Homoelokuvakirja

Teksti Harald Olausen

"Olemme ennen olleet aivan erinäköisiä kuin nykyisin. Nyt on ihmisiä kahta sukupuolta, miehiä ja naisia, ennen oli kolmea. Kolmannessa sukupuolessa oli puolet naista, eikä siinä ole jäljellä kuin nimi. Ennen aikaan oli androgyyni, miesnainen, todella olemassa yhtenä sukupuolena, jossa oli miestä ja naista kumpaakin yhtä paljon sekä nimessä että siinä itsessään, vaikka se nykyisin on pelkkä sana."

-Aristofanes Platonin suulla

Homojen yhtenäinen maailmanhistoria on vielä kirjoittamatta (tämä on yksi vaatimaton yritys), mutta jos se joskus kirjoitetaan, on siinä iso osa "kulissien takaisella homo-Hollywoodilla", 1900-luvun vapauden ja unelmien tehdaskaupungilla, jossa kaikki käsin kosketeltava reaalimaailma muuttui jossain vaiheessa uneksi - välillä painajaiseksi, päätyen lopulta elokuvaksi kaikkien homojen katsella ja kauhistella, riippuen aiheesta ja näkökulmasta, kauas pois siitä kirotusta vihan maailmasta, jossa heitä ei ollut virallisesti ja jos oli, oli vain kirosanoina kuten homohuora, kiristäjä, luonnoton pervertikko ja irtosuhteita harrastava nuorison moraalin turmelija. Kirjoitan mm. tästä kirjassani.

Ilman homo-Hollywoodia olisi vaikea kuvitella amerikkalaisen homokulttuurin syntyä siitä huolimatta, että siitä on sekä kirjoitettu vähän ja tehty vain muutamia elokuvia sekä yksi sarja. Jossain vaiheessa 50-luvun lopulla Marlon Brandon tähdittämän Alastoman sataman (1954), James Deanin Jättiläisen (1957) ja Paul Newmanin Kissa kuumalla katolla (1959)-elokuvien innostamina ja Kenneth Angerin avoimesti homoeroottisten lyhytelokuvien leviämisen myötä, alkoi amerikkalaisille hahmottua vielä silloin heille täysin tuntematon homokulttuuri, ja varsinkin sen kirjallinen alamaailma 1960-luvulla, esimerkiksi John Rechyn kirjoitukset homohuoran vaietusta maailmasta sekä hieman myöhemmin Dennis Cooperin Try, mikä on harvinaista homo hard corea.

Homous ja elokuva liittyvät oleellisesti yhteen muutenkin kuin vain miespuolisten homonäyttelijöiden kautta. Homo-Hollywood koki melkein heti ison takaiskun, kun oikeistolaisuus ja perinteiset perhearvot korostuivat pitkällä presidentti D. Eisenhowerin kaudella 1950-luvulla ja homoja vainottiin. Julkisesti konservatiivit ja kristillinen oikeisto jahtasivat sekä kommunisteja että homoja. Homot yhdistettiin kommunisteihin, koska Saksan kommunistipuolue oli tukenut homojen kampanjoita ennen sotia. Senaattori McCarthyn kommunistivainojen sivutuotteena syntyi Levender Scare-kampanja. Kesäkuussa 1950 Yhdysvaltojen senaatti nimitti tutkijaryhmän jahtaamaan julkisissa viroissa olevia homoja.

Kirjoitan myös Scotty and the Secret History of Hollywood (2017)-dokumentista, mikä on taas sekä hauskan kujeilevana silmää katsojalle iskevä, että jännittävän paljastava homo-Hollywoodin kulisseista kertova tarina Scotty Bowersista, joka välitti nuoria poikia Hollywoodin homokermalle ja nautti niin homohuorana kuin -sutenöörinä olostaan, ja ilman moraalista ahdistusta piti niistä.

