Huuhaata parhaimmillaan sopivasti kotitarpeisiin

Teksti Harald Olausen

"Jostain kuun pimeältä puolelta pääsee valoa kuitenkin läpi, ja katse on kääntynyt jo maallisista huolista pian koittavaan ikuiseen pysähdykseen. Hallitsevana vireenä on nyt tyyni alistuminen. Elämänjano ja kiihkeä tarve pohtia vastaan on sammunut."-Uuno Kailas runossaan "Uni ja kuolema". Sokrates ihmetteli Euthyfronissa sitä, rakastivatko Jumalat hurskasta siksi, että se oli hurskasta, vai oliko se hurskasta siksi että Jumalat rakastivat sitä? Sokrates kysyi, miten sielu voi tavoittaa totuuden?

Sokrateen mielestä oli selvää, että jos se yrittää jotain yhdessä ruumiin kanssa, ruumis johtaa sen harhaan. Onnellisten ihmisten maailma oli erilainen kuin meidän onnettomien. Se oli kohtalo, jonka yritti sietää niin ettei se satuttanut. Kun ikävystyminen iski, siihen kannatti heittäytyä täysin rinnoin, sillä ikävystymiseen sisältyi myös mahdollisuus itsetuntemukseen. Tämä kysymys on yhä edelleenkin ajankohtainen, mutta se on vääntynyt sijoiltaan. Itse käsite itsetuntemus on ymmärretty tahallaan väärin.

Viisas elämä kustantamosta on tullut viime vuosina yhä enemmän erilaisista vaihtoehtohoidoista- ja terapioista kiinnostuneille sekä minää kehittäville houkutuksille alttiiden aktiivinaisten ykköskustantamo. Lukijoille tarjotut tarinat ovat vetovoimaisia, ne pyrkivät hyvään ja ratkaisemaan lukijan mieltä askarruttavia ongelmia ja auttaa häntä katsomaan luottavaisesti eteenpäin. Mutta jo Platon sai nähdä suurta vaivaa pitäessään pintansa sanan oikeus suhteen sofistien ailahtelevaista sanan käyttöä vastaan.

Tästä yhtenä ja melko tuoreena esimerkkinä on melko tyhjänpäiväinen ja liian kiltti ollakseen vakavasti otettava, Tobias Mehnertin kirja, Henkisyyden sudenkuopat (2024). Kirja edustaa huuhaata parhaimmillaan sopivasti kotitarpeisiin, ja on varmasti ollut suosittu joululahja nykyisin valtavaksi bisnekseksi kasvaneessa naisten suosimassa ns. pehmeässä kirjallisuudessa. Pohja on hyvä, sillä Max Weber syytti suuresti inhoamiaan luterilaisia passiivisesta, kohtaloon alistuvasta auktoriteettisidonnaisuudesta.

Kirjan takakannen myyntipuhe on koukuttava. Se vihjaa, että kirja on tehty jo hieman henkisyydessä edenneille, mutta myös jo hieman pettyneille keskivertohenkisyyttä kotinaan pitävälle. Vaikuttaa siltä, että kirja on tehty keskivertovihreälle Helsingin keskustassa isossa perityssä asunnossa asuvalle akateemisesti koulutetulle 35-55 vuotiaalle menestyvälle uranaiselle, näille nyky-Herakleitoksille, jotka nuorena ilmoittivat etteivät tienneet mitään, mutta kasvettuaan aikuiseksi luulevat tietävänsä kaiken,

He ovat mukaolemisen tiedon suurkuluttajia sekä huuhaan uhreina hyvää tarkoittavia hölmöjä."Oletko viittä vaille valaistunut? Ajatteletko olevasi henkisempi kuin naapurisi? Pidätkö normaalia 8-16-elämää halveksittavana? Koetko ylemmyyden tunnetta viimeisemmän lukemasi henkisen kirjan myötä? Jos teet näin, olet todennäköisesti kehittänyt itsellesi Henkisen Egon eli olet henkisen etsintäsi myötä päätynyt vain hienovaraisempaan vankilaan ja astunut henkisyyden sudenkuoppaan."

