Faktantarkastajat tärkeässä työssään valheidenpaljastajina

Teksti Harald Olausen

Suomalaisia syytettiin aikoinaan kansaksi, joka vaikeni kahdella kielellä. Silloin joskus kauan sitten politiikot saivat puhua läpi päänsä mitä lystäsivät julkisuudessa kenenkään siihen puuttumatta ja valehdella sujuvasti vähintään kahdella kotimaisella kielellä. Näin oli ennen. Nykyisin ilmaisu on vapautunutta, kanavia ilmaista itseään tullut lisää ja ne ovat samalla ammattilaistuneet. Suomi on saanut somen vaikutuksesta lisää tuhansia korvia ja suita edistämään monipuolista ja taatusti erilaista keskustelua siitä huolimatta, että ylimieliset valtamediat ovat koko ajan toimineet päinvastoin tarjoamalla/sallimalla vain yhden tai parin erilaisen mielipiteen, ja siten tahallisesti pienentäneet tavallisen ihmisen kurkistusluukkua ulkopuoliseen maailmaan.

Nyt kaikki on muuttunut tai muuttumassa ajan myötä parempaan suuntaan ja valtamedioiden kuristusote ihmisistä on hellittämässä. Enää meillä ei ole yhden suuren mediatoimijan yhden totuuden politiikka vallitsevana manipulaation välineenä. Asioista otetaan selvää ja tiedetään nykyisin enemmän kuin aikaisemmin. Julkinen ääni on monipuolistunut ja samalla muuttunut myös valhetta läpivalaisevaksi tavalla, jolla on suora vaikutus myös äänestyskäyttätymiseemme. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin suustaan päästämät epämääräiset sammakot valtiontalouden tilasta ja kestävyydestä ovat paljastuneet usein epämääräiseksi hötöksi faktantarkastajien ansiosta.

Entä ikuisuusongelma naisten ja miesten välinen tasa-arvo? Onko naiset huonommassa osassa kuin miehet? Ovat, jos asiaa kysytään feministeiltä. Eivät, jos asiaa tarkastellaan tilastojen valossa. Mutta asiasta ei puhuta suoraan ja väitteistä oteta selvää ovatko ne totta. Miksi? Siksi, ettei se ole totta mutta on muuttunut poliittisesti arvokkaaksi ja hoettavaksi mantraksi, joka oikeuttaa uudenlaisen sorron unohtaa tasa-arvon nimissä nykyisin se heikompi ryhmä, eli itsestään vähemmän ääntä koko ajan julkisuudessa pitävät miehet. Mutta valhe ei ole enää muodikasta esittää petoksen primus motorina edes rahvaanomaiseen yleistämiseen (eli retoriseen valheeseen) aiemmin Soinin aikana perutuvissa persutarinoissa.

Nyt persuillakin on oma ammattimaisesti omalta kantiltaan faktadataa syöttävä ajatushautomo ja suosittu televisio-ohjelma, jossa persujen oma "Susanna Päivärinta", eli toimittaja Mari Asunta tekee kiistatta erinomaista journalistista propagandatyötä pestäkseen persusydämiä putipuhtaiksi ihmisten mielissä pois siitä demonisesta mielikuvasta, minkä vastustajat ovat siihen kovalla työllä valtamedioiden avulla istuttaneet samaan henkeen, kuin aikoinaan nykyinen persujen puoluesihteeri Arto Luukkainen Dosentti-ohjelmassakin, asiallisesti mutta pilke silmäkulmassa. Se ei silti tarkoita sitä, että persutelevision ohjelmat olisivat tasapuolisia. Kaukana siitä. Ei tietenkään! Ne ovat vain yhtä totuutta toitottavia ja siksi yksipuolisista sanomaa yksisilmäisille välittäviä.

