Hyvää vappua ja iloinen uutinen: Poliittinen runo voi onnekseen hyvin!

Teksti Harald Olausen

Mitä olisi vappu ilman KOM-teatterin loistavaa musiikkiesitystä ja ylipäätään komilaisten tunnetuksi tekemeniä melodisia runoelmia? Aika valjua ja väritöntä. Nyt siihen tuo tulipunaisen säväyksen televisiosta parhaillaan vapun kunniaksi tulevat ohjelmat, kuten dokumentti komilaisista sekä KOM-teatterin juhlaesityksessä Kulttuuritalossa, missä poliittista runoutta, niin lausuttua kuin laulettua (runous on aina laulua) juhlistettiin Otavan julkaiseman kokoelman verran, ja sen parasta uutta satoa saatiin kuulla esityksen välispiikkien yhteydessä. Uutta poliittista runoutta näytti yhdistävän vanhaan terävät huomiot nykyisten kipupisteiden keskellä sekä selkeäsanainen arkirealismi epätoivon ja masentavien tulevaisuusnäkemysten keskellä.

Taas kerran Ranskan vuoden 1789 Suuren Vallankumouksen fryygilaisten orjien myssyä pitää nostaa pitää nostaa iloisena ja liikuttuneena KOM- teatterin taiteelliselle tiimille, joka osaa joka vuosi uudistaa vanhan perinteen pohjalta sorrettujen ja alistettujen puolesta ohjelmistonsa aina yhtä koskettavalla tavalla muistuttamalla siitä toivosta, joka meillä olisi, jos uskoisimme komilaisia laulajia: tämän päivän voitetut ovat huomispäivän voittajia. Siitä oli taas hyvä esimerkki nähty konsertti, joka oli merkittävä monellakin muullakin tapaa kuin vain nostalgisten muistojen herättäjänä. Sen katsominen muistutti mieleen siitä jatkuvasta voimmakkaampia vastaan, missä ote ei saisi herpaantua hetkeksikään, kuten on käynyt nyky-Suomessa valitettavasti viimeksi käydyissä eduskuntavaaleissa.

KOMin merkitys kulttuurissa on suuri eikä kokonaan kuopattu, kuten joskus on luultu. Sen oisotti nyt televisosta nähty dokumentti ja konserttitaltiointi. Miksi se oli sitten niin tärkeä? Ensinnäkin se yhdisti kauniilla tavalla toivon paremmasta huomiosta komilaiseen vilpittömään optimismiin ja elämäniloon. Oli nostalgista nähdä lavalla samaan aikaan kaikki komilaiset eri sukupolvet puhaltamassa yhteen hiileen, ja samalla huomata herkin silmin, että hyvän puolesta toiminen ja yhteistyöhön kannustaminen ei enää 2020-luvulla vaadi liian tiukkoja raameja ympärilleen toteutuakseen, kuten vielä 70-luvulla, jolloin oli usein tärkeämpää se, kenen joukoissa seisoit, kuin mitä ajattelit ja minkä puolesta itsesi arkielämässä olit valmis pistämään likoon.

Mutta varsinaisesti vasta välitauon jälkeen säveltäjä ja kapellimestari Markus Fagerrudin upeasti johtama ja sovittama intrumentaaliosuus Komin iskevimpien taistelulaulujen saattelemana pistää veret kunnolla liikkeelle myös katsojassa. Meno on mahtava ja katsoja voisi olla sillä samalla hetkellä valmis hyppäämään eturiviin heiluttamaan punalippua Chaplinin Nykyajan esimerkin tavoin, kuin vahingossa tai tarttumaan aseisiin katalaa porvaristoa vastaan teatterinjohtaja Maijalan yhdestäkin sinne päin vihjaavasta sanasta. Samalla ymmärtää, mikä on ollut aina KOMinkin voima  - se näkyy siinä innostuksessa minkä (hieman epätasainen) kuoro suustaan päästään ja ilmehtii laulaessaan svengaavia taistelulauluja.

Se on se tavallista kanssa ydistävä metsämenninkäinen nurinkurinen luonne sekä aito herraviha, oikea protesti, tyytymättömyys ja hyvä mieli, ettei ole yksin eri mieltä kapinoimassa, vaan takana on monia muitakin yhtä huonosti kohdeltua samanhenkistä muutoksen puolesta. Konsertissa tuli selväksi se voima ja laatu, mikä KOMIssa on aina ollut ja vieläkin. ja että yhteislaulut ovat nimeomaan vaikutuksiltaan yhteislauluina voimakkaita. KOMilla on ollut aina myös melodisimmat ja tarttuvimmat laulut, kiitos Kaj Chydeniuksen ja Eero Ojasen sekä iskevimmät tekstit, kiitos Bertold Brechtin, Jevgeni Jevtsusenkin ja Matti Rossin.

