Ilmastokatastrofin kenraaliharjoitus

24.06.2020

Teksti:

Harald Olausen


Coronaviruksen edetessä on hyvä kysyä, mikä on asiaan liittyen varmistettu, todennettu ja jotain muuta kuin monesta epävarmasta lähteestä muodostuva juorumainen yleinen mielipide? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia tänään kun olemme kuulleet vaihtoehtolääkäri Antti Heikkilän "vaihtoehtoisia faktoja" sisältäneestä kirjoituksesta sekä viime viikolla venäläisten trollien tehtailemista valeuutisista. Uutisoinnissa jakolinja näyttää kulkevan samaa linjaa kuin totuus vastaan luulot-linjalla kautta maailmanhistorian. Jo historiallinen Parmenides oli asettanut vastakkain totuuden (aletheia) ja ihmisten mielipiteen (doksa). Kuilu näiden kahden asian välillä oli hänestä ylitsepääsemätön.


Myös aikoinaan filosofi Bertrand Russell kysyi itseltään mikä oli "tiedon" ja luulon" välinen ero? Hänen mukaansa henkilöllä, jolla on tietoa, on tietoa jostakin, toisin sanoen jostakin olemassa olevasta, sillä se, mikä ei ole olemassa, ei ole mitään. Tämä todistelu toi hänelle mieleen juuri saman historiallisen Parmenideen, joka osasi erottaa totuuden yleisestä mielipiteestä juuri siksi, että totuus oli varmistettu, todennettu ja jotain muuta kuin monesta epävarmasta lähteestä muodostuva juorumainen yleinen mielipide.


On siis syytä kiinnittää tässä tapauksessa tarkka huomiota sanojen "totuus-mielipide" eroihin, sillä niistä muodostuvat tarinat ovat jähmettyneet satumaailmaan vailla todellisuuden pohjakosketusta ikään kuin itsestään irrotetuksi lentävän hollantilaisen aavelaivan tapaan, jonka näkeminen tuo epäonnea sen nähneille. Laivan kapteeni oli alun perin tavallinen kuolevainen, joka oli kirottu purjehtimaan iäti. Kriisin jälkeen puhkeavassa myrskyssä tuo purjehdus käydään totuuden ja mielipiteen välillä ja siitä syntyvä sota saattaa muuttaa maailmaa pysyvästi suuntaan, johon kukaan ei olisi ennen kriisiä uskonut tai halunnut sen muuttuvan.


Ennen kuin myrsky puhkeaa, olisi hyvä yrittää selventää mikä on todennettuihin asioihin perustuva totus ja mikä taas asioita kokeneiden ihmisten mielipide ja mitä eroa niillä on. On vaikea ennustaa onnistuuko se, mutta silloin kannattaisi ottaa avuksi vanha kunnon "doktor universalis"-käsite, sillä jokaiselle ajalle olisi tarpeen Egon Friedellin mukaan "doktor universalis" henki, joka on samalla kertaa kyllin rikas ja keskittynyt kuvastamaan sen itsetajuntaa: tämän ovat näköpiiriltään ja syvyydeltään hyvin erilaisina, mutta kukin oman aikansa suhteen yhtä täydellisesti toteuttaneet mm. Aristoteles, Tuomas Akvinolainen, Cusanus, Cacon, Liebnitz, Voltaire ja Nietzsche muutamia mainitakseni sekä Hegel siksi, että Hegelin rationalismin mukaan käsitteet eivät ainoastaan vastaa esineiden olemusta, vaan ne ovat esineiden olemus; se mikä on todellista on järjellistä, ja mikä järjellistä, on todellista.


