Persujen ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa

Teksti Harald Olausen

"Minua ketuttaa rankasti sellainen asia, että Suomessa ei vaalivoittajat neuvottele hallitusohjelmaa vaan kuten olette julkisuudesta huomanneet asioita sekoittaa erään aina Suomessa marginaalipuolueena olleen puolueen äänekkäimmät vihervasemmistoon kallellaan olevat maailmanhalaajatahot! Kysyn mielipidettänne; onko se oikeasti kansan tahto, että muutaman prosentin kannatuksen omaavan puolueen vähemmistö saa hallitusneuvotteluissa vittuilla ja sekoittaa pakkaa, kun Suomeen kasataan hallitusta? Och samma på svenska!"

-persujen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja sekä kansallismielisen Suomen Sisun Keski-Pohjanmaan piiripäällikkö Mauri Peltokangas viikonlopun päivitysessään facebookissa (ja HUOM: ei ole poistanut päivitystä odotuksista huolimatta!)

Rkp ei ole niin vallanhaluinen ja avoimesti kaiken sen takia hyväksyvä, kuin suomenkielisissä medioissa annetaan usein tahallisesti väärin ymmärtää lietsoen suomalaisissa yhä valitettavan syvällä istuvaa hurrivihaa. Rkp on kielipuolue, joka puolustaa maamme toista virallista kieltä ja suomenruotsalaisten oikeuksia saada koulutusta sekä palveluja omalla äidinkielellään tasavertaisina suomalaisten kanssa.

RKP on ollut myös ainoa tuki ja turva yritettässsä vastustaa ruotsinkielisen väestön pakkosuomalaistamista, mikä sai melko irvokkaita piirteitä sata vuotta sitten Suomessa mm. maalaisliiton kansanedustaja Santeri Alkion lietsomana. Pakkosuomalaistamis-kampanjassa sata vuotta sitten on samoja kaikuja kuin tänään persujen yliampuvassa hurrivihassakin. Rkpl:llä on kuitenkin yksi iso ongelma, mikä ei tee siitä kaikkien ruotsinkielisten yleispuoluetta; se on aina asettunut hyvinvoivien puolelle ja kuulunut poliittiseen oikeistoon erityisesti talouspolitiikassaan.

Siitä huolimatta niin Rkp, kuten myös Huvudstadbladetkin, edustavat maassamme harvinaisia pohjoismaisia liberaaleja sekä demokraattisia arvoja, toimien pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseksi kaikin mahdollisin tavoin käytännön politiikan tasolla. Ajatus neljästä melko samanlaisesta Pohjoismaasta yhtenä valtiona on elänyt sen ensimmäisestä kokeilusta Kalmarin Unionista (1397–1523) lähtien, tosin viime ajat hiljaisella liekillä.

Ruotsinkielisiä ja ruotsinkieltä taitavia on maassamme huomattavasti enemmän, kuin mitä tilastot antavat ymmärtää. Monet aiemmin ruotsinkieliset, kuten minä ovat aikojen saatossa "suomalaistuneet" perhesyistä, ja puhuvat nykyisin suomea äidinkielenään mutta omaavat silti osittaisen suomenruotsalaisen identiteetin, sympaten myös Rkp:ta ja arvostaen sen toimintaa maamme toisen virallisen kielen puolesta.

Minäkin olen taustaltani ruotsinkielinen, mutta käynyt suomenkieliset koulut, ja sekä puhun että kirjoitan nykyisin paremmin suomea kuin ruotsia: siitä huolimatta tunnen kuuluvani "pikkuserkkujeni (suomenruotsalaisten)" kanssa samaan yhteispohjoismaiseen kieli- ja kulttuuriperheeseen, sillä olen asunut kaikissa muissa Pohjoismaissa, paitsi Islannissa ja puhun "skandinaaviskaa", ja tunnen maiden ihmisiä, kulttuuria ja politiikkaa sen lisäksi, että olen geneettisesti "sudeettinorjalainen".

Kerron hyvän historiallisen esimerkin siitä, miksi en tunne olevani supisuomalainen, enkä voisi koskaan äänestää vain yksipuolisesti suomenkieltä edistävää puoluetta tai kuvitella tekeväni juurikaan yhteistyötä aitosuomalaisuuden lipunkantajaksi julistautuneiden persujen kanssa. Ei siitä ole kuin noin sata vuotta, kun 1800-luvun lopulla Norjasta Suomeen muuttaneet Olausenit olivat muuttuneet norjankielisistä ruotsinkielisiksi vain parissakymmenessä (eli yhdessä sukupolvessa) vuodessa.

Se oli helppoa, koska norja on "tavallaan kuin yksi ruotsin murre". Gutzeitilla työnjohtajana töissä ollut konemestari-isoisänisäni, Hans meni naimisiiin pernajalaisen, suomea osaamattoman Jenny Karlssonin kanssa. Olausenien kotikieli oli ollut jo jonkin aikaa ruotsi, joten Jenny kotiutui hyvin perheeseen, jossa nuoremmat osasivat myös melko hyvin suomea. Kaikki Olausenit kävivät Kotka Svenska Samskolania. Perheesen naitu "hoonosti soomea honottava" Jenny ei osannut kovin hyvin suomea, eikä sitä koskaan oppinutkaan kunnolla.

