Homokirjojen kritiikistä

On totta että Olausen puhuu omistuskirjoitusta myöten siitä, mistä on kyse. Seksuaalivähemmistöille tällainen on aina tapaus, joten pisteet siitä hänelle miten hän on laittanut itsensä likoon. Norjasta Kotkaan palanut Olausen on tuonut täkäläiseen kulttuuriin raikkaan vuonotuulahduksen. Provinssikaupungin heteroumpioissa tällainen vaatii kovaa luonnetta.

-Toimittaja Matti Tieaho Kymen Sanomissa Homorunoista 2012.

Eräänlainen omintakeinen kielellinen peli, joka lumoaa avaruudellaan ja filosofisella otteellaan. Vihdoinkin suuren luokan maailmankirjallisuutta (Arvosana 5 (1-5) Simo Nieminen: "Kotkannorjalaistaustaisen kirjalija Harald Birger Olausenin teksteistä paistaa läpi laaja asuntuntemus ja suuri kirjallinen lahjakkuus. Kerronta on kerrassaan mukaansatempaavan rytmikästä, suorasanista ja vimmaista. Monimutkaisten ja pitkien lauseiden sisälle Olausen on rakanetanut vaikuttavan monimerkityksellisen maailman, eräänlaisen omintakeisin kielellisen pelin, joka lumoaa avaruudellaan ja filosofisella otteellaan. Obbe, Hadrianus, Happy Together, Sokrates ja Rimbaudin sekä Verlainen rakkaustarinat, on kerrottu niin viehättävän hienolla tavalla, että sen vertaista saa melkein hakea kirjallisuudesta. Kyllä tässä on meille syntynyt ihan omaa luokkaansa oleva kirjallinen kiintotähti taidemaailmaan, jolla on selvästi laatua, kykyä ja mahdollisesti kysyntää myös kansainvälisillä markkinoilla. (Egyptin prinssi ja muita homonovelleja).

-https://www.kirja-arvostelut.com/9526751361

KIRJA. Harald Birger Olausenin Egyptin prinssi ja muita homonovelleja ei nimestään huolimatta ole novellikokoelma. Se on pikemminkin joukko esseitä, joissa kirjailija purkaa turhautumistaan vallitsevaan homokulttuuriin ja sen eri muotoihin. Olausen tekee hyvin pian äärettömän selväksi, että hänelle on olemassa vain gay shame -henkinen Tosihomous, josta tinkiminen tai siitä poikkeavien näkemysten esittäminen on Väärin.

Olausen kuvaa itsensä eräänlaisena Prometheus-hahmona, joka kantaa sivistyksen tulta siitä tietämättömille. Vihollisinaan hänellä ovat niin yhteiskunnan konservatiivit kuin pahat Seta-lesbot, jotka ovat määritelleet homouden joksikin mitä se ei Olausenin mukaan ole: yhteiskuntakelpoiseksi sopeutumiseksi. Aseinaan tätä vastaan kirjoittajalla on äärettömän vieraannuttava, kappalejaoton teksti, joka toistaa itseään kauas kyllästymispisteen ohi.

Vaikutelmaksi jää lähes skitsofreenisen tuntuinen heilunta teemasta ja sävystä toiseen, kekseliäästä tympeään. Tämä on sääli, sillä mukana on monta terävääkin pointtia vallitsevien normien ongelmista. Samoin Olausenin kirjalliset lahjat, jotka loistivat Homorunoissa (2011), antavat pieniä välähdyksiä itsestään kaaoksen seassakin.

Jos lukija sinnittelee läpi alun lähes 70 sivua, myöhemmiltä sivuilta löytää myös helmiä: pieniä, todella kauniita, pikemminkin proosarunoa kuin novellia muistuttavia välähdyksiä ihmiskohtaloista homoeroottisten tunteiden kourissa. Ne osoittavat, että Olausenilla on paljon taiteellista annettavaa, mutta ei vihaisena homonormatiivisena tilittäjänä, vaan omaa tietään seuraavana taiteilijana.

