Filosofiaa raakana osa II, universalisointi, mitä se merkitsee etiikassa?

29.07.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Johdanto


Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.


Filosofiaa raakana, II osa: Universalisointi, mitä se merkitsee etiikassa? 4.


Avain etiikan ymmärtämiseen on universalisointi ja universalisoitavuus eli yleistäminen ja yleistettävyys. Sanomme, että tekoni takana olevat periaate on yleistettävissä. Joskus on jopa väitetty, että etiikka on tietoa periaatteiden yleistettävyydestä käytännön elämässä, vaikka tämä on kyllä liioittelua. Silti tämä termi on etiikan ytimessä, sille ei kukaan voi mitään. Häijy mutta olennainen käsite siis.


Universalisointi on juuri sellainen ajatus ja käsite, josta itse pidän: yllättävä, keskeinen ja vaikea. Näistä käsitteistä sokraattinen analyysi saa voimansa ja motivaationsa, juuri niiden takia filosofiaa kannattaa ylipäänsä harrastaa ja opiskella. Ja on turha ajatella, että joku asiaa harrastava keskustelupiiri itse löytäisi tämän idean; kyllä se on opittava aikaisemmilta filosofeilta. Ja sitten hartaasti mietittävä, mitä se oikeastaan tarkoittaakaan.


Mutta mennään asiaan. Suomessa ihmiset syövät kesällä tonnikaupalla jäätelöä, kukin halunsa ja kykynsä mukaan. Ilmeisesti jäätelöön kiinnittynyt halu on hyvin yleistä. Mutta tämä on yleisyyttä väärässä merkityksessä. Tämä on laaja-alaisuutta (engl. common desire) siinä mielessä, että halu on levinnyt laajalle ja on yleistä tässä mielessä. Ihmiset yleensä haluavat jäätelöä kesällä ja siksi jäätelön syöminen on yleistä. Ihmissyönti ja vihollisvankien kiduttaminen on ollut yleistä tässä mielessä, sanoin orjuus. Naisten sorto on yleistä, samoin homojen vaino yleistyi 1800-luvulta alkaen länsimaissa. Tätä voi kutsua ekstensionaaliseksi yleisyydeksi eli laaja alaisuudeksi. Käsite ei ole kovin mielenkiintoinen normatiivisuuden ja etiikan filosofisessa tutkimuksessa.


Yleisyys voidaan tulkita myös intensionaalisesti eli sisällöllisesti, seuraavaan tapaan. Sanomme, että halut eivät ole yleistettäviä eli universalisoitavia, tarpeet kyllä ovat. Sanon:


Jos sinulle on pahanlaatuinen kasvain, se on leikattava eli tarvitset leikkauksen. (ehdoton tapaus)


Auton moottori tarvitsee öljyä, muuten se leikkaa kiinni, eikä autolla voi sitten ajaa (ehdollinen tapaus)


On selvä, että aivan riippumatta siitä kuka sinä olet ja missä olet, kasvaimesi tarvitsee puukkoa. Jos autoa haluaa käyttää, moottoriin on pantava öljyä tai se ei kauan käy. Edellinen lause on ehdoton, leikkaus on ehdoton tarve, koska kasvaimia torjutaan tällä tavalla. Öljyn lisääminen moottoriin on ehdollista, koska on mahdollista, että et halua ja aio ajaa tätä autoa vaan museoida sen lopullisesti.


Joka tapauksessa idea tulee selväksi: tarve on yleistettävissä, koska se kuuluu kaikille. Sovellus etiikkaan: varkaus on eettinen ongelma ja vääryys, eikä tästä tuomiosta ole poikkeuksia. Varkaus on aina väärin ja se on väärin kaikkialla samalla tavalla. Yhteiskuntamme saattaa olla varkaiden paratiisi, jossa kaikki varastavat sen kun ehtivät, mutta varkaus on silti väärin. Ehkä kukaan ei varasta, eli varkaus ei ole yleistä tässä mielessä, mutta jos joku varastaisi, se olisi silti väärin. Jos minä tuomitsen sinut varkaudesta, minun on tuomittava kaikki muutkin.


