HYVÄ TEOLLISUUSLIITTO!

Teksti Harald Olausen

"Hakaniemen ay-mafiaa ei kiinnosta työpaikkojen säilyminen Suomessa, ei maamme kilpailukyky, ei talouskasvu, ei isänmaan eikä työntekijän etu. Sitä ohjaa vain ja ainoastaan itsekäs oman valta-aseman varmistelu. Onneksi maassa on vihdoin hallitus, joka ei taivu öykkäröinnin edessä."

-uusthatcherilainen persuministeri Wille Rydman viestintäpalvelu X:ssa (Se Elon Muskin "tuhmatötterö Trumpin mieleen...). Huomatkaa, että tämä poliittinen kääpiö haukuuu yli puolen miljoonan työntekijän itselleen suojaksi työantajien mielivaltaa sekä epäoikeudenumukaista tulonjakoa vastaan perustamia järjestöjä "mafiaksi", mikä on sekä typerää että osoittaa terveen harkinnankyvyn puutetta.

Onko kokoomus vain eliitin puolue ja millaisia ihmisiä kokoomuslaiset ovat? Ovatko he vain sliipattuja varkaita? Aristoteles kirjoitti kaikkien olevan helppo nähdä, millaisen luonteen rikkaus tuotti. Rikkaat olivat ylimielisiä ja koppavia. Rikkauden omistaminen vaikutti heihin niin, että he olettivat omistavansa myös kaiken hyvän. Rikkaus oli Aristoteleen mukaan heille ikään kuin muiden asioiden arvon mitta, ja he ajattelivat, että sillä saattoi ostaa mitä tahansa. Rikkaat olivat Aristoteleen mielestä epämiehekkäitä ja ylvästeleviä. Epämiehekkäitä he ovat ylellisyyden ja menestyksensä osoittamisen takia. Ylvästeleviä ja rahvaanomaisia he olivat siksi, että he muiden tavoin ajattelevat koko ajan haluamiaan ja ihailemiaan asioita, ja he ajattelivat kaikkien tavoittelevan samoja asioita kuin he itsekin. Mutta se mikä tekee rikkaudesta ongelmallisen, on siihen liittyvä vastustamaton vetovoima: valta.

Teollisuusliitto ilmoitti tänään järeistä toimenpiteistä lakkorintamalla pysäyttämällä 1. ja 2. helmikuuta 2024 Kokkolan teollisuusalueen ja Porvoon Kilpilahden teollisuusalueen kahden vuorokauden ajaksi. Teollisuusliitto on tänään 28.12. jättänyt ilmoitukset Kilpilahden ja Kokkolan teollisuusalueita koskevista poliittisista työtaistelutoimista. Porvoon Kilpilahdessa sijaitsee muun muassa Nesteen öljynjalostamo. Kokkolan teollisuusalueella toimii useita kemianteollisuuden yrityksiä. Molemmat ovat Suomen teollisuuden raskasta ydintä. Samaan aikaan EK:n johtaja Ilkka Oksala, persuministeri Wille Rydman ja osa työantajista haukkuu ay-liikkeen, väittäen sen olevan suomalaisen työllistymisen ja kilpailukyvyn este (huomoikaa Ylen rooli ja miksi se päästää läpi jatlkuvasti EK:ta tulevia uutisia? Onko kokoomusjohtoisella Ylellä asian kanssa jotainkin tekemistä?).

Oikeiston retoriikka puhua poliittisia lakkoja vastaan ja väittämällä ay-liikkeen toimivan itsekkäästi ja väärin on naurettavaa. Hallituksen toimet muuttaa ay-liikkeen asemaa ja samalla koko II ms:n jälkeen hyvinvointimme takeena ollutta sopimusjärjestelmää, ei ole mitään muuta kuin poliittinen offensiivi tähtäimenä kyykyttää ay-liike sadan vuoden takaiseen kiviaikaan hiljaiseksi ja äänettömäksi taustalle. Elinkeinoelämän keskusliitto on satsannut viimeisen kymmenen vuoden aikana suoraan sotaan ay-liikkeen kanssa tarkoituksena purkaa sekä ay-liikkeen valtaa että kannustisloukoiksi väittämiään työttömyysturvaa ja sosiaaliturvaa ja heikentää ay-liikettä ajamalla läpi paikallisen sopimisen, mikä tarkoittaisi sitä, että samasta työstä voisi maksaa eri palkkaa riippuen siitä kenen kanssa neuvotellaan ja mistä. Kokoomus haluaa eriarvoistaa työelämän.

