Hallitukselta korruption vastainen ohjelma, mutta mihin unohtui kulttuurin korruptio?

Teksti:

Harald Olausen

"Valtioneuvoston vuosille 2014-2015 asettaman korruption vastaisen yhteistyöverkoston yhtenä tehtävänä oli laatia Suomelle korruptionvastainen ohjelma/strategia. Yhteistyöverkosto asetti 9.1.2015 työryhmän, jonka tavoitteena oli laatia luonnos korruptionvastaiseksi strategiaksi yhteistyöverkoston käytettäväksi. Korruption vastainen yhteistyöverkosto hyväksyi luonnoksen korruption vastaiseksi strategiaksi kokouksessaan 8.6.2016 ja se lähetettiin lausuntokierrokselle 21.9.2016. Oikeusministeriö vastaanotti 28.10.2016 mennessä luonnoksesta yhteensä 55 lausuntoa. Luonnokseen saaduissa lausunnoissa korruption torjuntaa ja ennalta estämistä pidettiin erittäin tärkeänä. Useimmat lausunnon antajat pitivät strategialuonnosta tarpeellisena ja kannatettavana, samalla korostaen, että korruption vastaista työtä ja strategian toimeenpanoa tulee resursoida riittävästi."

Julkaisun pysyvä osoite on: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-572-0

Eilen julkaistiin hallituksen korruption vastainen ohjelma - ensimmäinen muuten vasta laatuaan, joka sekin herättää kysymyksen: miksi vasta nyt juuri kun korruptio on salakavalasti muuttanut itsensä lähes näkymättömästi ja oppinut toimimaan ääntä päästämättä nyky-yhteiskunnan monimutkaisessa sääntöviidakossa? Ohjelma, joka käsittää 77 ohjelmaosaa vaikuttaa hölynpölyltä ja tarpeelliselta vain unohtumaan mappi ö:hön, kuten hyvien tavoitteiden kohtalo tuppaa poliittisesti ohjatussa julkishallinnossa aina olla myös Suomessa.. Mika-Matti Taskisen Hesarissa julkaistussa STT:n jutussa 27.5 kerrotaan, miten hyvä veli -verkostot ja muut korruption muodot pyritään Suomessa jatkossa tunnistamaan ja tukahduttamaan tehokkaammin:

"Toimenpideohjelma muun muassa tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja kouluttaa heitä tunnistamaan ja ehkäisemään korruptiota aiempaa paremmin. Ohjelmaa esitellyt oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kehui Suomessa korruptiota ilmenevän kansainvälisesti tarkasteltuna vähän, mutta korosti tästä huolimatta asian vakavuutta ja strategian tarpeellisuutta. Tutkimukset osoittavat, että korruptiota esiintyy suomalaisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja monilla aloilla. Se ilmenee oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena. Se ilmenee myös epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisen päätöksenteon ulkopuolella, ministeri luetteli."

"Korruption torjunnan viranomaisrakenteita tulee vahvistaa. Korruptiotapausten paljastamiseen ja tutkintaan täytyy panostaa entistä enemmän ja korruptioepäilyjen tutkintaan osallistuvien virkamiesten osaamista korruptiosta tulee parantaa."

Keskeisiä keinoja ohjelmassa ovat muun muassa päätöksenteon ja julkisten hankintojen avoimuuden ja asiakirjajulkisuuden lisääminen. Viranomaisia koulutetaan tunnistamaan korruptiota, lainsäädännön toimivuutta tarkastellaan ja tutkimusta korruptiosta lisätään. Kuntaliitolta tuli muutama vuosi sitten ohut kunnallisesta korruptiosta kertova kirjanen. Hallituksen ohjelma kuuluu samaan luokkaan, mutta se ei hävitä korruptiota eikä edes anna riittäviä aseita sitä vastaan, ennen kuin korruptionvastaiseen työhön osoitetaan kunnolla määrärahoja. On mitä todennäköisintä, että lobbarit ja heidän näpeissään olevat poliitikot sen onnistuvat tekemään huolehtimalla, ettei korruptionvastainen työ saa riittäviä resursseja hieman samaan tapaan, kuin verohallinnon skandaaliksi paisunut korruption vastaisen toiminnan työn sabotoiminen ja sen johtajan, Markku Hirvosen syrjäyttäminen aikoinaan. Ohjelman tavoiteet ovat juhlavan hienoja.

