Hoivasta tingitään koko ajan
Teksti:
Professori Timo Airaksinen
On omituista, ristiriitaista ja paradoksaalista, että ikääntyvien ja ikääntyneiden - vanhoista ei enää ole niin väliksi - pitäisi elää hirveän vanhoiksi ja kuitenkin eliniän kasvun aiheuttamien kasvavien kustannustekijöiden vuoksi hoidosta ja hoivasta tingitään koko ajan. Pitää elää pitkään, mutta ei aiheuttaa lisäkustannuksia on outo mantra, joka on osaltaan aiheuttamassa hoivapommia.
Elä vanhaksi ja elät yhä kurjemmin, on outo vaatimuspari. Ihanteena on, terveenä hautaan, mutta vasta kun olet oikein vanha. Ennen saatettiin sanoa, olet vanha ja kuolet luonnollisen kuoleman, jota nykyään kukaan ei koe. Kirjoissa sanotaan ja televisiossa kerrotaan, ettei Afrikan savanneilla yksikään eläin, norsuja lukuun ottamassa, koe luonnollista kuolemaan. Heikentynyt yksilö menee vahvojen ravinnoksi, kuten luonnon kiertokulussa tarkoituksenmukaista on.
Tieteellis-teknologinen yhteiskuntamme on kehittänyt tästä teemasta oman muunnelmansa: kukaan ei kuole luonnollista kuolemaa, koska sellaista ei lääketieteen näkemyksen mukaan ole; kuolemalla on aina syynsä ja puuttumalla tuohon syyhyn lääketieteen keinoin ihminen voitaisiin pelastaa. Ihminen siis kuolee lääketieteen voimattomuuden ja kykenemättömyyden vuoksi. Jos lääketiede olisi kehittyneempää, hänen elämäänsä pystyisi jatkamaan. Yksi mahdollisuus on käyttää keinotekoisia osia, keinosydäntä, -maksaa ja -munuaisia. Tieteiskirjallisuuden keinoin on kuvattavissa maailma, jossa vaurioituneet aivotkin pystytään jotenkin korvaamaan. Kuoleva on aina potilas, siis lääketieteen piiriin kuuluva tapaus. Hän ei ole luonnollisesti kuoleva ihminen. Hän on tapaus ja potilas, noita sanoja kannattaa maistella suurelle huolella ja antaumukselle. Mitä ne kertovat ihmiselämän lopusta?
Joka tapauksessa, jokainen kuolema on lääkärin käsissä ja lääketieteen varassa, eikä lääkäri niin vain hellitä. Hoitotahto on paras olla olemassa, jos haluaa vähentää kärsimystään lopun aikaan, ja sen tahdon on oltava seikkaperäinen. Miksi ei hoidettu, vaan jätettiin kuolemaan? Joskus on paras vain kuolla, pääsee vähemmällä. Kyllä lääkäri tekee, kun vain saa tilaisuuden. Ja moni hoito on kuin hienostunutta kidutusta.
Jokaisella suomalaisella on velvollisuus elää niin pitkään kuin suinkin, koska kansanterveysjärjestelmämme kansainvälinen maine on kyseessä. Kreikkalaiset päättivät valehdella estottomasti. Luin kansanterveystilastoja joskus parikymmentä vuotta sitten. Kreikkalaiset miehet elivät pitempään kuin suomalaiset, eivät tarvinneet lääkäripalveluita ja raportoivat vain vähän vaivoja Suomeen verrattuna. Suvaitsin ihmetellä tätä asiaa, kun olin juuri ollut Ateenassa tutkijanvaihdossa ja nähnyt millaista siellä on. Hampaattomat ukot kittaavat kahvia kahvilassa ja polttavat kaikki tupakkaa, taitavat ottaa vähän viiniäkin, tai olutta tai ouzoakin, siis sitä muikean makuista anisviinaa. Ranskalaisten pastis on muuten paljon parempaa, jos nyt ylipäänsä sietää voimakasta aniksen makua. Sitten luotettavista lähteistä minulle paljastettiin, että kreikkalaisten tilastot ovat sepitteisiä, siis yhtä hyvin talouden ja terveyden alalla. Kreikan talous sortui noiden valheiden paineesta, mutta ne hampaattomat ukot Ateenassa juovat edelleen kahvia ja polttavat tupakkaa. Retsina on muuten hyvää. Se on pihkalla maustettua valkoviiniä ja sellaisena maailman vanhin säilynyt viinin laji. Antiikin kreikkalaiset maustoivat viininsä eri tavoin, koska viini hapettui helposti ja tuli pahan makuiseksi. Suomalaisia viinan maustamisen reseptejä on tuhansia, alkaen sipuliviinasta. Pontikka on pahan makuista sellaisenaan. Mutta mikään mauste ei poista metanolia, ja siinä ongelma onkin.
