Homeroskritiikki ja muita filosofisia kulttuuriesseitä

Se mikä tekee muinaiset kreikkalaiset ja etenkin Platonin yhä edelleenkin kiinnostavaksi myös Suomessa, vaikka molempia on täällä vain vähän tutkittu, on se, että kreikkalaiset ikään kuin "koemaistoivat" kaiken sen, mitä nykyaika elää ja kokee parhaillaan, kuten se miten Platon oli yli 2500-vuotta sitten huolissaan orastavan ihmiskunnan alttiudesta korruptioon. Platonin aika oli tyrannimaista. Homeerinen maailma kertoo siitä ja siksi on hyvä kysyä: millaiseksi Homeroksen runoihin koottu kreikkalainen perimätieto käsitti homerolaisen ajan? Siihen kysymykseen ei löydy helppoa vastausta, sillä me emme tiedä, missä määrin teksteissä heijastuu pikemminkin runoilijan oma, kuin se aika, josta hän kirjoittaa. Odysseus on modernin ihmisen ensimmäinen koepainos ja siksi varsin kiinnostava katsoa, miksi hän ympäristönsä rajusti muuttuessa demonisesti itsekin muuttuu itsensä vastakohdaksi; hän on vuoroin sankari, vuoroin narri, sitten taas säälimätön ja julma roisto, ja aina omaa minäänsä etsivä kulkuri, joka osaa selittää asiat itselleen parhain päin totuudesta piittaamatta. Kuulostaako tutulta? Hän on selvästikin itseoppinut selviytyjä ja trumpilainen poliitikko henkeen ja vereen mitään kaihtamatta saadakseen tahtonsa läpi vaikka harmaan kiven. Miksi sitten luulemme yleensä, että antiikin ihmiset olisivat olleet erilaisia kuin me? Edesmennyt Kirsti Simonsuuri, etevä antiikin kirjallisuuden tuntija ja entinen Suomen Ateenan instituutin johtaja, muistutti Homeroksen kuvanneen kokonaisen eepoksen verran Odysseuksen kotiinpaluuta "nostos`ta"; se oli paluun välttämättömyyden tunnustamista, eikä mitään sankaruutta. Tämä siksi, että Simonsuuren mielestä Odysseuksella oli kirottu kohtalo, ja tässä suhteessa hän oli lähellä runoilijatyyppiä vaikkei muuten runoilija Simonsuuren mielestä ollutkaan, pikemminkin insinööri. Samalla se saattoi olla Simonsuuren mielestä luopumista hänen kaksinaisen luonteensa toisesta puolesta, tärkeästä osasta häntä itseään, ja näin ollen luopumista kokonaisesta ihmisyydestä. Sekö olikin Homeroksen runoelman tarkoitus? Näyttää meille mitä ikävää ihmisyydestä lipsuminen saa aikaan ihmisyydessä Odysseuksen istuessa yksin meren rannalla Kalypson saarella tuijottaen itkusilmin kauas etäisyyteen. Mistä hän silloin haaveili ja mitä hän näki ollessaan kaksin oman keskeneräisyytensä kanssa?