Koko yhteiskunnassa tarvitaan lisää tietoa näistä asioista:

• korruptio ilmiönä
• korruptiotorjuntaan liittyvät normit
• korruptionvastaisen työn työkalut.

Erityisesti täytyy panostaa tunnistettuihin riskialueisiin:

• rakennusala
• julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut
• yhdyskuntasuunnittelu
• poliittinen päätöksenteko ja rahoitus.

Myös virkamiesten kykyä tunnistaa ja torjua korruptiota täytyy ohjelman mukaan parantaa. Hallituksen strategian tavoitteena on ohjelman mukaan torjua korruptiota nykyistä laaja-alaisemmin kaikilla julkishallinnon tasoilla. Avainasemassa on viranomaisten välisen yhteistyön tiivistäminen, korruption nykyistä parempi tunnistaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen. Lisäksi strategia vahvistaa eettisesti hyviä käytänteitä julkisessa hallinnossa ja yrityksissä. Strategialla ja toimenpideohjelmalla torjutaan korruptiota esimerkiksi julkisten hankintojen yhteydessä ja lisätään hankintojen avoimuutta. Strategialla on myös poliittisen päätöksenteon avoimuutta ja uskottavuutta parantava vaikutus. Strategian tavoitteet:

1) sitouttaa julkishallinnon ja poliittiset toimijat torjumaan korruptiota tehokkaasti

2) edistää korruption tunnistamista ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä

3) pyrkiä parantamaan viranomaisten mahdollisuuksia saattaa korruptiivisesti toimineita vastuuseen teoistaan

4) helpottaa kansallisen korruptiotilannekuvan laatimista

Hallituksen strategiaan liittyvässä toimenpideohjelmassa on kaikkiaan 77 eri toimenpidettä ja ohjelma rakentuu strategiassa tunnistettuihin kuuteen kehittämisosa-alueeseen:

1. Korruption torjunnan ja ennaltaehkäisyn viranomaisrakenteiden vahvistaminen ja selkeyttäminen sekä toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen;
2. Korruptiotietoisuuden lisääminen;
3. Läpinäkyvyyden lisääminen;
4. Korruptiotapausten paljastumisen tehostaminen;
5. Korruption torjuntaan liittyvän lainsäädännön toimivuuden selvittäminen ja kehittäminen;
6. Korruptioon ja sen torjuntaan liittyvän tutkimuksen ja tilannekuvan edistäminen

"Julkista tietoa on Suomessa usein vaikea saada jäsenneltynä, vaikka avoimuutta ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä pidetään tärkeänä. Kun parannetaan eri toimijoiden tiedonsaanti- ja osallistumismahdollisuuksia, vähennetään korruption mahdollisuuksia ja vahvistetaan demokratian toteutumista. Avoimuuden lisäämisellä on korruptiota torjuva vaikutus."

Toimenpiteet koskevat muun muassa viranomaisten yhteistyön parantamista, korruptiotietoisuuden lisäämistä, korruptiotapausten paljastumista, lainsäädännön toimivuuden paljastumista selvittämistä ja tutkimuksen edistämistä. Toimenpideohjelman täytäntöönpanolle ei ole osoitettu erillistä rahoitusta. Muistutan hieman toisenlaisesta korruptiosta heti aluksi. Lokakuun 2019 alussa Ylen tv-kanavilla nähty ruotsalaisegyptiläinen elokuva "Nile Hiltonin tapaus" (Ohjaus Tarik Saleh 2017) egyptiläisistä korruptoituneista poliiseista, joka on apokalyptisessa lopun ajan tunnelmissa kuolonsuudelman tapainen painajainen valheesta, josta on tullut niin totta, elimellinen osa ihmistä, ettei mikään voi enää sen jälkeen olla totta, ja todistaa vanhan John Locken väittämän ihmisestä tietämättään oman maailmansa luojana ainakin pahassa. Elokuvan mätää ja kuolettavaa ilmapiiriä on vaikea katsoa voimatta pahoin tasa-arvoisesta ja vapaasta pohjoismaisen hyvinvointi-ihmisen näkökulmasta vastaan totalitaristinen ääri-ideologia reformistisen kristillisyyden muovaaman yhteiskuntaetiikan kasvattamana.

