Markiisi de Saden elämä: osa 14-Elämänsuunnitelmat

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi. Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä:

"Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade. Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

Elämänsuunnitelmat

Ennen kun käymme käsiksi ristiriitaisten elämäntapojen ongelmaan tyylillisestä näkökulmasta käsin, tarkastelkaamme joitakin perinteellisempään etiikkaan liittyviä tosiasioita. John Rawls edustaa näkemystä, jonka mukaan arvo liittyy ihmisen rationaaliseen elämänsuunnitelmaan, kun hänellä on riittävästi tietoa siihen sisältyvistä vaihtoehdoista ja hän hallitsee vaadittavan käytännöllisen järkeilyn. Rawls kirjoittaa: Ihmisen hyvän määrää hänen kannaltaan rationaalinen suunnitelma. Tässä mukailen Roycen ajatusta, jonka mukaan henkilö voidaan määritellä suunnitelman mukaisesti eletyksi ihmiselämäksi. Roycen mukaan yksilö määrittelee, kuka hän on, kun hän kuvaa tavoitteensa ja aikomuksensa elämässä.

Suunnitelma on rationaalinen, jos se perustuu oikeaan tietoon ja on sopusoinnussa utilitaristisen teorian kanssa. Toisin sanoen, arvo määritellään hyvän elämän termein ja tämä taas riippuu harkintaan perustuvasta rationaalisesta valinnasta. Hieman laajennetun ideologian — joka ei ole aivan sama kuin Rawlsilla — mukaan ihminen valitsee itse oman moraalisen elämänuransa, joka puolestaan mahdollistaa yhteistyön, mielekkään elämäntavan, persoonan eheyden ja omien päämäärien saavuttamisen. Ihminen seuraa mahdollisimman yksinkertaisia ja yleispäteviä normeja. Tätä voidaan pitää eräänlaisena analogiana tieteelliselle induktivismille, jos tarkastelee ihmiselämään sovellettuja teorioita. Ihmisen koko elämä tulisi voida esittää teoriana,

Sellainen, joka selittää, mitä on hyvä elämä yhteiskunnan puitteissa. Tällainen teoria täytyy kehitellä vihamielisessä tutkimusympäristössä eli episteemisen epävarmuuden ja arvojen niukkuuden vallitessa. Ihmisen mahdollisuudet elää elämäänsä ovat moninaiset, hänen valinnoillaan on ennustamattomia seurauksia, ja häntä ympäröivät ihmiset ovat monessa asiassa eri mieltä kuin hän. Ratkaisu tähän on valita tyylikkäin elämäntapa eli sellainen, johon liittyvät riskit on minimoitu. Tämä tapa mahdollistaa vaihtoehtoisten elämäntapojen joukon maksimoinnin yhtäaikaisesti sosiaalisissa puitteissa ilman vakavia intressien yhteentörmäyksiä. Kovin kiemuraiset elämänsuunnitelmat voivat johtaa henkilökohtaisiin katastrofeihin.

Aivan kuten virheelliset teoriat johtavat virhepäätelmiin. Tämän välttämiseksi henkilökohtainen elämänsuunnitelma täytyy yhdistää muihin suunnitelmiin tyynen henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän saavuttamiseksi. Ihmisen tulisi "rakentaa" elämänsä samalla tavalla kuin induktiota käyttävä tiedemies käsittelee teorioitaan: tiedollisina kriteereinä tulisi olla eleganssi sekä teoreettinen yhtenäisyys, selitysvoima ja yksinkertaisuus. Sekä teorian että elämän ristiriidattomuus on avain niiden arvonäkökohtiin. Kuvaan ensin tällaisen valaistuneen etiikan piirteitä ja asetan ne sitten vastakkain Saden romanttisten ja luonnottomien ideoitten kanssaihmisen elämänsuunnitelman tulisi olla yksinkertainen, elegantti ja ristiriidaton.

Sillä tulisi olla maksimaalinen selitysvoima, jotta se voisi toimia hänen arvojensa perustana. Jos kaikki sujuu hyvin, ihminen voi asettaa omat arvonsa myyntipöydälle, yleispätevälle näyttämölle, joka on ihmisille yhteinen. Täällä hän voi päästä muiden kanssa sopimukseen siitä, että jotkin arvot jaetaan ja toiset varataan omaa yksityistä käyttöä varten, kun taas tietyt ylijäämäerät hylätään. Saattaa olla, että ihminen ei halua kauppatavaroittensa joukossa olevan voimakkaita pakotteita, koska hän ymmärtää, että ne voidaan poistaa pöydältä. Perusteena on, että kaikilla ei voi olla sellaisia, joten ne ovat vaarallisia. Hänellä ei ole oikeutta harjoittaa julmuutta arvonaan, koska se on vaarallista muille. 