-TYLKKÄRI - TURUN Ylioppilaslehti kulttuuri 27.03.2013 - Tuomas J. Harvinainen

Suomen ensimmäinen homovellikokoelma valmistui maaliskuun viimeisenä päivänä. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja on kolmas Kotkannorjalaistaustainen Harald Birger Olausenin kirja, jossa on homoteema. Kirja on 254-sivuinen ja sen kustantaa kulttuuriklubi. Kirjassa on kuusikymmentä erilaista ja eripituista novellia. Suurin osa on yksisivuisia ns. minuuttinovelleja. Olausenin ensimmäisessä kirjassa, Homorunoja, puhutaan suoraan homoudesta, juuri niin kuin sen homomies omassa arkielämässään kokee. Toisessa kirjassa Paavo on kova jätkä etsitään totuutta häilyvän itsetuntemuksen mahdottomuuden ja ämmämäisten vetistelijöiden poliittisen hinttaamisen keskeltä. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja jatkaa samaa rataa murtaen kliseisiä ja romanttisia myyttejä homouden ympäriltä totuutta, hyvyyttä ja kauneutta etsien palaten aina siihen viattomuuden alkutilaan, mistä homomiehen elinikäiset seksifantasiat on tehty.

-Sami Mollgren 1.4.2012 ranneliike.net

Kotkannorjalaisen kirjailijan teos Egyptin prinssi ja muita homonovelleja on yhtäältä häpeilemätön lihan himon ylistys. Toisaalta se on rankka matka koko elämänsä erilaisuuden taakkaa kantaneen miehen mukavasti vinksahtaneeseen sielunelämään.

Teokset tarinat ovat laajoja ja tarkoitushakuisen riettaita. Tavallista lukijaa hengästyttää lauseiden pituus ja asettelun tiiviys. Kiivastahtinen kirja räjäyttää lukijansa silmille mitä erilaisimpia homokohtaloita konekivääritulen lailla. Tarkalla lukemisen veitsenterällä leikaten sanaviidakosta löytyy kuitenkin uskomaton määrä salaviisautta ja viitteitä muihin teoksiin. Olausen haluaa ilmeisesti tällä viittausten rumputulella osoittaa, että homoutta ei "pääse pakoon" missään.

On hienoa, että tällainen kirja on kirjoitettu. Teoksella näytetään todeksi se, että homous ei ole pelkästään karvaisia setiä ähisemässä kerrostalolähiön porttikongeissa, vaan kahden aikuisen ihmisen välistä tervettä rakkautta. Itse näen kirjan myös huutona tasa-arvon puolesta. Miksi kirjastossa löytyy hyllymetreittäin heteroeroottista lukemistoa ja homoille on nyt vain tämä yksi? Olisiko tämä rujonkaunis teos alkusysäys sukupuolineutraaliudelle myös eroottisen kirjallisuuden saralla?

-Kriitikko Ilari Koivunen, Satakunnan työ 14.4.2013

Syy siihen, miksi suppeahko prosentti ihmisistä on aina ollut homoseksuaaleja, piillee syvällä esihistoriassa. Siitä ei ole kirjallisia lähteitä eikä myöskään suullista perimätietoa ja sitä on tutkittu yllättävän vähän. Asian oikeaa laitaa peittää paitsi tietämättömyys, myös sosiaalinen tabu.

Tämä on vuonna 1962 syntyneen norjalaissuomalaisen tekijän ensimmäinen romaani. Hänellä on kirjailijan lahjoja, lukeneisuutta ja kiintoisia erityistietoja. Aiemmin hän on julkaissut tästä aihepiiristä kaksi englanninkielistä kirjaa. Kalevala-nimen lainaaminen tunnustus- ja kehitysromaanille lienee nuorekasta yltiöpäisyyttä. Ensi kesänä hän aikoo toimia Helsingin Esplanadin puistossa katukauppiaana, teoksiaan kaupaksi tarjoten.

Kirjassaan hän kuvaa muun muassa joutumista psykiatrin tutkittavaksi työpaikan säilyttämisen vuoksi. Kertomuksen keskeyttävät ajoittain asiantuntevat kuvaukset napapiirin arktisesta luonnosta. Pidän ratkaisua onnistuneena, romaaniin sopivana. Hän tuntee voimakasta yhteenkuuluvuutta luontoon ja kestää tällä tavoin paremmin uneliasta ja leipääntynyttä psykiatria.

Samoin tekee lukija. Toimiva ratkaisu on myös pohjoisen meänkielen käyttäminen osassa kirjan muutakin kerrontaa. Mielenkiintoista ja toden tuntuista on kirjan kuvaus kohtaamisesta nobel-kirjailija Dario Fo´n ja Franca Ramen kanssa sivuilla 119-128, jossa nämä väittävät tunteneensa Olaussenin liikenneonnettomuudessa kuolleet taiteilijavanhemmat (!).