Mutta Yleltä voidaan vaatia muuta, mitä se on aina silloin tällöin kuin ryhdistäytyen tehnytkin, muistaessaan oman roolinsa alkuperäisen idean välittää tietoa tasapuolisesti kaikille suomalaisille. Nykyisin sen omat faktantarkastajat vaaliohjelmien yhteydessä ovat nostaneet kiinnostavuuden lisäksi niiden totuusarvoa ja antaneet politiikalle ihan toisenlaisen kiinnostavuuden. Esimerkiksi tästä Katju Aro oli Perjantai-ohjelmassa osaavan ja kiperiä kysymyksiä esittävän toimittaja Pekka Vahvasen haastateltavana vuonna 2017. Aro oli tuolloin Feministisen puolueen puheenjohtaja. Ohjelma tuli hiljattain uusintana ja osoitti selkeästi, miten Aro väitteli ja ilmeisen tarkoituksellisesti valehteli monissa vastauksissaan; tunteisiin vetoava retoriikka oli osin epämääräistä, epäjohdonmukaista, välttelevää ja vääristelevää sekä sisälsi paljon virheargumentaatiota (ja siinä oli selvästikin piilosanomana sormella heristelevä syyllistäminen ja hurskastelu).

Mutta siitä huolimatta toimittaja Vahvanen ei mennyt Aron asettamaan retoriseen ansaan. Kiitos faktantarkastajien, hän lyttäisi asiallisesti kerta kerran jälkeen Aron valheelliset ja väärät argumentit, joihin kukaan muu ei ollut jostain kumman syystä aikaisemmin puuttunut, vaikka ne ovat olleet selvästikin provosoimismielessä julkisuteen heitettyä epämääräistä tunnehöttöfiktioita vailla selkeää todellisuuspohjaa. Tässä näemme mitn tärkeitä faktantarkastajat ovat työssään valheiden paljastajina. Aron eräs valheellinen väittämä oli miesten ja naisten välinen palkkaero. Onko sitä todellisuudessa vai onko kyseessä vain tilastoharha? Vahvasen mukaan kyseessä on ilmiö, mikä näkyy siksi, että naiset harvoin valitsevat miesten tavoin korkeapalkkaista teknologia-alaa työurakseen, koska haluavat painottaa enemmin vapaa-aikaa suosivaa työelämää, kun taas miehissä on hänen mukaansa huomattavasti enemmän niitä, jotka ovat naimisissa työnsä kanssa, ja joilla ei ole muuta elämää.

Harva on tullut kai ajatelleksi, että näin tilastot vääristävät totuutta, ja että näin niitä voidaan myös käyttää vääristääkseen lisää totuutta omiin tarkoituksiinsa juuri niin, kuin Aro yritti ohjelmassakin aluksi tehdä. Mutta kiperän paikan tullen Aro olikin hiljaa eikä osannut vastata juuta tai jaata. Vaikutti että hän ei oikein ymmärtänyt toimittajan heittoa ja mitä se merkitsi hänen aiemmin esittämilleen väitteille. Huomionarvoista oli myös se, ettei Aro osannut antaa käytännön esimerkkejä tai vedota väitteidensä tueksi faktoihin. Ehkä siksi, että hänen väittämänsä paljastuivat vääriksi toinen toisensa jälkeen ja yleisellä tasolla liikkuneet puheet tunnevakuutteluksi. Ohjelman aikana ilmeni Aron premissien olevan lisäksi useassa muussakin käsitellyssä asiassa täysin irrelevantteja itse asian suhteen ja johtopäätöstensä kannalta.

Ohjelma oli siksi tärkeä lähettää uudelleen, että Ylen maine yhdenmukaistajana ja vain tietynlaisen totuuden esilletuojana on aiheuttanut ansaitusti paljon närää niiden keskuudessa, jotka eivät ole olleet aina Ylen kanssa samaa mieltä, ja jotka eivät saa ääntään Suomen suurimassa ja tasapuolisuuttaan ainakin paperilla mainostavassa mediassa. Perjantai-ohjelman jälkeinen kommentointi oli suut supussa oleville toisinajattelijoille vapauttavaa. Monet olivat sitä mieltä, että hyvä, lisää tällaista: "Mahtaakohan suurin osa feministeistä edes tietää kenestä feminismi on lähtöisin ja minkä takia? Hyvää settiä. Tämäkin tuli etusivulle suositeltuna. Eiköhän tämä kanava lähde tästä kasvamaan. Mainio poiminto menneestä. Aro suoltaa puppua kuin Yle tänään. Kukaan ei ole vapaa ellemme kaikki ole vapaita" ... mutta kannattavat valtion säätelyä lähes kommunistisen tarkasti. Höpö höpöä. Se on totuus että lain edessä Nainen on vavemmilla kuin mies. Feminismi ottaa kokoajan enemmän valtaa itselleen kuin jakaisi sitä tasa-arvoisemmaksi naisten ja miesten välillä. "