Ilkka Oksala huutaa niin kovaan ääneen demokratiasta, jolla hän tarkoittaa EK:n tavoitteiden puolesta, että paljastaa samalla kenen suulla kokoomus puhuu hallituksessa. Tietenkin sen suurimman sponsorin suulla, joka vilut maksaa, ja joka on sata vuotta haaveillut mahdollisuudesta kyykyttää koko ay-liike aikaan hieman jälkeen "Vuoden 1918 Luokkasodan" oikeiston edellisellä yksivaltiaan sanelupolitiikan jaksolla aina vuoteen 1926 saakka. Kokoomuksella on aina ollut todellinen valta takanaan valkoisen Suomen perintönä hallitsevat kansalliset instituutiot ja maakunnalliset mediat. Kokoomuslainen haluaa asettaa yksilön eli oman edun yhteisen edun edelle yksityisomistukseen pohjautuvassa yhteiskuntajärjestelmässä. Kokoomuslainen ajattelee itsekkäästi, on epäempaattinen, etuilee jonoissa, kuvittelee itsensä paremmaksi kuin muut, ja haluaa ahnehtia itselleen muidenkin hyvän. 

Mutta ennen kaikkea, kokoomus osaa valehdella todentuntuisesti ja esittää valheellisia väittämiä, jotka kuulostavat fiksuilta, vaikka ovat vain yhden eturyhmän piilotettu oikeutus etuilla jonossa ja viedä muilta mahdollisuudet, sillä kokoomuslaiset ovat rikkaita vasta kun muut ovat rikkaita, kuten toimittaja Jaakko Korjus toimittamasta Porvarin käsikirjasta (Kustannuskilta 1973) voimme rivien välistä lukea:"Jokainen porvari on omistaja jo pelkästään sen vuoksi, että on porvari. Porvarin tärkein omaisuus on hänen henkinen omaisuutensa, porvarillisuutensa. Tätä omaisuutta ei porvarilta voida missään olosuhteissa viedä. Sen säilyminen ja kasvattaminen riippuu pelkästään porvarista itsestään. Porvari haluaa kartuttaa sekä henkistä että aineellista omaisuuttaan." Porvari katsoo, että hänellä on niihin kumpaankin oikeus silloin, kun hän toimii oikein. Mutta toimiiko hän oikein?

Kartuttaessaan henkistä ja aineellista omaisuuttaan, porvari toimii porvarien itsensä mukaan epäitsekkäästi samalla yhteiskunnan kaikkien yksilöiden hyväksi. Porvarin henkinen ja aineellinen hyvinvointi on myös yhteiskunnan muiden yksilöiden hyvinvoinnin edistämistä. Korjus kirjoittaa porvarin haluavan olla porvari: Siksi porvari puolustaa oikeuttaan olla porvari. Porvari on valmis tarjoamaan samalla myös muille mahdollisuuden olla porvari. Porvari ei kuitenkaan vaadi, että myös kaikkien muiden tulee olla porvareita. Porvari antaa ihmisille mahdollisuuden valita toisin. Näin porvari pesee mustaa omaatuntoaan puhtaaksi. Ongelma on esimerkiksi Oksalan väitteessä sana DEMOKRAATTISESTI, silloin kun se perustuu valheeseen, kuten Riikka Purran lupaukset valheelliset köyhille, ettei heiltä leikata (ja keräsi tällä noin 50.000 lisä-ääntä varmistaen täpärästi oikeistolle voiton).