Jos inhoan jäätelönsyöntiä, inhoni voi olla moraalista tai sitten ei, ja vastaavasti yleistettävissä tai sitten ei, seuraavaan tapaan. Inhoan jäätelöä, kun se lihottaa minua. Nyt minun ei ole syytä tuomita jäätelöä yleisesti, koska ongelma koskee nimenomaan minua. Mutta voin tuomita jäätelön myös yleisesti ja eettisesti, kun vaadin jäätelön myynnin kieltämistä kansanterveydellisin syin, Pekka Puskaisesti. Moni inhoaa alkoholia tällä tavalla eettisesti. Tunteet ovat joskus eettisiä, usein eivät ole.


Etiikan lauseet ovat aina yleisiä ja yleistettäviä tällä tavalla. Ne saattavat silti olla ehdollisia. Varastaminen on eettisesti väärin, mutta joskus on pakko varastaa, ettei kuolisi nälkään. Varastaminen on silloin anteeksi annettavaa. Lupaus mennä aikaisin kotiin kumoutuu, kun joudun hoitamaan sairasta ystävää. Elämän tilanteet ovat kovin moninaiset ja vaihtelevat, joten joskus on tingittävä normeista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö etiikkaa olisi tai etteivätkö etiikan lauseet olisi yleistettävissä. Pidä lupauksesi on eettinen normi ja auta ystävää hädässä on toinen eettinen normi, ja nyt ne joutuvat ristiriitaan keskenään; kumpi vahvempi? Nälkään kuolevalla on erioikeutensa.


John Mackie on leikitellyt yleistyksen ajatuksella. Ajattele, että olet omaksunut yleistetyn normin, auta hädänalaista ihmistä. Mutta on tapauksia, joissa ihminen ei halua tulla autetuksi. Autetuksi tuleminen on liian nöyryyttävää ylpeälle ihmiselle ja hän haluaa kieltäytyä avusta. Jotta voisin auttaa toista eettisesti oikealla tavalla, minun on ensin tutkittava, haluaako toinen apua vai ei. Yksi mahdollisuus on ajatella itseäni tuon toisen sijasta eli kysyn itseltäni, haluaisinko tulla autetuksi tässä tilanteessa. Oletetaan, että haluaisin ja siksi ryhdyn auttamaan.


Jos joku on pudonnut jäihin, tällainen pohdiskelu on turhaa: jokainen, joka huutaa apua avannossa, varmasti haluaa apua. Mutta on myös tilanteita, jossa itse en haluaisi apua. Olen liukastunut kadulla enkä halua kenenkään puuttuvat tilanteeseen; tämä on noloa, osaan kyllä itse nousta ylös, jättäkää minut rauhaan.


Mutta tämäkin menetelmä on altis virheille. Mitä siis tehdä? Minun on ilmeisesti asetetuttava toisen ihmisen asemaan ja kysyttävä, mitä hän tässä tilanteessa itse haluaa. Tätä kutsutaan nykyään ajatusten lukemiseksi (mind reading). Sosiaalisissa tilanteissa on aivan yleistä, että meidän oletetaan osaavan lukea toisen ajatuksia. Jotkut ovat siinä eteviä, jotkut ihan idiootteja. Haluatko sinä apua vai et, on yleinen ja myös vaativa ajatustenlukutilanne.


Ei siis riitä, että soveltaa yleistä, vanhaa sääntöä, auta miestä mäessä, ei mäen alla (ja naista!). Tämä sääntö on liian yleinen ja siksi epätarkka. Oletetaan, että totean mahdollisen avun tarpeen. Nyt on kysyttävä, mitä toinen haluaa. Kuinka se saadaan selville? Mietitään, mitä itse haluaisin. Tai sitten asetutaan toisen asemaan, joka taas edellyttää ajatusten lukemista: toinen kieltää avun tarpeensa mutta silti toivoo apua, näinkin saattaa sattua. Kysyminen ja kuuleminen ei siis auta, vaan on pakko lukea toisen ajatukset. -Haluatko toisen kupin kahvia? Sanot, ettet halua, vaikka kovasti haluatkin. Tarjoajan on siis luettava ajatuksesi, jotta osaisi toimia oikein.


