Elämänsuunnitelma mahdottomassa maailmassa

24.06.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Palasimme Australiasta viime hetkellä. Finnairista kerrottiin, että paras lähteä pakoon juuri nyt, koska ikkuna sulkeutuu. Minusta se oli metkasti sanottu, vaikka ei kukaan ikkunan kautta kulje. Tarkoittivat tietysti, että ovi sulkeutuu, mutta kertoivat asian vähän kuvainnollisemmin.


Lentokentät ovat yleensä tylsiä paikkoja, mutta nyt minua kiinnosti matkustajien ikärakenne: kaikki nuorisoa. Kysyin ja kerrottiin, että saksalaisia nuoria meni satamäärin Melbourneen, josta tilauslento pelasti lapset kotiin. Oma lentomme oli aivan täynnä ruotsalaisia nuoria menossa Dohaan ja sieltä kotiin.


En ollut koskaan tajunnut, miten paljon nuoria on yhtä aikaa ulkomailla, kuka mistäkin syystä, vaihto-oppilaina, opiskelemassa, surfaamassa, reppumatkaamassa tai tilapäistöissä. Ja heitä varten on omat halvat hostellit ja lentoyhtiöt. Mutta mitä tuota ihmettelemään. Nuoret täyttävät ravintolat, kapakat ja elokuvateatterit. Muoti on nuoria varten ja musiikki tietysti. Maailma on nuorten, mutta mistä heille riittää niin paljon rahaa kulutukseen, sitä en ymmärrä.


Kun matkustavalla on aikaa ajatella, mietin vauraan ja vapaan maan kansalaisen elämänkulkua. Miten se oikein menee. Amerikkalainen tuttu sanoi, että elämä on syntymä, koulu, työ ja kuolema. Niinhän se on, ensin on koulutus ja pitkä pätkä luppovuosia, siis armeija, välivuosia, matkustelua ja elämän kulun mietintää. Sitten 30 -vuotiaana työhön ja perhettä perustamaan, vakiintumaan.


Kaikki hauska on takana ja nyt on ponnisteltava ja raadettava työssä kuin viimeistä päivää. Omat lapset kasvavat ja käyttävät rahat. Tulee 50 -vuotispäivä ja itse huomaa olevansa valmis eläkkeelle. Jää nuorempiensa jalkoihin. Eläkkeelle pääsee sitten aikanaan. Onko eläkettä karttunut? Pieni eläke ei paljon naurata, eivätkä korkeasti koulutetut lapset liene kovin innokkaita lähettämään säännöllistä raha-apua vanhoille.


Ajatelkaa, kuinka lyhyt on ihmisen tuottavan työn aika ja kesto, kaksikymmentä vuotta, ja vähemmän koulutetuilla vähän enemmän, mutta pienemmällä palkalla ja suuremmalla riskillä. Olen aina ihmetellyt, opettaja kun olen ikäni ollut, kuinka nuorilla on varaa kupata elämänsä parhaat vuodet väli- ja vaellusvuosina.


Jos heti nuorena hyödyntää hyvät tilanteet, menee avoimista ovista kun ne ovat vielä auki, pystyy tekemään parempaa uraa, pääsee ikääntyvänä paljon helpommalla ja eläke palkitsee. Toisaalta, nuoruus ja hulluus, sanotaan. On hauskaa olla nuori, hullu ja vastuuton, kun kerran on siihen lupa ja mahdollisuus. Mutta kaksikymmentä vuotta tuottavaa työtä on kyllä aika vähän ainakin yhteiskunnan kannalta katsottuna. Jonkun on tuottava työ kuitenkin tehtävä ja otsansa hiessä sitä on raadettava.