Ongelmaa hieman mutkistaa se, ettei Aro varsinaisesti valehtele vaan turvautuu retoriikkaan edistääkseen asiaansa. Se miksi ohjelma uusittiin vastoin odotuksia, on todennäköisesti Ylen vahva halu näyttää keskustelu, joka on harvinaista valtamedioissa, ja joka on oikeaa ja syvällisiin ongelmiin pureutuvaa, sekä osaa esittää juuri ne oikeat ja paljastavat kysymykset (Hei! Mekin osaamme), minkä vastaukset usein ovat ovelan julkisen valheen suojana. Sen pitäisi olla jokaisen itseään kunnioittavan ammattitoimittajan työn tärkein lähtökohta. Harva on tullut ajatelleeksi edes, että feminismi voi olla monessa muussakin perustavaalaatua olevassa lähtöoletuksessaan väärässä, ja sitä käytetään väärin periaatteidensa vastaisesti osaamattomissa tai valheellisissa käsissä, kun se esimerkiksi sorsiii tasa-arvon nimissä miesolettua sukupuolta kuin kostoksi menneistä vääryyksistä.

Vahvasen mielestä Aron argumentit (esimerkiksi se, että on olemassa miehiä, jotka ovat pitempiä kuin naiset, ja toisaalta on olemassa naisia, jotka ovat pidempiä kuin miehet) vahvisti vain tätä käsitystä, sillä ne olivat hänen mielestään selvästikin roskaa. Ongelmalliseksi Aron kiertelyt ja kaartelut tekee vain meidän kannalta se, ettemme saa faktantarkastajien jäljiltä selville hänen oikeita mielipiteitään ja aitoja vaikuttimiaan vääristellä totuutta omiin tarpeisiinsa siitä huolimatta, että osaamme yhdistää ne esitettyyn ongelmaan ja esitystilanteeseen. Mutta sen me tiedämme, että hänen on pakko valehdella, vain jos asia ei ole tosi. Sen paljastuminen olisi sama asia, kuin jos hän olisi ampunut itsensä suorassa lähetyksessä. Ja kun faktantarkastajat osoittivat jälkikäteen hänen valehdelleen, hänen uskottavuutensa mureni eikä kukaan ole nykyisin enää kiinnostunut kuulemaan mitä feministipuolueella on asiaa.

Aro munasi itsensä puhumalla pussiiin. Katsojat huomasivat etteivät hänen väitteensä selvästikään tukeneet hänen niistä vetämiään johtopäätöksiä. Mutta silti hän vääristeli sanottavansa sellaiseen muotoon, että kuulija sai siitä väärän käsityksen. Ja jos se oli tahallista, kuten näytti olevan, se ei ollut mitään muuta kuin törkeää valehtelua. Jos se olisi ollut tahatonta, mitä on suuresti epäiltävä, se oli vain hyväuskoista hölmöyttä; on nimittäin olemassa ihmisiä, jotka puhuvat totta luulleen samalla valehtelevansa, ja ihmisiä, jotka valehtelevat luullen puhuvansa totta. Kumpaan kategoriaan itsetietoinen ja selvästikin itseään fiksuna pitämä ylimielinen Aro kuuluu, selviää siitä, kun katsoo tarkalla silmällä tämän ohjelman, ja uskoo siihen mitä hänestä paistaa omin silmin nähtynä läpi. Pitää kyllä nostaa hattua ohjelman toimittajalle ja Ylen faktantarkastajille. Tästä näemme miten tärkeää on puhua totta. Ennemmin tai myöhemmin kaikki valheet paljastuvat ja seuraukset ovat järisyttäviä- tai sitten ei!