Tutkin tässä kirjassa, mitä on olla homo elokuvissa ja homoelokuvia sekä suomalaisen, viime vuonna kolmekymmentä vuotta täyttäneen, homoelokuvafestivaali Vinokinon ohjelmatarjontaa vertailemalla sitä muihin alan pohjoismaisiin homoelokuvafestivaaleihin Oslossa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Vinokino on ollut koko historiansa korkeatasoinen HLBTQ-elokuvafestivaali, joka on nähnyt historiansa aikana nousuja ja laskuja. Vinokino on myös aina odotettu ja toivottu LQBTQ-kulttuuritapahtuma Helsingissä. Millainen on ollut sen ohjelmisto?

Tutkin kirjassa filosofisesti homoelokuvien kauneuskäsitystä, lähtökohtana että se on moraalia koskevan kysymyksen lisäksi myös tärkeä poliittinen ja yhteiskunnallinen kysymys. Mutta millainen se on homoelokuvissa? Ei ole olemassa mitään luonnollista kauneutta, kaikki kauneus on tavalla tai toisella sovittua ja luotua. Kauneus herättää meissä ristiriitoja, mutta siihen liittyvä valta ja arvottaminen ovat keskeisiä kysymyksiä. Miten tämä näkyy homoelokuvissa? Vai näkyykö se?

Homoelokuvia on ollut olemassa jo yli sata vuotta. Mutta vasta Ange Leen Brokeback Mountain (2006) jättimenestys suuren yleisön keskuudessa synnytti maailmalla nykyisin yhä jatkuvan homoelokuvabuumin. Millaisia ovat olleet homoelokuvat ennen Brokeback Mountainia ja sen jälkeen? Miten homoelokuvat ovat muuttuneet? Millaisia ovat olleet niiden tarinat ja yleisöltä saama vastaanotto? Mutta miten tämän päivän homoelokuva eroaa ennen homoelokuvaboomia tehdyistä homoelokuvista? Suomessakin on tehty jo monta koko pitkää ja lyhyttä homoelokuvaa. Mutta millaisia ne ovat?

Vertailen myös eri homoelokuvia eri alagenreistä ja aikakausista ja pohdin, mikä mahtaa olla nykyisin homoelokuvamaailman Citizen Kane, eli maailman parhain homoelokuva - onko se Won Kair Wanin Happy Together (1997), Kuolema Venetsiassa (1971) vai brittiläinen Uhattu (1962). Listalle mahtuu lisäksi muitakin. Esittelen vaikuttavia homoelokuvia ja kuuluisia homoelokuvaohjaajia, kuten mm. Pier-Paolo Pasolinin, Rainer Werner Fassbinderin, Luchino Viscontin, Gus van Santin, Derek Jarmanin ja Pedro Almodovarin tuotantojen keskeisiä teemoja.

Vertailen myös Wong Kar-Wai homoelokuvaklassikko Happy Togetherin sisarteosta, heterorakkaudesta kertovaan In the Mood For Loveen. Wong Kar-Wain kumoaa näissä kahdessa elokuvassa ajatuksen, että oikea oivallus johtaa usein myös oikeaan toimintaan, ja vain siitä, joka tekee oikein, tulee "oikea ihminen" moraalisessa mielessä. Pikemminkin ohjaajan sanomaksi voisi ajatella, että pettääkseen itseään tulee langenneeksi näennäisiin hätiköinteihin, jotka itse asiassa ovat salaisesti harkittuja. Kysymys on tärkeä ja ajankohtainen myös homoelokuvia tutkittaessa.

Tutkin myös ikonisten homoelokuvien ihmiskuvaa ja saamaa ankaraa kritiikkiä homojen itsensä keskuudessa. Homoelokuvien ironiaksi voi kutsua sitä, kun saksalaisen elokuvaohjaaja Rainer Werner Fassbinderin Quorelle-elokuvan lihaksikas ikoni koki kulttuurisen loppunsa AIDSin aikana 1980-luvulla, minkä Martin P. Levine ja Michael Kimmel ovat dokumentoineet: "Brestin kuumien ja kiimaisten öiden hurjasta seksipedosta nimeltä Querelle valtavine lihaksineen, tuli elokuvaksi muuttuessaan traagisen aikakauden surullinen symboli, joka katsoo nykyisyyteen kuin Eyrydike manalasta Orfeusta kohti."

