, mutta siihen tarvitaan demokraattista valtiota (Suomi on valtioiden demokraattisuutta mittaavan Freedom Hausen mukaan yksi kaikkein demokraattisimmista maista pisteillä 100/100 huolimatta vihaa ja eripuraa lietsovista persuista), ja sanavapautta sekä vapaita valtamedioita.

Persut mellastavat tietämättömien ja kaikkeen tyyttymättömien vanharaamatullisen agraariajan hallitsemalla "silmä silmästä"-retoriikan umpioittamalla maaseudulla suuren maailman malliin periaatteella: siellä missä tietoa on vähän, on uskomuksia vähän ja siellä missä on tietoa paljon, on uskomuksia vähän. Ja siellä missä on tietoa paljon, on myös tervejärkisyyttä, ymmärrystä ja yhteistyökykyä paljon - tai ainakin enemmän. Yhdysvallat on jakaantunut vahvasti liberaalien suurkaupunkien kuplassa eläviin ja syvällä pysähtyneen maaseudun vanhoja moraaliarvoja kannattaviin sekä jumalaan uskoviin vanhanajan ihmisiin, joille perinteiset arvot ja roolit ovat pyhiä asioita, ja kaikki muu kauhistutava yritys horjuttaa aitoamerikkalaiseksi kutsuttua valkoisten protestanttijälkeläisten kulttuuria. 

Näin on ollut siitä lähtien, kun valtaan nousi 1932 demokraattisen puolueen liberaalisiipi ja New Deal. Rasistinen, nais-, homo- ja muukalaisvihamielinen äärioikeistolaisuus on tänään vahvassa nousussa Yhdysvalloissa osin juuri törkyä viljelevän ja selvästikin itse kannattajiensa tavoin häiriintyneen Trumpin ansiosta. Trump villitsee osin siksi, että on yhtä karkea ja ohittaa tosiasiat yhtä luonnollisesti kuin heikosti koulutetut faninsa, jotka kuvien perusteella kuuluvat alimpiin ryhmiin. Tämä äänekäs helposti kusetettavien luokka pitää samalla sekä hauskaa oluenjuonnin ohella että purkaa osattomuuttaan ja vihaansa sokeasti, ja usein myös valitettevasti tappavasti, kaikkeen ympärillään. 

Amerikkalainen äärioikeistolainen, suurella rahalla tuettu retoriikka on kohta sata vuotta toitottanut tälle ryhmälle, ettei sen pidä vaatia itselleen samanlaisia hyvinvointivaltion vapauksia ja palveluita kuin meillä Euroopassa, lähtien ilmaisesta kouluruokailusta ja tervenhuollosta, koska se on kommunismia, vaikka se ei sitä ole, mutta sen maksaisivat veroilla hyvätuloiset, joiden "oikeuksia vastaan" laajat hyvinvoiltivaltion aputoimet olisivat, koska ykstyinen hyvä vaarantuisi siitä, että sen saavuttaisivat kaikki muutkin ryhmät kuin vain harvat ja valitut - etupäässä valkoinen keskiluokka. Tätä taustaa vasten Trumpin valinta olisi ollut epätodennäköisempi, ellei sitä ennen olisi ollut Obaman liberaalihallinto, jonka vastareaktiona Trump ratsasti valkoiseen taloon.

On nurinkurista, että puritanismi syntyi osana uskonpuhdistusta ja katolisen liigan vallan väärinkäyttöön kyllästyneen vapaamielisyydestä haaveilleiden ihmisten keskuudessa, sillä puritanismia (paitsi Pensylvaniaan Deleware-joen suistoon levinnyttä kveekari-haaraa: heille Uusi Testamentti oli rakkauden tekoja ja siksi he tekivät siitä omissa elämissään totta. 

Toisaalta kaikki kveekarit ja heidän jälkeläisensä eivät olleet, kuten Watergate-skandaalin takia eroamaan joutunut Richard M. Nixon) ei voida pitää vanhatestamentillisena lain hengen korostajana minään kristillisenä lahkona, vaan eräällä tavalla modernin hengellisen idiotismin, juuri sen saman, minkä kourissa Yhdysvallat kamppailee, ymmärtämättömänä, tuomitsevana ja ikävänä isänä, joka ei palkitse vaan rankaisee ja tarvittaessa tappaa, onhan heillä siihen omasta mielestään korkeimman tahon suostumus puolustaessaan suurta asiaansa Jehovan taistelevina palvelijoina toisuskoisista välittämättä (mustista ja punaisista) - pakanoista nyt puhumattakaan.

Oikeiston perinteisten roolien ja arvojen suurin uhka ja haaste oli 60-luvulla ihmisoikeusliikkeen vapaustaistelun, Vietnamin vastaisuuden ja eri vähemmistöjen esiinmarssin jälkeen se kulttuurinen repeämä, mikä alkoi määritellä amerikkalaisuutta uudella, ei perinteisellä tavalla sekä korkeimman oikeuden joutuminen liberaalituomareiden käsiin. 

