Filosofiaa raakana, osa II: Pieni sarja pahuudesta I: Turvallisuuden vaarat

07.08.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Johdanto


Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.


Filosofiaa raakana, osa II: Pieni sarja pahuudesta I: Turvallisuuden vaarat. 8.


Ihmiset rakastavat viihdettä, joka pelaa kahdella suurella teemalla: väkivallalla ja rakkaudella. Rikos ja vaara kiehtovat ihmisiä rajattomasti. Rakkaudesta en tiedä, mutta vaaraa ja väkivaltaa normaali ihminen kestää hirveän huonosti. Filosofeilla on ollut herttaisen vähän sanomista rakkaudesta, vaarasta ja väkivallasta, se on varma. Aivan samoin filosofit ovat laiminlyöneet tekniikan tutkimisen, joka todistaa vain siitä, ettei filosofia suinkaan kata kaikkia mahdollisia elämänaloja. Miksi sen pitäisi? Filosofeilla on aiheiden suhteen oma makunsa ja sen piirissä me pitäydymme. Rakkaudesta en nyt välitä, olen jo kirjoittanut Rakkauden vangit ja Himon ilot (ilmestyy keväällä 2021) ja sen kyllä täytyy riittää.


Keskitytään siis vaaraan ja väkivaltaan, jotakin niistä kuitenkin pystyy sanomaan filosofisesti. Nämä teemat tuntuvat keskittyvän pahuuden maailmaan, joka on iso ja todellinen maailma. Eivät filosofit ole olleet kiinnostuneita pahuudestakaan vaan pikemminkin hyvyydestä. On kuitenkin olemassa polkuja pahuuden tutkimuksen pariin, aika yllättäviäkin sellaisia. Valitkaamme niistä nyt ensimmäinen: turvallisuus arvona ja sen vaaliminen. Lähestymme siis pahuutta ja väkivaltaa sen nimenomaisesta vastakohdasta käsin, hyvästä turvallisuudesta, siis dialektisesti.


Ensin taustaoletus: moraali on arvoista ensimmäinen, toisin sanoen moraalinen arvo on muihin arvoihin nähden ylitsekäyvä (overriding). Tämä tarkoittaa, jos on valittava useiden arvojen välillä, on aina valittava moraalinen vaihtoehto. Taloudellinen arvo ei oikeuta moraalitonta toimintaa. Kauneus ei pärjää kisassa moraalille. On aina tehtävä ennen kaikkea oikein - eikö tämä tunnukin luontevalta. En tosin usko, että tämä sääntö pätisi joka kohdassa siten, ettei vastaesimerkkejä löytyisi. Jos esteettisen arvon menetykset ovat valtavat ja moraalinen panos pieni, moraali häviää. Oletetaan keräilijä, joka jostakin syystä päättää tuhota omistamansa historiallisesti korvaamattoman maaulauksen, vaikka siksi, etteivät lapset saisi sitä perinnönjaossa. Minä varastan maalauksen ja piilotan sen: teko on moraalisesti väärin, mutta silti oikeutettu. Poikkeustapaukset ovat aina oma juttunsa, huomio on kiinnitettävä yleistyksiin.


Kun moraali ja turvallisuus joutuvat ristiriitaan kumpi voittaa? Teorian mukaan moraali voittaa, niinkö? Asia ei ole näin yksinkertainen. Oletetaan, että lapsesi on kamalan sairas ja kuoleman partaalla ja tarvitsee heti lääkettä. Menet apteekkiin, jossa on pitkä jono; etuiletko jonossa joko kohteliaasti tai väkivalloin; varastaisiko lääkkeen; ryöstäisitkö lääkkeen väkivalloin? Moni meistä vastaisi myönteisesti, koska lapsen henki on tärkeämpi kuin joku satunnainen moraaliperiaatteen loukkaus. Jos tätä ei myönnä, omaksuu fetisistisen käsityksen moraalista; moraali on silloin kuin joku kumma taikakalu ihmeitä tekevine voimineen. Periaate "pelasta lapsi" on tärkeämpi kuin yksityinen moraalin loukkaaminen. Ehkä pelastaminen ei ole moraalitonta, vaan teko lankeaa moraalisen arvioinnin piirin ulkopuolelle? Näin voi sanoa, ei siinä mitään. Turvallisuuden arvo on siis joskus moraalin yläpuolella.