Fagerduddin sovitukset vanhoista klassikoista pistivät niihin hieman lisää potkua ja lisäsivät nautintoa samalla kun tajusi surukseen porukkaa katsellessa sen tosiasian, että juhlakonsertti taitaa olla viimeinen kaikkien komilaisten sukupolvien yhteinen. Mutta mikä erityistä KOMissa on se räjähtävvä ilo, minkä komilaiset luonnostaan päästävät itsestään irti koskettavissa yhteislauluissaan, ja aivan erityisesti Chydeniuksen pelottavan ajankohtaista laulua RIISTÄJÄN LAIT laulaessaan, mikä oli uskomattoman hienoa. Ihan tippa tuli linssiin siitä voimasta, joka heistä paistoi tätä laulua laulaessaan läpi (kun joskus Suomesta tulee punainen, tästä laulusta pitää tehdä PUNAISEN SUOMEN kansallislaulu ja Chydenius valita Sibelius-Akatemian poliittisen laulun ikiprofessoriksi malliksi muille maille ja Punaisen Suomen vientituotteeksi):

"Raha ei sikiä pankeissa, työmies! Se syntyy sinun työstäsi, työmies! Sinun ja eukkosi raadannasta porvari kiskoo miljoonansa. Ja minne ne miljoonat sijoitetaan, kas, sitä ei duunari tietää saa. Se on harvojen etuoikeus. Se on porvarivaltion salaisuus. Se on kultapossuporvareiden karsiva salaisuus. Ne luulevat sinua tyhmäksi, työmies! Ne syöttävät sinulle valheita, työmies! Kun porvarihallitus vakauttaa, sen työmies maksaa palkastaan. Ja kun voitto on valunut porvarin taskuun. Ja suhdanne äkkiä kääntyy laskuun. Hinnat nousevat taivaaseen kuin kirkkoherran rukouksen. Se on kapitalismin laki. Se on riistäjän rautainen laki. Se on suomalaisen kultapossukapitalismin laki. Ne pelkäävät sinun voimaasi, työmies! Ne tahtovat hajottaa rintamasi, työmies! On patukka-armeija valmiina sinun taistelutahtosi murskaamaan. Ja ne eivät epäröi lyödä ja ne eivät epäröi tappaa. Se on luokkapoliisin laki. Se on riistäjän rautainen laki. Se on suomalaisen kultapossukapitalistin lakiOlet suopon mustalla listalla, työmies! Olet porvariheroille vaarallinen, työmies! Kun luokkasi lähtee liikkeelle, niin riistäjä lentää perseelleen. Tai vieläkin kauemmaksi, Kanarian saarille asti. Ja jos et pidä varaasi. Se rosvoaa sinun rahasi, ne suuret suhdannevoitot. Sinun hielläsi tuotetut voitot. Sillä riisto on porvarin laki. Se on porvarivaltion laki. Se on suomalaisen kultapossukapitalistin lakiPidä silmäsi auki ja kuuntele, työmies! Älä luota porvarilehdistöön, työmies! Älä luota pappiin, poliisiin. Älä pääoman, renkien lupauksiin
Älä anna riistäjän päättää. Älä tarjoa varkaalle kättä. Sillä sinun on muutettava tämä maa ja maailma. Ja sinun on taisteltava oman luokkasi puolesta. Ja sinä vain sinä voit antaa suunnan ja tarkoituksen. Luokkasi taistelulle ja viedä se päätökseen
Se on sosialismin laki. Se on luokkataistelun laki. Se on luokkatietoisen työväen luokan yhteinen tahto ja laki!"

KOM on nimenomaan poliittisen runon kautta tehtävän vaikuttamisen mestari ja sillä on vahva paikak suomalaisten sydämissä juuri tämän takia väheksymättä lainkaan myös hieno komilaista teatterinäkemystä. Otavan ja KOM-teatterin yhteinen Poliittinen runo NYT! -kilpailu kiinnosti laajasti pöytälaatikkokirjailijoiden luvatussa maassa. Nykyrunossa on vieläkin svengiä 60-lukulaiseen poliittisen runon malliin, ja sen uusille edustajille on suuri kunnia päästä esille poliittisen runon vanhojen esiintyjäkonkareiden esittäminä. Runokilpailuun osallistui Otavan mukaan ennätyksellisesti yli 1000 runoa yli 400 eri nimimerkiltä. Runojen parhaimmisto on koottu antologiaan Luistelukentänhoitajan ongelmat ovat meidän kaikkien ongelmia (OTAVA 2022).

