Filosofiaa raakana, osa IV: 8. Ikuinen paluu, mitähän se voisi tarkoittaa? (Nietzsche)

13.10.2020

Teksti:

Professori Timo Airaksinen


Johdanto


Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.


Filosofiaa raakana, osa IV: 8. Ikuinen paluu, mitähän se voisi tarkoittaa? (Nietzsche)


Tapio Valta esittelee teemaamme blogissaan verraten hauskasti ja valaisevasti (https://kirjoituksianietzschesta.blogspot.com/2009/04/ikuinen-paluu-ja-determinismi.html). Itse olin läsnä vuonna 1985 Pittsburghin yliopiston Filosofian laitoksen seminaarissa, jossa joku saksalainen vierailija esitteli ikuisen paluun ajatusta kosmologisena hypoteesina. Läsnä oli myös Adolf Grünbaum, iso nimi tieteenfilosofiassa, joka väitti, ettei ikuinen paluu toimi hypoteesina. Hän piirsi taululle neliön ja sanoi, että siinä on koko maailma. Sitten hän piirsi pienen pyörylän ja sanoi: tämä esine kulkee ensin sattumanvaraisesti pitkin ja poikin, ristiin rastiin ympäri maailman, mutta asettuu lopuksi edestakaiseen liikkeeseen kahden seinämän väliin. Esine ei siis enää koskaan palaa sinne, missä se aiemmin liikkui. Argumentti on yksinkertainen, mutta tilanne on jäänyt mieleeni siksi, ettei saksalainen ei ollenkaan osannut vastata Adolfille, mikä kovasti hämmästytti ja järkytti minua. Onhan filosofin aina osattava puolustaa sanomisiaan.


Mitä on ikuinen paluu, mitä se sitten tarkoittaa? Tässä on kolme eri mahdollisuutta: kokemukset tai elämykset, elämän tapahtumat ja fysikaaliset tosiasiat toistuvat täsmälleen kuten aina ennenkin tai ne toistuvat saman tyyppisinä. Entä paluu? Tarkoittaako se kuoleman takaa palaamista vai voiko paluu olla pelkkää toistoa juuri tässä omassa maailmassamme? Katsokaamme tilannetta hieman tarkemmin.


Ikuinen paluu on sukua runsauden periaatteelle, englanniksi principle of plenitude, tai opiskelijavitsinä principle of platitude eli latteuden periaate. Tämä ikivanha platonistinen periaate sanoo, että riittävän pitkän ajan kuluessa kaikki maailman mahdolliset tapahtumat tapahtuvat ja toistuvat eli palaavat. Ajatus on ymmärrettävä: jos tapahtuma ylipäänsä on mahdollinen, se myös tapahtuu, kunhan vain odotetaan tarpeeksi kauan - miksi ei tapahtuisi? Atomipommi voi pudota mihin tahansa paikkaan, joten ajan kuluessa se putoaa jokaiseen paikkaan, myös Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Onko ajatustapa mielekäs, on avoin kysymys, eikä siitä päättäminen ole tässä mahdollista. Tarkoitukseni on vain osoittaa, ettei Nietzschen ajatustapa ole mitenkään uusi tai mullistava.


Toinen ikuisen paluun sukulaiskäsite on sielunvaellus, jälleensyntymä, reinkarnaation ja metempsykoosi tarkoittavat suurin piirtein samaa, nimittäin ihmisen syntymistä uudelleen kuolemansa jälkeen. Kyseessä on itämaisten uskontojen suosikkiteema, jota hindulaisuus ja buddhalaisuus pitävät totena. Erona on se, ettei buddhalaisuus tunnusta sielun olemassaoloa, joten sielunvaellustakaan ei tapahdu. Sen sijaan ihmisen uudelleensyntymä on mahdollinen. Näissä uskonnoissa uudelleensyntymä on rangaistus, josta vain hyvä ihminen pääsee irti ja siirtyy nirvanaan. Gerald ja Pamela Dohertyn hautakivessä Rymättylässä on vain yksi sana: nibana. Tämä siis kuvaa pariskunnan, tai Geraldin, toivetta. Mitään takeita ei ole siitä, etteikö hän olisi jo syntynyt uudelleen. Suomalaisista uskoo melkein neljännes uudelleensyntymään ja pitää sitä ikään kuin palkintona. Tämä on tietysti väärä oppi. Arthur Schopenhauer uskoi nirvanaan, ellei aivan uudelleensyntymään. Suomessa ruusuristiläinen mystikko, filosofi ja uskontotieteilijä Sven Krohn oli alan miehiä.