Kuinka hyvä Suomalaine terveydenhoitojärjestelmä on. Järjestelmän edustajat tietysti kehut itseään - ei kannata uskoa. Järjestelmä on niin huono, että perusremontti tarvitaan juuri nyt. Ideana on vahvistaa hallintoa, jolloin hallinto hoitaa ihmisen hyvin ja halvalla. Suomi on kansainvälisessä vertailussa sijalle 31 tai sinne päin. Ranska on paras ja Italia toinen. Kreikka on sijalla 14. Italialaiset ja kreikkalaiset eivät tilastoista piittaa. Heille tilastointi ei ole kuvailua ja faktoja, vaan sen kertomista, miten he oikeastaan haluaisivat asioiden olevan. Muuta pohjoismaat ovat Suomea edellä, paitsi Tanska. Ei näihin tilastoihin kannata liikaa luottaa, mutta ei Suomen sijoittuminen ole mikään ylpeyden aihe. Kannatta myös katsoa terveydenhuollon kustannuksia, siinä Suomi on sijalla 1, ainakin arvovaltaisen The Lancet -lehden mukaan. Suomalaiset sanovat, että teemme halvalla erinomaista tulosta. Maallikko kysyy: Ovatko tulokset todella niin erinomaiset? Miksi sija 31? Miksi systeemi on suuren kokonaisremontin tarpeessa, vain siksikö, että kuolevan poliittinen puolue Kepu saisi maakuntansa ja uuden mallin avulla lisää valtaa maaseudulla?
Miksi panna enemmän rahaa hallintoon? Ei kai hallinto ketään hoida? Miksi terveydenhuollon rahat ovat aina lopussa? Jos järjestelmä on halpa, siihen voi hyvin laittaa lisää rahaa? Ei kai halpuus ole rikkaassa maassa erityinen kehumisen aihe? Miksi vanhat, vammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja muut hädänalaiset on uhrattu talouden Molokille? Me kaikki suomalaiset tiedämme systeemin olevan romu. Hoitoon ei pääse, ellei mene yksityiselle tai työterveyteen. Lääkärien diagnostiikkataidot ovat vitsi. Laajat ihmisryhmät vammaisista vanhoihin ovat heitteillä. Maaseudulla ei ole lääkäreitä. Hoitajat vaihtavat alaa. Yksityinen puoli on varakkaan tuki ja turva, muista kuka välittää? Kuten Veikko Vennamo sanoi: Kyllä kansa tietää. En ole kenenkään kuullut kehuvan, paitsi niiden, jotka ovat tiukassa tilanteessa saanee apua ja tukea hyviltä sairaanhoitajilta. Sellainen ei ole se helsinkiläinen, joka vastaisi yleiseen verenmyrkytykseen kuolevan vanhan, 96 vuotta, tyttären vihaiseen vaatimukseen kivunlievityksestä: Ei täällä ketään kuoliaaksi lääkitä, käänsi selkänsä ja käveli pois. Kun vuoro vaihtui yöllä, se kivunlievityskin onnistui. Siinä oli kyseessä klassinen hyvän ja pahan taistelu. Mummi kuoli, koska hänen tilansa ei ollut parannettavissa. Mutta turha näitä anekdootteja on kertoa; niitä jokaisella riittää omasta takaa, kertomuksia hyvästä ja pahasta. Pahasta saisi vain olla vähän vähemmän kerrottavaa.
Seuraavassa hallinnon edustajan mielipide asiasta (YLE nettiuutiset, 27.6.2018).
Hyvyys ja laatu tulevat monista asioista. Ne tulevat siitä, että ihmisiä sairastaa ja kuolee vähemmän, ihmiset pääsevät terveydenhuollon palveluiden piiriin, ovat tyytyväisiä palveluun ja että palvelut on tuotettu kustannustehokkaasti. Kun otetaan nämä kaikki huomioon, Suomi pärjää parhaiten, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) Neurokeskuksen toimialajohtaja Atte Meretoja. Meretoja kuuluu tutkimuksen tehneeseen Global Burden of Disease -tutkijaverkostoon.
