Ison tuhon lumon harha

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Pyöristän esitykseni näin lopuksi ison tuhon pohdinnalla. Edellähän annoin ohjeita yhden ihmisen tuhoamiselle, siis itsesi ja vihollisesi, joka ei vielä ole paljon. Tavaksi on tullut valtionorganisaatioiden ja niiden johtajien toimesta tuhota suuria joukkoja, kaupunkeja, valtakuntia, kansoja ja kansanjoukkoja. Kommunistit haaveilivat aikoinaan kaikkien kapitalistien dekapitoinnista, siis vallankumouksesta, jossa riistäjät tapetaan isossa juhlassa ihan kaikki, viimeiseen ihmiseen. Ei tässä mitään uutta ole, niin on usein tehty kun vihollinen on saatu lannistettua. Rooma hävitti Karthagon ja niin edelleen. Ninive katosi kokonaan kerralla, eikä sitä rakennettu koskaan uudelleen. Saksalaiset yrittivät totaalista ratkaisua juutalaisongelmaan. Ennen aikaan tappaminen ei ollut ainut vaihtoehto, koska orjuuttaminen ja orjien kauppaaminen oli taloudellisesti niin edullista. Yritystä on riittänyt, sitä ei pysty kieltämään.

Ongelmana on, että ihmisiä on maapallolla niin hirveitä määriä, seitsemän miljardia, tai jotakin siihen suuntaan - luku on todella suuri. Massamurhat ja -surmat eivät koskaan toteudu totaalisesti. Jos Saksan armeijan, Wehrmachtin tappiot olivat 30 % kaikista sotilasta, joita oli 13,5 miljoonaa miestä, siis yhteensä 4,2 miljoonaa kuollutta. Se on suuri luku, mutta kun ottaa huomioon koko kansakunnan suuruuden, noin 60 miljoonaan ihmistä, tappiot eivät ole katastrofaaliset ja siten korvattavissa syntymiä lisäämällä, joka yleensä tapahtuu sodan jälkeen noin niin kuin luonnostaan. Ei kokonaista kansaa noin vain tapeta, ei Saksakaan onnistunut murhaamaan läheskään kaikki juutalaisia, vaikka yritys olikin ankara. Historian ironiaa on juutalaisvaltion nykyinen kukoistus ja epäämätön menestys sekä esimerkiksi USA:n juutalaisten asema kulttuurin kentässä. USA:ssa intiaanien joukkosurma nähtiin hyvin toivottavaksi, mutta siellä intiaanit edelleen olevat ja elävät - hyvin vai huonosti, se on sitten eri asia.

Totean totaalisurman, globaalisen nagasaki-tuhon jäävän haaveeksi kaikkein pirullisimmiltakin sotilasjohtajilta ja poliitikoilta, noista helvetin sanansaattajilta. Mitähän Harry S. Truman teki pudotettuaan pari atomipommia Japanin siviilien niskaan, varmaan kertoi jonkun kivan vitsin aivan noin tunnelman vuoksi ja tilasi sitten teetä sitruunaviipaleen kera, ja vehnäpullaa tietysti. Japanilaiset raivasivat romut pois, rakensivat uudet kaupungit ja ryhtyivät siittämään uutta väkeä, ei sen kummempaa.

Kannattaa myös muistaa ensimmäinen oikea etninen puhdistus ja kansanmurha, johon juutalaiset saivat luvan ja apua Herralta. Luvatussa maassa oli jo väkeä - hankala juttu - joten heidät piti tappaa ihmiset. Näin se meni Jerikossa ja muualla aivan samalla tavalla, kerta toisensa jälkeen:

Kansa kohotti sotahuudon, kun papit puhalsivat torviinsa. Heti torvien äänen kuultuaan kansa kohotti sotahuudon. Silloin Jerikon muurit sortuivat, ja joukot hyökkäsivät kaupunkiin, joka mies siitä paikasta missä seisoi. Näin israelilaiset valtasivat kaupungin. He olivat julistaneet Herralle kuuluvaksi uhriksi kaiken, mitä kaupungissa oli, ja niin he surmasivat miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, härät, lampaat, vuohet ja aasit. (Joosua 6, Kanaanin maan valloitus).

Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa älkääkä osoittako niille armoa. (5. Moos. 7:1-22)

Suomen kieli tekee mukavan eron kahden eri asian välille: tuhottiin kansaa ja tuhottiin kansa, siis koko kansa. Herra kyllä halusi koko kansan uhriksi itselleen. Kaikki tapettiin ja julistettiin uhriksi Herralle, joka oli Herralle mieleen, siis myös hyötyeläimet; olipa Herra ahne, kun ei vähempään tyytynyt. No, uhrieläimet varmaan syötiin rituaalin jälkeen. Ihmiset, mihin ne ruumiit pantiin?

Raakaa oli meno siihen aikaan, kun Herran perässä mentiin. Minusta on aina ollut outoa, että Raamattu siunaa etnisen puhdistuksen ja valloitussodan, ja uskovaiset perässä. Kuka on viaton, se heittäköön ensimmäisen kiven, sanoi Jesse ja vannoi miekkaan tarttuvan hukkuvan miekkaan. Jossakin tässä on ristiriita, mutta missä? Jos kuulut kirkkoon, kysy papilta, hänet on koulutettu vastaamaan kysymyksiisi. - Jos lukija haluaa oikein nauraa, suosittelen netissä ApoWikin artikkelia "Kanaanilaisten kansanmurha", jossa yritetään valheellisen kömpelösti oikeuttaa tämä kansanmurha - ei tiedä itkeä vain nauraa kun lukee. Harvoin saa lukea mitään yhtä typerää soopaa, suosittelen kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Miksi Vanha testamentti ylipäänsä on kristittyjen pyhä kirja, kysyn vain? Vaikka onhan se elämyksellinen kirja, veri roiskuu ja päät putoavat, esinahoista puhumattakaan. Kyllä siitä hyvät kiksit saa, vaikka en oikein jaksa uskoa, että kirkkomme kovin näitä fiiliksiä haluaa korostaa. Mutta kyllä Hesekiel 23 on vertaansa vailla rivoudessaan - vaikea tulkita sen tarkoitusta, siis kertomusta Oholibasta ja Oholasta. Tässäkin on tarjolla verrattomia elämyksiä, oikein aikuisviihdettä pyhäpäivän ratoksi. Oi miksi en ole pappi, saisi näitä asioita vatvoa enemmänkin. - Uskonnot ovat kovaa kamaa, filosofia vain varjo siitä. Ja kyllä koulun uskontotunneillakin pitäisi tutkia Raamattua vähemmän valikoivasti kuin nykyisin tapahtuu, esimerkiksi Hesekielin tuntemus saattaisi auttaa monia uskonnon kysymysten kanssa painivia nuoria.

Jos olet tyyppiä, joka hurmaantuu totaalisen tuhon ajatuksesta, kuten kristityt, edellä oleva pohdinta varmasti viilentää tunteitasi: joukkotuho on epäkäytännöllinen vaihtoehto, vaikka niin moni johtaja on vakuuttunut periaatteesta "Minun jälkeeni vedenpaisumus." No, vesi laskee aikanaan, joten pettymys on melkoinen.

Ei pidä lannistua! Nagasaki-tuho ei ole ainoa mahdollinen tuho eikä totaalista tuhoa kannata yrittää: kaikkia ei saa hengiltä kerralla. On tietysti muutamia maita, joilla on atomiaseita sen verran että aikaan saadaan ydintalvi ja kaiken elollisen tuhoutuminen maailmassa, siis globaali totaalinen nagasaki-tuho. Näin ovat tiedemiehet laskeneet ja suunnitelleet pommin sitä mukaa. Kolme hurraata fyysikoille!!! Muutama presidentti tuolla kuljeskelee sellaisen punaisen napin kanssa, että sillä saa aikaan maailmanlopun. Tämä on lupaava ajatus ja aivan toteutettavissa.

Ongelmansa siinäkin on: menee samalla aivan kaikki, kuolee omat ja viholliset, joka on sentään liikaa se. Apuharvennuksista tässä oli edellä puhe eikä suinkaan koko maailman lyttäämisestä. Joku kohtuu pitää haaveissakin olla. Ydinaseessa on se hyvä puoli, että se todella toimii ja on jo toiminut esteenä suursodille. Nyt on vain terrorismia ja suurvaltojen suosimia pienten ryhmien kahinoita, siis muut tappelevat ja suurvallat kehuvat niitä. Hienoa, että oma poikamme saavat myös olla mukana ulkomailla tuhoja tuottamassa ja niistä oppia saamassa, tai ainakin he saavat katsella kun pommit paukkuvat. Se on hauskaa ja hyödyllistä.