Voittajarunoksi selviytyi Niina Hakalahden taidokkaan runon "Oliivi", missä suru ja kaipuu ovat käsin kosketeltavia, mutta päällimmäiseksi jää toivo. Toiseksi pääsi Mikko Rädyn "Urheilusankari", jossa aikamme kristushahmo kokee karun lopun, kun tyytymätön kansa ei löydä protestilleen kanavaa. Kolmanneksi ylsi Oona Lomanin "Hapsutukka", joka antaa raakarealistisen kuvan suomalaisesta syrjäytymisestä: "Poliittisen laulun perinteelle kumartavan runon minä katsoo solidaarisuudella ja lämmöllä niitä, joista mieluummin katsotaan ohi." Runot luettiin ikään kuin uuden KOMin ohjelmajulistukseksi esityksessä ja hyvin ne tuntuivat istuvan komilaisen arjen estetiikan linjaan – niin menneeseen hieman poliittisempaan, kuin nykyiseen ja hieman arkisempaankin.

Nykyrunouden merkitys on ollut KOM-teatterille aina sen esittämissä lauluissa jo ensimmäisestä levystään, Porvari nukkuu huonosti, lähtien keskeisessä roolissa. KOMin käsissä se on saanut oman taianomaisen kosketuksen. Maailman nykyrunouden parhaimmisto on painunut kollektiiviseen tajuntaamme – ei väliä onko porvari vai sosialisti, lauluja hoilataan niin karaokeissa kuin vappuna ja joskus muissakin juhlissa – ja osaamme melkein kaikki ulkoa veisata niitä hartaudella kuin virsiä dnasta revittynä. Esityksessä luetut palkitut uuden sukupolven poliittiset runot vahvistavat sen, mitä näyttelijä Eero Milonoff sanoi aikaisemmin tulleessa KOM-dokumentissa. KOM laulaa sorrettujen lauluja ja antaa äänensä niille, joiden ääni ei vielä tänään kuulu.

Tänään se ei enää ole sama kuin viisikymmentä vuotta sitten, jolloin ahdingossa olivat mm. paperityöläiset (laulu paperityöläisestä nimeltään Esko Kulonen), joilla nykyjään pyyhkii aika mukavasti, kiitos voimakkaan ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston talonjakotaistelun. Tänään syrjittyjä ja voimattomia, joita pitää auttaa ja joille pitää antaa ääni, ovat erityisesti keskuudessamme ilman oikeuksia ja terveydenhuoltoa elävät paperittomat ulkomaalaiset. Komin juhlakonsertissa tuli todistetuksi, että poliittinen runo voi onnekseen hyvin! Se on tänään tärkeä tieto, kun onneton ja kärsivä maamme on saamassa Sipilän hallitustakin kovemmin leikkaavan oikeistohallituksen, jossa äärioikeistolla on (liian) vahva rooli.

Juuri silloin tarvitaan sitä samaa iskevää ja mieliin (propagandan tavoin) vaikuttavaa poliittista runoutta, joka lauluissa ja teksteissä jaksoi ylläpitää (sata vuotta sitten lähes yhtä vaikeissa olosuhteissa koko 1920-luvun) toivonsa paremmasta heittäneiden punaisten tulevaisuudenuskoa yllä. Juuri sitä samaa, minkä tärkeydestä KOM-teatteri on töissään koko olemassaolonsa ajan meitä yrittänyt muistuttaa, ja minkä perinnettä se vieläkin kantaa ylpeästi osaavassa punaisessa sydämessään, kuten juhlakonsertista hienolla tavalla ilmeni. Kiitos KOM ja PUNAISTA VAPPUA koko pienen vasemmalla olevan sydämeni puolesta! Vapun sanoma oli tässä konsertissa: taistelkaa, olkaa lujia, uskokaa itsenne ja yhteisvoimaan sekä pankaa hanttiin, sillä isäsi viholliset ovat sinunkin vihollisiasi ja kauan kestää ennen kuin maa kelpaa (on siis valmis...)!

Ongelma on vain se, ettei laulujen vasemmistolaisuus ole löytänyt pysyvää kotia Suomesta. Vasemmistolaisesti ajattelevan ja toimivan ihmisen on melkein mahdotonta äänestää nykyvasemmistoa, minkä protesti ja vastavoima poliittisina eväinä ovat jääneet juoksuhautoihin jonnekin 50-luvulle; vasemmistoliiton ovat vallanneet tiukkapipoiset lesbot ja ääri sitä ja tätä ja milloin mitä-feministit, demarit taas horjuvat vaaleanpunaisen pikkunäppärän sekä mitättömän kompromissivasemmistolaisuuden välillä. SDP:stä ei ikinä tiedä mihin suntaan se kallistuu. Äänestäjät luulivat äänestäneensä Marinia ja hänen bilevasemmistosuuntaustaan, ja saavatkin kylmää vettä niskaansa, kun oikeistolaisena tunnettu ay-jyrä Lindtman astuu vetämään puoluetta ja selittelemään sitä (eli valehtelemaan), miksi tekee kuin tekee.