Ikävä totuus Ikeasta
Teksti Harald Olausen
"Ikea, yksi maailman tunnetuimmista sisustusbrändeistä väittää toimivansa vastuullisesti, luonnonvaroja säästäen ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen. Tuotantoketjun tarkka tutkiminen paljastaa kuitenkin aivan muuta: materiaalia hankitaan ympäri maailman kyseenalaisin keinoin ja uhattuna ovat myös Euroopan vanhat metsät. Ikean toimet eivät hidasta ilmastonmuutosta vaan pikemminkin päinvastoin. (Ikea, the tree hunter, Ranska, 2024)" Yle Areena.
Ikea ei ole niin puhdas pulmunen kuin se yrittää suurelle yleisölle esittää. Siitä olemme saaneet vihiä ja aikaisemmin. Ikea on vaikuttanut isolta jättiläiseltä, jonka taakse kätkeytyy vielä isompi salaisuus. Olemme tottuneet lukemaan Ikean mainoksista Ikean korkeasta ympäristöprofiilista, mikä onkin täyttä puppua. Ikea on viherpesun ammattilainen. Mielikuvatehtailu ei vastaa todellisuutta Ikeassa, joka on maailmaan suurin puunkuluttaja. Ikean menestystarina perustuu halpoihin raaka-aineisiin.
Ranskalaisohjelma keskittyy kertomaan Ikean sisällään piilottelemaa tarinaa rikollisesti hankituista puista, valtaavista avohakkuista ja niiden aiheuttamista laajoista ympäristötuhoista sekä luonnon eroosiosta. Ikea väittää toimivansa puunhankinnassaan vastuullisesti, mutta ei suostu päästämään ranskalaistoimittajia asiaa tutkimaan. Dokumentissa paljastetaan Ikean hankkivan Romanista, jossa puubisnes on rikollisten käsissä, itselleen puuta keinoja kaihtamatta. Ikea siis huijaa kuluttajaa uskomaan yhtiön toimillaan hidastavan ilmastomuutosta, vaikka tekeekin kulisseissa päinvastoin isoja voittoja tahkoten.
Monikansallinen
Ikea on rikas yritys, jolla on voimaa ja resursseja vaikka muille jakaa, ja
yhtiön voitot ovat olleet tähtitieteellisiä. Miten on mahdollista, ettei Ikeaa
ole aiemmin tutkittu tästä näkökulmasta? Siksi että toimittajat ovat ostaneet menestystarinan
inhimillisestä näkökulmasta kehuen ja kiittäen Ikean perustajaansa, Ivar
Kampradia, ja unohtaneet ihailussaan kriittisen tarkastelun kaksi tärkeää
kysymystä; mistä voitot ovat peräisin, mistä raaka-aine tulee? Suomessa kiersi ennen sellainen vitsi, että presidentin vientipalkinnon saajat löytyivät muutaman vuoden päästä maan etsityimpien talousrikollisten sarjasta.
Entä onko EU tehnyt asialle mitään? Onko esimerkiksi kovasti itseään viherpessyt entinen EU-meppi Sirpa Pietikäinen (kiitos kun ette äänestäneet häntä EU-vaaleissa; digiVallilassa ollutta kahta kehotusjuttua kävi kahden viikon aikana lukemassa 10.340 henkilöä, ja ehkä jutulla oli jotain merkitystä siihen että ympäristöhuijari Pietikäinen tipahti), tämä kokoomuksen vihermannekiini, tehnyt asialle mitään? Ei tietenkään, sillä kyseessä olisi ollut yksityisen pääoman touhuihin puuttuminen, ja se on tabu kokoomuslaisille, olkootkin että suojelee kissoja ja koppakuoriaisia, ja juo aitoa punaista maitoa marttakerhossa.
Ei pidä unohtaa, että kokoomuslainen Sirpa Pietikäinen on "yritysmyönteinen ympäristöpoliitikko", joka on tehnyt "paljon yritysyhteistyötä, erityisesti finanssialan kanssa". Käytännössä se tarkoittaa ihan muuta kuin, miltä Pietikäinen haluaisi sen näyttävän suuren yleisön silmissä. Näennäistemput, kokoustelu, seminaarit ja puheet kun eivät ole sama asia, kuin itse teot. Pietikäisen temput ovat ympäristöasioissa olleet vanhan kansan suulla sanottuna: paljon porua, vähän villoja! Eli kokoomukselle tyypillistä viherpesua Ikean malliin.
https://www.digivallila.com/l/me-ollaan-kusessa-eli-ala-aanesta-sirpa-pietikaista-osa-ii/
Luonnonsuojelussa tilanne on jo nyt kestämättömällä pohjalla. Luontoa on jo tuhoutunut liikaa. Suuryritykset ovat luonnon ja hitaan ilmastomuutoksen pahin vihollinen. Työn ja pääoman ikiaikainen ristiriita ei ole hävinnyt mihinkään, vaan päinvastoin voimistunut kulisseissa. Yritykset tahkoavat Ikean tavoin hurjia voittoa ja tyynnyttelevät kuluttajia valheellisia viherpesukampanjoillaan (jokaisella suuryrityksellä, myös kotimaisilla Nesteellä, on palkattu isolla rahalla vastuullisen kehityksen johtaja valmiina selittämään yhtiön kannalta parhain päin asiat heti kun ongelmia ilmenee ja ikävä totuus alkaa paljastua).
Tässä on myös yksi syy, miksi Li Anderssonia ja vasemmistoliittoa äänestettiin EU-vaaleissa tai miksi heihin luotetaan ja on asetettu toivo. Vihreät ovat osoittautuneet presidenttiehdokkaansa Pekka Haaviston tavoin puolueeksi, jolla ei ole lainkaan punaista sydämessään. Nyt vain on niin etteivät pelkät hyvät aikeet ja puheet enää riitä pelastamaan meitä ilmastokatastrofilta. On pakko tehdä vallankumous, puuttua kovalla kädellä suuryhtiöiden toimintaan ja yksityisomistukseen: maapallo on yhteinen. Siksi myös keskustelu maapallon raaka-aineiden, puhtaan veden ja ilman omistamisesta pitää käydä kokonaan uudelleen.
Kun ohjelman on katsonut, hävettää hirveästi suomalaisen tutkivan journalismin tila. En muista yhtään yhtä iskevää ja hyvin tehtyä vastaavaa ohjelmaa suomalaisten tekemänä. Tutkiva journalismi elää maassamme hiljaiselon aikaa, vaikka muuta annetaan ymmärtää. Esimerkiksi lapsellista ja pikkuasioiden kimpussa hääräävää Motia ei enää jaksa katsoa. Ihan kuin Ylekin valkopesisi ongelmia ja yrittää siirtää huomion ikävistä yhteiskunnallisista ongelmista muualle. Kuka Suomessa enää uskaltaa puhua suomalaisten metsäjättien ympäristörikoksista? Ei kukaan. Suut on supussa. Yle onkin kuin Ikea, sillä on valtava määrä toimittajia puuhaamassa jotain kivaa ja näennäistä, mutta mitään tämän ranskalaisdokumentin tasoista ei lähimaillakaan. Sääli!
https://disclose.ngo/en/investigations/ikea-the-tree-hunter