Filosofiaa raakana, osa IV: 3. Elämän merkityksellisyys, minulle itselleni ennen kaikkea

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Johdanto

Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.

Filosofiaa raakana, osa IV: 3. Elämän merkityksellisyys, minulle itselleni ennenkaikkea

Klassinenesimerkki eletyn elämän merkityksestä on Sisyfos, jota jumalat rankaisivat: hänen on työnnettävä iso kivi kukkulan laelle, josta se vierii alas, sitten hän työntää sen taas ylös. Näin jatkuu loputtomiin. Mielenkiintoista, mutta Albert Camus väittää, että Sisyfoksen elämä saattaa olla merkityksellistä, riippuen vähän siitä miten asian ottaa. Katsotaan mitä kommentaattorit ovat tästä sanoneet; yksi esimerkki riittää:

Sisyfos kiinnostaa Camus'ta juuri laskeutuessaan rinnettä alas. Siinä myyttimme sankarilla on levähdystauko. Se on Camus'n mukaan Sisyfoksen tietoisuuden hetki. Sisyfoksen kohtalo on traagillinen juuri tuon tietoisuuden takia, mutta samalla hän on kohtaloaan suurempi. "Missä hänen rangaistuksensa voima olisikaan, jos häntä kannattaisi joka kerta onnistumisen toivo?"

Sitten seuraa suora sitaatti Camus'lta:

"Nykyajan työläinen askartelee elämänsä jokaisena päivänä samanlaisten tehtävien kimpussa ja hänen kohtalonsa on yhtä mieletön. Mutta hän on traagillinen vain niinä harvoina päivinä, jolloin hän on siitä tietoinen. Sisyfos, jumalten proletääri, voimaton ja kapinallinen, tuntee kurjan kohtalonsa koko laajuuden: sitä hän ajattelee laskeutuessaan. Tarkkanäköisyys, jonka piti olla hänen kidutuksenaan, täydellistää samalla myös hänen voittonsa. Ei ole kohtaloa, jota halveksunta ei voittaisi." (Lähde: Pieni Puukello; https://pienipuukello.blogspot.com/2012/10/meidan-on-ajateltava-etta-sisyfos-on.htm).

Muistan omien opiskelijoitteni olleen innostuneita ja vakuuttuneita tällaisesta tavasta ajatelle, jota asiaa suvaitsin ihmetellä. Itse en osaa näin ajatella.

Ensimmäinen havainto tällaisesta myönteisestä Sisyfoksen tarinan tulkinnasta on, että siinä sekoitetaan toisiinsa elämän merkitys ja tarkoitus. Toinen havainto on, että Camus'n uskolliset lukijat eivät tajua ironiaa. He ovat Camus'n romanttisen paatoksen uhreja.

Sisyfoksen elämällä on kuin onkin tarkoituksensa, siis loppumaton kiven pyörittäminen, vaikka tarkoituksesta puhuminen tässä yhteydessä onkin ironista. Hän tehtävänsä on pyörittää kiveä koko lopun elämäänsä eikä koskaan enää tehdä mitään muuta. Siinä hänen elämänsä tarkoitus. Kivenpyörittäminen elämän tarkoituksena on kuin huono vitsi, mutta jumalat tarkoittivatkin tuon tarkoituksen rangaistukseksi. Elämän sisällöksi - eletyn elämän merkityksesi siitä ei tietenkään ole. Meidän on pakko myöntää, että Sisyfoksen elämällä ei ole merkitystä hänelle itselleen. Turhaan elätelty toivo ei luo merkitystä elämään yhtä vähän kuin halveksunta sitä tekee. Työläisiin vertaaminenkin on turhaa retoriikkaa, koska työläinen voi aina vaihtaa työpaikkaa tai ryhtyä vaikkapa rosvoksi. Sisyfoksella ei ole vaihtoehtoa, hän on jumalten orja vailla mitään omaa.