Joka vuosi Jenny järjesti Kotkassa suomalaisille pienet juhlat nimipäiviensä kunniaksi. Jenny oli ystävällinen matroona, joka halusi ojentaa käden yli ahtaitten kieli- ja luokkarajojen omalla esimerkillään, vaikkei suomea osannutkaan.  Hänellä oli kanala kotitarpeisiin. Kerran eräissä juhlissa hän päätti rohkaistua puhumaan hieman suomea yrittäen kertoa yleisölleen, miten paljon hänen kanansa olivat edellispäivänä munineet.

"Kun minä olin kana….", hän pääsi puheensa alkuun, kun jo huivipäiset suomalaismuijat purskahtivat räkänauruun. Harmistunut aviomies Hans ajoi heidät ulos pihalle nauramaan. Seuraavana vuonna Jennyn nimipäivien aikaan odotettiin kiihkeästi sitä hetkeä kun "Rouva" pitäisi suomenkielisen puheensa, mitä hassutuksia olisi seuraavaksi luvassa, jonkun huutaessa: "Onko niillä sikaa? Kertooko se täynä vuonna olevansa sika?".

Juhlapaikka oli niin täynnä väkeä, että tielläkin kiermurteli pitkä jono. Sillä kertaa Jenny piti viisaasti suunsa supussa ja antoi niiden sukulaisten puhua, jotka osasivat suomea. Jenny otti siitä lähtien tavakseen kutsua nimipäivilleen vain ruotsinkieliset sukulaisensa ja Hansin ruotsinkielisen Frikyrkanin muusikot sekä laulajat niin, että saattoi pitää juhlapuheen turvallisesti omalla äidinkielellään ruotsinkiellellä.

Silti huivipäiset suomalaismuijat lauloivat vielä vuosikausia aina hänet kadulla nähdessään pilkkalaulujaan: "Kun minä olin kana…!" nauraen naamat punaisina ja hytkyen sykkyrässä. Pidän viime aikoina julkisuuteen tulleita hallitusherkkien persujen Rkp:ta ja ruotsinkielisiä halventavia puheita samanlaisena kiusaamisena kuin, mitä Jenny koki sata vuotta sitten kesken pahimman suomalaistamisvimman yrittäessään ystävällisesti puhua suomea niille, jotka eivät ymmärtäneet ruotsia.

Ei puhunut enää koskaan julkisesti suomea isomummo-Jenny tämän jälkeen häpeissään ja nolattuna. Ruotsinkielisille on tänään varattuna persujen toimesta hieman samanlainen avuttoman uhrin asema kuin koulukiusattuna. RKP:n puheenjohtaja Henriksson antoi siksi varoituksen viikonloppuna kansanedustaja Mauri Peltokankaan Rkp:ta halventavan facebook-päivityksen jälkeen Petteri Orpon hallitushaaveille.

Porvarihallituksen synty tai syntymättä jääminen on kiinni nimenomaan Rkp:sta. Se tuntuu persuilta unohtuvan, samoin kun se, etteivät he ole rkp-laisille mieluisin hallituskumppani. Kaukana siitä. Rkp:n kannattajat eivät olleet innoissaan ajatuksesta mahdollisesta hallitusyhteistyöstä persujen kanssa, ovathan puolueet yhtä kaukana toisistaan kuin Paavo Väyrysen harittavat silmät ja poliittinen muisti objektiivisesta totuudesta

Rkp:lle mieluisin hallituspoihja on edelleenkin sinipunahallitus kok+sdp vahvistettuna rkp:lla sekä mahdollisesti vihreillä, mikä olisikin poliittinen kompromissi voittajien ja häviäjien välillä. Jos alku on jo tällaista kuoppaista matkaa ja ikävää nokittelua rääväsuisten persujen toimesta, mitä se on sitten, kun persut hullaantuvat lisää siitä (hirmu)vallasta, jonka ovat saamaisillaan hallituksen isona kakkospuolueena miehittäessään maan tärkeimpiä ministeriöitä ja instituutioita, kuten vaikkapa Yleä?

Juuri tätä pohditaan parhaillaan Rkp:n piirissä, punniten myös erilaisia vaihtoehtoja sen mukaan, mikä on parasta maan ruotsinkieliselle vähemmistölle ja samalla koko Suomelle. Yhteistyö persujen kanssa ei sitä ole. Saattaa olla, että he sittenkin hylkäävät persuyhteistyön - TOIVOTTAVASTI!, sillä poliittiselle taivaalle ilmaantuneet ennusmerkit julkisesta kiusaamisesta ja jatkuvasta riitelystä ovat ihan yhtä varoittavia kuin aikoinaan isomummoni Jennyn tapauksessa - ne nimittäin jatkuivat hänen kuolemaansa saakka.