Se taustoista, palatkaamme ikuiseen paluuseen. Lienee parasta irrottautua ajatuksesta, että ikuinen paluu liittyy ainoastaan ja vain kuolemaan ja uudelleensyntymään. Siinä ihminen palaa toiseen hahmoon kuin mitä alun perin oli. Hinduille paha ihminen palaa koirana tai jopa kivenä, mutta paluuhan se on tämäkin. Ikuisen paluun ajatuksen kiinnostava puoli on elämysten ja tekojen ikuinen paluu, tarkoittaen esimerkiksi taipumusta tehdä samat virheet uudestaan ja uudestaan. Déjà-vu -ilmiö liittyy juuri tähän: olen kokenut tämän ennenkin tai tämä on tapahtunut minulle ennekin. Salaperäisellä tavalla minulle syntyy vahva käsitys tai vakaumus siitä, että näin on ollut ennenkin, tai tämä paikka ei olekaan vieras, vaan olen ollut täällä aikaisemminkin.


Hieman tiedettä kehiin: tutkijat ovat kuulemma selvittäneet ilmiön alkuperän, MTV uudisoi seuraavasti:


Tutkimukseen osallistuneiden aivot kuvattiin juuri silloin, kun he kokivat tämän ilmiön. Déjà-vun aikana aktivoitui aivojen päätöksentekoon osallistuva osa, eikä hippokampus tai muistia käsittelevät osat. Tämä viittaa siihen, että déjà-vu ei liity aivojen luomiin valemuistoihin. / Tutkija Akira O'Connor uskoo, että déjà-vun aikana aivojen otsalohko käy läpi muistoja ja lähettää signaaleja siitä, onko olemassa ristiriitoja sen välillä, mitä oikeasti koemme ja mitä luulemme kokevamme. / Jos tutkimuksen löydökset vahvistetaan, ne osoittavat, että déjà-vu osoittaa vain sen, että aivojen muistia läpikäyvä järjestelmä toimii oikein - ja muistat pienemmällä todennäköisyydellä asiat väärin. (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-loysivat-vihdoin-selityksen-deja-vu-kokemukselle/6034408#gs.es6gdv)


Sellaista on tiede, selittää kaiken mikä selitettävissä on. Tässä on tiedeuutisten ikuinen paluu, samaa soopaa uudestaan ja uudestaan, kun saman tyyppinen esitys palaa aina vain uudestaan sotkemaan ihmisten ajattelua. Ensinnäkin déjà-vu on harvinainen ja ennustamattomasti esiintyvä ilmiö. Itse olen kokenut sen pari kertaa elämäni aikana, mutta nyt se kuulemma osataan laukaista laboratoriossa. Mitä uutisessa sitten sanotaan, siitä ainakaan minä en saa mitään selkoa, taas syntyy tilanne, joka kuvaa ikuista paluuta, nyt tietämättömyyteen. Jos lukija ymmärtää kuinka homma toimii, hän ottanee minuun yhteyttä ja selittää, mistä tässä on kysymys. Jos aivojen osa P aktivoituu, mitä tutkija pystyy tällä niukalla perusteella sanomaan jotakin kiinnostavaa P:n toiminnan yksityiskohdista? Ihmeelliset ovat tieteen tiet.


Kaikkein kiinnostavin muoto ikuista paluuta on se, jossa tapahtuma T palaa muodossa T' ja T = T'. toisin sanoen T' ei ole T:n kaltainen tapahtuma, esimerkiksi autokolari, jossa ensin ajan Volvoa ja sitten Mersua, vaan aivan sama tapahtuma toistuu uudelleen. Ajan juuri tuon saman kolarin uudelleen ja uudelleen, iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämä on ikuinen paluu termin varsinaisessa merkityksessä, siis yhden ja saman asiantilan palaaminen uudelleen ja uudelleen, siis kun T on identtinen eli sama T':n kanssa.


Oletetaan, että keksi ihmistä näkee autokolarin tietämättä toisistaan. Sitten he keskustelevat asiasta ja kuvaavat tapahtumaa, toinen tavalla T ja toinen tavalla T´. Kun he jatkavat tarpeeksi kauan, he toteavat, että T = T', siis he ovat molemmat puhuneet samasta asiasta, samasta kolarista.