Tätä kehitystä vastaan sydänmailla alettiin vastustaa ja se tuotti tuloksena uusoikeiston kapinan, mikä on myös törkeä osa taitavasti oikeiston eri kentillä kalastelevan opportunistisen Trumpin polttoainetta, sillä nimenomaan juuri näiden poliittisesti kiihkeiden tunteiden tulkitsija hänestä on tullut. Osana tätä taktiikkaa presidentti Obama otettiin maalitauluksi syyttämällä häntä kristinuskonuskon- ja amerikanvastaiseksi muukalaiseksi, joka ymmärsi islamia ja yritti Obamacarella ujuttaa sosialismin Yhdysvaltoihin maksumiehinään korkean yritysveron kautta tavalliset amerikkalaiset osakkeenomistajat. Kapina onnistui. 

Vuoden 2010 kongressivaaleissa republikaanit saivat suurimman vaalivoittonsa sitten vuoden 1938 vaalien. Kapinan kärjessä olivat ns. sydänmaat, jotka ovat sekä fyysisesti että mielikuvana olemassa oleva konservatiivisesti ajattelevien ja toimivien ryhmä maantieteellisesti, että vanhoillisten ihmisten mielissä. Vasemmiston Occupy-liikkeen vastavoimaksi syntynyttä teekutsuliikettä pidetään kolmantena 1930-luvun jälkeen syntyneenä sydänmaiden kapinana maassa, jossa konservatiiveiksi ilmoittautuu 36 prosenttia väestöstä ja liberaaleiksi vain 24 prosenttia. Kartalla sydänmaat ulottuvat Illinoisista ja Wisconsista alas Missouriin ja länteen päin aina Pohjois- ja Etelä-Dakotaan sekä Wyomingiin saakka.

Yhdysvallat on perustaltaan hyvin arvokonservatiivinen maa, missä John Kennedyn, Bill Clintonin sekä Barack Obaman tapaiset keskitietä kulkeneet liberaalipresidentit ovat harvinaisuus. New Yorkissa konservatiiveja on vain muutama prosenttia vähemmän kuin liberaaleja. Yhdysvaltojen 50:stä osavaltiosta konservatiiveja on liberaaleja enemmän 44 osavaltiossa. Tästä on kysymys miksi Trump uskaltaa puhua ja puhuu tahallisen tarkoituksellisesti suoraan joko ilta näiden sydänmaiden konservatiivien populistisiin sydämiin. 

Yhdysvaltojen konservatiivinen liike on laaja. Perinteisen keskitien konservatiivisuuden lisäksi siihen kuuluvat myös äärioikeiston Ku Klux Klan, kristilliset ääriliikkeet kuten evankelistat sekä kristillinen uusoikeisto, uusnatsit, äärioikeistolaiset Steven Bannon ja älykköjen neokonservatismi. Teekutsuliike yhdisti ideologisesti kaikkia näitä, sillä se vastusti verorahojen käyttöä terveydenhuoltoon ja taloudelliseen elvytykseen, ollen samalla kuin yhteinen juuri 70-luvun laajan verokapinan päivitys.

Richard Hofstadterin psykopatologiaolettamuksen mukaan konservatiivit kärsivät jonkinasteisesta mielenvikaisuudesta ja suhtautuvat siksi vainoharhaisesti ympäristöönsä. Martin Lipset puhui konservatiivisuudesta statusahdistuksena niille, jotka kokivat nopeiden muutosten keskellä omat saavutetut etunsa ja kulttuurisen asemansa uhatuiksi. Mutta millaisia ihmisiä he ovat? Trumpille vaalit hävinnyt Hilary Clinton aliarvioi heitä kampanjassaan kutsuen heitä "korillisena surkeita tapauksia". He eivät halua liittovaltion tunkevan nenäänsä heidän yksityiselämäänsä ja säätelevän liikoja yksityistä yrittämistä erilaisilla laeilla ja veroilla. He kokevat "tasavaltansa olevan kuolemassa" ja kutsuvat itseään "jättäkää meidän rauhaan"-koalitioksi.

Trump, joka on edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin sanoin sairas, vaarallinen ja epämiellyttävä valehtelija, ei ole oppinut häviämään tavallisesti kuten me muut. Ehkä terveisenä (sillä tämä on digivallila.comin viimeinen Trump-kirjoitus, koska olemme filosofis-kulttuurinen uuden ajan airut emmekä mikään tylsästi poliittista historiaa kommentoiva eilisen kopiotodellisuuden jämä) Trumpille ja turmpilaisille tämä jäähyväiskirjoitus ajatuksella, aina voi yrittää muuttua punnitsemalla ajatuksiaan, sillä koskaan ei ollut Epikuroksen mielestä liian aikaista tai myöhäistä etsiä terveyttä ajattelusta sielulleen.