Tämä traaginen trooppi elää enää nykyään farkkubrändi Dieselin mainoksissa - jopa alkuperäisestä Tom of Finland- maailmasta se on katoamassa, mistään muualta emme tätä enää löydä. Foucault kutsui Querellen jälkeistä aikaa - siinä missä elämme nyt monenkirjavan Priden ja erilaisten sukupuolivähemmistön lippujen keskellä riitaisina ja tyytymättöminä siihen, että meidän tulisi hyväksyä toisetkin vähemmistöistä, antaa heille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja vielä itsekin kuunnella mitä heillä on sanottavaa - kurinpitovallaksi, mikä liittyi säätelyyn, valvontaan ja hallintaan, joka kohdistui eri väestöryhmiin sekä yksilöihin ja heidän ruumiisiinsa.

Erittelen myös kirjassa huonoja, lähes arvostelun alapuolella olevia homoelokuvia- ja televisiosarjoja, ja analysoin, mikä on homoelokuvan ja homopornoelokuvan keskeisin ero. Olen huomannut, että homoelokuvat kaipaisivat tänään enemmin kuin koskaan homoelokuvien Tarkovski-Jarmanin tasoista sisäkuvien runoilijaa uudistuakseen, sillä homoelokuvien nykyahdinko kertoo sisäisen maailma ummehtuneisuudesta ja kaupallisten arvojen voittokulusta sateenkaarivallankumouksessa, jossa lapset söivät vallankumouksen, eikä kuten päinvastoin on totuttu, vallankumous lapsensa.

Oma oivaltaminen, ahaa-elämykset ja Pasolinin homotajunnat aikoinaan räjäyttämää (kaikkien muiden mielestä paitsi Jermanin) elokuvissaan tärkeänä katsojakokemuksena pitämä muotoutumassa oleva merkitys, missä ihmiset ovat kuin transsissa tarinan kuljettaessa heitä tavalla, joka asettaa heidät jatkuvasti hämmennyksen ja pelon valtaan, puuttuu nykyhomoelokuvista.

Kysyn kuka näitä homoelokuvia tuottaa kuin kilometritehtaalta ja kuka enää tuntee ohjaajia nimeltä? Raha? Hollywood-piru? Vaikea sanoa. Ohuet tarinat jäävät kuvien vyörytyksen jalkoihin eikä ohjaajat ole enää suuria taiteilijapersoonallisuuksia, joilla olisi jotain omaakin sanottavaa - muutakin kuin vain kohtauksesta toiseen tiukan kuvausaikataulun mukaan eteneminen.

Tutkin myös hetero-ohjaajan näkemystä homoista valkokankaalla Ingmar Bergmanin muistelmissaan Laterna Magica (Otava 1987) muisteleman vakinaisen assistenttinsa Dramatenin kaudella, Timin näkökulmasta. Hän oli tanssinut Malmön kaupunginteatterin baletissa. Ja vaikka hän oli taitava, hän ei lyhyytensä takia koskaan saanut merkittäviä osia.

Tim oli Bergmanin mukaan syystäkin katkera ja turhaantunut: "Hjortzberg hoiti ulkomuotoaan hyvin, hänellä oli korkea otsa, värjätty tukka, kapea hieno nenä ja pyöreät siniset lapsensilmät pitkien ripsien varjossa. Suu oli kalpea viiva, se ei kuitenkaan ilmaissut katkeruutta. Hän oli hyvin kohtelias, kerkeäkielinen ja hyväntuulinen, oikea teatterihullu ja inhosi keskinkertaisuutta."

Timistä tuli ajan myötä Bergmanille korvaamaton ja heidän ystävyytensä pysyi suhteellisen mutkattomana, kunnes sattui murhenäytelmä ja Timin ystävä rakastui toiseen mieheen. Tim menetti turvallisen perhepiirin ja vakinaisen kumppanuuden:

"Hän suistui tuota pikaa alkoholismiin, lääkkeiden väärinkäytön ja karkeimman seksuaalisuuden syövereihin. Hellyys ja läheisyys vaihtuivat himokkuuteen, prostituutioon ja kaunistelemattomaan hyväksikäyttöön. Siisti, täsmällinen, velvollisuudentuntoinen mies alkoi hutiloida työssään ja näyttäytyi avoimesti merkillisten tyyppien seurassa, jotka pahoinpitelivät häntä."

