Eduskunnan täysistunto uusien uhkien edessä

Teksti Harald Olausen

Tänään 24.11. kuukausi ennen jouluaattona Ylen Areenasta näkyi, miten yhtynyt oikeisto persut, kokoomus, kristilliset ja liike nyt - todennäköinen vaalien jälkeinen hallituskoalitio - jättivät hallitukselle epäluottamuslauseen hallituksen tavalle hoitaa kansalaisten edun vastaisesta turvallisuus -ja puolustuspolitiikkaa uusien uhkien, kuten Valko-Venäjän hybridivaikuttamisen edessä liberaalisen ja demokraattisen länsimaailman arvojen heiluttamiseksi. Kyse on kuitenkin jostain ihan muusta. Samaa henkeä oli 1930-luvun maailmassa, kun se nöyrtyi äärioikeiston kovuuden edessä tuhoisin seurauksin. Jo Aristoteles sanoi retoriikan ja etiikan liittyvän toisiinsa. Cicero muistutti vielä viisaasti, että vaikka asia oli monimutkainen, jotkut asiat olivat loogisesti pääteltynä todennäköisiä ja jotkut taas eivät. Katsojaa pitää muistuttaa, että demokratiaan kuuluuvan välttämättömän pahan eli politiikan retorinen luonne. Aina kaikki ei ole se mitä sen väitetään olevan eikä kaikki ole aina ihan totta. Tämä on hyvä muistaa kun katsoo näitä ohjelmia. Onkin hyvä kuunnellka tarkkaan myös hallituksen esittämiä vasta-argumentteja, joista saa selville mitä asioiden eteen ollaan tehty aiemmin ja ollaan vielä tekemässä tulevaisuudessa, lainsäädäntö kun on hidasta hommaa ja sitten on vielä EU, joka tosiasiallisesti määrää missä mennään.

Toinen tärkeä avain kuvattavan kohteen mentaaliseen maailmaan ovat uskomukset, joita Quentin Skinner kuvaa "käännä vika eduksesi" retoriikaksi (jota hän itse kutsuu "renessanssin retoriseksi kulttuuriksi") koskevien kirjoitusten tunnetuksi tekemä ajatuskuvio, "paradiastole", jo antiikin ja etenkin renessanssin retoriikassa laajasti käytetty menettely, jolla voi devalvoida hyveitä ja revalvoida paheita; toisin sanoen osoittaa, että hyvänä pidetty ei välttämättä sitä olekaan, kun taas pahana pidettyäkin voi joiltakin kannoilta puolustaa) "toisessa säännössään" tähdentää uskomusten identifioinnin ja niiden selityksen tarpeellisuutta, sekä sitä samaa, mitä uskomusten ja tarkoitusten loogisen yhteyden selvittämisen välttämättömyyttä Markku Hyrkkänen kuvaa kirjassaan "Aatehistorian mieli" (Vastapaino 2002): "Vain uskomuksiin paneutumalla pystymme arvioimaan mitä tarkoitukset todella tai todennäköisesti olivat. Skinnerin ensimmäistä sääntöä noudattamalla on mahdollista saada selville, mitä tarkoitukset saattoivat olla. Tämä ei ole yksinkertaista kuten olemme nähneet: väärinkäsitykset väijyvät tulkinnan joka askeleella. Skinnerin toinen sääntö kuuluu: kiinnitä huomio kirjoittajan mentaaliseen maailmaan, hänen empiiristen uskomustensa maailmaan."

Se on kovin ihmisvastainen, synkkä ja epädemokraattinen äärioikeistolla. Siinä ei ole sijaa lämmölle, empatialle, ihmisoikeuksille saati sitten ihmisten auttamiselle. Se on suoraa ylhäältä alaspäin etenevää kuri- ja käskypolitiikkaa sen karmeimmassa muodossaan, kuten olemme historiasta nähneet. Asetelma on oppositio vastaan hallitus-kiistelyssä herkullinen absurdiudessaan, sillä toinen puhuu aidasta, kun taas toinen aidan seipäästä. Puheenvuorojen retoriikka tyypillistä hallitus vastaan oppositio poliittista syyttelyä ja asioiden tahallista yksinkertaistamista oikeiston edustaman maahanmuuttovastaisen agendan nimissä. Valko-Venäjän toimien yhtenä hyvänä puolena on ollut se, että EU on tiivistänyt rivejään asian tiimoilta ja unohtanut keskinäiset riitansa koko Eurooppaa uhkaavan kriisin edessä pohtiessaan, miten puolustaa omia rajojaan tehokkaammin. EU on jo ryhtynyt uudistuksiin vapaiden rajojen suhteen valmistemalla uutta maahamuuttopakettia. Siksi oikeistolla on kiire kerätä pisteitä itselleen ennen sen julkaistamista. Paketti esitellään ennemmin tai myöhemmin ja vie silloin pohjan äärioikeiston ikuiselta marmattamiselta liberaalin demokratian puolustajien leväperäisyyttä kohtaan, mitä tulee rajavalvontaan ja turvapaikanhakijoiden hakemusten tarpeellisuuteen ja oikeellisuuteen.