Jos valheella hauhautetaan hyväuskoisia äänestämään omia etujaan vastaan, putoaa Oksalan DEMOKRAATTISESTI VALITUN oikeutus pois. Väite on siis täyttä puppua, sillä juuri vasemmisto haluaa antaa kaikille mahdollisuuden olla porvareita, kun rikkailta otetaan ja köyhille annetaan tulojen tasaamiseksi demokraattiseksi. On Korjuksen väitteessä toinenkin epätosi väite: valinnanvapaus – yksi kokoomusmantran pyhistä hokemista. Kokoomus ei kerro, että valinnanvapaus on eri asia rikkaalle ja köyhälle. Rikas saa valita rikkautensa, köyhä ei köyhyyttään: "Porvari puolustaa vapautta valintaan ja vaihtoehtoihin. Sellainen on meidän aikamme porvari." Kokoomuslaiset ja EK on käynyt sotaa ay-liikettä vastaan jo pitkään. He puhuvat kilpailukyvystä, jonka esteenä ovat työntekijät ja heidän etujaan ajavat järjestöt, mikä on tietenkin poliittista demagogiaa, ei paljon muuta. 

Kilpailukyvyn tärkeimmät tekijät ovat hyvät työntekijät, edulliset ja helposti saatavat raaka-aineet sekä hyvä sijainti ja sujuvat liikenneyhteydet. EK ja kokoomus on pitkään jo väittänyt työntekijöiden korkeiden palkkojen olevan suurin este yritysten halulle investoida. Vaikka ay-liike koostuu erilaista korruptoituneista idiooteista, he ajavat työntekijöiden etuja, ja on ainoa riittävän kokenut ja iso vastavoima porvareiden yrityksille maksimoida voittonsa ja minimoida työntekijöiden palkat ja muut edut. Kokoomuslaisilla talouspoliittisilla ajattelijoilla on ollut aina hämmästyttävä kykyä harhauttaa triviaaleilla heitoilla tai syyllistämällä. Esimerkiksi kokoomuksen talouspolitiikan yksi tärkeimmistä ajattelijoista, Raimo Ilaskivi, joka pilkkaa ala-arvoisesti 1960-luvun taloudellista tasa-arvoa ajanutta vasemmistoa haihattelusta kirjassaan Me ja mahdollisuutemme (Kirjayhtymä 1969).

Ilaskiven mielestä taloudellista tasa-arvoa vaativien motiivina oli "kateus" niitä kohtaan, jotka joko hyvän koulutuksen ja taidon tai onnen avulla onnistuivat luomaan ympärilleen laajan yritystoiminnan. Ilaskivi ei vahingossakaan mainitse omistuksen historiallista epädemokraattista jakaantumista harvojen käsiin. Kateusteoria on sekä epämoraalinen- että tieteellinen, jatkaen Adam Smithin näkymättömän käden väärinkäyttöä, jonka mukaan taloudellinen oman edun tavoittelu muuttuu yhteiseksi hyväksi ajan myötä ilman toimijoiden omaa tarkoitusta: "Mielenkiintoista on myös panna merkille, että eniten sosialisointipuheenvuoroja ovat viime vuonna käyttäneet nuoret, opintonsa keskeyttäneet tai niitä vielä saattamattomat radikaalit, kun taas kypsemmät, opintojen tai kokemuksen avulla jo kannuksensa ansainneet yleensä käyttäytyvät hillitymmin." Uskomatonta puhetta.