Bergman kertoo, miten hän joskus saattoi olla poissa töistä monta päivää. Silloin hän aina soitti ja kertoi kärsivänsä vatsaflunssasta. Bergman ihmetteli miksi aina vatsaflunssasta. Lopulta ohjaaja sai Timin menemään psykiatrille, mutta ei siitäkään ollut apua. Pyöreät silmät muuttuivat himmeiksi ja punareunaisiksi, kapea suu muuttui yhä katkerammaksi, meikkaus yhä huolimattomammaksi, hiusten väri häipyi ja vaatteetkin haisivat ajan myötä Bergmanin mukaan pinttyneeltä tupakansasuvulta ja hajuvedeltä.

Kommentoin myös mm. Guds Own Coyntry-elokuvaa, jolla on paljon hyvä puolia ja omat ansionsa ja se ansaitsee tulla katsotuksi. Siksi suosittelen sitä lämpimästi kaikille elokuvan ystäville. Käyn läpi myös Ylen Areenan osallistumista muodossa PRIDEEN laadukkailla ja erilaisilla ohjelmillaan, mikä on enemmän kuin hieno asia siksi, että näin suurin ja näkymättömin osa, piilohomot ja bi-miehet sekä maaseudun homot pääsevät osalliseksi myös näistä elokuvaelämyksistä ja saavat aiheen olla ylpeitä (ja toivottavasti myös onnellisia). Kerron mm. Stonewallin perilliset-elokuvasta ja lisäksi myös yhtä koskettavan WHO`s Gonna Love Me-dokumentista.

Näitä asioita mm. tutkin tässä kirjassani. Olen aiemmin toimittanut dramaturgi Jorma Savikon kirjan elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista (Pitä Ajo, Kulttuuriklubi 2011). Olen homoelokuvafestivaaleilla kierrellyt, homoelokuvia katsellut ja niistä eri medioihin kirjoittanut jo kohta yli kolmekymmentä vuotta. Ohessa esimerkkinä Uutispäivä-Demarissa ollut juttuni 9.11.1994 otsikolla "Pervokansa juhli filmifestivaalilla".

Olen kirjoittanut homoelokuvista arvosteluja Pohjoismaiden suurimpaan gaymediaan, qx.fihin, digivallila.comiin ja Kulttuurivihkoihin sekä mm. pitkiä elokuvaesseitä Filmihulluun (numero 2/2022 otsikolla Erilaisia vastauksia kysymykseen mitä on olla homo, sekä numero 3/2022 otsikolla Kulissien takainen homo-Hollywood ja tulevaan Filmihullun numeroon 5/2022 otsikolla Pasolinin alastomuus filosofiana sekä Rakkautta&Anarkiaa-elokuvafestivaalin homoelokuvatarjonnasta

-https://www.digivallila.com/l/rakkautta-anarkiaa-elokuvia-kuolema-venetsiassa/

-https://www.digivallila.com/l/rakkautta-anarkiaa-elokuvafestivaaleilla-tana-vuonna-2021-homoelokuvamaailman-oma-metoo-kampanjan-lahtolaukaus/

Olen työskennellyt kulttuuritoimittajana, kriitikkona ja opiskellut estetiikkaa erikoistuen elokuvaan sekä aatehistoriaa, ja julkaissut parikymmentä mustavalkokuvakirjaa suomalaisista kaupungeista ja queerkirjoja sekä gonzojournalistisia esseekirjoja. Vuodet 2019-2022 toimin professori Timo Airaksisen suomalaiset arvot kriisissä kirja- ja tutkimusprojektin kirjallisena agenttina ja tuottajana. Teimme yhteensä projektiin kuuluvina 9 julkista keskustelua herättänyttä kirjaa, annoimme medioille haastatteluja, esiinnyimme televisiossa, kirjamessuilla ja kirjastoissa.

Ensi vuonna julkaistavan Homoelokuvakirjan lisäksi tulee Homorunoja II-kirja /2022), Vuosaari-kuvakirja (2022) sekä Syväsukelluksia II-kirja ja mustavalkokuvakirjat Imatralta, Haminasta ja Keravalta.