Tätä kommenttia sopii ihmetellä. Hallinnon näkemys asiasta on kuin poliitikkojen puheet, uskoo ken uskoo. Miksi systeemin tarvitsee täysremontin juuri nyt? Jos oikein rumasti sanoisi, yllä olevat on valeuutinen. Mikä on lattiatason työntekijöiden näkemys terveyskeskuksista, entä asiakkaiden? Suomen tilastot eivät valehtele. Suomalainen tilasto on niin rehellinen, että ihan hirvittää, ja se puhuu karua kieltä. Seuraavaksi tietopaketti Duodecimilta, aina luotettavalta ja terveysviisautta edustavalta tietäjältä (https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01025#s1):
Ihmisen keskimääräinen elinikä on jatkuvasti kasvanut. Kivikauden ihmisen arvellaan eläneen keskimäärin 20 vuotta. Antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten elinikä tunnetaan hautalöydösten perusteella kohtalaisen hyvin ja se näyttää olleen hieman alle 30 vuotta. 1700-luvun lopussa Euroopan asukkaat elivät keskimäärin 35-40 vuotta, 1900-luvun alussa jo noin 50 vuotta. Sen jälkeen kehittyneiden maiden elinajanajanodote on nopeasti kasvanut, mutta monissa kehitysmaissa se on edelleen alle 55 vuotta.
Käytössämme ovat täsmälliset tiedot suomalaisten keskimääräisestä eliniästä ja sen alueellisista vaihteluista 1700-luvulta asti (ks. kuva 1). Vuonna 1751 vastasyntyneen miesten elinajanodote oli noin 35 vuotta ja naisten hieman alle 40 vuotta. Elinajan odote kääntyi kasvuun vasta suurten nälkävuosien jälkeen 1870-luvulla, ja oli itsenäisyyden alkuvuosina miehillä noin 45 ja naisilla noin 50 vuotta.
Ennen viime sotia suomalaiset olivat yksi Euroopan sairaimmista kansoista. Sen jälkeen väestön terveys on jatkuvasti parantunut. Kun suomalainen mies eli 1940-luvun alussa keskimäärin noin 55 vuotta, on miesten elinajan odote tänään yli 78 vuotta. Naisten elinajanodote on pidentynyt lähes yhtä paljon, 62 vuodesta lähes 84 vuoteen. Miesten ja naisten yhteinen elinajanodote oli vuonna 2016 hieman yli 81 vuotta, kun se Ruotsissa oli noin 82 vuotta. Pisimpään elävät tällä hetkellä japanilaiset, joiden elinajanodote on yli 84 vuotta.
Maailmanlaajuisessa vertailussa suomalaiset kuuluvat tänään vauraiden ja terveiden kansakuntien pieneen joukkoon. Näissä maissa tarttuvat taudit ovat harvinaisia, lapset ovat terveitä ja ihmiset elävät pitkään. Tarjolla on kattavat ja korkeatasoiset terveyspalvelut, joita suurin osa kansalaisista voi ja pystyy käyttämään. Suomalaisten ruotsalaisia lyhyempi elinajanodote johtuu sepelvaltimotaudista, onnettomuuksista ja väkivallasta, jotka ovat meillä yleisempiä kuin muualla Länsi-Euroopassa. Diabetesta on poikkeuksellisen paljon, mutta syöpäkuolleisuus on sen sijaan yksi Euroopan pienemmistä.
Suuret väestöryhmien väliset terveyserot ovat suomalainen erityisongelma. Koulutukseen, tulotasoon ja ammattiin liittyvät terveyserot ovat eurooppalaisittain suuria. Naiset elävät lähes kuusi vuotta pitempään kuin miehet. Itä- ja Pohjois-Suomen kansalaisten terveys on huonompi kuin länsi- ja eteläsuomalaisten. Väestöryhmittäiset terveyserot eivät ole supistuneet, vaikka näiden erojen pienentäminen on ollut yksi Suomen terveyspolitiikan tärkeimmistä tavoitteista.
Siinä luettavaksi selkeää sanomista. Tässä yhteydessä professori Pekka Puskan nimi nousee mieleen, ei siksi että on kotoisin Vaasasta, vaan siksi että teki aikoinaan suurtyön itäisen Suomen kansanterveyden parantamiseksi. Luin hiljattain uutisen, jonka mukaan itäisen ja läntisen Suomen väliset kulttuurierot ovat yhtä suuret kuin Italiassa pohjoisen ja etelän välillä - ja ne ovat todella merkittävät. Tämä saattaa olla totta, koska Vaasalainen Joensuussa on outo lintu. Itäsuomalaiset jaksavat välittää Länsisuomen epäystävällisistä ja tylyistä ihmisistä. Ei ihme, että terveyserojakin löytyy.