Samalla tavalla ikuisen paluun kohdalla tapahtuu, että minä olen mukana tapahtumissa, jotka lopultakin ovat yksi ja sama tapahtuma, aina uudelleen ja uudelleen. Menen naimisiin aina saman naisen kanssa, vaikka tuo nainen on ikään kuin eri nainen. Jokainen työpäiväni on saman päivän toistoa, vaikka minusta tuntuu, että jokainen päivä on erilainen. Minusta tämä on jännittävä tulkinta, koska siinä tehdään selkeä ero tapahtuman ja sen kuvauksen välillä, aivan kun tuossa kahden ihmisen keskustelussa autokolarista. Kaksi eri kuvausta, kaksi aivan erilaista näkemystä tapahtumasta koskivat kuitenkin yhtä ja samaa tapahtumaa.


Miksi emme ajattelisi samalla tavalla silloin, kun kahden keskustelijan tapaus muunnetaan yhden keskustelijan tapaukseksi. Ensin on kaksi keskustelijaa yhdessä samaan aikaan, ja he puhuvat samasta tapauksesta eri tavoin. Sitten on yksi puhuja, joka puhuu kahdesta kokemuksestaan ja havaitsee, että tuo kokemus koskee yhtä ja samaa ilmiötä. Siis kuvaan ensin tapahtuman T ja sitten toisen tapahtuman T' tajuamatta T:n ja T':n identiteettiä eli samuutta. Vasta filosofi, kuten Nietzsche osaa selittää meille tämän järkyttävän tosiasian, ei mitään uutta auringon alla (Raamattu) eikä siis mitään uutta länsirintamalta (Remarque). Elämä on vain typerryttävää toistoa, täysin merkityksetöntä jo tapahtuneen iterointia. (Wikipedia: Iterointi on yleinen nimitys menetelmille, joissa samoja työvaiheita toistetaan niin kauan, kunnes toistot halutaan lopettaa.)


Buddhalainen elämän pyörä saattaa liittyä juuri tähän: "Harhakuvitelmaa pysyvästä ja erillisestä itsestä pitää yllä kolme asiaa, jotka näkyvät pyörän keskiössä: kukko, sika ja käärme ajavat siinä toisiaan takaa loputtoman tuntuisessa kehässä. Kukko on halun vertauskuva, sika kuvaa tietämättömyyttä ja käärme vihaa. Ne ruokkivat toisiaan." (https://www.nic.fi/~sherab/elamanpyora.htm). Pyörä pyörii, joka on toiston ajatuksen paradigma, pyörän olemuksen koko kuva. Pyörä toistaa eikä se tee mitään muuta. Ihminen kaikessa törkeässä pahuudessaan toistaa omaa pahuuttaan, kunnes kutsutaan kuolemaan ja sitä kautta uudelleensyntymään ja takaisen oman pahuutensa tykö, aina siihen saakka, että löytyy tie hyvyyteen, puhtauteen ja nirvanaan.


Miten tämä "kova" tulkinta ikuisesta paluusta soveltuu kokemuksiin? Onko ylipäänsä mahdollista, että kokemus K on identtinen kokemuksen K' kanssa; tarkoitan kysyä, miten kaksi kokemusta ylipäänsä voisivat olla yksi ja sama. Ehkä se on mahdollista: näen käärmeen ja koen inhon tunteen, saman tunteen joka kerta. Tämä tuntuu aika tavanomaiselta esimerkiltä. Olisiko Nietzsche voinut tarkoittaa ikuisen paluun ajatuksella jotakin näin tavanomaista, nimittäin, minut on tuomittu kokemaan sama tunne uudelleen ja uudelleen. En usko tähän. Kokemukset ovat kuitenkin vain maailman tapahtumien heijastusta ihmismielessä. Tärkeää on se mitä tapahtuu, ei se mitä kokee. Kokemus on aina henkilökohtaisuudessaan subjektiivinen, vain tapahtumat ovat objektiivista. Kukko, sika ja käärme eivät ole vain kokemuksellisia objekteja, vaan ne kuvaavat maailman sellaisia tapahtumia, joissa minä itse olen läsnä. Samalla en ovat kaiken toiston perustana.


xxx