EXTRANA YLELTÄ NYT: Kun ihmishenki ei ole minkään arvoinen

Teksti Harald Olausen

Uusi järjestys (Nuevo orden, Meksiko/Ranska 2020.) on hyvä ja opettavainen elokuva siitä, kun ihmishenki ei ole minkään arvoinen, koska kukaan ei välitä muusta kuin itsestään tiukan paikan tullen. Turha väittää muuta. Olemme kaikki itsekkäitä, ahneita ja omahyväsiä sekä armottomia. Varsinkin silloin kun kyseessä on kuolema, joka on varattu vain köyhille, joilla ei ole varaa kalliisiin lääkäreihin ja sairaalahoitoihin. Elokuva vihjaa osuvasti, miksi rikkaiden mielestä juuri heidän tuli saada elää, jos on valittavana aseen piippuun suoraan katsova kuolema. Elokuva myös näyttää sen, ettei totuutta voi päätellä mistään tosiasioista.

Elokuvan oikea sanoma on nimittäin eri kuin mitä luulemme; uusi järjestys on aina vanha ja merkki vain siitä, ettei valta vaihdu, vaikka ihmiset niin luulevat. Roistot aina hallitsevat, ja tulevat aina hallitsemaan sillä, vallankumoukset tuppaavat syömään lapsensa. Tässä elokuvassa se tehdään konkreettisesti näyttämällä vallankaappauksen kaava. Roskasakkia tarvitaan aiheuttamaan hämmennystä, jotta sotilaat saavat vahvistettua asemaansa. Mutta kenen puolella armeijan herrat ovat? Vain omien taskujensa, sillä he tappavat samat henkilöt, joita he väittävät suojelevansa. Ihan kuten oikeassakin elämässä.

Kyseessä on myös piiloviesti idealisteille. Kosto on suloista mutta sillä on hintansa. On valittavana joko "rauhallinen" tai "kumouksellinen" tie, ja aina sen hedelmät valuvat näiden mielikuvituksettomien järjestyksenvalvojien sekä ankeuttavien demareiden pussiin. Nyt on kostoelokuvien aika maailmanlaajuisesti. Rikkaat tappavat joka päivä tuhansia kaikilla mahdollisilla tavoilla; epäämällä heiltä puhtaan ympäristön, veden ja ilman sekä terveyttä edistävän terveellisesti tuotetun ruoan ja leikkaamalla terveydenhoitokuluista. Orpon roistojengin pitäisi katsoa tämä varoitukseksi siitä, mitä saattaa olla tulossa.

Elokuvassa hyvinvoiva ja korruptoitunut mexicolaiseliitti juhlii rikkaan ja vaikutusvaltaisen grynderin tyttären häitä samalla, kun ympärillä puuhataan vallankumousta – sinänsä sopiva teema meksikolaiselokuvalle, onhan maa aina ollut kumousaltis. Armeija on asettunut kansan yläpuolelle. Elokuva on profeetallinen ja ennustaa hyvin jo parhaillaan käynnissä olevaa rikkaiden ja köyhien välistä sotaa ja taistelua elämästä koko ajan hurjemmaksi sekä raaemmaksi muuttuneessa maailmassa. Elokuva sopisi opetusfilmiksi miksi sopuilu ei sovi, sillä mikään ei TODELLA muutu, jos mitään muuta kuin sanoja ei TODELLA muuteta!

Tunnelma on heti alusta nihkeän ja jännitystä täynnä kuten joka päivä Mexicossa on tapana. Rikkaan perheen talon edessä pörräväät poliisit, ylhäällä ilmassa helikopterit. Juhlissa on nihkeä ja kireä tunnelma. Vain tympeän rikkaan perheen tyttäressä on jotain inhimillistä ja lämmintä. Hän yrittää kerätä epätoivoisesti rahaa auttaakseen ystäväänsä köyhän perheen äitiä, joka on hoitanut häntä lapsena. Ei edes hänen veljensä, halua auttaa rahallisesti vanhaa naista, vaan käskee tämän miehen poistuvan tai muuten heittäisi hänet ulos. Aika julmaa. Mutta niin on piilossa lymyävä totuus - meidän - ja sitä jahtaava elokuvakin. Vai...

Kukaan ei suostu auttamaan, joten tyttö lähtee pelastamaan ystäväänsä mukanaan luottokorttinsa. Yhtäkkiä taloon murtautuu joukko aseistautuneita alkuperäiskansaan kuuluvia terroristeja, jotka alavat ampua rikkaita, ja saavat apua talossa töissä apulaisina olleilta kostonhimoisilta kavereiltaan. Erä jengissä mukana oleva palvelijat sanoo seinään vasten pakoettetuille rikkaille häävieraille: "Te kusipäät olette aina määräilemässä. Kengät pois. Mitä tuijotat tollo. Jos pidätte sormuksenkin, saatte kuulan kalloonne." Komento on palvelusväellä; he ryöstävät putipuhtaiksi kaikki vieraat. On epäselvää ovatko he sotilaiden yllyttämiä.

Köyhät kapinoivat rikkaiden kortteleissa ja tappavat surutta, uhreja on tuhansia. Tunnuksena on vihreä maali, joka virtaa aamulla pahaa aavistamattoman rikkaan perheen kodissa. Sillä on tuhrittu seiniä ja kirjoitettu yhteen seinään kuin avoimena tappokäskynä murhaajille RIKKAAT PASKIAISET! Kapina muuttuu vallankumoukseksi ja rikkaita ammutaan kaduille ja kootaan isoihin vankiloihin TERVETULOA HELVETTIIN!-huudot kaikuvat samalla, kun Luis Vuitton-kauppa näyttää kärsineen ampumisista. Kosto elää ja voi hyvin. Ohjaaja kuitenkin näyttää tyylikkäästi kuvillaan, ettei se kannata, kaikki on samaa.

Elokuva on juuri siksi hyvä, ettei siinä ole mitään keskiluokan omahyväisyyttä pönkittävää valheellista myönteisyyttä. Ei ole toivoa eikä sääliä, silloin kun kyseessä on valta, kunnia ja mammona. Elokuvan voi nähdä myös kannanottona Etelä-Amerikan jatkuville sotilasvallankaappauksille ja sen nykymuodolle, missä armeijat hallitsevat "demokraattisten kulissien" kautta ja avulla. Tällä kertaa asetelma on kuitenkin käännetty päälaelleen. Me näemme totuudesta vain sen väkivaltaisen negatiivin. Kaikki muu on piilossa olevaa hiljaista valtaa. Juuri sitä, jota valta tarvitsee välillä, UUSIA JÄRJESTYKSIÄ, pysyäkseen vallassa ja ajassa kiinni.