Demokratian opetuksia!

Professori Timo Airaksinen

On aihetta huoleen, ja olen todella huolestunut demokratian tulevaisuudesta. Jo Antiikin kreikkalaiset ymmärsivät demokratian taipumuksen rappeutua ja sitten tuhota itsensä. Paradoksi on siinä, että demokratia pystyy hävittämään itsensä: kansalaisten enemmistö äänestää demokratian lopettamisen puolesta, ja se riittää. Demokratia saattaa myös taantua siten, että äänestäjät myötäilevät vahvaa karismaattista johtajaa, joka alkaa toimia itsevaltiaan tavoin, vaikka demokratian ideana on juuri tällaisen johtajan vallan rajoittaminen. Demokratia on kansanvaltaa.

Jotta demokratia toimisi, kansalaisten on äänestettävä. Mutta äänestäminen on vastuullinen tehtävä, joka vaatii paljon kansalaisilta. Ihanteena on silloin kriittinen, tiedostava ja hyvin informoitu kansalainen, joka ymmärtää mitä tekee äänestyskopin yksinäisyydessä. Jokaisella kansalaisella on äänioikeus, ja jokaisen on ymmärrettävä oma vastuunsa. On parasta tietää, että oman ehdokkaan pyrkimykset ovat arvokkaat ja kestävät. Tämä ei aina ole itsestään selvää.

Suomalaiset ovat pitkään äänestäneet "oikein", luojan kiitos, mutta yhä useampi maa Euroopassa ja Euroopan naapurissa kipuilee oman ääriaineksensa kanssa. Tässä mennään ojasta allikkoon. Johtaja lupaa radikaaleja muutoksia ja taloudellisia etuja avainryhmille, saadakseen heidän äänensä. Äänestäjät uskovat kovia lupauksia ja menevät lankaan. Oma etu houkuttaa, vaikka pitäisi ymmärtää vaalilupausten kaikinpuolinen tyhjyys. Tuollaiset lupaukset ovat kuin äänten ostamista.

Kriittinen äänestäjä ei usko suuriin lupauksiin. Ei suuret sanat suuta halkaise, sanottiin ennen. Eikä kannata uskoa vaikuttavasti esiintyvän ehdokkaan ja puolueen mahtiin tehdä omasta maasta köyhän ja kipeän paratiisi. Uudistuksia ja muutoksia on tehtävä, mutta edettävä pienin askelin, jotka pystytään perumaan tarpeen vaatiessa. Kaiken tämän ymmärtäminen on kiinni sivistyksestä ja se taas vaatii opetusta ja koulutusta. 

Ei kukaan ole seppä syntyessään. Ei ole järkevää opettaa vain taloudellisesti tuottavia aloja. On opetettava ja tuettava kriittistä yhteiskuntatutkimusta ja historiaa, unohtamatta kirjallisuuden ja taiteiden tutkimusta ja opetusta. Nämä eivät ole kalliita aloja ja niiden epäsuorana hyötynä on valveutunut ja sivistynyt kansa, joka ei haksahda vahvan johtajan valheisiin tai populistisen politiikan vaarallisiin houkutuksiin. 

Ei kannata uskoa raharikkaiden puheita, kun nämä korostavat aina sitä samaa taloudellista hyötyä. Heille vain raha merkitsee jotakin. Demokratia ei kestä moista ajattelua. Kansalaisten tulee vaatia itselleen muutakin kuin rahaa, tarkoitan tulevaisuuden vapaassa ja valistuneessa demokratiassa. Opettajani kertoi kerran, että Amerikassa humanistiseen tutkimukseen ja opetukseen käytetään vähemmän rahaa kuin purukumiin