Perustavimpia arvoja — niitä, joita on joka kassissa pelaajien saapuessa pöydän ääreen kutsumme ensin "perusoikeuksiksi", ja yksimielisyyden saavuttamisen jälkeen "ihmisoikeuksiksi". Elämänsuunnitelman vaihtuvia osatekijöitä kuten kulutusta ja taiteesta nauttimista kutsumme "hyvinvoinnin tekijöiksi". Tietyt aihepiirit, kuten pornografia, veriset urheilulajit, huumeet ja nautinnot, jotka saavutetaan toisia vahingoittamalla, hylätään. Hyvin perusteltujen poistojen lisäksi luodaan myös suuri määrä tabuja, kuten alastomuus ja rivot ilmaisut, joten henkilökohtaisten arvojen elintilaa rajoittavat yhtäältä oikeudet ja toisaalta tabut. Jokainen yksilö tarvitsee oman elämänsuunnitelman, koska muutoin hänellä ei ole toisille mitään myytävää. 

Kilpailijoiden täytyy ymmärtää elämänsä olevan riippuvainen siitä, että he tunnistavat persoonan ja tekevät myönnytyksiä kohdatessaan hänen vaatimuksensa. Tästä syystä yksilön viimeistellyllä tuotteella täytyy olla joitakin ratkaisevia piirteitä, koska ilman niitä se voi muuttua niin kömpelöksi, että sitä ei valita muiden joukosta myyntipöydällä. Ihminen voi välttyä tältä nöyryytykseltä palaamalla suunnitelman alkuperäiseen yksinkertaisuuteen. Hän yrittää löytää minimaalisen määrän arvoja, jotka sallivat hänen elää omaa elämäänsä. Hän haluaa esimerkiksi olla vapaa, kylläinen ja kykenevä sekä rakastamaan että olemaan rakastettu. Näitten olosuhteitten vallitessa hän säilyttää mahdollisuuden toteuttaa alkuperäinen suunnitelmansa toimistaan.

Ja nekin muitten mielipiteistä riippumatta. Ihmisen elämänsuunnitelma on julkinen käytännöllisessä järkeilyssä ja kaupankäyntiprosessissa vallitsevan roolinsa takia. Jos suunnitelmat olisivat yksityisiä, ei ristiriidattomuus olisi niin tärkeää, Ihminen voisi myös, tilaisuuden niin vaatiessa, muuttaa suunnitelmaansa ad hoc -periaatteella. Koska hänen kuitenkin täytyy esittää suunnitelmansa muille, sen täytyy olla ainakin ymmärrettävissä, ja tämän takeena on suunnitelman rationaalisuus. Seuraava tekijä on elämänsuunnitelman selitysvoima eli suunnitelman täytyy olla mielekkäässä suhteessa ihmisen henkilökohtaisiin haluihin. 

Esimerkiksi: joku voi arvostaa vapaa-aikaa, sivistystä, henkilökohtaista riippumattomuutta ja esteettistä nautintoa selittääkseen luontoa kohtaan tuntemansa rakkauden. Joku toinen taas voi arvostaa teknistä harjaantuneisuutta, kireän aikataulu noudattamista, taloudellista riippumattomuutta ja egoismia puolustaakseen itsekeskeistä elämäntyyliään. Näiden kahden elämänselityksen täytyy olla erilaisia, koska edellisen arvojärjestelmä ei voi selittää jälkimmäisen päämäärää eikä päinvastoin. Vaikka tämä ei merkitsekään ristiriitaisuutta, se liittyy läheisesti ihmisen uran eheyteen tai hänen arvojensa yhteensopivuuteen. Klassisen esimerkin mukaan ihmisen ei tulisi haluta hyväntahtoisuutta ilman oikeudenmukaisuutta.

Tai rohkeutta ilman rehellisyyttä, sillä edellinen edustaa typeryyttä ja jälkimmäinen piittaamattomuutta. Erillisinä hyveet ovat arvottomia. Saden pääprojekti voidaan nyt ymmärtää luonnottomana vastaväitteenä näkemykselle, joka identifioi keskenään hyveen ja ristiriidattoman elämänsuunnitelman riippumatta siitä, käsitetäänkö hyve kreikkalaisittain eli joukkona hyvin järjestettyjä tapoja, tai roomalaisittain ja machiavellilaisittain eli miehuutena, viisautena ja -luonteen lujuutena. Johdonmukaisuus järjestyksenä ja lujuutena on Saden, kuten kenen tahansa valistuksen vastaisen ajattelijan kannalta, epäsuotuisa ominaisuus. Siitä seuraa, että heidän elämänsuunnitelmiaan ei voida mallintaa tieteellisen teorian mukaisesti. 

