Digivallila.com joululomalla 25.12.2025-13.1.2026
Teksti Harald Olausen
Kyllä televisio on mainio väline ja edelleenkin se kaikkein parhain valheenpaljastusväline, mitä meillä on, sen osoitti toteen Itse asiassa joulun kuultuna-ohjelma, missä maan itseriittoisimman (ja omasta mielestään kyvykkäimmän), vasemmiston oman "Paavo Väyrysen", Erkki Tuomiojan haastattelu paljasti enemmin kuin piilotti: jos ette jo muiden vihjeistä tienneet mieshän on ilmiselvästi suuri kusipää. On vaikea katsoa häntä televisiosta voimatta pahoin. Tuomioja on omasta erinomaisuudestaan vakuuttunut yksinpelaaja ja yhtä itsekäs kuin musta joutsen. Se joka häneen katsoo, joutuu pahan voimien valtaan.
Ainakin näin voisi tulkita toimittajan varovaisuuden ja änkytykset esittäessään muutaman kiusallisen kysymyksen haukankatseiselle, ja kuin väärästä kysymyksestä toimittajan kurkkuun valmiina hyppäämään olleelle Tuomiojalle, joka ei ollut selvästikään valmis luopumaan itse luomastaan näkemyksestä itsestään, mahdollisuuksista ja niistä, jotka eivät olleet ystäviä ja olivat hänen kuningastiensä tiellä (Kekkosesta puheen ollen; miksi Tuomioja ei vieläkään suostu paljastamaan julkisesti, keneltä aikoinaan sai Zavido-vuoden paperit, vaikka kaikki tietävät koko homman olleen sittenkin salavittumaisen ja ovelan presidentti urho Kekkosen itsensä omaa vallantäyteyttään harjoittama "puhdistusoperaatio". Jäljet viittaavat vahvasti häneen.
On muutama kohta haastattelussa, missä herra täydellisyyteen tulee säröjä, kun Tuomiojan kyky valehdella paljastuu selkeästi. Ilmekään värähtämättä Tuomioja väittää, ettei ole ollut kateellinen muille. Se on täyttä huuhaata. Me olemme kaikki ihmisiä täynnä inhimillisiä tunteita ja koko ajan tunteemme ja käytöksemme on muutoksen virrassa liikkeessä ei pysähtyneinä johonkin määrättyyn. Nietzsche piti ihmistä valheellisena ja teennäisenä eläimenä, jolle moraali oli vain uskalias väärennös. Hänen mukaansa totuuden tavoittelija oli heikko ja lapsellinen, eikä hänessä ollut voimaa tai omaa tahtoa. Sellainen oli Nietzschestä tyhjäksi puhallettu muotoastia, jonka täytyi odottaa sisältöä voidakseen hahmoutua sen mukaan. Tuomiojakin on tällainen.
Tässä kohtaa hänen olisi pitänyt esittää tavallista kuolevaista. Houkutus kuvansa kiillottamiseen ja valkoiseen valheeseen oli kuitenkin ylivoimainen – minkäs tiikeri raidoilleen voi, sillä sitähän on tehnyt koko ikänsä ja tekee vieläkin. Ei hän ole omilla ansioillaan noussut esille. Ensin oli Lenin rakastettuna tunnettu vakooja isoäiti, jonka kuvaa hän yritti pestä kirjassaan, josta sai parhaan kaverinsa tyttären valitsemana tieto-Finlandia-palkinnon. Sitten oli pääministeri-isälle ikuisesti "palveluksista" kiitollinen presidentti Urho Kekkonen, joka palkitsi Erkin ystävyydellä ja lopuksi Ylen pääjohtajalle Eino S. revolle kannatti soittaa ja ehdottaa maailmanpolitiikasta kertovaa sarjaa, kun mukana oli pääjohtajan oma poika, ja tietysti Suomalainen yhteiskoulu SYK – tuo eliitin ikiaikainen opinahjo - lähes kympin todistusten keskiarvoilla maailmaan valmistellut egomaaniset ihmelapset.
Poliitikoksi hän on ollut sopiva mutta samalla myös hankala, koska on koko ajan pelannut omaa peliään muiden kustannuksella. Hän on liian ehdoton ja malttamaton esittäessään hyvistä. Nietzschen mielestä tällainen valehtelu oli kuitenkin merkki voimakkaasta ja terveestä persoonasta. Nietzsche ihaili yli kaiken vallanhimoa, sillä siitä kumpuava tahto määritteli hänen mukaansa totuuden. Nietzsche torjui aristoteelisen ajatuksen järjestä hyvän elämän edellytyksenä (hän tuomitsi myös sanan paha, koska se demonisoi hänen mielestään vihollisen ja johti vihaan. Viha ja kostonhimo oli Nietzschelle heikkouden merkkejä). Nietzsche kirjoitti kreikkalaisten Kirjoituksia kreikkalaisista (Summa 2006), sanoneen ihmiselämän olevan häpeällistä ja viheliäistä olemattomuutta, "varjon unta". Luvussa Kreikkalaisesta valtiosta, hän pitää aikaa onnettomana ja orjaa, joka tarvitsi hänen mielestään aatteita, jotka yllyttivät menemään itseensä ja miettimään miten pääsisi eroon orjuudestaan. HEHE!Aika mojovaa.