Suomalaiset elävät pitkään, tuonne kahdeksankympin tienoille ja sitten kuolevat pois itsestään sen suurempaa numeroa tekemättä. Vanha on nöyrä ja tietää miten kuuluu olla, elää ja kuolla. Minulle tokaisi lastenpatologi joskus, kun ihmettelin niin ahdistavaa ammatinvalintaa: "Ihmisiä kuolee kaiken ikäisinä. Niin se tietysti on. Mutta kahdeksankymmentä on korkea luku ja jos se siitä vielä nousee, niin miten sitten käy, kun vanhat vaativat hoivaa, hoitoa ja kaikkinaista huolenpitoa. Miten Suomen talous sen kestää. Jos ihminen on töissä 65 vuotiaaksi ja kuolee 90 vuotiaana, jokainen osaa laskea mitä tämä tarkoittaa tuottavuuden kannalta. Ensin (muka) opiskeluja, sitten itsensä etsimistä, laiskottelua, matkustamista ja yleistä sekoilua nuoruuden villin vapauden nimissä tuonne 30 vuotiaaksi ja vähän päällekin, sitten tuottavaa työtä 50 ikävuoteen asti eli kaksikymmentä vuotta, sitten viisitoista vuotta hankaluuksia työssä, kun on jo liian vanha uudistumaan ja oppimaan muuttuvan työelämän muuttuvia oloja ja oppimaan uutta tietotekniikkaa. Eläkkeelle kun on 65 ja sitten vain odottelee kuolemaa kaksikymmentä viisi vuotta.
Tämän kaavan mukaan laskien suomalainen tekee oikeasti ja maksimaalisesti tuottavaa työtä kaksikymmentä vuotta ja odottaa kuolemaa kaksikymmentä viisi vuotta. Yhtälö on ilmeinen, eikä se silti kestä tarkastelua. Rahaa jää puuttumaan hyvinvointivaltion yhteisestä kassasta. Keneltä jää saamiset saamasta, kenen edut ovat kadoksissa, kuka unohtuu ja miksi? Vastaus on ilmeinen: he, jotka ovat yhteiskunnan kansainvälisen maineen lipunkantajia, vanhimmat vanhat. He istuvat kotona odottamassa kuolemaa. Silloin he muuttuvat tilastontekijän ylpeydenaiheeksi. Lehdistössä nuoret, kaikkitietävät, kaikki osaavat toimittajat toistelevat, että ikääntyneet juovat aina liikaa. Miksi sanoa liikaa? Kuolee pian viinaan, miksi ei kuolisi viinaan? Siksi että tilastoihin tulee tahra. Kaatuilee kotona ja vieraissa. On sitten paikattavana sairaalassa. Kauheaa! Vanhana ei kuulu juoda, ja vaikeammaksi juominen käykin, kun keho ei enää jaksa kamppailla krapulan kanssa. Palaamme vielä tähän holhoamisteemaan tuonnempana.
Tarjoilen seuraavaksi ajatuskokeen, joka kumoaa väitteen siitä, että keskimääräisen eliniän odote tulee noustessaan kohtuuttoman kalliiksi. Väitän, ettei näin tarvitse käydä. Ajatellaan, että välillä 70-80 ikävuotta keskimääräiset hoitokulut ovat X rahaa. Nyt elinikä nousee 90 ikävuoteen. Nousevatko kulut kaksi kertaa X:n suuruisiksi? Kulut olisivat siis 2X, koska ensin ihmisiä hoidetaan 80 ikävuoteen asti ja sitten siitä vielä kymmenen vuotta lisää 90 ikävuoteen. Näin ei tarvitse käydä, koska ihminen, joka elää 80 vuotiaasta 90 vuotiaaksi eli 10 vuotta enemmän kuin ennen, on ilmeisesti terveempi 80 vuotiaana kuin ne, jotka kuolevat 80 vuotiaana.
Miksi he muuten eläisivät niin paljon pitempään? Kokonaiskustannukset eivät siis ole 2X vaan sitä pienemmät. Eliniän pidentyminen ei siis aiheuta kohtuuttomia lisäkustannuksia. Vielä on huomioitava, että tilanteessa, jossa eletään pitempään, kaikki ikääntyvät ikäluokat ovat terveempiä ja siksi myös halvempia kuin ennen. Näin kustannuksissa päästään selvästi alle summan 2X. Tässä ajatustavassa ei ole mitään spekulatiivista tai filosofista, koska todentuu tai ei todennut sitten, kun eliniän odote nousee 90 tienoille.