Tämä esimerkki ja sen tulkinta avaavat portit pahuuteen. Miksi, miten se olisi mahdollista, kun turvallisuus on kuitenkin aito, korkea arvo. Siinähän ongelma juuri onkin, turvallisuuden korottaminen korkeaksi arvoksi. Selitän asiaa.


Turvallisuus on korkea arvo, miksi? Syy on siinä, että turvallisuus tuntuu olevan eettisten arvojen toteutumisen välttämätön ehto. Argumentti on eräässä mielessä transkendentaalinen eli ehtoja koskeva: kysymme, millä ehdoilla etiikan arvot toteutuvat maailmassa. Vastaamme, etiikka on mahdollista vain, kun maailma on riittävän turvallinen, ja viittaamme tässä lasta ja lapsen pelastamista koskevaan esimerkkiimme. Kun vaara on suuri, hätä pahimmillaan ja katastrofi ovella, silloin en enää ajatella etiikkaa. Vaara on voitettava ensin ja sitten ajateltava etiikkaa. Ilman turvallisuutta ei ole eettistä toimintaa. Joka toimii oikein, kuolee tai ainakin aiheuttaa kamalat seuraukset.


Tämä ajattelutapa tuntuu pätevältä, mutta sen seuraukset ovat pahat. Turvallisuuden ajattelu on oikotie pahuuteen. Tuttu esimerkki: hullu pommimies kertoo uskottavasti laittaneensa klo 12 laukeavan pommin lastentarhaan, mutta ei kerro minne. Mikään ei saa häntä kertomaan ja kello käy. Saako - tai pitääkö - häntä kiduttaa tiedon saamiseksi? Miten olisi pommimiesten lasten kiduttaminen isän nähden? - tätä tehtiin aikoinaan noitaoikeudenkäynneissä joissakin maissa, kuten Skotlannissa. Noidat koettiin vaarallisiksi koko yhteisölle. Nyt viattomat pikkulapset ovat kuolemanvaarassa ja jotakin on tehtävä ja heti. Hätä keksii keinot, sanotaan.


Olemme saapuneet helvetin porteille. Vaara on pakko torjua, etiikka ei ole relevanttia, keinot kovenevat, väkivalta astuu mukaan kuvaan, rajoitteita ei enää tunnisteta eikä tunnusteta. Olemme tilanteessa, jossa korkean arvon nimissä tehdään kauheita asioita. Naiivi kysymys kuuluu: oikeuttavatko hyvät päämäärät pahat keinot. Kiltti ihminen kieltää, vaikka argumenttini osoittaakin myöntävän vastauksen mahdollisuuden. Turvallisuuden turvaaminen ei keinoista tingin, pahuudesta tulee uusi normaali, erityisesti kun kysymme valtiotoimijan perään.


Rikosoikeus on saatu Euroopassa kohtalaiseen kuriin. Kidutus, kuolemantuomiot ja epäinhimilliset rangaistukset on laissa kielletty. Kansalaiset ovat siis kohtuullisessa turvassa ja silti etiikan piirissä. Toisin sanoen myönnetään, että rikoslain, vaikka se on tehty ihmisen turvaksi, on oltava eettinen. En oikein osaa uskoa, että tämä periaate toteutuisi muualla maailmassa kuin EU:ssa, USA:ssa ehkä osittain, muualla hyvinkin heikosti. Minulle kerrottiin Sao Paolossa Brasiliassa, että siellä rangaistusasteikot ovat verraten lievät, jos rikolliset vain päätyvät oikeiden eteen. Ongelma on siinä, että poliisi helposti rankaisee rikollista paikan päällä eli ampuvat niskaan liiterin takana. EU:n rikosoikeudellisen menestystarinan takana onkin tärkeä oivallus: rangaistuksista ei kannata järjestää neuvoa antavaa kansalaiskeskustelua, koska kansa on niin verenhimoista. USA:ssa tilanne on toinen ja kansan ääntä on kuunneltu poliittisista syistä, tuloksena rasistinen ja monin tavoin epäinhimillinen rangaistusten järjestelmä.