Kirjoituksessaan Sokraattisen elämäntavan pyhästä naiiviudesta ja varmuudesta Gottlieb kirjoitti hieman samasta asiasta eri tavalla: "Nietzsche pohti pitkään ja hartaasti Sokrateen tapaa ilmaista itseään näennäisen yksinkertaisilla väitteillä ja päätteli sen olevan itse asiassa "viisautta täynnä kepposia". On tärkeää pitää mielessä ne olosuhteet, joissa Sokrates kävi keskustelujaan. Hän pyrki opettamaan – vaikka kielsi lainkaan opettavansa –kiusoittelemalla, imartelemalla ja yllyttämällä. Hän yritti paljastaa totuuden koettelemalla erilaisia ajatuksia leikkisästi kuulijoillaan. Ja älylliset kepposet kuuluivat siihen tärkeänä osana. "Sokrateen muusa sekoitti vakavuuteen annoksen kevytmielisyyttä", kirjoitti Galenos, tohtori ja filosofi 100 –luvulta jKr."
Yksi iso ongelma ainakin, on muitakin, hänessä on. Hän on fiksuudessaan hankalaa seuraa koska osaa ja tietää ainakin omasta mielestään kaiken. Hän uskoo olevansa historioitsija ja sielläkin jonon päässä muutaman samanlaisen kanssa omassa yksinäisessä ylhäisyydessään. Sitten on tämä vasemmistososialidemokratian ongelma. Sellaista kun ei ole olemassa eikä varsinkaan Suomessa. Kalevi Sorsa on nykyajan katsannoissa vasemmistodemari, mutta ei ollut vielä 70-ja 80-luvuilla vaan taantumuksellinen keskustademari, ainakin tuomiojalaisten vasemmistodemareiden mielestä. Tuomioja lipsauttaa haastattelussa tajunneensa, ettei Suomeen mahdu uudenlaista ja toista vasemmistopuoluetta kahden jo olemassa olevan pääsuuntausten mukaisten vasemmistopuolueiden väliin. Illuusio siitä on vain Tuomiojan ja hänen sukunsa haaveilua, ei todellisia ja elävää totta.
Tuomioja haikaili TPSL:n suuntaan, kunnes tajusi, ettei se edustanut vasemmistososialidemokratiaa vaan alastonta valtapoliittista kieroilua ja henkilökohtaista kaunaa pahimmillaan. SDP:n hajottaminen oli poliittisten vastustajien riemuvoitto ja heikensi, samoin kuin koko 50-luvulla vahva kepu (silloin maalaisliitto), sosiaali- ja tasa-arvopolitiikan uudistamistyötä niin, että Suomi oli vielä 60- ja 70-luvuilla pahasti jäljessä muista länsimaista taloudessa. Henkilösuhteet olivat ongelmallisia koko työväenliikkeessä ja ikuiseksi känkkäränkäksi pääseminen (ennätys omassa lajissaan olla kuudella vuosikymmenellä edistyksen esimerkki omasta ja tukijoidensa mielestä) oli aiheuttaa SDP:ssa 80-luvulla uuden jakaantumisen. Helsingin sos.dem piiriä hän piinasi vuosikymmeniä ja kiristi poliittisesti antaen lopulta periksi vasta kun vastustajat tajusivat tarjota isopalkkaisen apulaiskaupunginjohtajan paikan.
Näistä asioista hän ei tietenkään puhu, vaikka pitäisi puhua. Se sijaan hän jaarittelee saavutustensa parissa eikä puheesta ole tulossa loppua, onhan aihe mieluinen hänelle. Toimittaja on tietenkin poliittisesti korrekti, haastatteleehan hän yhtä Suomen kovimmista inttäjistä, jolla on superihmisen ego ja näyttöä ykkösenä olemisesta asiassa kuin asiassa. Kerrotaan että kun tupakanpolton 24-vuotiaana lopettanut Tuomioja alkoi juoksuharrastuksensa, hän tosissaan uskoi siinäkin nousevansa parin vuoden päästä -ihme-Elmona - kovaan Lasse Viren-luokkaan, mutta siinä ei isän maine, Kekkosen tuki ja oma nimi tai puhelinsoitot Olympiakomitean herroille auttaneetkaan Tuomiojan suureksi järkytykseksi, ja niin hän keksi selityksenä keskittyvänsä kuntourheiluun ja toimimaan vain TUL:ssa, mikä oli suistaa ojasta allikkoon koko järjestön kiusaamaan toisiaan.
Miksi valhetta ei ymmärretä kuuluvaksi osaksi tarinointia, kun kyseessä on sentään minä itse? Silloin toimittaja voisi kysyä suoraan haastateltavana, milloin ja missä valehtelit tietoisesti ja jälkikäteen tiedostamattasi? Mikä on poliitikon elämässä valheen osuus ja millaisia esimerkkejä hän voisi kertoa. Entä millainen onkaan ollut sattumien surkeuksien laita sekä kuinka monta huonoa päätöstä poliitikko on tehnyt, ja kuinka monen hän on tiennyt aikoinaan jo alusta perustuneen valheeseen? On nimittäin ihan selvää, että hegeliläinen halu muuttaa olion, joka on itse paljastanut itsensä (todessa) tiedossa objektiksi, jonka paljastaa subjektille objektista erillinen, ja sille myös "vastakohtainen subjekti". Ihan samalla logiikalla valhekin paljastuisi vallan palvelijaksi Hegelin sanoin: "Halussa ja halulla tai vielä tarkemmin sanottuna "omana" Halunaan ihminen muotoutuu ja paljastuu -itselleen ja muille -Minänä, joka eroaa ei -Minästä ja asettuu jyrkästi vastustamaan sitä. (Inhimillinen) Minä on halun Minä."