"Oletpa sinä kasvanut", on Ramen ensimmäinen kommentti hänelle. Selvemmin fiktiivinen on lyhyt keskustelu elokuvatähti Marcello Mastroiannin kanssa kirjan seuraavilla sivuilla. Romaanin vinha vauhti hieman rauhoittuu loppua kohden homoelämän ja homoyhteisön tasapainoiseksi kuvailuksi. Eräitä näistä naamoista voisi pitää hyvänä seuranakin, mutta kaikista niin ei tietenkään voi sanoa. Epäilemättä siis kirjailijuus jatkuu, pelkkä homous sinänsä ei loputtoman ihmeellistä liene?

-Riku Räihä FK, Suomen Arvostelijain Liiton jäsen

Kohtaamme niin väkivallantekoja, alistamista ja nöyryyttämistä, rakkauden, ihastumisen ja mustasukkaisuuden kuvauksia unohtamatta. Olausenin käsittelyssä nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan näyttävät ihmiselämän sellaisena kuin se on. Päänovellissaan Homonvelleja I:sessa "Tuleva viikonloppu" Olausen kuvaa mestarillisesti kaipausta ja nostalgiaa, unohtamatta terävän piikikästä homokulttuurin analyysiään. Seksikohtausten kuvaamisessa Olausenilla on oma, pettämätön tyylinsä. Ensimmäistä kertaa Olausenin maailmaan astuva pysähtyy näiden oivaltavien ja mukaansa tempaavien novellien äärellä.

-Eero Suorsa kriitikko, FM ja tohtorikoulutettava

Siinä se, Haraldin kattava esitys aiheesta, niin rehellinen ja oivaltava, ettei sellaista liene suomeksi juuri kirjoitettu. Krister Kilhman kyllä kirjoitti aiheesta etevästi kirjoissaan ja muisteloissaan. Tom of Finland piirsi ajatuksensa paperille, mutta Harald kertoo kaiken, myös monissa kaunokirjallisissa teoksissaan. Harald luo jotakin uutta, kirjallisuutta yhdestä tavasta elää ja kirjoittaa. Ehkä kirjallisuuden pitäisi olla juuri tätä, miksi siis puhua antikirjallisuudesta? Vastaus on ilmeinen: kirjallisuus sellaisena kuin sen pitäisi olla, on antikirjallisuutta, joka taas merkitsee, että kirjallisuus sellaisena kuin se on, on pilattua kirjallisuutta. Nyt on Harald ja hänen uusi metodinsa dokumenttina oman aikamme rappiosta ja luovan kulttuurin ikuisesta taistelusta maailmaa vastaan.

-Professori Timo Airaksinen Seksi- kirjassaan (Bazar 2021).

Sinulla on selvästi taiteilijan mieli ja temperamentti. Lisäisin siihen, että kun taiteilija löytää vihollisia, noilla vihollisilla on usein jokin hämärä asumus hänessä itsessään. Luulen että Nietzsche ymmärsi sen – hän oli psykologi yhtä paljon kuin filosofi ja taiteilija. Tämä liittyy vähän politiikkaankin. Harald on tehnyt minuun vaikutuksen. Hän on poleemisen ja intohimoisen tyylin taituri, oman tiensä kulkija, lyhyesti: lentävä norjalainen (ainakin toinen siipi norjalainen, toinen suomalainen).

Hän on kirjoittanut proosaa, jossa on häivähdys Célinen tai Henry Millerin romaanipuhkua (ei vain noiden kirjailijoiden energiaa ja egosentrisyyttä vaan myös sanonnan suggestiivisuutta): Orlando ja Kissojen kissat siitä esimerkkeinä. Hän on kirjoittanut Tom of Finlandin salaiset muistelmat ja ollut aktiivinen queerkirjojen tekijä. Parhaillaan hän kirjoittaa loppuun My life as Kylie Minouge- nuorten queerkirjaa. Eräs brittikustantaja oli veikannut tämäntyyliselle älyllisesti sävyttyneelle vähemmistön proosalle markkinoita Britanniassa ja houkutellut häntä kirjoittamaan englanniksi.

Itse luin suurella mielenkiinnolla hänen (Kulttuuriklubin tänä vuonna julkaiseman) esseekirjansa Anteeksipyyntö ei riitä eli Epätoivon esseitä. Harald on eräänlainen anti-Leif Salmén joka kilpailee Salménin lajissa, politiikan ja kirjallisuuden risteyskohdissa, polemisoiden ja heitellen herjojen ohella henkeviä vaikutteita näkemästään ja lukemastaan, pitäytymättä vain nykyaikaan. Epätoivon esseitä? Jos iloinen, estoton poleemisuus lähtee epätoivosta, miksipä ei.

