Homoelokuvat ennen ja jälkeen Brokeback Mountainin

Elokuvaohjaaja Derek Jarman väitti homotaiteessa olevan kyse kahtalaisesta prosessista, johon liittyy halu olla sekä sisä- että ulkopuolella – tähän pohjautui hänen mielestään homotaiteilijoiden tuotantojen ilmentämä levottomuus. Vanhaa homoelokuvaa kuvasi osuvasti Shakespearen Machbetista lainattu huudahdus: Suru, jolla ei ole kieltä, kiduttaa vaivattua miestä. Suru etsii tietä päästäkseen ulos. Niinpä se rikkoi sydämen ja satutti. Uusi homoelokuva on ihan toista maata. Nykyisin puhutaan sateenkaarielokuvista, jotka ovat usein viihteen kaapuun naamioituja mauttomia pehmopornoelokuvia. Tässä kirjassa jaetaan homoelokuvat ennen ja jälkeen Brokeback Mountainin kahdesta syystä; homoelokuvat ennen suurmenestykseksi osoittautunutta homoelokuvaa olivat harvalukuisia ns. klassikkohomoelokuvia, joiden taiteellinen laatukin oli yleensä korkea kuten Uhattu (1962) tai Kuolema Venetsiassa (1971). Toiseksi homoelokuvaboomi alkoi tuottaa liukuhihnalta hengästyttävään tahtiin toinen toistaan mauttomampia sateenkarielokuvia hetero-Hollywoodin rahoituksella konservatiivisia perhe- ja omistusarvoja mukaillen. Itse varsinaisia homoelokuvia mielenkiintoisimpia ovatkin ne nyt jo unhoon jääneet homoelokuvien kivikautta ennen esitetyt elämää ja erotiikkaa laajasti ymmärtäneet mestariteokset, joissa homous oli vielä hiljaa piilossa, mutta valmiina verhon takaa astumaan esiin milloin vain, kuten Fellinin Vetelehtijöissä (1953) missä homous näytettiin vain ohimenevänä. Toimittaja, kriitikko ja esseisti Harald Olausen on aiemmin toimittanut elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista kertovan kirjan Pitkä Ajo (2011) ja kirjoittanut elokuvasta 1980-luvulta lähtien eri medioihin mm. Demariin, qx.fihin, digivallilaan ja Filmihulluun sekä Kulttuurivihkoihin. Vuonna 2024 Olausen julkaisee kirjan televisioelokuvista- ja sarjoista sekä vuonna 2025 Norjalaiselokuvista.