"Eivätkä kaikki suomalaiset tunnetusti myöskään ole rinnastettavissa esim. amerikkalaisiin siinä, että avoimesti kunnioittaisivat toisen saavutuksia ja koettaisivat yhtä sitkeästi päästä samalle tulo- ja varallisuustasolle, kuin naapurikin omien ponnistusten ja kovan työn avulla." Kokoomuksessa markkinavoimien puolestapuhujat ja julkisen sektorin menojen hillitsijät sekä työläisten syyllistämisen "liian suurissa palkkavaatimuksissaan" jatkoivat lujasti töitä ajatustensa nostamiseksi kaikkien tietoisuuteen jo paljon ennen Margareth Thatcherin aikaa. Yksi heistä oli kokoomuksen oikeistolinjaa edustanut poliitikko ja taloustutkija sekä Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen, myöhemmin kansanedustajana toiminut, Tuure Junnila (1910-1999).

Taloustieteellisessä väitöskirjassaan vuonna 1945 Junnila perehtyi ns. vakautetun tulon eli omaisuuden tai omaisuuden avulla saadun tulon lisäverotukseen, pohjanaan Preussissa 1890-luvun alussa ensimmäisenä käyttöön otettu tuloverotusta täydentävä omaisuusverotus. Junnila kirjoitti yhdessä Gunnar Modeenin kanssa myös kirjan Fyysillisten henkilöiden verorasitus Suomessa vuosina 1938 ja 1845. Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Uusi Suomi kehui kirjaa vaatien verouudistusta. Pian tämän jälkeen Junnila valittiin kokoomuksen talouspoliittisen neuvottelukunnan jäseneksi, jossa hän vuonna 1946 väitti silloisen inflaation tärkeimpänä taustatekijänä olleen "katastrofaalinen palkkakehitys". Puhe on rajua ja syyllistävä valkoisen Suomen agitaatiolinjaan, mutta se voisi olla yhtä hyvin oppositiojohtaja Petteri Orpon puhe viime vuodelta.

Kokoomuksen talouspoliittisessa retoriikassa ovat aina olleet työläisten ylisuuret palkkavaatimukset maan epäonnen, inflaation ja taloudellisen kurimuksen suurimmat syyt. Junnila toivoi, että sen sumun lävitse, joka hetkellisten näennäisetujen tavoittelun, yksipuolisten luokkaetujen ajamisen ja poliittisen kiihkon muodossa näytti läpitunkemattomana seinänä ympäröineen työläisiä, pääsisi lopulta talouspoliittisen järjen kylmä valo. Kokoomus oli alakynnessä, mutta jo 1947 kokoomuksen talous- ja sosiaalipoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Paavo Korpisaari antoi ymmärtää, että nyt oli aika käydä lujaan hyökkäykseen eikä tyydyttävä ainoastaan puolustukseen. Kokoomus alkoi pitkän nousunsa 1980-luvulla tunnetuksi tulleeksi kykypuolueeksi periaatteella, hyökkäys on paras puolustus puolustaessaan eliitin oikeuksia, jotka naamioitiin ja myytiin.

Mutta miten kansalliset edut määriteltiin ummehtunutta konservatismia edustavan eliitin keskuudessa, joka vastustaa aina periaatteellisesti muutosta, oli se sitten 1900-luvun kehittyvä modernisaatiota ja sen vaatimat sosiaaliset uudistukset, tai 2020-luvun ilmastokriisi ja sen pintaan nostama kysymys: kenen on vastuu kaikesta tästä ja onko yksityisomaisuus enää pyhä sekä koskematon tabu, tai kuten Marx sanoisi, varkautta? Otan kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen esimerkki tulee Naomi Kleinin Ei riitä – vastaisku shokkipolitiikalle-kirjasta (INTO 2018), jossa hän kertoo, miten ihmisoikeusasianajaja Michelle Alexander kuvaa kirjassaan The New Jim Crow sitä, kuinka rotuhierarkiaan perustuva politiikka on ollut läpi vuosisatojen kiinteä osa markkinatalousjärjestelmän kehitystä. 