"Korruptiotapausten paljastumista voidaan tehostaa siten, että lisätään korruptiotietoisuutta ja kehitetään osaamista korruptiontorjunnassa. Tietyissä tapauksissa korruption paljastumista voidaan myös edistää, kun parannetaan valvovien tahojen tiedonsaantimahdollisuuksia tai velvoitetaan toimijoita raportoimaan yksityiskohtaisemmin. Tärkeää on myös, että korruptioepäilystä voi ilmoittaa nimettömästi tai ainakin luottamuksellisesti. Ilmoittajia täytyy suojella erilaisilta vastatoimilta. Myös viranomaisten mahdollisuuksia ilmoittaa korruptioepäilyistä tulee parantaa."

Suomalais-luterilaisessa perinteessä synnintunto ja syyllisyys ovat olleet tärkeässä asemassa istutettaessa meihin velvollisuusetiikkaa, minkä kasvatuksellinen lähtökohtana on sallinut yksilöiden kehittyä vapaan toiminnan ja rauhassa olemisen kautta näillä jumalan hylkäämillä karuilla pohjoisen erämaissa. Rauhassa olemisen vastakohtana on Nile Hiltonin tapauksessa nähty turmeltuneen epäolemisen polttoaineena oleva epätotuus eli petos, joka ruokkii sen rakkainta lasta, korruptiota, eikä totuus voi olla enää koskaan sen jälkeen olla totta, koska kukaan ei ole kovettuneessa maailmassa niin hölmö, että uskoisi niin. Jäljellä on vain valhe ei muuta. Elokuvan esittämä korruptio on valheen nimi ja ilma, jota elokuvassa kaikki mukana olevat hengittivät, tahtoivatpa sitä tai eivät. Nekin, jotka eivät tahdo, tietävät että ilman sitä mikään ei pelaa eikä huomiosta tule. Se on kuin irvokas hintapeli arabialaisella torilla tinkijöineen, missä pelissä mukana olevan tajunta vaihtuu joka hetki sen mukaan mitä siihen piirretään; valhe on muuttunut ritualistiseksi kärrynpyöräksi silmänkääntäjien iskuista, kun kaikki mitä valehdellaan, on totta, vaikka mikään valhe ei ole todellista.

"Lainsäädäntö on olennainen osa kattavaa korruptiontorjuntaa. Lahjusrikoksiin ja muun korruptiontorjuntaan liittyvän lainsäädännön toimivuutta pitää analysoida ja tarvittaessa parantaa. Lainsäädännön tulee olla riittävän tehokasta, tarkoituksenmukaista ja ennaltaehkäisevää."

Poliittisen päätöksenteon, julkisten hankintojen ja tarjouskilpailujen lisäksi korruption keskeisinä riskialueina Suomessa pidetään puolue- ja vaalirahoitusta, rakennusalaa, ulkomaankauppaa ja urheilua jutussa kerrottiin, mutta mihin unohtui taide- ja kulttuuri? Poliittisia päätöksiä tehdessä joudutaan etenemään niin kovaa vahtia, ettei moraali ehdi perässä. Tukea antavan yhteisön merkitys on suuri. Mukana olevat ihmiset elävät ja toimivat puitteissa, joissa vastustavia ajatuksia ei esitetä. Järjestelmään sopeutuneet kouluttavat uudet tulijat omaan ajatusmaailmaansa. Pahaa tehdään yleensä hyvän nimissä niin, että sen tekijä uskoo tekevänsä, tai ainakin niin väittää muille, pelkkää hyvää muiden ja itsensä hyväksi.

"Suomessa esiintyvästä korruptiosta tiedetään edelleen vain vähän, sillä se ilmenee yleensä julkisuudelta piilossa. Harva korruptiotapaus tulee viranomaisten tai kansalaisten tietoon. Korruptioon liittyvää tutkimusta tehdään niukasti. On kuitenkin hyvin tärkeää, että korruption muodoista ja yleisyydestä kerätään säännöllisesti sekä laadullista että määrällistä tutkimustietoa. Tutkimuksilla varmistetaan, että toimijoiden tieto on ajantasaista ja korruptionvastainen työ keskittyy oikeisiin asioihin. Suomeen tarvitaan tilannekuva korruptiotapauksista sekä suomalaista korruptiota mittaavat indikaattorit."