On myös heti aluksi hyvä palata "totuus-mielipide"-punninnassa vanhaan kunnon Platoniin, joka tuo pohjan sille, miksi meidän pitää Valittujen Palojen (Readers´s Digest) erään sarjan mukaan kunnioittaa "punnittua puhetta", mikä tarkoittaa tarkoin harkittua filosofista pohdiskelua asioiden totuudellisesta luonteesta, mikä ei ole ostettavissa tai muuttumaton, se joko on tai ei ole, sillä Platonille "oleminen" (on, ousia) olennaisessa tai absoluuttisessa mielessä edusti lopullista totuutta. Vastakohta kreikkalaiselle totuudelle oli "pseudos" eli erehdys (nämä ovat vanhaa kreikkaa; esim pathos tarkoitti surua eikä sitä mitä "säälittävänä" sen nykyisin ymmärrämme ja käytämme väärin). Platon käyttää paljon totuus/erehdys-käsitteitä mutta tietoteoriassaan hän asettaa mieluummin vastakkain "epistemen" eli filosofisen tiedon doksan eli luulon, mielipiteen tai käsityksen Holger Thesleffin mukaan:


"Platon tarkoittaa, että on olemassa jotakin, jota voidaan kutsua todeksi käsitykseksi, "doksa alethes" (tai doksa orthe, oikea käsitys) ja joka lähenee todellista tietoa (ks. erit. Menon ja Theaitetos). Oikea filosofia suuntautuu todelliseen tietoon ylemmällä tasolla, kun taas mielipiteet kuvaavat hänen mallissaan luulemista alemmalla tasolla. Karmideessa pohditaan tiedon yhteyttä harkintakykyyn."


Miksi sitten on niin tärkeää erottaa totuus mielipiteestä ja antaa Platonin puhua? Ehkä siksi että coronaviruksen jälkipuinneissa saattaa mopo karata käsistä ennen kuin keskustelu on edes kunnolla alkanut. Cornelius Castoriadis kritisoi vanhojen eettisten teorioiden uudelleen lämmittelyä, niin Habermasin kommunikaatioetiikkaa, McIntyren uusaristotelismia kuin Rawlsin kvasikantilaista oikeudenmukaisuusteoriaa, jotka hän kaiketi koki etiikan irrottautumiseksi politiikasta. Castoriadis väitti kreikkalaisten luoneen totuuden ajattelun loputtomana liikkeenä, joka panee rajansa jatkuvasti koetukselle ja kääntyy tarkastelemaan itseään. Hänen mukaansa juuri tämä radikaalisuus eli tietoisuus siitä, että yksilö on sen yhteiskunnan tuote, jossa hän elää. Aristoteles torjui sielun ja kaupunkivaltion samastamisen Castoriadiksen mukaan:


"Vaikka hänen mielestään hyveistä korkein, eli oikeudenmukaisuus (Nikomakhoksen etiikka, V kirja), onkin olemukseltaan poliittinen, ja vaikka suurin osa hänen tarkastelemistaan hyveistä liittyykin yksilön ja toisten välisiin suhteisiin, eivät yksilöllinen ja kollektiivinen ole sen enempää samoja kuin analogisiakaan."


Castoriadis muistutti kuitenkin eräästä tärkeästä asiasta, että politiikan ja filosofian luominen Kreikassa oli ensimmäinen kerta kun kollektiivisen ja yksilöllisen autonomian projekti nousi esiin historiassa:


"Jos haluamme olla vapaita, meidän on tehtävä oma "nomoksemme". Jos haluamme olla vapaita, kenenkään ei pidä voida sanoa meille, mitä meidän täytyy ajatella."


Juuri tästä ajatuksenvapaudesta tässäkin on kysymys - tai sen puuttumisesta "historian vaatimuksissa alemmille ja kiusatuille luokille, joita he ovat pitäneet hyödyllisinä työvoima- ja sotilasresursseina - ei muuta - historian kaapuun puetussa alistumis -ja nöyryyttämispelissään, mutta nyt kyseessä on kenraaliharjoitus ilmastonmuutoksesta ennen, jolloin yhteiskunnat kirjaimellisesti ovat yhden askeleen päässä tuhosta eikä mielipiteillä ole, tai ei enää pitäisi olla samaa harhaanjohtavaa merkitystä tutkitun tiedon edessä kuin ennen kriisiä.