HO kirjoittaa sekä ruotsiksi että suomeksi samassa kirjassa, ruotsiksi selkeämmin; suomi antaa oikeuden vaahtoilla ja ajoin unohtaa kielioppisäännöt. Antaa olla: tyyli on lennokasta. Hän on eräänlainen vastavirran lohi, politiikan mutta myös taiteen, filosofian ja uskonnon kommentaattori on romanttisiin illuusioihin sortuva nurjailija.

Ja tämä sanotaan sivistyksellä prameillen, viittausten ohimarssein (Platon, Shakespeare, Goethe, Toulmin) ja pitkin rönsyilevin virkkein. Huuma on nuoren skribentin etuoikeus. Ehkei tämä jää tähän. Harald on lukenut, tyyli on lennokasta, ja tarvittaessa hän osaa myös tiivistää (sitä hän oppii lisää sitä mukaa kun kirjoittaa enemmän; enemmän tekstiä, vähemmän sanoja – näinhän se menee – ja paras lahja, jonka kirjailija voi meille antaa on, että hän vaikenee jonakin päivänä, vaikkakaan ei heti).

-Jan Blomstedt kirjailija, FT, dosentti

Olen pitkään halunnut lukea jonkun homoromaanin, mutta en tiennyt mistä aloittaa. Luin James Baldwinin Huone Pariisissa (1956), mutta se oli mielestäni aika tylsä kirja, josta en ymmärtänyt mitään. Huomasin, että olin sen verran ennakkoluuloinen, että luulin homonovellin koostuvan kiihkeästä peppuseksistä, mutta samalla halusin lukea laadukkaan romaanin aihepiiristä. Molempia aspekteja yhdistelevän romaanin löytäminen osoittautui hankalaksi.

Luin sitten David Ebershoffin Tanskalainen tyttö (2000), joka toki oli juuri sitä, mitä odotinkin, mutta huomasin aikuistuneeni ja halunneen jotain syvempää ja vähemmän järkyttävää. Sellaista cis-homomeininkiä. Sitten törmäsin tämän vuoden Pride-viikolla julkaistuun Harald Olausenin kokoelmaan Homolulu : Queernovelleja ja otin sen lukulistalle.

Homolulu on novellikokoelma, jossa saat kokea koko homouden kirjon. Tässä romaanissa on aivan kaikkea. Tavallisia rakkauskertomuksia, joissa homot käyttäytyvät samalla tavalla kuin heteroparitkin ja sitten sellaisia kiihkeitä kertomuksia puisto-orgioista ja anuksen survomisesta. Romaanissa on myöskin historiallisia homorakkaustarinoita, joissa näkee, miten yhteiskunnan sorto on kohdellut heitä kaltoin.

Tässä kirjassa pääset aika lähelle sitä, miltä tuntuu olla homo. Mutta kertomukset on selvästi kirjoitettu pääosin homoille, joten todennäköisesti en tajunnut kaikkia viittauksia ja vivahteita, mitä tässä kirjassa on. Lempikertomukseni oli kielletty rakkaustarina kahdesta talvisodan veteraanista. Liikutuin oikeasti kertomukselle, jonka loppu on herttainen ja kitkerä.

Suurin ongelma on kertomusten epätasaisuus. Harald Olausen on selvästi taitelija ja jotkut kertomuksista ovat aika simppelejä, mutta iskeviä, kun taas toiset ovat niin runollisia ja vertauskuvallisia, että en ihan pysynyt perässä. Sitten tässä kirjassa on joitain kirjoitusvirheitä – sen huomaaminen on jonkinlainen saavutus, kun minulla on vaikeuksia huomata omani.

Harald Olausenin Homolulu : Queernovelleja on ihan hyvä kokoelma kertomuksia homoudesta. Tässä on huumoria, rakkautta ja erotiikkaa. Ehkä mielenkiintoisin havainto, mitä tässä kirjassa ei selitetä, on homojen kyky huomata, kuka on homo. Cis-heterona sitä olettaa kaikkien naisten olevan heteroita, joten ei tarvitse arvailla. Mutta miten homot tunnistavat toisen homon?

Tässä kirjassa on kertomuksia, joissa hahmot näkevät toisen tuntemattoman miehen tai naisen kadulla ja jotenkin aistivat, että tämä on homo ja päinvastoin. Kirjassa ei selitetä, miten he tunnistavat toisensa. Kiinnostaisi tietää, onko se kiinni kasvojen mikrolihaksista tai silmistä. Osaako joku suositella jotain kirjaa, joka selittäisi tämän mysteerin?

