Hegemonia – Homeroksesta sukupuolentutkimukseen

Teksti Harald Olausen

"Ideologiat eivät luo ideologioita, ylärakenteet eivät luo ylärakenteita muuta kuin inertian ja passiivisuuden perintönä: niitä ei synnytä "partenogeneesi" vaan "maskuliinisen" elementin asiaan puuttuminen – historia – vallankumouksellinen toiminta, joka luo "uuden ihmisen", siis uudet yhteiskunnalliset suhteet". - Antonio Gramsci, joka oli lukenut tarkkaan Benetto Crocea. Meidän kaikkien muiden tulisi lukea mitä Ciuseppe Cospito on saanut koottua tutkimastaan hegemonia-käsitteestä läpi historian.

Hegemonia tarkoittaa yhden määritelmän mukaan alistettujen edun mukaista komentoa mutta myös (ryhmien tai valtioiden) liittojen järjestelmää, se edellyttää välttämättä myös rakentamaan verkon, jota jäsentävät jäsenten suostumukseen perustuvat siteet, mikä puolestaan edellyttää intressien ja arvojen universaalisuutta tai niiden ainakin potentiaalista jakamista. Antiikki salli lisätä hegemonian määritelmään myös kulttuurisen ylemmyyden elementin, joka ilmaisee erityisesti dynaamista älyllisyyttä.

Älyllisyyden historian tunteminen on samaa kuin olisi selvittämässä maailman vallan valheita nimellä osaava hegemonia. Älyllisessä keskustelussa hegemonia yhdistetään yleensä aina "poliittisen herruuden" analyysina kuuluisat Vankilavihkot kirjoittaneeseen Antonio Gramsciin, vaikka juuret ovat syvemmällä muinaisessa Kreikassa, kuten Giuseppe Cospito kirjassaan Hegemonia (niin&näin, 2024) kirjoittaa (Olen sitä mieltä, että kriittiseen sivistykseen riittäisi lukea vain niin&näin-kirjoja).

Hegemonia-kirja on laadukkaan kirjasarjan 139. kirja ja on esimerkillinen. Koko ajan tulee lisää painavaa tekstiä, kuten 140. kirja Albert O. Hirschmanin kirja Taantumuksen retoriikka sekä 141. kirja Merkitys ja ala-aine (Antti Salminen ja Tere Vaden). Jo viitteistä huomaa kirjan olevan pienestä koostaan huolimatta "suuri" – 34-sivua viitteitä kommentoituna tietona vakuuttaa sekä loppuluku Hegemonia tänään, jossa käydään lävitse sukupuolen tutkimukseen liittyviä käsitteitä ja ongelmia (gender studies).

Kirjasta saa myös vihjeen mitä todellinen tasa-arvo cramscilaisena hegemonian ylivaltaprojektina frankfurtilaisten vasemmistoälykköjen (Benhamin, Adorno jne...) nimiin vannovien äärifeministien käsissä on saanut aikaan nykysukupuolentutkimuksessa, jossa ihaillaan sukupuolettomuutta ja missä on keksitty vääntää perinteinen mies-nainen-malli päälaelleen ja keksiä sekä toksiininen transsukupuolisuus että sen ympärille hörhöilyideologiaksi satuileva sateenkaaritarinointi.

Tämä luku olisi hyvä lukea myös niiden konservatiivisten "moninaisuuden lisääntyvän vastustamisen arkkitehtien", jotka ovat itse osanneet osaavasti käyttää hegemonia-valtikkaa oman vasta-agendansa edistämiseen. He ovat oikeilla teillä oivaltamisessa, sillä kyllä, nyt jo pois muodista olevaan, aggressiiviseen sukupuoliproblematiikkaan liittyy vahva älyllisen vasemmiston hegemoniayritys vallata julkinen keskustelu ja tiedemaailma sekä ihmisten mielet vapaasta ja sukupuolettomasta ihmisestä.

Tätä kirjaa lukiessa pitää muistaa myös yksi tärkeä fakta. Kirja on kirjoitettu vasemmistolaisille. Se on teoriaa, joka käytännössä muuttaa itsensä päinvastaiseksi, kun omalle kohdalle sattuu. Vasemmistolaisuus intellektuellisena projektina on ollut hyödyksi valtaan kriittisesti suhtautuneen potentiaalinsa takia (paitsi saatuaan vallan ja omaan vallankäyttöönsä oss:ssa eli olemassa olevassa sosialismissa); se on ollut hyvä renki mutta huono isäntä (Neuvostoliitto, Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba esimerkiksi).