Mutta olemme vasta pimeyden ytimeen kulkevan polun alkupäässä. Polku johtaa valtiollisen turvallisuusajattelun pohdintaan. Salaliittoteoreettinen termi in deep state, jolla tarkoitetaan sellaisia valtion laitoksia, jotka ovat salaisia ja siten demokraattisen kontrollinen tavoittamattomissa, vaikka omaavat suuren vallan omalla toimialueellaan. Käännän tässä "syvä valtio", vaikka tiedän, ettei hyväksyttyä käännöstä ole olemassa. Vaikka syvä valtio on salaliittoteoreettinen termi, se soveltuu ainakin valtion turvallisuuspalveluihin erityisesti suurvaltojen kohdalla ja tietysti sellaisiin pieniin valtioihin, joiden turvallisuus on koko ajan uhattuna joko sisältä tai ulkoa käsin. Salainen poliisi on kova sana, ajatellaan vaikka Gestapoa. Monella valtiolla on edelleen oma gestaponsa,


Avainsana on terrorismi, ei rikollisuus, koska terroristeja ei suojaa mikään valtioterroilta, joka on uskottu syvän valtion turvallisuuspalveluiden taakaksi. Valtion vihollinen ei ole valtion suojeluksessa, samalla tavoin kuin rikolliset ovat. Täällä laittomat tapot, kidutus, kiristys ja muut pahuuden valtakunnan keinot ovat käytössä hyväksyttyinä keinoina. Koska toiminta on salaista, ehdottoman salaista, se on myös rajoituksetonta ja sanalla sanoen villiä. Kansalaisilla on taipumus unohtaa kaikki tämä tai pitää sitä viihdyttävänä sepitteenä.


Filosofi ei ole valtiotieteilijä, sosiologi tai sosiaalipsykologi, eikä aikomukseni siis ole mennä tosiasioiden yksityiskohtiin, sellaisiin kuin amerikkalaisten käyttämä vesikidutus (waterboarding) ja salaiset vankien siirrot kidutuskeskuksiin ympäri maailman. Amerikkalaisten synnit ovat olleet syynissä, koska siellä salailu on vaikeampaa kuin muualla, esimerkiksi Venäjällä. Venäjän agentit ovat viime vuosina murhanneet ihmisiä kotona ja maailmalla, tai kuten vanha Raidin mainios sanoi, tapaa kotona ja puutarhassa. Mainosta yritettiin sensuroida.


Valtiolla ei ole omaatuntoa. Valtion turvallisuus on katsottu sellaiseksi pyhäksi asiaksi, joka oikeuttaa sodat ja perustelee turvallisuuspaleluiden salatut menetelmät, siis syvän valtion.


Onko tähän jotakin kriittistä lisättävää, kysyn vain. Olisiko ajateltavissa, että etiikka ja moraali menevät jopa turvallisuuden arvon ja turvallisuusintressin edelle? Jos teema kehitellään niin kuin tein edellä, vastaus on ilmeisesti kielteinen. Väitämme, että oman ja läheisten hengen varjelemiseksi saa tehdä mitä vain, kuten tappaa paikan päällä vaaran aiheuttaja, jos vaara itsessään on kuolettava. EU karsastaa tätä villin lännen periaatetta, mutta kokonaan siitä on vaikea irtaantua. Jos ainoa tapa välttää kuolema, on tappaa vaaran aiheuttaja, tuntuu kohtuuttomalta, etten saisi sitä tehdä. Mutta tästä alkaa kalteva pinta, jota pitkin päädytään aivan luontevaksi ajatukseen syvästä valtiosta, jossa mikään pahuus ei ole liian paha valtion turvallisuuden takaamiseksi. Ja kuten sanoin, kaiken takana on seuraava periaate:


Turvallisuus on etiikan toteutumisen välttämätön ehto; siksi turvallisuusinterssi menee etiikan edelle, kun vaara on suurin.


Etiikka ei voi vaatia uhrautumista etiikan nimissä. R.M. Hare puhuu moraalisesta fanaattisuudesta, joka on sama kuin fetisismi, ja määrittelee sen haluksi uhrata oma olennainen etu moraaliperiaatteiden nimissä. Kuolen ennemmin kuin teen väärin - tuntuuko hyvältä idealta? Ei kai?


Ainoa ratkaisu on, että turvallisuusintressiä palveleva toiminta tehdään julkiseksi ja sitä arvioidaan normaalinen eettisten pelisääntöjen noudattamisen perusteella. EU on saanut jo rikoslain suurin piitein hallintaan, valtion turvallisuusintressi seuraavana listalla. Turvallisuusintressin vaalijat vastustavat villisti, koska kaikki tämä vähentää heidän valtaansa, joka on etiikan tuolla puolen pahuuden maailmassa. Mistä sinne riittää työntekijöitä, sitä vain ihmettelen.


xxx