***

Osatuhot ovat aina tuotettavissa. Kun Mannerheim lähettää joukot hyökkäykseen, hän tapattaa välineellisistä syistä tietyn määrän omia joukkojaan ja toivoo vihollisen murtuvan hyökkäyksen tuottamassa paineessa - sitä kutsutaan menestykseksi. M sietää omat tappiot tiettyyn rajaan asti ja toivoo vihollisen täystuhoa. Loppujen lopuksi, ajan kuluessa, omia tapetaan aika lailla, mutta vihollisia vielä enemmän, toivottavasti, jolloin tulos on hyvä.

Tällaiseen ihmisten tuhoamiseen liittyy ongelma, se kun ei tuo iloa oikein kenellekään, onhan se vain välineellistä. Siis vähän niin kuin murhaisi tuntemattoman tyypin vain saadakseen hänen lompakkonsa. Missä on silloin tuhon ilo, se joka karakterisoi niin kauniista vihollisen tuhoamista ja työn tuloksia. Ja on turha väittää, etteikö itsensä tuhoamiseen liittyisi monenlaisia ilon, riemun ja tyydytyksen tunteita. Päästä eroon itsestään, siinä monen ihmisen hartaasti vaalima toive.

Tuottiko se muka iloa jollekin, että japanilaiset teloittivat miekalla vangittuja australialaisia upseereita. Japanilaisten mielestä antautuminen oli niin häpeällistä, ettei sitä saattanut, ja siksi he vapauttivat aussit tuosta häpeästä. Ei ollut kivaa kenelläkään, ja siksi moinen toiminta oli älytöntä. Aussit eivät ole sitä antaneet koskaan anteeksi, en minäkään antaisi.

Tässä sopii mainita Markiisi de Saden, jumalaisen markiisin, teoksissa ja tosielämän toimissa näkyvä periaate: "Älä tuhoa, ettei siitä ole sinulle jotakin kouriintuntuvaa, henkilökohtaista iloa." Näin hän ajatteli, koska pahuuksia ei kannata tehdä vain tekemisen vuoksi. Esimerkkinä ovat lain edellyttämät rangaistukset, joihin noina aikoina liitettiin kidutus: tuskaton kuolema ei ollut paljon mikään rangaistus. Sade oli suuren vallankumouksen aikana tuomarina, mutta ei lähettänyt anoppiaan giljotiiniin, vaikka olisi hyvin voinut tehdä niin. Anoppi muutti linnaansa Normandiaan ja eleli siellä turvassa. Anoppi vihasi Markiisia, mutta ei lain määräämä kuolemantuomio ollut sellainen ilo, jota Sade arvosti. Hän haaveili itse tekemisestä, ei jonkun epäpersoonallisen pykälän mukaan toimimisesta. Laki teettää kamalia asioita, mutta ei niistä moni nauti. Saden rikos on aina yksilöllisen mielihyvän lähde.

Näin olemme kaartaneet takaisin tämän kirjan lukuihin I ja II ja todenneet, että on aivan turha ryhtyä toimeen ja nähdä vaivaa, jollei siitä saa itselle iloa ja aitoa tyydytystä. Tässä pieni on kaunista: pieni tuho on pienen ihmisen ilo, iso tuho on vain teollisuutta vailla iloa ja tyydytystä, laki kaikessa julmuudessaan on pahin kaikista. Pieni merkitsee tässä kahta eri asiaa: pienen skaalan tuhot ovat isoja hauskempia, siis tuhotaan vain minimimittakaavassa. Lisäksi tuho ei tietenkään merkitse kidutusta ja kuolemaa, se on aivan liian vanhanaikaista, barbaarista, groteskia, ylimitoitettua, hyperbolista ja muuta turhaa. Pieni merkitsee tässä merkityksessä hienovaraista, raffinoitua ja jopa eleganttia toimintaa, kun ymmärtää tuhon merkityksen oikein. Suuret tuhot vaativat karkeiden menetelmien käyttöä ja ovat siksi taipuvaisia painottamaan kuolemaa, tuota tuhoista yksinkertaisinta ja alkeellisinta. Siihen ei pidä sekaantua.

Päätän siis seuraavaan yhteenvetoon: tuhon vaikuttimena tulee olla oma ilo ja riemu, nimittäin kun onnistuu tuhoamaan toisen ja vastaava syvä tyydytyksen tunne, kun tuhoaa itsensä tai ainakin itseään. Ison skaalan tuhossa tämä ei toteudu, siksi pieni on kaunista. Siksi tämä kirjakin on pieni ja sen kappaleet lyhyitä.

§§§