Yhdysvaltojen yläluokka on Alexanderin mukaan käyttänyt ihonväriä kiilana "ehkäistäkseen köyhien monirotuista liittoutumaa syntymästä": "Esin vaientaessaan orjakapinat, joita valkoiset työläiset nousivat tukemaan, myöhemmin säätäessään Jim Crow – rotuerottelulait ja nyttemmin niin sanotussa huumeiden vastaisessa sodassa. Joka kerta, kun entiset yhteenliittymät ovat voimistuneet niin, että ne ovat uhanneet korporatiivista valtaa, valkoisille työläisille on uskoteltu, että heidän todellinen vihollisensa ovat heitä tummaihoisemmat, jotka "varastavat" heidän työpaikkansa tai ovat uhka heidän naapurustolleen." Toinen esimerkki tulee kotimaasta ja ay-liikkeestä Adam Smithin hengessä, jonka mielestä oli epäreilua. etteivät työläiset saaneet perustaa omaa etujaan ajavia yhdistyksiä. 

Smith oli myös sitä mieltä, että valtion tuli rajoittaa sellaisten yksilöiden luonnollista vapautta, jotka toiminnallaan voisivat vaarantaa koko yhteiskunnan turvallisuuden. Smith myös muistutti, ettei materiaalisella hyvinvoinnilla ole juuri mitään merkitystä inhimilliselle onnelle. Työelämä ei ole riidatonta eikä kaupallinen yhteiskunta koostu tasavertaisessa asemassa olevista yksilöistä, vaikka muuta väitettäisiin. Työntekijän ja työantajan edut ovat keskenään ristiriidassa. Smithin Britanniassa työläiset eivät tulleet ilman töitä toimeen viikkoakaan. Työantajat kykenivät elämään vuosia ansaitsemansa pääoman turvaamina. Tästä syntyi työantajien ja työantajien välille pysyvä epävakaus ja epätasa-arvo, jota kokoomuksen ehdotus vain syventäisi, sillä vaikka vaikuttaa hyvältä, jopa työntekijän valinnanvapautta lisäävältä, se ei ole sitä ja vaatii syvempää tarkastelua.

Jokainen työntekijä voi luottaa siihen, että heillä on oikeus lomaan ja työstä maksetaan ainakin kohtuullista palkkaa. Nykyinen järjestelmä takaa myös sen, että työntekijä ei joudu painostuksen kohteeksi työehdoistaan johtuen. Kokoomuksen työreformissa paikallinen sopiminen voisi syrjäyttää yleissitovan työehtosopimuksen. Tällainen malli voisi toimia suurissa yrityksissä, joissa työntekijät ovat vahvasti järjestäytyneitä ja heillä on neuvotteluvoimaa, Pienissä yrityksissä työntekijöillä ei ole tällaista etulyöntiasemaa. Tällöin paikalliset työehtosopimukset muodostuisivatkin lähinnä työnantajien tahdon mukaisiksi. Työllistyäkseen työntekijä joutuisi hyväksymään itselleen esimerkiksi pienemmän palkan tai heikommat lomaehdot. oikeudesta vedota yleissitovaan työehtosopimukseen tulisi kuollut kirjain.

Ammattiyhdistystoiminnassa on aina ollut kyse toisten auttamisesta, huolehtimisesta ja sen varmistamisesta, ettei heikompia yritetä jymäyttää ja panna työnantajien taholta halvalla, niin kuin sata vuotta sitten tehtiin välittämättä niin työntekijöiden oikeudesta lomiin kuin terveydestä tai työturvallisuudestakaan tuon taivaallista. Tuolloin sovittiin paikallisesti ja tulos oli kirjaimellisesti tappavaa. Työaika oli 12-tuntinen. taukoja ei liiemmin sallittu. Ihmisiä kuoli työpaikalle myrkkyjen ja puutteellisten turvajärjestelyn takia kuin kärpäsiä kesäyönä. Palkka riitti nipin napin omaan ruokaan, vaatteisiin piti jo säästää vuositolkulla ja asuminenkin oli usein hoidettu niin, että oli asuttava toisten nurkissa yhteistalouksissa ilman omaa rauhaa. Kun haava tuli käteen, se oli usein menoa. Ei ollut lääkkeitä tai lääkäreitä. Niitä oli vain kaupungeissa ja rikkailla.