Kysytään siis elämän merkitystä, joka on selvästi sidoksissa elämän sisältöön. Molemmat ilmaisut "elämän merkitys" ja "elämän sisältö" ovat metaforisia ja nimenomaan metaforisia sillä tavalla, että niiden merkitys kätkeytyy. Siis merkityksen merkitys kätkeytyy, kun merkitys liitetään elettyyn elämään. Sitten on vielä vaadittava rehellisyyttä, eräänlaista armottomuutta itseään kohtaan, ettei näen merkitystä ja sisältöjä siellä missä niitä ei ole. Camus on hyvä esimerkki rehellisyyden puutteesta ja liiallisesta "pehmeydestä": hänestä varmaan mikään ihmisen kohtalo ei ole vailla merkitystä ja sisältöä, kun vain katsoo ja tutkii elämää tarpeeksi tarkasti ja katsoo sitä myötätunnon lasien läpi. Orjuuden puolustajat saattoivat kutsua orjuutta onnelliseksi asiaksi orjan omalta kannalta.

Tässä oletan, että elämän merkityksellisyys ei seuraa elämästä itsestään siten, että jokainen elämä aina ja välttämättä olisi merkityksellinen ja sillä olisi jotenkin riittävä sisältö. Jos näin olisi, elämän merkityksen kysyminen olisi vain sisällön kysymistä: ihmisen elämä on aina merkityksellistä, kysymys on vain siitä, mikä tämä sisältö tässä tapauksessa oikeastaan on. Minun kysymykseni on paljon tätä kovempi, nimittäin, mitkä elämän sisällöt kelpaavat luomaan merkitystä. Minun kysymykseni on normatiivinen ja koskee sitä, millainen elämän pitäisi olla. Edellinen kysymys on kuvaileva, ja koskee vain elämisen kuvausta, kun elämä nähdään merkityshorisontissa.

Kun kysymme elämän merkitystä, katsomme eletyn elämän sisältöä ja kysymme, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi. Tässä täytyy nyt olla varovainen, ettei mennä metsään, nimittäin en halua kutsua mitään elämää arvottomaksi. Kaikki elämä ja eläminen on sinänsä arvokasta, joten tässä etsimme jotakin sellaista ekstraa, joka erottaa toisen elämän toista "paremmaksi". Epäröin sanan "paremmaksi" käyttöä, koska sekin kuulostaa jotenkin epäilyttävältä, siis toisen ihmisen elämän perusteettomalta päsmäröinniltä tai oppimestarimaiselta viisastelulta. Miten ilmaista asia? Ehkä sanon vain, että elämän merkitys on sen kovassa särmässä, siis siinä mikä tekee elämän muistettavaksi. Mikä on se asia, minkä haluat muistaa - tämä paljastaa elämän merkityksen sellaisena kuin juuri tämän elämän piti ja pitää olla. Toisin sanoen, kun kysyn sinulta, miten sinä elät, sinä kerrot minulle ja se on sinun elämäsi merkitys.

Tästä ajatuksesta seuraa toinen, nimittäin kun sinä kerrot minulle, minä saatan jäädä ihmettelemään, minä saatan jopa yrittää hylätä kertomuksesi oman elämäsi särmästä (cutting edge englanniksi). Minä saatan ajatella, että teen oikein, kun epäilen antamaasi merkityskuvausta. Et voi antaa elämällesi mitä tahansa merkitystä ja kuvitella, että hyväksyisin sen noin vain.

Esimerkkejä tarvitaan. Olet viettänyt koko elämäsi loisimassa toisten nurkissa tekemättä koskaan mitään hyödyllistä, olet pelkkä pummi. Nyt kuitenkin kerrot elämäsi tarinan korostaen olemisesti merkityksellisyyttä. Minä olen kohtelias ja myöntelen, vaikka samalla tiedän sinun olevan väärässä: elämäsi ei koskaan ole ollut mistään kotoisin. Sinulla on varmasti ollut helppoa ja mukavaa - sen sinä muistat -, mutta ei se oikein riitä.

Olet rosvo, väkivaltainen pahantekijä, vaimonhakkaaja, juoppo, taipuvainen kaikenlaiseen konnuuteen. Elämäsi on varmasti ollut kiinnostava. Sitten teet parannuksen ja pääset lehtiin kertomaan elämästäsi sekä sen uudesta suunnasta kelpo kansalaisena. Sanot haluavasti kertoa nuorille, miten ei pidä elää, ja ohjata heitä tällä tavalla kaidalle polulle. Nyt olet nuhteeton. Väität kirkkain silmin, että menneisyytesi on opettanut sinulle paljon, tehnyt sinulle mahdolliseksi tämän uuden elämän ja minän, joka varmasti on kaikkien kunnon kansalaisten mielestä hieno elämä, merkityksellinen projekti, joka entinen pahuus on mahdollistanut. Mitä tästä kaikesta pitäisi sanoa?