Heille ihminen on päinvastoin individualisti, ja hänen elämänsä on tämän mystisen ainutlaatuisuuden ilmausta. Tuloksena on eräänlainen luonnoton näkemys ajattelusta. Hyvä elämä ja sen arvot löytyvät suoraan luonteesta eivätkä mistään selittävästä johdonmukaisuudesta, joka kätkee alleen individualismin. Tämä merkitsee, että elämänsuunnitelmaa ei nähdä eikä sitä hyväksytä myyntipöydällä; sen sijaan omatekoinen sankari ilmaisee sen kerralla muittenkin tunnistettavaksi. Hän ei voi taata, että katsojat ymmärtäisivät sen, ja vielä epätodennäköisempi on heidän halunsa jakaa sellaisia yksipuolisia arvoja. Vaikka johdonmukaisuuden puute merkitseekin kaaosta, on tämä yllättävä tulos myös tervetullut. 

Vaikka epäjohdonmukaisuus tieteessä vaarantaakin keskinäisen ymmärryksen ja kommunikoinnin, todellisessa elämässä tällainen vaara täytyy hyväksyä niin kauan kuin kommunikaation hivenkin on säilynyt. Saden irstailijat esimerkiksi pitävät seurallisuudesta ja kutsuvat toisiaan ystävikseen. Ehkä pitäisi sanoa, että he — Saden filosofian mukaisesti — tarvitsevat minimaalisen elämänsuunnitelman, mutta tällä suunnitelmalla ei ole merkitystä päämäärien ja arvojen sinänsä selittämisessä. Elämänsuunnitelmat ovat pelkkiä hypoteettisia imperatiiveja, jotka toimivat tienviittoina kohti kaaosta. Jos Sade haluaa esittää joitakin aitoja arvoja, tässä kohdin hänen ajattelunsa ristiriidat alkavat tulla näkyville.

Tämä huolimatta verkosta, jolla hän yrittää pitää kaiken koossa. Vaikka orgastiset purkautumiset ovat todellisia, teoriat ovat epätodellisia. Tämä voidaan nähdä siitä, että teoriat vaihtuvat ajoittain purkautumisiksi, romahtaakseen taas takaisin teorioiksi. Jos purkautumiset ovat tuhoavia, teoria merkitsee toipumista. Tästä syystä tuhoava teoria on liian vaativa, jättäessään irstailijan vaille pakopaikkaa. Koska Sade tarvitsee teorian tarjoaman turvapaikan, hänellä ei ole mitään käyttöä moraaliteorioille. Ne ovat yksinkertaisesti liian vaalivia. Koska selitykset ovat aina yleistäviä, ei elämänsuunnitelma individuoi yksilöä, vaan tyypin tai tapauksen. Täydellisesti moraalinen ihminen ei ole yksilö vaan kuten kuka tahansa muukin, joka on samojen arvojen kannattaja. 

Vaikuttaa siltä, että Saden etiikanvastainen painotus keskittyy ajatukseen, jonka mukaan moraalilait ja niistä johdetut arvot tuhoavat persoonallisen identiteetin. (Sadelainen mielihyvä tekee tietysti aivan saman.) Myyntipöydällä hänen on kyettävä säilyttämään joitakin niin vahvoja preferenssejä, että hän voi tiukan paikan tullen seurata mieluummin niitä kuin turvautua jaettuihin moraaliohjeisiin. Vain muuttuessaan ennustamattomaksi hän voi olla yksiIö. Sade ei kuitenkaan halua hävitä näkyvistä tällä tavalla; hän taistelee kohtaloaan vastaan sen ajatuksen tukemana, että luonnollinen maailma on energian, mielihyvän, kiihottumisen ja tuhon prinsiippi. 

Tässä ilmenee tyypillinen sadelainen ongelma: ihminen kohtaa nimettömän tuhon etiikan rajojen sisäpuolella (joka tarkoittaa, että järkeilemällä kuten kuka tahansa muu hyvä ihminen hän menettää yksilöllisyytensä); mutta ainoa tapa välttää sellainen kohtalo on kapinoida ja rikkoa ymmärrettävän ajattelun ja järkevän toiminnan lakeja vastaan. Tällainen mieletön kiihko on ihmisen ainoa tapa välttää hiljainen kuolema, jota eettisyys merkitsee. Siitä huolimatta hän näyttää niin tehdessään olevan kykenemätön selittämään elämäänsä omanaan. Miten hän voi individuoida itsensä välttäessään kaikki selitykset? Hänen elämänsuunnitelmansa ei voi sitä tehdä. 