Silloin ei vielä ollut vahvaa työntekijöiden omaa etua ajavaa ammattiyhdistysliikettä. Työnantajat tekivät kaikkensa, ettei sellaista olisi syntynytkään. Silloinkin työnantajat kehuivat pilkallisesti paikallista sopimista, kun työntekijä ei osannut tai uskaltanut potkujen pelossa vaatia lisää liksaa surkean palkaksi kutsutun köyhäinapunsa päälle. Vasta kun ay-liike tarpeeksi jäseniä ja ammattiyhdistysliikettä tarvittiin talvisodan hengen luomiseksi, työnantajat tunnistivat työntekijät tasevertaisiksi kumppaneiksi neuvottelemaan palkoista ja oikeuksistaan. Siitä huolimatta, että Tammikuun kihlauksessa vuonna 1940 työnantajat tunnustivat ensi kertaa työntekijät neuvottelukumppaneikseen, on se koko ajan yrittänyt murtaa kaikin mahdollisin keinoin – niin laillisin kuin laittominkin – työntekijöiden arvovaltaa ja syödä pohjaa demokraattisen sopimusyhteiskunnan toiminnalta työmarkkinoilla.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 1955 valittu Jussi Saukkonen toi uusia tuulahduksia kypäräpappipuolueeseen ajatuksillaan sosiaalipolitiikasta osana talouspolitiikkaa, joka tuki kasvua ja työllisyyttä. Vuoden 1956 erityisohjelma Me luotamme ihmiseen ja vapauteen" kielii jo vahvoista muutoksen tuulista puolueen sisällä. Alettiin puhua valtiokapitalismin vastavoimana kansankapitalismista. Ytimenä oli vanha tuttu markkinavoimien puolustus, yksityinen yrittäminen ja omistamisen vapaus. Valtion tehtävänä oli luoda edellytykset yritystoiminnalle, jotta yhteiskuntaan olisi syntynyt itsenäisiä ja riippumattomia kansalaisia. Taistelu yhteistä hyvää vastaan naamioitiin suuren maailman mallin mukaan taisteluksi sosialismia vastaan, joka maalailtiin isona pahana ja konkreettisesti naapurissa sijainneena Neuvostoliittona.

Kansankapitalismin lääkkeet ongelmiin ovat kokoomuslaista talouspolitiikkaa vielkin. Päällimmäisenä olivat vaatimukset verojen alennuksista, yrittämisen yksipuolista tukemista ja palkkojen määräytymisten muuttamista työsuoritukseen perustuvaksi sekä erityisestä palkitsemisjärjestelmästä, jos tuotanto nousi, kuten olemme jo aikaisemmissa luvuissa nähneet. Kokoomus kehitteli ideaa eteenpäin ja markkinoi itse kehittelemäänsä "dynaamista konservatismia" – sanahirviö, missä itsessään piilee jo absurdi ristiriita, mikä käytännössä merkitsi lupausta, ettei mikään oikeasti muutu kokoomuspolitiikassa, vaikka sen retoriikka muuttui. Kansankapitalismi oli osa harhauttamista. Sen haluttiin näyttävän taistelussa äänestäjien sielusta ihmisten mielissä radikaalilta omaisuuden demokraattiselta uusjaolta, vaikka se oli vain sanoja, ei tekoja.

Naomi Klein muistuttaa kirjassaan politiikan ideologisen ja intellektuaalisen puolen olleen vakavassa kriisissä jo runsaan vuosikymmenen ajan. Pankkiyhtiö Credit Suisse arvioi vuonna 2016 maapallon yhteenlasketun varallisuuden olevan 256 biljoonaa dollaria: "Samalla kun köyhin puolikas koko maailman väestöstä omistaa yhdessä alle prosentin koko maailman varallisuudesta, rikkain kymmenen prosenttia pitää hallussaan 89 prosenttia koko maailman varaoista." Kleinin mukaan tästä syystä enää vain harvat vakavasti otettavat ihmiset suostuvat väittämään silmääkään räpäyttämättä, että paras keino auttaa köyhiä olisi antaa ennestään rikkaille lisää rahaa. Suomessa eletään muun maailman kellosta vuosikymmenen jäljessä, sillä tähän argumenttiin ovat itsensä hirttäneet kokoomuslaiset perustellessaan, miksi veroja pitää alentaa juuri rikkailta.