-https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/homolulu-queernovelleja/

Harald Olausenin kirjoittama fiktiivinen elämänkerta valottaa sitä, mitä mahtoi liikkua omalla tavallaan Suomen kuuluisimpiin kuvataitelijoihin kuuluvan mielessä. Muistelmat, joita pidetään salaisena, ei ole tarkoitettu muiden kuin kirjoittajansa luettavaksi, jolloin sinne uskaltaa kirjoittaa arempiakin asioita. Niinpä seksuaalisiakin tilanteita muistellaan avoimesti ja pikkutarkasti. Tämän vuoksi salaiset muistelmat ei sovikaan perheen pienimmille luettavaksi.

"Olin tyypillinen kristillisen ja isänmaallisen kasvatuksen äidinmaidosta imenyt sen ajan kasvattama ja aatteiden läpitunkema suomalaismies, joka tarrautui Jumalaan aina kun siihen oli suuren hädän keskellä tarvetta, tai muuta ei ollut lähistöllä mihin ojentaa pyytävä kätensä - minun elämässäni siihen oli tarvetta usein." Toinen maailmansota oli jättänyt pysyvän jälkensä myös Tomiin, eikä hän pahasta olostaan pystynyt puhumaan kuin elämänkumppanilleen, ja silloinkin tukevassa humalatilassa itsesäälisesti soperrellen.

Naispuoliset homoseksuaalit – lesbot – saavat Tomilta huutia. Yhteistä näillä ei kuulemma ole muuta kuin kova kamppailu olemassaolon ja hyväksymisen puolesta, syrjinnän vieroitusoireiden sosiaaliset vieroitushoidot, joista sai maksaa eristäytymisenä ja epäsosiaalisuutena loppuelämänsä. "Kun lesbojen näennäisesti kilttiä pintaa härnäsi, paljastui sieltä aina se kiiluvasilmäisen puolihullun miesvihaajan sama iänikuinen peniskateus ja homoviha --"

Tom, niin kuin kaikki miehet, joutuvat pohtimaan, mikä on sopiva määrä "naismaisuutta" itsessä ja kanssamiehissä – ikään kuin kyseessä olisi ihmisen oma valinta. "Miehet olivat silloin miehiä ja näkyvä naismaisuus tai paljastuminen oli kuin valinta koleran ja ruton välillä." Tom olisi voinut piirroksissaan olla kiltti kuin H. C. Andersen opettavaisissa saduissaan, mutta sitä hän ei halunnut.

Tämä valinta saattoi olla edistämässä suurelle yleisölle vääristynyttä kuvaa tavallisten homoseksuaalien elämästä ja näin edistämässä ennakkoluulojen kalkkeutumista ihmisten mieleen? Elikö Tom onnellista elämää? Siihen on vaikea vastata, mutta jotain voidaan päätellä.

Elämänkumppani oli löytynyt, mutta sekin kulki siskoa lukuun ottamatta vain kämppäkaverina 28 vuoden yhteiselosta huolimatta – kunnes kuolema heidät erotti. Huonommin kävi liki 20 vuotta Tomia vanhemmalle runoilija Uuno Kailaalle, joka kuoli tuberkuloosiin jo 31-vuotiaana. Uuno päätyi mielisairaalaan skitsofrenian vuoksi, mikä oli osin puhjennut tukahdetun homoseksuaalisuuden vuoksi. Perintönä jälkipolville on jäänyt mm. suomalaisille tuttu ja rakas virsiruno "Siunaa ja varjele meitä" (Suomalainen rukous).

-Hannu Heikkinen Tom of Finland-kirjasta 2018

Pitkän linjan kulttuurisoturi ja poleemikkoanarkisti Harald Olausenin homoelokuvien historiaa kartoittavan tietoteoksen lähtökohtana resonoi provokatiivinen väite siitä, ettei hyviä ja taiteellisesti laadukkaita homoelokuvia ole tehty muutamaa kourallista enempää. Kirjan läpäisevänä punaisena lankana on ottaa selville homoelokuvien aitous.

Poliittinen, piikikäs ja iskevä, syvästi eletty ja kipeästi tunnettu luenta kääntyy halun ja inhon, vietin ja vierauden dialogiksi. Kirjoittajan tyyli on lennokkaan vimmaista ja assosiatiivista. Olausen kuvaa homokulttuuria yhtä aikaa kauniisti ja raadollisesti.

Toistuvaa osumaa ottaa Dome Karukosken siirappisen disneymainen Tom of Finland-fiasko (2017) ja osansa saavat niin ikään sisältösokea valtavirtakriitikko Ywe Jalander, jauhonkuiva englantilainen militanttihomo Richard Dyer sekä suomalaisen festivaalikentän olematon suhde homoelokuvien näyttämiseen.

-Filmihullun päätoimittaja ja elokuvakirjailija Lauri Timonen numerossa 6/2023