Anderssonilmiö jyllää: protestiäänien merkitys kasvaa

Teksti Harald Olausen

EU-vaalien yllätystulos, vasemmistoliiton rökälevoitto, on maassamme historiallinen. Se oli ennen kaikkea kansan protesti vaalilupauksensa pettäneitä persuja vastaan tavallisen kansan toimesta. Ilmiön takana on myös Li Andersson, jota äänesti lähes joka seitsemäs (yli 240.000) äänestäjä. Kaikista äänestäjistä yli 13 prosenttia antoi äänensä Anderssonille. Viime aikoina protestiäänien merkitys on vaali vaalilta noussut. Siitä on tullut tärkeä ja luonnollinen osa vaalikäyttäytymistämme. Se selittää myös sekä vasemmistoliiton huiman lähes 11 prosentin nousun, että myös persujen yli 6 prosentin historiallisen rajun tappion.

Vasemmistoliiton nousu huippusuositun puheenjohtajansa nosteessa, ohi demareiden, oli mahdollista protestiäänillä. SDP ei ole onnistunut innostamaan puheenjohtajansa johdolla eikä SDP:n kärkiehdokas, Eero Heinäluoma, vakuuttanut äänestäjiä vaihtoehtona nykypolitiikalle. Vasemmistoliiton menestys lepää kokonaan Li Anderssonin harteilla. Anderssonia äänestettiin hyvän supliikin takia, mutta myös vakuuttavana vaihtoehtona äärioikeistolle. Jopa rökäletappiosta järkyttynyt ja hämillään ollut Riikka Purra tunnusti vasemmistoliiton huikean voiton. Oli kyse poliittisesta shokissa, josta persujen saattaa olla vaikea selviytyä.

EU-vaalit viimeistään osoittivat, että äänellä on väliä siitä huolimatta, että äänestysprosentti jäi neljäänkymmeneen ja rapiat päälle koko maassa. Helsingissä 55 prosenttiin. Vaikka äänestystulos oli pettymys myös demareille, on vasemmiston yhteinen kannatus merkki muutoshalusta. SDP:n sisällä muhii monia ongelmia. Ensinnäkään puolueella ei ole kovinkaan osaavia, näkyviä, persoonallisia tai karismaattisia poliitikkoja, eikä SDP:n koukeroinen verbaalikompastelu ainakaan lisää puolueen vetovoimaa. Vaalivalvojaisissa ravintola Juttutuvassa paskanjäykät ja kireät demaripomot vahvistivat lisää harmaata yleiskuvaa puolueesta.

EU-vaalien 2024 ratkaisijana olivat protestiäänestäjät, kuten nykyisin muissakin vaaleissa. Moni äänestäjä äänestää nykyisin taktisesti mieluummin jotain vastaan, kuin jonkun puolesta. SDP:n kuivakka imago ja sanoman virkamiesmäinen haaleus ei paljoa innostanut äänestämään purnaavia käsi nyrkissä heiluvia. Vasemmistoliiton valovoimaisen puheenjohtajan puheet ja olemus vetosivat tällä kertaa ratkaisevalla tavalla. Monet vihreitä ja demareita aikaisemmin äänestäneet naisäänestäjät ovat äänestäneet joukolla Li Anderssonia. Eduskuntavaaleissa liike oli päinvastainen, kiitos Sanna Marinin tuloksellisen vetoomuksen.

Vasemmistoliiton menestyksellä on todennäköisesti mullistavia seurauksensa politiikan vasemmalla laidalla. Tähän saakka demareita on pidetty tasaisen vakuuttavana (vaikkakin tylsänä ja mielikuvituksettomana) vastavoimana. Ei enää. Äänestäjillä on tapana veikata voittavaa hevosta. Myös Ranskassa murskavoiton, yli 30 prosenttia, saanutta äärioikeistoa äänestäneet ovat sanoneet äänestäneensä protestiksi. Äärioikeisto on kaikkialla muualla Euroopassa menestynyt hyvin tarjotessaan äänestäjille todellisen vaihtoehdon ja protestimahdollisuuden. Näin ei ole enää ollut Suomessa Riikka Purran puheenjohtajakaudella.

Suomessa persujen edustama "taloudellinen äärioikeisto" on astunut poliittista kokemattomuuttaan kokoomuksen sille asettamaan ansaan. Kokoomus laittoi persujen nimiin kaikki persujen äänestäjiä koskeneet kipeät leikkaukset. Vaaleissa äänestettiin protestiksi persujen epäoikeudenmukaista politiikkaa vastaan, vaikka oikea osoite olisi ollut kokoomus, jonka on helppo hymyillä persujen tyhmyydelle sekä heikolle poliittiselle hoksnokalle niin kauan, kuin alhainen äänestysprosentti takaa puolueelle ykkösaseman vaaleissa kuin vaaleissa, sillä hyvätuloiset kokoomuslaiset äänestävät aina aktiivisemmin kuin muut.