Kokoomuslaisia hymyilyttää, sillä harvat ymmärtävät talouspolitiikan vaikeiden koukeroiden perään. Väite on absurdi mutta tärkeä osa niitä luuloteltuja väittämiä, joita markkinahenkinen informaatioviihde toistelee kosiskellakseen sattumaan, onneen ja pelaamiseen luottavia asiakkaitaan, jotka elävät osin keinotekoisen valetodellisuuden kuplassa – yhä useampi meistä. Nykyisin on muotia sekoittaa osallistuva kansalaisuus brändisukollisuuteen samalla, kun yhteisöllisyyttä vahvistaneet instituutiot ovat katoamassa. Yhteiskunnat ovat muuttaneet tapojaan esittää ennen nöyrää alamaissuhdetta nykyiseksi joustavaksi pehmeän despotian huvittamaksi viihteeksi suurine massaspektaakkeleineen. Tässä maailmassa ontoista totuuksista tulee totta.

Aristoteles sanoi, että retoriikka ja etiikka liittyivät toisiinsa. Se oli ennen ja nyt on nyt. Tallainen tekee niistä vaikeita lajeja suuren yleisön yrittää saada selville, mikä on totuus nyky-yhteiskunnissa, joissa järjestyksestä ovat vastanneet aiemmin yhdessä julkinen valta ja markkinat. Ei enää. Siksi Aristoteleen ajatukset, vaikka kuuluvat vanhaan maailmaan, ovat edelleenkin kiinnostavia sisältämiensä kysymysten ansiosta. Aristoteles on kiinnostava myös toisella tapaa. Hän osasi tehdä eroa hyödykkeen käyttöarvon ja vaihtoarvon välillä ymmärtäen vaihdon toteutumisen edellyttävän molempien osapuolien hyötymistä. Aristoteles myös pohti ideaa oikeudenmukaisesta hinnasta, ymmärsi rahan merkityksen arvon mittana ja vaihdon välineenä sekä vastusti monopoleja. Nämä asiat tuntuvat unohtuvan valitettavan usein nykyisin.

Talouspolitiikka on vaikea laji ja sen hallitsevat usein parhaiten siihen koulutuksen saaneet ja sitä ammatikseen tekevät poliitikot, virkamiehet ja talousihmiset, jotka usein ovat myös joko avoimen kokoomuslaisia tai porvarillisen maailmankuvaan omaavia yhteiskunnan säilyttäjiä sekä talous edellä kulkevia pragmaatikkoja. Ongelmallista on Adam Smithin kuuluisan näkymättömän käden väärinkäyttö. Uusklassistiset ja liberaalit talouspoliittiset toimijat väittävät Smithin tarkoittaneen näkymättömällä kädellä sitä, että kahlitsematon markkinatalous tuottaisi parhaimman mahdollisen lopputuloksen kokonaisuuden kannalta. Smith kuitenkin ajatteli asiaa enemmän moraalisessa kuin taloudellisessa mielessä. Joidenkin tutkijoiden mukaan Smith käytti termiä "näkymätön käsi" harvoin ja silloinkin aina rajatussa asiayhteydessä, joka oli usein vastakkainen liberalistisille oletuksille.

