Boethiuksen hieno Filosofian lohdutus!

Teksti Harald Olausen

"Kuolema on lajin voitto yksilöstä, julisti Karl Marx. Riemuvoitosta ei uskalla puhua. Jokainen laji vajoaa joskus ajan lentohiekkaan. Elämä on oikeastaan sairaus. Ennuste on huono, toivoton suorastaan. Sillä elämä päätyy kuolemaan. Kirjat saattavat elää paljon kauemmin kuin niiden tekijät: niistä tulee joskus ihmissuvun yhteisomaisuutta. Mutta ikuisuuden katsannossa sekään ei merkitse mitään. Ikuisuus ei tosin kosketa meitä. Emme voi käsittää sitä (toisin kuin Jumala Boethiuksen mukaan). Meidän osamme on tarkastella elämää ihmisen näkökulmasta. Silloin Boethius tulee meitä lähelle. Filosofian lohdutus on vahvasti kirjoitettu, syvillä merkityksillä ladattu, mutta lukijansa palkitseva teos. Se on melko vaikea; sitä ei lue yhtä nopeasti kuin sanomalehteä." 

- Juhani Sarsilan alkusanat kirjaan Filosofian lohdutus. https://vastapaino.fi/sivu/tuote/filosofian-lohdutus/4978287

A.M.S Boethiuksen Filosofian lohdutus - De consolatione philosophie libri qvinqve (Vastapaino, 2001 – latinan kielestä suomentanut & selityksin varustabut Juhani Sarsila, fil.tri) – kirjan kompamainen kyseenalaistaminen näkyy jo heti alusta siinä, miten hän lyttää typerät stoalaiset lähtökuoppiinsa, koska he esiintyivät Sokrateen aitoina perillisinä, vaikka heistä ei ollut siihen. Lisäksi he olivat hänen mielestään tieto- ja havaintoteoreettisesti pahemman kerran väärässä. Lajissaan harvinaisen painavaa ja osuvaa tekstiä kaikkien ihmisten vääjäämättömästä kohtalosta kuolla ja vaipua unohduksiin. Juhani Sarsilan tekstit ja kirjat ovat aina omaleimaisia älyllisiä tapauksia ja niitä lukee mieluummin kuin monia muita huonompia. Tamperelainen Juhani Sarsila on unohdettu suuruus filosofian kentällä ehkä siksi, ettei pidä itsestään suurta melua, kuten vertauksen vuoksi rasittavuuteen asti itserakas, ja tyhjät tynnyrit kolisevat-otus, Esa Saarinen, tyhjäksi todettu ja köykäiseksi punnittu halpojen ylisanojen viljelijä.

Boethiuksen kirjan tekee traagiseksi se, että hän odotti samaan aikaan teloitustuomionsa täytäntöönpanoa. Kuolema oli hänen Muusansa, niin kuin se oli ollut Sokrateelle yli 900 vuotta aiemmin. Sama Muusa on innoittanut muitakin eksistentialismin filosofeja. Eikä ihme, sillä Boethius sai avun itseltään Filosofialta. Sarsila muistuttaa filosofian vihkineen Boethiuksen nousemaan harhaisesta aistimaailmasta ikuiseen tosiolevaan. Kirjasta on tullut tärkeä klassikko. Se on myös suuressa arvossa – siitä huolimatta, että Boethius puhuu arkailematta ja suoraan ikävästä tosiasioista - monen johtavan filosofin mielissä, kuten kyyniseksi realistiksi ja Suomen johtavaksi ateistiksi kutsuttu Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksisen, joka suosittelee kirjaa luettavaksi: se on vaikea mutta parempi kuin päivän lehdet ja siihen kannattaa satsata.

Sarsila ei ole tulkinnut kaikkia Boethiuksen runoja kaikkia asiantuntijoita (mutta mitä ne merkitsevät kysymysten rumputulten filosofiassa?) miellyttävällä tavalla. "Mutta eihän Boethius heitä liikuta nyt, kun he eivät ole piitanneet hänestä ennenkään. Uskon lujasti, että filosofian harrastajat ja ammattilaiset pitävät Lohdutusta monilta osin kiinnostavana. Teos ei edellytä lukijalta filosofian opintoja." Keisari Justinianus kielsi filosofian opettamisen. Boethius teloitettiin noin 525. Sarsila kokoaa kirjan täydentäväksi aluksi Johdannossa oman mallinsa siitä, miten filosofiaa tulee lukea historiallisesti esim. keskiajalla, kun filosofiasta tuli vastantahtoisesti teologian piika. Sarsila myös viisaasti muistuttaa, että Boethius oli harras kristitty. Hänet nosti maineeseen Filosofian lohdutus vuotta ennen teloittamistaan. Se markkinoi selvästi filosofiaa samalla kun skolastikot opettivat, että filosofian piti ymmärtää ja selittää ilmiöitä, kun taas teologian tehtävä oli oivaltaa ja selittää Jumalan ihmiskunnalle antamaa sanomaa.

