Ehkä, ehkä ei, kuka tietää...
Teksti Harald Olausen
"Matkalla tänne itään näin taivaalla kumman ilmiön. Yksi muhkurainen ja omituisen värinen pilvi temppuili taivaalla muista pilvistä ja niiden säännöllisestä matkanteosta välittämättä, ihan kuin niitä muita tahallaan ärsyttäen ja kiusaten. Ryntäili sieltä täältä kesken heidän rauhallisen junnaavan matkantekonsa niiden kimppuun hajottamalla äkillisillä rynnäköillään niitä, imien ne itseensä, ja sekoittaen niiden rytmin ja muodon. Haalistaen niitä omalla tummanlikaisella värillään, tehden ne säkkikankaan näköisiksi möykyiksi, sukeltaen sitten aina aiheuttamansa sekaannuksen jälkeen ulos samanlaisena epämääräisyytenä, jatkaen samaa leikkiään aina uudelleen ja uudelleen, kunnes taivaan julma ja kovaksikeitetty kärsimätön herra heräsi kesken päiväuniensa, ja sai tästä pelistä tarpeekseen laittaen ukkosen ja salaman hyppimään tasajalkaa pilvien päällä, niin että ne kaikki hajaantuivat peloissaan, kuka minnekin taivaan tuuliin, jotta meillä olisi täällä alhaalla jotain ajateltavaa ja katseltavaa, kun mietimme mikä elämämme kohtalo täällä maan päällä lopulta on, ja miten taivas siihen vaikuttaa. Minä sanon pyh tuollaisille kotkotuksille ja käännän selkäni. Sade on kastellut makuupaikkani ja minun on kylmä. Otan viinileilistäni viimeisen huikan. Ehkä huomenna paistaa aurinko. Ehkä ei. Sillä ei ole niin väliä. Jatkan taas matkaani. Ehkä näen tiellä jonkun mukavan pojan, joka haluaa jakaa seuraavan yön kanssani. Ehkä. Ehkä hänellä on mukanaan riisikupillinen ja pullo vahvaa viinaa. Ehkä. Ehkä ei! Kuka tietää?" Sen voi tietää vain riehaantunut pilvi! Riehaantunut pilvi, Kyoon, oli yksi kuuluisan munkki Ikkyuun (1394-1481) lukuisista runoilijanimistä. Hän oli epäsovinnainen ja särmikäs henkilö, joka oli kiinnostunut zenin opeista, temppelien ja munkkien tapainturmeluksesta ja homorakkauden iloista. Kapinallisesta ja monien ristiriitojen munkista kehkeytyi tavallisen kansan suusta suuhun elävä sankari, joka oli suorasanainen ja ovela auktoriteettien uhmaaja. Aina heikkojen puolella ja sorrettuja puolustamassa. Ikkyuulle ihminen oli varustettu yhtä uljaalla typeryydellä kuin härät, hevoset ja muut elikot. Runous oli hänen mukaansa alun perin helvetissä keksitty silkkaa kärsimystä, turhamaisuus, tekopyhyys, itsepäisyys. Ja miten etevästi nämä pirut saavuttivat päämääränsä, voi hyvä tavaton hän sanoi. Hänelle hyvät runot olivat kallisarvoisia aarteita. "Sanat ja säkeet säikyttivät ihmisiä. Mutta hyväksyykö Manalan ruhtinas taidokkaat runot? Hänen rautasauvansa on pelottava! Ja paholaisen silmämunat! Hänen sisimmissään aukeaa helvetti: päättymätön tietämisen ja aistimisen tuska. Aron kulovalkea ei sammu koskaan: kun kevättuuli puhaltaa, ruoho kasvaa uudelleen."Ja hän houri: "Ei alkua ei loppua, sellainen on minun mieleni ei saavuta buddhaluontoa. Sellainen on alkuperäinen mieli tulla buddhaksi. Olla alun perin buddha, on buddhan hourailua. Elävien olentojen mieli on alun perinkin harhateillä."Ja sitten hän pääsi alun lämmittelyjen jälkeen pääasiaan omakohtaisiin homoeroottisiin poikarunoihin: "Kuka Linchin oppilaista peri oikean opin: kolme hämärää, kolme tärkeää ovat Sokean aasin majassa. Kuu tulee Unten kammioon tapaamaan vanhaa munkkia; joka yö he ensin lemmiskelevät, sitten juovat päänsä täyteen. Perikö kukaan Linchin oppilaista oikean opin? Esitä nuorille pojille taiteilijaa, ruukullinen sameaa viiniä synnyttää tuhat runoa, naura itsellesi, Zen - munkit eivät tiedä zenistä mitään. Asuin majatalossa kymmenen päivää, mieleni ei saanut rauhaa; jalkani aistien maailmaan sitova punainen lanka on niin pitkä. Jos sinulla on minulle asiaa, etsi kalatoreilta, kapakoista ja ilotaloista." Riehaantunut pilvi kirjoitti miten Unten kammio juhli O- Akon paluuta temppeliin. Kolmen päivän ero tuntui hänestä ikuisuudelta. Hsiangvirran kyynelten sade liotti hänen kaapunsa kauluksen: "Kuu mäntyjen oksissa Unten kammion verhojen takana, sepitämme kaksin lauluja vuorimajassa sydänyöllä. Ja miten sitten O - Ako kylpee. Miten sinä noin, kaikki näkevät alastoman vartalosi: kasvot kuin kukka, vihreänmustat kulmakarvat - peset iholtasi maailman punaisen tomun. Vanha munkki kylpee myös, ja sen jälkeen olo on kuin entisen keisarin kevätretkellä kuumille lähteille." Sitten hän on kyllästyvinään poikarakkauteen: "Nanbooteille: olen saanut kyllikseni poikarakkaudesta, nyt tahdon naista; kapealla kujalla Tzumingin sydän hairahtuu. Zeniä on helppo selittää kunhan pitää suunsa kiinni - oli miten oli: lemmin, rakastelen, laulelen. Minä sanon pyh tuollaisille kotkotuksille ja käännän selkäni. Ehkä huomenna paistaa aurinko. Ehkä ei. Sillä ei ole niin väliä. Jatkan taas matkaani. Ehkä näen tiellä jonkun mukavan pojan, joka haluaa jakaa seuraavan yön kanssani. Ehkä. Ehkä hänellä on mukanaan riisikupillinen ja pullo vahvaa viinaa. Ehkä! Ehkä ei! Kuka tietää?"