Tästä seuraa ironinen johtopäätös että jos arvot ja lait eivät voi toimia sankaria individuoivana elämänsuunnitelmana, ei sellaisena voi olla myöskään orgastinen mielihyvä, Itsensä transkendoinnillakaan ei ole tätä voimaa. Irstailijat ovat vääntelehtiessään ja huutaessaan identtisiä toistensa kanssa. Sankareiden täytyy myös palata pimeydestä kertomaan, keitä he ovat. He tarvitsevat pahuuden filosofian, joka ei ole etiikkaa vaan tapa individuoida itsensä. He puhuvat loputtomasti itsestään suojatakseen sitä vähäisintäkin persoonallisen identiteetin hiventä, joka heillä vielä on jäljellä. Tietyllä melko syvällisellä tavalla persoonallinen identiteetti, arvot ja hyvä elämä ovat keinotekoisia. 

Ne täytyy luoda, koska niiden avulla ihminen voi selittää omaa olemassaoloaan. Saden teokset ovat tulvillaan moraalisia kuvauksia ystävyydestä ja elostelijoiden välisestä luottamuksesta. Kuvatut henkilöt eivät ole toisilleen illusorisia, mutta samanaikaisesti kaikki arvoselitykset ovat riittämättömiä ja rajoittavia, ja siksi Sade haluaa ylittää ne. Tämä merkitsee petoksen, julmuuden ja nihilismin verhoamista. Mitä ei ole olemassa ei voida tuhota, ja tämä merkitsee, että hyvä täytyy valmistaa. Tietysti hyvä on olemassa vain taustana. Perinteisen etiikan ja sen — perushalujen avulla tapahtuvan kumoamisen välinen vuorovaikutus on Saden lukijaa eniten häiritsevä tekijä

Arvot ja moraalin säännöt eivät Sadella selitä persoonallista identiteettiä, mutta ne mahdollistavat sellaisista asioista nauttimisen, joita ei edes olisi olemassa ilman niitä. Joitakin lakeja rikotaan, toisia transkendoidaan, ja persoonallinen identiteetti haihtuu purkautumiseen. Tämä on mielihyvää. Etiikka mahdollistaa nautinnon, jonka itse sen periaatteet kieltävät. Tiukka kuri — muihin sovellettuna — on alistajasta miellyttävää. Toisaalta, jos tällaisia kurinpitosääntöjä sovellettaisiin itse alistajiin, ne pitäisi ylittää. Jos säännöt ovat uskonnollista alkuperää, ne ovat perusteettomia ja niitä loukataan. Tämä inversio tuottaa epäsuoraa nautintoa, jota itse säännöt eivät salli. Sellaisia sääntöjä voidaan pitää vain hyödyllisinä. 

Lopuksi ihminen voi rikkoa jopa omia periaatteitaan vastaan. Silti Sillingissä olevat ystävykset sopivat keskenään pidättyvänsä toistensa tai kokkien vahingoittamisesta. Jotkut voivat tuntea olonsa turvallisemmaksi kuin toiset. Täytyy olla olemassa jokin oman turvallisuuden takaava sääntö, jotta muille voitaisiin aiheuttaa vaaratilanne. Toisin sanoen: transkendoidut säännöt vallitsevat rajoitetusti ajan, paikan ja ihmisten suhteen. Toinen tapa transkendoida sääntöjä on itsekurin harjoittaminen. Juliette tietää, että lisätäkseen hänen täytyy kokea menetyksiä. Kun hän lopulta laskee itsensä valloilleen, hänen raivonsa on ylittämätöntä. Tällaisessa tapauksessa kurinpitosääntöjä ei tarvitse rikkoa, koska ne ovat voimassa vain rajoitetun ajan. 

Koska kurinpitosäännöt ovat hedonistille useimmissa tapauksissa vaivaksi, on ne hylättävä. Sade väittää irstailijoidensa olevan vapaita, koska he elävät täysillä. Tietenkään tällainen elämä ei ole lainkaan elämää hyvän elämän ja yhteiskunnallisen uran kannalta. Se on vain ketju teatraalisia näytöksiä, joista jokaisessa ilmenevät samat levon, kiihotuksen ja purkautumisen vaiheet. Jos suhtaudumme vakavasti tähän teatraaliseen näkökulmaan, meidän ei tarvitse pitää sadelaisten sankarien uraa lainkaan tavanomaisena elämänä. Koska sankarit ovat keinotekoisia ihmisiä, on myös kaikki heitä koskeva toistuvaa ja hetkellistä: mitään ei voida selittää. Sadelaiset persoonat eivät ole selväpiirteisiä psykologisia tyyppejä. 