Moraalin yleistettävyys yksikertaisimmassa muodossaan on moraalia määrittävä piirre. Kun moraalia sitten aletaan noudattaa, toteuttaa ja soveltaa, tämä yksinkertainen kaava ei enää riitä. On lähdettävä kalaan syville vesille, kuten Mackie ehdottaa. On mietittävä, kuinka yleistettäviä normeja sovellettaisiin käytäntöön, ja se vaatii lopuksi toisten ihmisten ajatusten lukemista. Huomaamme myös, että etiikka on aina jollakin tavalla sidoksissa ihmisen hyvinvointiin. "Auta hädässä olevaa" ei ole mielekäs normi, ellei siihen liity ajatusta toisen hyvinvoinnin lisäämisestä. Jos auttaminen ei lisää hyvinvointia, koska toinen ei halua apua, auttamisen logiikka ontuu.


Ajatte yleistä normia "älä valehtele". Joskus totuuden kertominen on turhaa ja julmaa. Minun on ensin mietittävä, haluaisinko itse kuulla totuuden ja sitten asetuttava toisen pään sisään. Voin kai ajatella, että itse kyllä kestäisin kuulla totuuden mutta toinen ei, joten valehtelen hänelle. Olenko toiminut oikein? Yleistetyn normin soveltaminen on monesti vaikeaa. Miksi kertoa, jos toinen ei kestä kuulla. Annan esimerkin: älä kysy montako panoa rakkaallasi on ollut ennen sinua, ellet kestä kuulla vastausta, oli se sitten mikä tahansa. Jos toinen typeryyksissään kysyy, elä vastaa rehellisesti, vaan kerro mitä hän haluaa kuulla.


Kantin kategorisen imperatiivin yksi muoto kuuluu: toimi siten, että toimintaperiaatteesi voisi olla yleinen luonnonlaki. Tämä määritelmä ihan pursuaa yleistettävyyttään: periaatteen on oltava yleinen, ja se riittää. "Syö jäätelöä" ei voi olla luonnonlaki. Millainen maailma se olisi, jossa jokaisen pitää syödä jäätelöä? "Älä varasta" voi olla luonnonlaki, koska osaamme kuvitella sellainen hyvän maailman, jossa ei varasteta.


Minun on pakko myöntää, etten ole koskaan osannut sisäistää tätä Kantin periaatetta, ei vaikka siihen lisättäisiin toinen, nimittäin ihmisarvon kunnioituksen vaatimus. Oletetaan, että normi kuuluu: ennen istuutumista pöytään on kuljettava kolmasti pöydän ympäri ja huudettava kuuluvasti "hallelujaa" (esimerkki on kai Philippa Footilta). Tämä on yleinen sääntö eikä loukkaa kenenkään ihmisarvoa. Ei tämä sääntö silti eettinen ole. Miksi? Koska se on vain rituaali vailla liittymäkohtaa ihmisen hyvinvointiin. Rituaalit koskevat vain uskontoa, eikä uskonnolla ole mitään tekemistä etiikan kanssa.


On siis ilmeistä, että etiikka liittyy aina ihmisen hyvinvointiin ja ihmisarvoon; nämä ovat kaksi eri asiaa. Orjuus on ihmisarvon vastaista ja siis kiellettyä, vaikka joku haluaisikin ryhtyä orjaksi. Monissa vanhoissa yhteiskunnissa pystyi myymään itsensä orjaksi määräajaksi, jos tähän oli itsellä tarvetta. Jaakob palvelee Labania orjana Raakelin tähden: "Niin Jaakob palveli seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta ..." (Mooseksin kirja). Orjuus on aina ollut hyvin moninainen ilmiö ja sen muodot ovat vaihdelleet. Joskus orjuus on ollut haluttu tila ja siis hyvinvointivaateen mukainen. Toisaalta voi sanoa, että orjuus on aina ihmisarvon vastainen tila, joka tarkoittaa, että hyvinvointi ja ihmisarvo ovat kaksi toisistaan riippumatonta asiaa. Moraalinormien teorian on otettava tämä huomioon: normin on oltava yleinen, huomioitava hyvinvointivaade ja kunnioitettava ihmisarvoa. Kant missaa keskimmäisen tekijän, hyvinvoinnin.