Mutta sillä on ollut myös yllättäviä vaikutuksia. Ainahan alun taistelut ja myrskyt vesilaseissa ovat rajuja ja pursuvat yli reunojen. Kun taisteluvaiheesta on päästy yli, ja yhteissukupuoliset vessat eivät ole enää vasemmistoliiton ykköstavoitteita, miehiäkin on alettu ymmärtää tai ainakin sietää hieman enemmän kuin perinteisestä makkara-kalja-näkökulmasta, ja keskustelu on tasaantunut eikä ilmapiiri ole enää niin ehdoton tai kireä kuin teatterikoulussa, missä Romeossa ja Juliassa kaikki olivat juulioita.

Poliittisen etymologian näkökulmasta katsottuna hegemonia muodostuu lukuisten muiden substantiivien ja adjektiivien tavoin verbistä hegeomai, joka esiintyy jo Homeroksella yleisessä "etenemisen merkityksessä (Telemakhos esimerkiksi käyttää sitä Odysseissa kulkiessaan eteenpäin Ateenaan)" ja sitten merkityksissä "ratsastaa", "johtaa"" (hevosia Iliaassa), "näyttää tietä" (taas Odysseiassa" jne. Myöhemmin sanaa saa Homeroksen jälkeen mm. merkityksen "ottaa huomioon" ja "pitää".

Lännessä oli orastavaa demokratiaa ja idässä despotiaa, mutta niiden vastakkainasetteluun tulee Cospiton mukaan suhtautua varauksellisesti siitä huolimatta, että se tuli läpäisemään koko sivilisaation historian ja jatkumaan aina nykyaikaan mm. Liviuksella, Cicerolla, Tacituksella, Montesquieulta, Machiavellilta, Hegelillä, Marxilta, Weberillä, Gramscilta ja Bernard Levinasin sekä Samuel Huntigtonin teoretisoinneissa "sivilisaatioiden yhteentörmäyksissä". Myös "tuntematonta itää (Kiinaa)" käsitellään kirjassa.

Niin&näin- kirjat sopivat älyllisiksi aamupaloiksi kaiken turhan ja ajattelua turruttavan hömpän vastapariksi, kuten Hegemonia-kirjakin, jonka idea on tarkastella yhteiskunnallisia prosesseja (cramscilaisena läksynä marxilaisen arkkitehtonisen metaforan sananmukaisen tulkinnan harhaanjohtavuudesta) dialektiikan avulla moninaisina toimintakenttinä eikä vain ajatusta perustana, jolle päällysrakenne kohoaa, ja josta se mekaanisesti riippuu. Näin tämäkin ilmaisu saa uudenlaisen merkityksen ja täytteen.

Kirja on syvällinen ja uudenlainen puheenvuoro poliittisesta herruudesta. Harvoin lukee yhtä jämäkkää mutta lyhyttä tiivistystä aiheesta, josta on luullut Cramscin tyhjentäneen kaiken. Kirjan esipuheessa muistutetaan, että jotta voitaisiin ymmärtää hegemonian nykykäytön erikoislaatuisuuksia, on tarkasteltava termin historiaa, sillä se juontuu lähes kolmentuhannen vuoden taakse antiikin Kreikkaan, jonka kukoistuksen jälkeen sana hegemonia katoaa lähes 1600-luvun loppuun asti.

Kirja seuraa termin vaivalloista tietä antiikista 1830-luvun kautta marxilaisuuteen, ja ennen kaikkea bolsevismiin sekä hegemonian tien päättymiseen Gramsciin: "Hänen ajattelunsa maailmanlaajuinen – vaikkei aina asioista perillä oleva – leviäminen 1960- ja 1970-luvuilla tekee hegemonian käsitteestä yhden nykyisen kulttuurikeskustelun käytetyimmistä (ja väärinkäytetyimmistä)." Kirja ei selitä kaikkea vaan keskittyy muutaman esimerkkitapauksien kautta tutkimaan ilmiötä.

"Herodotos tai Thukydides, joiden myötä hegemonian käsite syntyi yli kaksituhattaviisisataa vuotta sitten, tai Lenin ja Gramsci, jotka 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä ajattelivat sen uudelleen välineeksi poliittiseen taistelun myös 1900-luvun monimutkaisen yhteiskunnan analyysin, eivät varmasti olisi osanneet kuvitella tällaisia kehityskulkuja. Mutta käsitteet, kuten kaikki muutkin ihmisen tuotteet, pakenevat muutenkin aina luojiensa käsistä." Jokaisen poliitikoksi aikovan pitäisi lukea kirja!