Kari Saastamoinen kirjoittaa aiheesta otsikolla Adam Smith ja näkymätön käsi kirjassa Talous- ja yhteiskuntateoria I – vanhan maailman talous ja suuri murros (Gaudeamus 2011) ihan toiseen henkeen, jota kokoomuslaiset eivät ole joko lukeneet tai ymmärtäneet (todennäköisesti eivät halunneet ymmärtää, kun se sotii heitä itseään vastaan): "Teoksessaan kansojen varallisuus Smith totesi, että yrittäjien henkilökohtainen voitontavoittelu kääntyy ikään kuin näkymättömän käden ohjaamana kaikkien hyväksi. Huomautus kuitenkin nojasi sellaisiin taloudellisen toiminnan luonnetta koskeviin oletuksiin, jotka olivat Smithin omana aika ymmärrettäviä mutta eivät nykyään tunnu uskottavilta. Kun nämä oletukset jätetään mainitsematta, Smith liitetään oman aikamme talouspoliittiseen keskusteluun tavalla, jota hän itse ei luultavammin olisi tuntenut omakseen."

Saastamoinen analysoi kahta huomautusta näkymättömästä kädestä, mutta kiinnostavampaa on lukea siitä, kuinka Smithin ajattelua esitellään kahdessa Suomessakin käytetystä yhdysvaltalaisessa taloustieteen historian oppikirjassa. Saastamoinen kirjoittaa Smithin mielestä Britannian hallituksessa istuneen korruptoituneita ja tietämättömiä maanomistajaluokan edustajia, jotka olivat suurkauppiaiden ja manufaktuuriyrittäjien painostuksesta taipuneet säätämään erilaisia taloudellisen kilpailun rajoituksia. Voi hyvin sanoa, ettei ongelma ole kadonnut mihinkään; etuoikeutetut ja eliitti käyttävät kaikkialla väärin asemaansa hyötyäkseen itse muiden kustannuksella yhteiskunnallisesta hyvästä ja hyvinvoinnista. Yksi syy siihen on asioiden ja yleisten totuuksien monitulkintainen- ja mutkainen luonne, asioiden mytologisointi propagandamielessä.

https://www.prisma.fi/tuotteet/110545513/olausen-kokoomusesseet-mika-kokoomusta-vaivaa-110545513

"Millainen on kokoomus tänään ja mikä on puolueen suurin ongelma, kun se galluppien mukaan valmistautuu ottamaan vallan seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2023. Millaiset luurangot puolueen kaapissa oikein kolisevat? Toimittaja ja kirjailija Harald Olausenin kuudes esseekokoelma tutkii nykykokoomuksen sisältöä ja politiikan sanojen sekä tekemisten välistä ristiriita kirjassaan, joka kuuluu professori Timo Airaksisen suomalaiset arvot kriisissä kirja- ja tutkimusprojektiin sen päätösteoksena. Onko kokoomus vain eliitin puolue ja millaisia ihmisiä kokoomuslaiset ovat? Aristoteles kirjoitti kaikkien olevan helppo nähdä, millaisen luonteen rikkaus tuotti. Rikkaat olivat ylimielisiä ja koppavia. Rikkauden omistaminen vaikutti heihin niin, että he olettivat omistavansa myös kaiken hyvän. Rikkaus oli Aristoteleen mukaan heille ikään kuin muiden asioiden arvon mitta, ja he ajattelivat, että sillä saattoi ostaa mitä tahansa: "Rikkaat ovat myös epämiehekkäitä ja ylvästeleviä. Epämiehekkäitä he ovat ylellisyyden ja menestyksensä osoittamisen takia. Ylvästeleviä ja rahvaanomaisia he ovat siksi, että he muiden tavoin ajattelevat koko ajan haluamiaan ja ihailemiaan asioita ja he ajattelevat kaikkien tavoittelevan samoja asioita kuin he itsekin." Mikä tekee rikkaudesta ongelmallisen, on siihen liittyvä vastustamaton vetovoima valta. Aristoteles kysyi eräältä ystävältään, oliko parempi olla rikas kuin viisas: rikas, vastasi tämä, sillä viisaiden voitiin nähdä odottavan rikkaiden ovien edessä."

https://www.kulttuurivihkot.fi/lehti/jutut/artikkelit/1613-nykykokoomuksen-tulevaisuudenomistajat