Ja kuten nykyisin uskovaisilta lainattuun puhdistavaan itsetilitykseen kuuluu, kirjoittaja tunnustaa aluksi ennen parantumisyritystään tehneensä väärin kuluttaessaan koko kirjon vaihtoehtoista höpöhöpöä: "Koko henkinen pyristelyni oli vienyt minua täysin väärään suuntaan. Vuosien opiskelu, pingottaminen, väitteleminen, aina seuraavan jutun etsiminen. Ruokavaliot, äänihoidot, meditaatiot, henkisten ystävien kerääminen…" Tässä vaiheessa on pakko pitää tauko ja nauraa.

Tekijä lupaa, että tämän kirjan avulla syvennät itsetuntemustasi, kapuat ylös sudenkuopasta ja löydät aidomman tien henkiseen kasvuun. Opit navigoimaan henkisyyden haasteiden läpi tasapainoisemmin ja tietoisemmin. Jo pelkkä sana henkisyys ja sen jatkuvat toisto, vakuuttaa kriittisen lukijan kyseessä olevan kaikkea muuta, kuin oikeasti uudenlaisen henkisyyden opaskirja, ja lukijaa uhkaa vakavasti huuhaan voima jättää itse retoriikaksi muuttuneen totuuden vain heikon todistelun varjoon.

Jotain kirjasta kertoo lopun kiitokset itseriittoisen markkinahöpötyksen "olen paras, olen osaava, menestyn" Suomeen tuontitavarana 80-luvun lopun juppimenestyksen jälkeen tuoneelle ex-menestyjä ja ex-guru Jari Sarasvuolle, jolle pokkaaminen on samaa kuin pyllistäisi totuudelle ja järjelle sekä kriittisyydelle. Me lakkaamatta kyselemme, voimmeko hallita kohtaloamme, koska jo kreikkalaiset tragediakirjailijat korostivat luonteen ja sen väistämättömien puutteiden merkitystä elämäntapahtumissa.

Katteettoman menestyksen toitottajat rahastavat isoja summia tyhjänpäiväisillä löpinöillään hyväuskoisia, jotka jäävät näennäisesti viisailta kuullostavien abstraktioiden varjoon miettimään yhtä tyhjän kanssa tyhjyyden typerintä olemusta: Onko olemassa mitään muuta kuin minä itse ja miten käy minun minuuteni, kun mikään ei ole mitään ja kaikki häviää, myös häviäminen ja voinko välttää kaikki ihmiselämään liittyvät sairaudet, onnettomuudet sekä kuoleman haraamalla kohtaloani vastaan?

Tätä taustaa vasten ajateltuna olemassaolomme pohjalla on kuin vahvasti vaikuttava pimeyden tutkimaton ja pohjaton arvaamattomuus, missä me tasapainoilimme veitsenterällä "mukaolemisen ja mukatietämisen" välitilassa odottamassa kohtalon lopullista iskua. On hyvä muistaa jo aikoinaan Platonin piikitelleen näitä kohtaloonsa nöyrästi alistuneita astrologisen fatalismin uhreja, sekä niitä, jotka uskoivat asioiden toistumisen käsitteeseen sen ahtaassa stoalaisessa merkityksessä itseään ruoskien.  

Kaikki alkoi siitä, kun kirjoittaja oli palannut perhelomalta Espanjassa, minkä hän oli pilannut arvostelemalla itseään ei-henkisyydestä ja lukemalla mielenosoituksellisesti henkistä kirjallisuuttaa, kun muut yrittivät nauttia olostaan. Jo lähtökohta on kummallinen ja asettaa hänet outoon valoon. Suorittajatyyppi, joka kirjoittaa kirjaansa jossain viherahdistuksen Keuruun ekokylässä. Vaikuttaa siltä, että hän on niitä, jotka tarttuvat mihin tahansa köydenpätkään luullen niitä pelastukseksi.

Tämä on hieman samaa, mistä filosofi Friedrich Nietzsche varoitti osuvasti Kirjoituksia kreikkalaisista-kirjansa Kreikkalainen Valtio-luvussa kohtalokkaan viettelijän tuhonneen orjan viattomuuden tiedon puun hedelmillä. Nyt orjan täytyy lievittää oloaan päivästä toiseen läpinäkyvillä valheilla, jotka jokainen tarkkanäköisempi pystyy tunnistamaan valheiksi. Mutta he unohtavat, että kaikkien jumalien yläpuolella oleva kohtalo oli aikoinaan kreikkalaisten mielestä niin totaalinen voima, että sitä ei voinut palvoa.