Kenneth Roth muistuttaa käyneen aina huonosti niille poliitikoille, jotka lähtivät kilpaan populistein kanssa jäljittelemällä näiden esittämiä kantoja; loppujen lopuksi he vain vahvistivat populistien esittämiä kantoja: "Populistit siis menestyvät, jos valtavirtaan kuuluvat poliitikot toistelevat vihaa ja syrjintää hehkuttavia viestejä. Periaatteisiin nojaava vastustus on osoittautunut tehokkaammaksi kuin laskelmallinen jäljittely." Rothin viesti on selkeä, vaikka skeptistä suvaitsevaisuutta pidetään oikeiston toimesta harjoitettavassa populisimissa nykyajan ei- toivottuna häiriötekijänä: ihmisoikeuksia voidaan suojella populistien ja itsevaltiaiden hyökkäyksiltä, mutta siihen tarvitaan demokraattista valtiota (Suomi on valtioiden demokraattisuutta mittaavan Freedom Hausen mukaan yksi kaikkein demokraattisimmista maista pisteillä 100/100), ja sanavapautta sekä vapaita valtamedioita. Silloin Rothin mukaan on nojattava periaatteisiin ja lakattava antamasta periksi: on sitouduttava asiaan, eikä epätoivolle saa antaa valtaa. Rationaalisten argumenttien pätevyys ei näet riipu siitä, kuka ne esittää, kenelle, tai missä yhteydessä. JUURI TÄSTÄ ON KYSYMY MYÖS NYT OIKEISTON VÄLIKYSYMYKSESSÄ - se on tahallaan harhaanjohtavaa silmänlumetta ja kusetusta oman kannatuksen nostamiseksi vihaan taipuvaisten tavallisten junttien keskuudessa.

Suomen turvallisuuslainsäädännössä on paljon puutteita, joita pitäisi korjata. Juuri siksi astelema on myös vaarallinen. Taustalla on presidentti Niinistön järjestämä palavari lähes kaksi vuotta sitten, jossa hän oli huolestunut Suomen kyvystä vastata uusiin turvallispoliittisiin uhkiin. Niinistön sanat siitä, että olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan Valko-Venäjän hybridihyökköyksen jälkeen pisti poliitikot oikealla toimiin. Yhtynyt oikeisto on oikeassa, hallitus on hoitanut tässä asiassa, ja tulee hoitamaankin uuden sisäministeri Krista Mikkosen suulla todistettuna, kriisiä siihen sen kummemmin laisäädöntöteitse puuttumatta. Sen tekee EU. Luvassa ei ole kansallisella tasolla lakimuutoksia. Rajoja ei laiteta kiinni hätätilaan vedoten eikä turvapaikanhakijoiden oikeutta jättää turvapaikkahakemuksia aiota rajoittaa. EU:n maahamuuttopaketti on vielä valmisteilla, mutta se tiedetään jo nyt, että juuri näihin asioihin tullaan siinä puuttumaan. On monia asia, jotka hämmentävät. Ensinnäkin miksi vihervasemmisto uhriuttaa itsensä koulukisaajien edessä? Toiseksi miksi retoriikka puolustuksessa on imelän vahakantaista tunneroskaa? Kolmanneksi miksi ongelmia ei myännetä. Vihervasemmisto syyttäkööt itseään epäonnistumisistaan ja oikeistohegemonian voittokulusta.

Miksi sitten ja keitä varten tarvitaan eduskunnan täysistunnussa tänään pidetty show? Kysymys ei olekaan varsinaisesti hybridivaikuttamisen ongelmatiikasta vaan ikuisesta vasemmiston ja oikeiston välisestä arvojen erilaisuudesta, jotka ovat viime vuosikymmenet kilpistyneet keskusteluun maahanmuutosta ja maahanmuuttajien asemasta Suomessa. Persujen ryhmäpuheenvuoro oli yhtä vastenmielistä yhden ryhmän syyllistämistä kuten aina. Ei siis mitään uutta länsirintamalta. Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja osaa myös suojella itseään hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Se tuntuu jäävän keskustelussa tahallisesti unohduksiin oikeistolta, sillä siitä "de facto" ei ole kysymys. Kysymys on ememminkin siitä, kuka osaa härskeimmin käyttää vihasanomaa osana poliittista kampanjointiaan tulevia vaaleja silmälläpitäen. On hämmästyttävää oikeiston jatkuva tapa yrittää kerätä populistisia pisteitä ihmisten kokeman turvattomuuden keskellä maalittamalla ihmisryhmää, joka on suuressa hädässä ja tarvitsee apua. Oikeisto yksinkertaistaa ongelmaa vakiintuneen tapansa mukaan maalailemalla seinille piruja. Turvapaikanhakijat eivät ole huvikseen lähteneet pitkälle ja vaikealle matkalleen, kuten oikeisto antaa tahallisen valheellisesti ymmärtää.

