HSL:n hinnankorotukset ja demarit!
Teksti Harald Olausen
Verkkolehti Kansan Uutisissa oli Veikka Lahtisen muistutus (https://www.ku.fi/artikkeli/5181668-rukoilen-ala-aanesta-demareita) "Jos haluat muutosta, älä koskaan äänestä demareita." Kirjoitus tiivistää yhdessä kappaleessa kaiken oleellisen ongelmasta: "Sittemmin Rinne syrjäytettiin, Marin lähti think tank -hommiin, ja jäljelle jäi oikeistodemarijohtoinen puolue. Se on ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niinpä esitän sinulle, lukijani, vakavan toiveen: Älä "taktisesti" äänestä demareita enää ikinä."
Demarit on Lahtisen mukaan kelvollinen puolue vain vasemmistoliiton kanssa yhdessä. Kokoomuksen kanssa hallitusta johtava demarit on hirviö, jota kukaan meistä ei enää halua nähdä - aika kovaa mutta rehellistä tekstiä. Suomessa on yksi ilmiö, joka aina vie ilon vasemmistohengen nousulta. Se on Veikka Lahtisen mukaan juuri poliittinen voima nimeltään sosiaalidemokraatit: "Demarit tiivistivät itsensä hienosti vaalimainokseen joitakin vuosia sitten, jossa listattiin puolueen saavutuksia. Erinäiset hyvinvointivaltion laajentamiseen kytkeytyvät tavoitteet vilisivät ruudulla, ja sitten vähän mystisesti päättyivät 1980-lukuun."
Siitä eteenpäin sosiaalidemokraatit ovat Lahtisen mukaan omasta mielestään tehneet "tolkun" politiikkaa, eli asteittain purkanut pääoman kasvun ja aluelaajennusten esteitä sekä kaventanut hyvinvointipalveluita. "Tästä huolimatta ihmiset edelleen äänestävät demareita." Mutta miksi? Lahtisen mukaan siksi, että kun oikeistopolitiikkaa alkaa ottaa päähän, moni muistaa yhtäkkiä demarit. Demareiden ei tunnetusti tarvitse tehdä yhtään mitään tämän eteen, puolueella kun on vakaa paikka suomalaisessa poliittisessa alitajunnassa (ja ay-rahoilla voideltu järjestökoneisto sekä paljon myös pol. onnistumisia).
"Antti Lindtman on osannut loistavasti hyödyntää demareiden tärkeintä kannatusvipua: kun oikeisto mokailee, pidä turpa kiinni ja äänestäjät kaatuvat syliisi. Erityisen raivostuttavaa tässä on, että vasemmistoliitto oikeasti jopa toteuttaisi sellaista politiikkaa, josta demarit muistetaan. Ihmiset mieluummin äänestävät demareita, joka todennäköisimmin päätyy vain leikkaamaan lisää hallituksessa yhdessä nykyisten roistojen kanssa." Veikka Lahtisen analyysi on melkein oikea. Ainoa ongelma siinä on se, ettei hän näe itse vasemmistoliittolaisena vasemmistoliittoa syyllisenä omaan kannatusalhoonsa. Niinhän se aina on, vauhtisokeus.
Julistautuminen yksipuolisesti feministien ja erilaisten vähemmistöjen etuja ajavaksi pol. liikkeeksi on karkottanut ay-väen sekä keskivertoäänestäjät, ja aivan ereityisesti keski-ikäiset miehet, lähes kokonaan puolueesta. Miksi vasemmistoliitto ei sitten menesty, vaikka sillä on ollut vetovoimaiset ja hyvät puheenjohtajat Paavo Arhinmäki, Lia Andersson ja nyt Minja Koskela? Sitä puolueessa ei tunnuta edes kunnolla pohdittavan. Kyseessä on paha imago-ongelma. Puoluetta ei oteta vakavasti eikä se näy samassa osaamisen ja onnistumisen valossa kuin uudistajina tunnetut demarit, joilla on myös vahva ote palkansaajista SAK:ssa.
Kyseessä on myös uskottavuus. Kun esimerkiksi viime eduskuntavaalien ehdokkaita katsoi kautta linjan, löytyi sieltä hyvin harvoja kiinnostavia ehdokkaita, ja nekin muutama vakuuttava Helsingistä (ehdokkaiden tulisi olla erilaisia). Muuten lista näytti kuin pridejuhlilta lainatulta. Vasemmistoliitto tarvitsisi muutaman Paavo Arhinmäen. Tänään olemme saaneet lukea medioista, että demarit ovat taas kääntäneet kelkkansa HSL:n lippuhinnoissa miellyttääkseen kokoomusta, jonka kanssa puolueen kaapanneet oikeistodemarit haluavat muodostaa hallituksen vaalien jälkeen. Kauanhan sitä "vasemmistolaisuutta" kestikin.
Uutinen HSL:n kuukausikortin hinnan hilaamisesta hieman yli 80 eurosta 90 euroon, kertoo tyhmästä politiikanteosta SDP:ssa, joka ampuu itseään jalkaan juuri ennen vaaleja. Toisaalta on hyvä, että demarit näyttävät tässä vaiheessa oikeat aikeensa kaksi vuotta ennen eduskuntavaaleja, että äänestäjä tietäisi, ettei demareita kannata äänestää. Demareita äänestäessä ei aina tiedä meneekö ääni kokoomuslaisia arvoja kannattavalle ja kokoomuksen kanssa yhteistyötä kannattavalle vai vasemmistolaisesti ajattelevalle sosialistille, jolle demariaate on enemmän tasavertaisuutta ja taloudellista tasa-arvoa kuin spekulatiivista taktikointia.
Tämä on ikävä asia siksi, ettei todennäköisesti monikaan demareita äänestävä halua tukea porvarillista politiikkaa vaan vasemmistolaista vaihtehtoa kovan euron politiikalle. Tätä taustaa vasten demareiden petturuus tuntuu vielä kurjemmalta. Tekemällä oikeistolaista politiikkaa demarit vievät toivon muutosta haluavilta. SDP:n puheenjohtaja Antti LIndtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, ovat kulisseissa kovin käsin panneet ruotuun vasemmistolaisiksi tiedettyjä demareita, kuten Krista Kiurua ja Matias Mäkystä, jotka on ajettu paitsioon puolueessa ja yritetään sysätä syrjään ennen vaaleja.
Olen varoitellut demareiden kaksinaamaisuudesta, mutta kyseessä on myös kulissien takainen raju valtakamppailu. Vasemmistolainen Antti Rinne nostettiin puolueen sisäisessä vallankaappauksessa vaihtoehdoksi SDP:n "keskustaoikeistolaiseksi" puolueeksi kutsumalle Juttu Urpilaiselle. Se ja häpeilemättä oikeistolaista politiikkaa ajanut meppi Mitro Repo (sit.), olivat liikaa puolueen sisällä vaikuttaneille vasemmistolaisille, ja uusille, lähinnä nuorisoliittolaisille, kuten mm. Matias Mäkyselle ja Sanna Marinille, jotka savustivat Revon ulos ja saivat täpärästi seitsemällä äänellä löytyä Urpilaisenkin.