Sana ei ole aina helposti tulkittavista tai siitä olla samaa mieltä. Esim. katolisessa kirkossa paavin kuuria sai käsiteltäväkseen ilmiantoja harhaoppisesta kristinuskon tulkitsemisesta niin paljon jo vuosien 1318 ja 1342 välillä, että paavit Johannes XXII ja hänen seuraajansa, Benedictus XI, alkoivat kiinnittää huomiota kristinopin puhtauteen, sillä tavalla kuin katolinen kirkko ja sen suurin oppi-isistä, Tuomas Akvinolainen, oli sen meille valmiina rakennettuna tarkoittanut. Myöhemmin Descartes uskoi sokeasti ihmisen ajattelun tunnistavan asioiden "todellisen" luonteen. Mutta ei kyennyt sanomaan vakuuttavasti mitä "oleminen" tarkoitti. Augustinus oli aikaansa edellä, kun hän kysyi itseltään: kuka minä olen ja mistä minä tiedän sen? Kant, joka yritti selittää aurinkokunnan syntyä taivaankappaleiden veto- ja vastavoimalla ilman Jumalan vaikutusta, ymmärsi ihmisen tahdon olevan avainasemassa päättikö hän olla hyvä tai paha. Olettamus, että olemme Jumalan ainutlaatuisia luomuksia, osoittautui vääräksi.

Maailmaa ja Raamattua selitettiin vielä noin aikoina samalla tavalla. Esimerkiksi sekä Augustinus että skolastikot opettivat, että tultuaan vanhurskautetuksi jumalallisen armon ja jumalallisen hengen avulla, kristitty pystyi tekemään Jumalalle mieluisia töitä (mutta Luther kielsi tämän). Filosofian lohtu oli taas Sarsilan mukaan platonistista, uusplatonista ja kristillistä uskonnonfilosofiaa eli pakanuuden ja kristinuskon "kenties epäilyttävä synteesi. Kristusta (Jeesusta) ei mainita". Uutta ja merkittävääkin syntyi läpi kristillisten vuosisatojen. Nominalistit luopuivat William Ockhamin johdolla antiikin ajoista olleesta näkemyksestä, jonka mukaan "käsitettävyys olisi ollut maailman objektiivinen ominaisuus, ja että maailmaa koskevat perimmäiset totuudet olivat jo tunnettuja", vaikuttaen siihen, että aristoteeliseen malliin perustunut tieteenkäsitys, totuuden omistaminen ja pyrkiminen varmuuteen, muuttuivat ajan myötä järkevämmäksi ja modernimmaksi totuuden etsimiseksi ja epävarmuuden sietämiseksi.

Aristoteelista dialektiikkaa sovellettiin (yhä edelleenkin mm. väittelyharjoituksiin, keskusteluihin ja filosofisen tiedon edistämiseen - ja niin tehdään vieläkin). Uusplatonistista peruskäsitteistöä käytettiin teologisten asioiden ilmaisuun ja kehittelyyn. Ongelmaksi muodostui jo heti kristinuskon alusta lähtien se, etteivät teologiset väittelijät dogmien ja kaanonin astuttua mukaan tähän epäsuhtaiseen peliin ihminen vastaan "Jumala–vapaus-vankeus"-akselilla, eivät enää kyenneet tunnistamaan, ja tunnustamaan virhepäätelmänsä, yrittäen sen jälkeen välttää niitä, mikä oli edellytys väittelyissä menestymiselle. Pahuus on Sarsilan mukaan teoksen keskinen ongelma. "Silti Paholainen, siis pahan ruumiillistuma, loistaa niin sanoaksemme poissaolollaan. Toki Lucifer tavataan Lohdutuksessa. Sana tarkoittaa autuaan pakanallista Valontuojaa, Aamu -ja Iltatähteä (Venusta). Boethiusta kutsutaan osuvasti rajafilosofiksi. Hänet esitellään viimeisenä roomalaisena, antiikin viimeisenä filosofina tai keskiajan ensimmäisenä skolastikkona." Boethiukselle vankila-aika merkitsi ihmismaailmaa pienoiskoossa lyhyen oppimäärän mukaan.

"Platon ja uusplatonikko Plotinoksen teemana oli pako pahasta. Sellaista filosofista pelastusta oppi Boethiuskin hakemaan, kun valtio ja ihmiset hänet hylkäsivät. Pelastushakuisuus kulkee punaisena lankana Consulution lävitse. Tuo sana merkitsi keskiajalla paitsi lohtua, myös neuvoa ja käytännön apua sekä (tietysti) yhdessä yksinoloa. Saiko Boethius seuraa kuolemansa odotushuoneeseen?" Boethius olisi halunnut rakentaa synteesin Platonin ja Aristoteleen "filosofisista maailmanrakennuksista".