Tein aikoinaan kulttuurijuttuja pohjoisen sanomalehtiin ja tutkin esimerkiksi vuonna 2018, miten Lapin taidetoimikunnan päättämänä lähes neljännesmiljoonan euron valtiontuki lappilaiselle kulttuurille valui korruption takia jakajien sisäpiirilöäisille, kuten läheisille ystäville ja sukulaisille, ei niille, joille se oli tarkoittu, eikä missään nimessä niiden kriteerien mukaan, joita jaossa olisi pitänyt edes kohtuullisessa mielessä lain mukaan noudattaa. Suuri osa avustuksista meni taidetoimikunnassa istuvien jäsenten taustaryhmille tai niitä lähinnä oleville järjestöille ja taiteilijoille, kuten maassa on muuallakin ja ennen kaikkea valtion rahoittamassa taitteessa aina ollut tapana. Oli härskiä huomata, miten kaksi osaavaa, arvostettua ja ja pitkäaikaista lapin taidetoimikunnan asiantuntijajäsentä olivat putsanneet sulle ja mulle - jakopolitiikan mukaisesti hyvät siivut avustusrahoista, ja hieman myöhemmin yhden jäsenen poika sai läänin 5000 euron taidepalkinnon ja sen jälkeen valtavan mediahuomion valtakunnallisesti. Taidetoimikunta väitti valinnan perustuvan hankkeen taiteelliseen laatuun ja vaikuttavuuteen. Käytäntö kertoi kuitenkin jostain ihan muusta.

Vihreiden helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Hannu Oskala oli oikeassa kirjoituksessaan "Kulttuurin tukijärjestelmä kaipaa muutosta" Hesarin mielipidesivuilla 23.2.2018 siinä, että maailma on muuttunut, järjestelmä ei: "Tuen ulkopuolelle jää nykyisin liikaa laadukasta taidetta ja jopa kokonaisia taiteenlajeja", mutta kysymys on paljon suuremmasta asiasta, kuten minun esimerkkini todistaa. Järjestelmä suorastaan sorsii vahvojen taidejärjestöjen ulkopuolelta tulevaa uutta osaamista ja erilaisia taiteilijoita. Tästä ihan samasta syystä kirjoitin jo vuonna 1997 ilmestyneessä Otavan Pienessä kulttuurikirjassa - juhlateos suomalaiselle kulttuurille, jossa analysoitiin Kulttuurin ja luovuuden KEPPI-projektia:

"Tätienergialla toimiva maakunnallinen ylipolitisoitu kulttuurihallinto määritteli ahtaasti, mitä taide oli ja mikä oli alueellisen poliittisen tasapainon kannalta järkevä rahareikä hukuttaa valtion rahoja. Niukkuutta jaettiin samaan aikaan, kun jo kyntensä tylsistyttäneet paperitiikerit saivat rahoitusta alueellisen tai poliittisen kriteerin nimissä. Näin taitavasti etabloituneet taideinstituutiot jättivät massiivisten fasadiensa varjoon pienet yritelmät ja ideat."

Kun laki ja käytännöt ovat huonoja ne pitäisi muuttaa. Suomalaisen kulttuurin tukijärjestelmä on kuin vanhan ajan Neuvostoliitosta. Yhtä sisäsiittoinen, korruptoitunut ja tehoton. Jo sen, että toimikunnan jäsenet ehdottavat ne, joille siitä on eniten hyötyä rahanjaossa, pitäisi herättää tajuamaan, että kyseessä on suomalaiseen tapaan piilokorruptio, jossa rahat eivät mene niille, joille ne on tarkoitettu. Apurahoja valmistelevat esittelijät, joiden titteli on "erityisasiantuntija. Kamalinta on, se ettei epäoikeudenmukaisesta ja väärästä päätöksestä ei voi valittaa. Oikaisupyynnön voi tehdä. Ne eivät ole koskaan mene läpi. Niiden lähettäminen on sama asia heittäisi paperin roskiin, sillä valitusta on käsittelemässä itse päätöksen ehdottanut esittelijä.

Suomalainen kulttuuripolitiikka on veromaksajien rahoilla tehtävää innotonta seinien, kokousten, kulttuuribyrokraattien ja kuolleen taiteen tukemista vanhan Oy Suomi AB:n jostain käsittämästä syystä "mitä naapurin kukkamaljakko ajattelee minusta siis täytyy vähän teeskennellä"- silmänpalvontaa Suomi-kuvan kiillottamiseksi: kenelle ja mitä varten maassa, missä lähes 80 prosenttisesti rahat menevät oopperan lisäksi mielikuvituksettomiin ja ei luovien hankkeiden hyväksi jostain ihan muusta syystä kuin taiteellisesta.