Kadonneen aarteen ja neron metsästys!
Teksti Harald Olausen
Filosofi Heikki Nyman (s. 1946) on turhan vähälle julkiselle huomiolle jäänyt suomalainen filosofi, joka tunnetaan erityisesti Ludwig Wittgensteinin teosten toimittajana ja suomentajana. Mutta oli hän paljon muutakin oman aikansa eri mieltä vallitsevan konsensuksen olleiden filosofikollegoiden mielestä. Häntä pidettiin nimittäin omaan aikansa yhtenä kirkkaimmista ajattelijoista, joka laati myös 1800-sivuisen tutkimuksen Hitchcockin kosketus, mikä julkaistiin omakustanteena 1990-luvulla. Elokuvan asiantuntijan Antti Alasen mukaan teos on "omaa luokkaansa koko maailmassa". Mutta miksi hänet sitten unohdettiin?
Professori Timo Airaksinen vihjasi, että Wittgensteinin asiantuntijana ja Georg H. von Wrightin ystävänä tunnettu filosofi Heikki Nyman oli kirjoittanut 90-luvulla laajan ja tasokkaan tutkielman Hitchcockin elokuvista monistesarjana, joka odottaa vain julkaisua suurelle yleisölle. Monistesarjaa on painettu vain muutamia (emme tiedä ihan tarkkaan) kappaleita; yksi tekijälle, yksi Antti Alaselle, yksi varastokirjastoon ja yksi kavin kirjastoon sekä yksi Peter von Baghin kirjastoon. Ehkä joillekin muillekin?
Kirjaa voi lukea tällä hetkellä neliosaisena monistesarjana Kavin kirjastosta referenssikirjana vain paikan päällä luettavana sekä varastokirjastosta Kuopiosta kaukolainaamalla. Miksi kirjaa sitten ei ole koskaan julkaistu, vaikka jo heti ensisilmäykseltä harjaantunut lukija huomaa tekstin lennokkuudesta mestarin hienovaraisen kosketuksen? Se on kysymys, johon vain hän voi vastata. Nyman aloitti työnsä jo 1986. Päätös aloittaa työ oli kypsynyt monta vuotta aiemmin ja Nyman teki siitä kaksi versiota.
Alkuperäisen työsuunnitelman mukaan työn alla olleen kirjan oli määrä käsittää Hitchcockin pitkät teatterielokuvat vuosilta 1951-1964, ts. elokuvat Strangers on the Train-teoksesta Marnie-elokuvaan. Mutta käsikirjoituksen laajentuessa suunnitelma muuttui niin, että Nyman katsoi tarkoituksenmukaiseksi tehdä selkoa kokoa Hitchcockin tuotannosta - alkuperäiseen projektiin kuitenkin pitäytyen, että kirjan ehdoton paino olisi Hitchcockin tuotannossa vuosilta 1951-1964. Hyvä että tutkimus laajeni näin isoksi.
"Kirjoittaessani kirjan johdantoluonnoksen uutta ja olennaisesti laajennettua versiota päätin heinäkuussa 1990 jakaa johdannon kolmeksi itsenäiseksi kirjaksi: Hitchcoockin Englannin kautta koskevaksi katsaukseksi, hänen Amerikan vuosiensa ensimmäistä vuosikymmentä (1940-1950) käsitteleväksi kirjaksi, ja teokseksi, joka yhdistää alkuperäisen työsuunnitelman mukaisen päätösluvun "Hitchcockin kosketus" ja johdannon kolmanneksi osastoksi ajatellun tutkielman "Hitchcockin filosofia" yhdeksi kokonaisuudeksi. Hitchcockin Englannin kauden elokuvia koskeva katsaus muodostaa Hitchcockin kosketuksen I-osan ja Amerikan kauden ensimmäisen vuosikymmenen elokuvien tarkastelu II-osan. Vuosien 1951-1976 elokuvien analyysit muodostavat teossarjan keskuksena kaksi laajaa osaa (osat III ja IV). Tutkielma "Hitchcockin kosketus, Hitchcockin filosofia" on sarjan viimeinen V-osa."
Heikki Nymania ei olla missään nimessä unohdettu. Hänen työnsä puhuvat tänään omaa kieltään nerosta, joka joutui suomalaisen filosofian sisäisten valtakamppailujen uhriksi ja siksi jäi unhoon, vaikka hänen Wittgenstein-kirjoituksensa ja Hitchcockin kosketus- kirjansa korkea laatu oli jo tunnettua. Tänään kun lukee Nymania, ymmärtää että hänen maineensa pitäisi palauttaa sille kuuluvaan asemaan. Kirjoittajana hän on terävän tarkka ja ajattelijana avara ja selkeä sekä uutta luova nero, ihan kuten suomentamansa Wittgensteinkin oli omana aikanaan. Olisi lukijan kannalta hienoa lukea tätä tukimusta kirjana.
Wittgenstein kirjoitti, ettei ihan kaikkea kukaan saanut sisimmistään, ei edes vaikka kuinka irti puhtaasti sellaisena kun salaiset halut ja toiveemme niitä siellä jossain syvällä ryydittivät: "Ajatukseni tulivat harvoin maailmaan silpoutumattomina, ja että jokin osa niistä vääntyy synnytyksessä tai murtuu irti. Tai ajatus on kokonaan keskonen & sanakielessä elinkelvoton. Sitten maailmaan tulee pieni lausesikiö, jolta puuttuvat vielä tärkeämmät raajat. Mutta molempia kylläkin paljon." Wittgensteinin päiväkirjat liittyivät hänen tunnustukseensa läheisilleen, jossa hän kävi läpi elämänsä aikana sattuneita tilanteita, jossa hän koki olleensa epärehellinen tai heikko tavalla, jonka yli ei ollut onnistunut pääsemään. Mallia hän haki Augustuksen Tunnustuksista, joita hän arvosti kirjallisuudessa eniten.
Onneksi Suomessa on ollut pitkään laki kaikista maassa julkaistavasta teksteistä, kirjoista ja lehdistä, joilla on ISBN-numerot pitää toimittaa vapaakappaleet Kansalliskirjastoon. Se saattoi pelastaa filosofi Heikki Nymanin Hitchcockin kosketus (1994) -kirjan täydelliseltä unohdukselta arkistojen kätköön. Nyt siitä ollaan kolmenkymmenen vuoden jälkeen taas kiinnostuneita ja esimerkiksi jokin laadukas pienkustantamo olisi varmasti kiinnostunut Nymanin monistesarjasta tutustuttuaan ensin siihen. Nerokkaat kirjoitukset on siis nyt löydetty. Nyt seuraavaksi vain pitäisi löytää nero itse ja saada lupa kirjojen julkaisemiseksi.
Voikin sanoa, että viime vuosina Nymania on metsästetty (hiljaisella liekillä toki) kissojen ja koirien kanssa ympäri Suomea, ja saatu pieniä vihjeitä hänen nykyisestä olinpaikastaan. Viimeksi kun itse muistan hänet nähneeni, oli se joskus 2000-luvun alussa Kaarle Ervastin kirjadivarissa Kalliossa yhdessä tunnetun ystävänsä, runoilija ja antropologi Jöns Carlsonin kanssa. Ervastin divari toimi aikoinaan Kallion älykköjen olohuoneena ja siellä kuuman kahvikupposen ja kirjojen keskellä tarinoitiin maailmasta.