Nyt enää vain tarkka tieto on valtaa elämmehän poikkeustilan keskellä vai onko? Poikkeustilat antavat kansakuntien johtajille mahdollisuuden testata millaisin keinoin he voivat johtaa maitaan jos katastrofista tulee pysyvä. Silloin he hallitsevat tiedolla. Russellille se oli pettämätön, koska sen oli hänen mielestään loogisesti mahdotonta erehtyä päinvastoin kuin luulo. Kuinka se oli mahdollista?, hän kysyi ja vastasi, ettei luulo voi kohdistua sellaiseen, mikä ei ole, sillä se oli mahdotonta, ei myöskään siihen, mikä on, sillä siinä tapauksessa se olisi tietoa. Luulon täytyy siis kohdistua siihen, mikä on eikä ole samalla kertaa:


"Mutta kuinka tämä on mahdollista? Vastaus kuuluu, että yksityisissä oloissa on aina vastakkaisia ominaisuuksia; se, mikä on kaunista, on myös, joiltakin puoliltaan, rumaa, mikä on oikeata, on jossain suhteissa väärää ja niin edespäin. Platon väittää, että kaikilla yksityisillä aistittavilla olioilla on tämä ristiriitainen luonne; ne ovat siis olemisen ja ei-olemisen keskivälillä ja soveltuvat luulon, mutta eivät tiedon kohteiksi. Mutta niiden, jotka näkevät ehdottoman ja ikuisen ja muuttumattoman, voi sanoa tietävän eikä vain luulevan"


Platonin käsitys totuudesta vastaan luulo ja Russellin kritiikki ovat lähtökohtia yrityksessä ymmärtää miksi tieto vastaan mielipiteet unohtuvat aina kaikissa kerrotuissa tarinoissa nimenomaan silloin, kun kertojina ovat historiasta olemiselleen ja teoilleen oikeutusta hakevien vahvempien ja hallitsijoiden näkökulmasta samaan aikaan kun olemme ymmärtäneet Freudin väittämän kulttuuristamme niin ahdistavana ettei se salli meille onnellisuutta oikeaksi ihmisten pelätessä omaa mieltään kuin vankilaa, jossa he eivät edes tiedä istuvansa elinkautista.


Mutta mitä seuraavaksi coronaviruksen runtelemassa mediailmapiirissä uutisoidaan vai odotammeko ensin kriisin oletetun huipun kohtaamista muutaman viikon päästä ja alamme vasta sitten raapimaan toisiltamme silmiä päästä kysymyksellä: mikä meni pieleen ja kuka siihen on syyllinen? Ehkä nyt olisi enemmän kuin koskaan aikaisemmin houkutusta vallanpitäjien julistaa poikkeustila myös siitä mitä ja miten saa mistäkin sanoa siitä huolimatta, että se loukkaa sanavapautta. Vai loukkaako se? Ei kun kyseessä on tutkittu tieto vastaan mielipide, eikä ainakaan jos lukee lukee tarkkaan mitä sanoi poliittisen historian professori L.A. Puntila vuonna 1961 asiasta kaukoviisaasti ihan kuin ennakoiden länsimaisen maailman jakaantuvaan aikaan ennen coronavirusta ja sen jälkeiseen poikkeustilojen poikkeustiloihin:


"Julkisuus on demokratian terävämpiä aseita, emmekä saa antaa sen missään vaiheessa eikä minkään syyn vuoksi tylsistyä. Sananvapaus meillä on; oikeus pitävien tietojen mahdollisimman nopeaan saantiin on varmistettava. Niiden oikealla käyttämisellä on lujitettava demokratiaa ja siinä vaikuttavien ryhmien keskinäistä luottamusta ja yhteistyötä."