On varmaa, että rosvon elämä on merkityksellistä - siinä on valtavasti sisältöä -, mutta ei siinä oikeassa mielessä, jota haluan tässä pohtia. Joku sanoisi, että rosvon elämä olisi saanut jäädä elämättä tarkoittaen, että olisi tehnyt jotakin muuta. Vaikea kieltää, etteikö tämä olisi oikea asenne: olisi tehnyt jotakin muuta kuin rosvonnut, myynyt vaikka kenkiä torilla hengenpitimikseen.

Nyt rosvo kuitenkin kääntää tilanteen edukseen sanomalla, että entisen elämän merkitys on nyt siinä, että pystyy auttamaan muita. Ilman entistä huonoa elämää, ei olisi mitään annettavaa, eikä toisten auttaminen onnistuisi. Nyt pystyn pelastamaan kadotettuja sieluja, sanoo rosvo. Hyväksymmekö rosvon elämän merkityksellisyyden pelastamisyrityksen? Sanoisin itse näin: rosvon elämä ei ole merkityksellinen normatiivisessa mielessä, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan. Sen muisteleminen on aivan turhaa. Sen sijaan uusi projekti on merkityksellinen ja tuottaa oikeanlaista sisältöä elämään. Koko homman ironia on siinä, että piti ensin elää huonosti, jotta pystyy nyt elämään hyvin - ei sen noin pitäisi mennä. Tapaus on samanlainen kuin haaksirikko: pelastetaan katastrofista kaikki minkä voi pelastaa. Ei haaksirikkoakaan pidetä hyvänä asiana siksi, että siitä saatiin pelastettua jotakin hyvin arvokasta.

Merkityksellistä elämää on vaikea kuvata, koska eri aikoina, eri paikoissa, eri kulttuureissa arvot ja elämän olet vaihtelevat niin paljon. Itse olen omistanut elämäni opiskelulle, toisten mielestä tylsälle ja yhdentekevälle asialla. Joku haluaa rikastua kiinteistökaupoilla - hyvä niin, ellei sitten huijaa ihmisiä. Joku kalastaa haukia Lapissa, kalastaa minäkin olisin halunnut. Joku kalastaa myydäkseen, joku ollakseen luonnossa ja oppiakseen uutta hauen salaperäisestä ja kiehtovasta maailmasta. En halua arvottaa, vaikka kuinka pitäisin jälkimmäistä arvokkaampana edellistä - kyse on kuitenkin vain omista arvostuksistani.

Uskon elämän merkityksen ja oikeiden sisältöjen jotakin liittyvät ihmisen kokemuksen laajuuteen ja runsauteen, kasvuun ihmisenä sekä luovuuden korostamiseen. Kaikki muu on sitten toissijaista. Ihminen muistaa mennyttä, tekee nyt ja luo jotakin uutta. Tämä on mahdollista kaikille muille paitsi Sisyfokselle. Mitä hän muistaisi? Jokainen retki kukkulan huipulle kiven kanssa on samanlainen. Mitä hän tekee nyt? Pyörittää liian raskasta kiveä. Ja sadismin huippuna on julmien jumalien paras keksintö, kaiken luovuuden epääminen Sisyfokselta. Hänelle jää siis vain oma katkeruutensa, sapenmaku suuhun, mutta sitä en laske elämän sisällöksi. Sääli niitä, jotka joutuvat matkimaan Sisyfosta tai pakenevat hänen kohtaloaan toimettomuuteen.

Huomautan vielä yhdestä asiasta: elämän merkityksellisyys ei ole sama kuin hyvä elämä. Hyvä elämä on paljon muutkin kuin vain merkityksen hakemista ja sisältöjen luomista. Se että on elämänä kalastanut haukea Lapissa, on ollut erään elämän tarkoitus, hauesta oppiminen on tämän homman cutting edge ja merkityksen luoja, mutta mikä tekee kalastajan elämästä hyvän elämän? Tietysti se, että kala käy syöttiin ja homma sujuu. Tällöin ja vasta tällöin kalastaja on vapaa ihminen, joka irtautuu ajan ja paikan kahleista. Hyvä elämä on vapaan ihmisen omaa elämää, jolla on sisältö ja tarkoitus. Ehkä hyvä elämä on elämän merkityksellisen puolen kokonaisvaltaista hallintaa ja hyödyntämistä?

xxx