Taustalla nähdään heidän suunnaton rikkautensa ja yhteiskunnallinen valtansa, jotka on tuottanut heidän mistään välittämätön toimintansa epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnan mieletön järjestys on taustana, jota sovelletaan sankareiden tekojen ja ajatusten tasolla. Tarinat korruptoituneista oikeusministereistä tai julmista papeista ilmaisevat Saden ironiaa. Toisin sanoen: hänen luonnetyyppinsä vaativat selityksen (kuten kaikki luonnetyypit), vaikkakin heidän eriskummallinen luonteensa vaikeuttaa sellaisen antamista. Varmuudella voidaan sanoa, että Sade ei tarjoa paheellisuuden moraalipsykologiaa.

Sadelainen elämä on niin kiihkeää, että syytöksille ristiriitaisuudesta ei juurikaan jää sijaa. Filosofinen spekulaatio on toinen asia, mutta kun irstailu alkaa, näyttää merkityksettömältä kutsua sitä ristiriitaiseksi. Se seuraa omaa dynamiikkaansa kuten räjähdys. Moraaliselle kritiikille ei jää sijaa, sillä moraaliselle kontrollille ja opastukselle avoimeen ajatteluun ei edes vihjata, Jos ihminen esimerkiksi vain ruoskii muita, hänen elämänsuunnitelmansa on ristiriidaton ja persoonallisuutensa ehyt; se vain jää selittämättömäksi — paitsi psykopatologian termein. Olosuhteet ovat liian keinotekoiset ja teatraaliset. Kiduttajan identiteetti jää puuttumaan. Niinpä minkäänlainen sovinnainen etiikka ei päde luonnollisessa elämässä.

Eräs Saden etiikanvastaisen ajattelun pääperiaatteita on, että persoonalla ei ole identiteettiä. Silti vain muutamat valitut yksilöt — tulevaisuuden Nietzschet — ovat aitoja antipersoonia. Koska he eivät ole individuoituja, heidät- identifioidaan yksikäsitteisesti heidän hirmutarinoidensa, filosofointinsa ja näyttämösuoritustensa perusteella. Kaikki muut ovat pelkkiä objekteja — massaa, joka otetaan tai jätetään; verta, hikeä ja kyyneleitä tuottavia koneita. Tällä tavalla eettinen ihanne jaetusta inhimillisestä arvokkuudesta on perin pohjin valheellinen. Saden etiikanvastaisuus kuvaa paheellisen suunnitelman tai luonnottoman elämäntyylin mukaisen elämän periaatteet. 

Perussäännöt vaativat valitsemaan päämäärät, jotka ovat julmia ja pettäviä; esimerkkitapauksena on tuomari, joka nautinnokseen hirtättää ihmisiä. Seuraava katkelma löytyy teoksesta Juliette, oikeusministeri Saint-Fondin sanoessa. Tiedän, että haluni ovat hieman inhottavia, mutta luotan kiitollisuuteenne. Tiedätte, mitä olen tehnyt hyväksenne, tulen tekemään Vielä enemmän: olette ilkeä ja kostonhimoinen; no niin", hän jatkoi, antaen minulle kuusi kirjettä, lettres de cachet'ta, joihin täytyi vain lisätä kenen tahansa nimi, jonka halusin vangita, "huvitelkaa niillä; ottakaa vielä tämä tuhannen louisin timantti maksuksi nautinnosta, josta pääsen nauttimaan teidän kanssanne tänä iltana."

Tässä välikohtauksessa on selittämättömäksi jääviä mutta koristeellisia osatekijöitä: ilkeä ministeri, korruptoitunut yhteiskuntajärjestys, julma oppilas, himoa, tuntemattomia ja tunnistamattomia uhreja ja oikullisia päätöksiä. Tarina on arvoituksellinen, koska ministerin tarjous on järjetön. Hän vain sattuu antamaan nämä vaaralliset paperit Juliettelle. Hänen suunnitelmansa on yksinkertainen mutta runsaasti koristeltu. Se on samanaikaisesti ilmaus hänen itsenäisestä ajattelustaan ja mahtipontisuudestaan. Näin Saden tyypit ovat moniselitteisiä valistuksen ja luonnottomuuden sekä logiikan ja koristeellisuuden kategorioiden näkökulmasta tarkasteltuina.