Yllättävä huomio on ollut kokoomuksen kovenevat äänenpainot ja kokoomuksen oikeistosiiven vaikutuksen kasvu ennen maltillisena keskusta-oikeistolaisena puolueena itseään markkinoineessa puolueessa. Entinen pääministeri Matti Vanhanen kiinnitti tähän asiaan huolestuneena huomiota salikeskustelussa. Kun ryhmäpuheenvuoroja kuunteli, kiinnittyi huomiota erityisesti persujen ryhmäpuheenvuoron äkkijyrkkyyteen ja demareiden ryhmäpuheenvuoron mitäänsanomattomuuteen. Molemmat puheenvuorot olivat uskollisia puolueiden harjoittamalle retoriikalle. Persut puhuvat kärjistäen ja demarit sanovat tarkoittamatta mitä sanovat, puhuivat arvoista ja syyttivät oikeistoa politikoinnista. Missä on demareiden ulko- ja turvallisuuspolitiinen osaaminen. Tulee ikävä mepiksi karannutta ja sieltä mitä todennäköisemmin SDP:n tulevaksi presidenttiehdokkaaksi pyrkivää (siitä antoi esimakua viime viikonlopun Ilta-Sanomien haastattelu uuden puolison kera) Eero Heinäluomaa. Vasemmistoliitolla on vielä huonommin nyt, kun Paavo Arhinmäki on siirtynyt Helsingin apulaispormestariksi. Kukaan ei osaa räskyttää oikeistolle ja läksyttää sitä niin hyvin vasemmistopopulismin hengessä kuin toveri Artsinmäki.

Opposition mielestä hallitus ei tee mitään asian edistämiseksi. Hallituksen mukaan oppositio puhuu täyttä palturia. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen eduskunnassa alkoi debatti. Mutta millainen? Jokainen puhui itselleen omaa. Vertauksen vuoksi Norjan Stortingetissä debatti on sitä, että kaksi eri mieltä olevaa edustajaa seisovat vastakkain puhujapöntössä ja puhuvat ilman papereita, siis harjoittvata yleisöä kiinnostavaa oikeaa debattia, ei paperinmakuista mukadebattia. Nyt kun Ciceron kirjeitä (Gaudeamus 2021) on käännetty suomeksi (ja josta kirjoitan ensi viikolla digivallilaan), on hyvä muistuttaa hyvän puhujan ja hyvän puheen puolesta. Humanismin isänä, jonka vaikutus länsimaisean ajatteluun (ei persuihin) on suuri, suoraan Petrarcan kautta Erasmukseen ja Herderiin, pidetyn Ciceron teoksessa "Puhetaidosta (Finn Lectura 1990)" pohditaan sitä, millainen on ihannepuhuja. Se on kaukana siitä millaiseksi sen luulevat eduskunnan 200 apinaa. Cicero on antiikin älykkäin ja parhain puhuja niin ylivoimainen, että eräs Titus Livius totesi Ciceron ylistämiseen tarvittavan Ciceroa itseään. Kirjan johdannossa, missä esitellään Ciceron ajatuksia, elämää ja puheita, muistutetaan lukijaa siitä, että jokaisessa yhteisössä on luonnollista retoriikkaa: puhuja käyttää kieltä tietoisesti suostuttelun ja taivuttelun välineenä: "Puhuja on intuitiivisesti tietoinen kielessään piilevistä erityisistä, uskottavuuteen lisäävistä mahdollisuuksista, vaikkei hän kykenisikään käsitteellisesti erittelemään suoritustaan."Yksi puhuja oli alitse muiden: vihreiden Atte Harjanne. Puhe oli täyttä soopaa ja rimanalitusta. Mitta kenelle hän puhui? Omille alle 25-vuotiaille kannattajilleenko? Tänään saimme tietää hyvän syynkin miksei hänestä tehty ministeriä. Verrattuna asialliseen ja osaavaan Krista Mikkoseen Harjanne oli kuin huonosti käyttäytyvä pikkulapsi.