Israel on pysäytettävä mahdollisimman pian

Teksti Harald Olausen

"17-vuotias palestiinalainen Tass Saada karkasi kotoaan tullakseen PLOn sala-ampujaksi. Hän työskenteli Yasser Arafatin riveissä Israelin vastaisissa iskuissa. Myöhemmin aikuisempana hän muutti Amerikkaan, perusti perheen ja kääntyi kristityksi. Lopulta Saada päätti - henkensä vaarantaen - palata kotiin kertomaan uskostaan perheelleen ja entiselle johtajalleen. Taistelin Arafatin joukoissa on kertomus rakkauden voittamasta vihasta."

-Tass Saada (Kristillinen kustannusliike Perussanoma Oy 2018).

Otin tämän jutun alkuun lainauksen kristillisen kustantamon julkaisemasta höpöhöpöstä siksi, että kristityillä, ja aivan erityisesti erilaisilla ns. hörhösuuntauksilla (babtistit, vapaakirkkolaiset, helluntailaiset, evankeliset jne…), kristilliseen elämään kuuluu oleellisesti Israelin glorifionti. Ja aina kun maailmassa perustellaan pahaa hyvällä, kyseessä ovat alan ammattilaiset, kristityt.

Kummalliseksi sen tekee se, että siinä ei ulkopuolisen silmissä tunnu olevan järjen hippuakaan. Mutta kun Raamatussa ilmoitetaan juutalaiset Jumalan omaksi kansaksi, se tuntuu velvoittavan näitä uskovaisia uskomaan kaikki paha hyväksi, mitä maalliset juutalaiset ja äärioikeistolaiset israelilaiset heille syöttävät (ja nauravat selän takana heidän hyväuskoisuuttaan).

Israelia tukeva kristillinen liike on valtava, ja sen merkitys on ollut suuri sekä hörhöliikkeille ympäri maailman (näille kaatuileville ja kiellillä mumiseville) että juutalaisille huomiona ja Israelin valtiolle matkailutuloina. Edellä lainattu Tass Saadan kirja on tyrmäävä esimerkki näiden himmeiden hörhöjen halusta ja uskosta kävellä väkisin vaikka seiniä päin Jumalan johdattamina.

Israel-innolla ja juutalaisten ihailulla on pitkät perinteet kristillisessa maailmassa ja Suomessa, missä intoilu on usein jäänyt pieneten hörhöseurakuntien sisälle. Kristillisdemokraatit, joiden suurin kannatus tulee näistä ryhmistä, ovat pienenä äärioikeistohallituksen apupuolueena saaneet puumerkkinsä uuden ulkopolitiikan hiljaa IIsrealia tukevassa linjassa.

Norjalaisille on ollut vaikea seurata suomalaisen ulkopolitiikan, ja erityisesti Lähi-Idän politiikan, muuttumista pienen apupuolueen, kristillisdemokraattien, toiveiden mukaisesti Israelin kansanmurhaa tukevan ääriokeistolaisen hallituksen politiikan hiljaiseksi tukijaksi samaan aikaan, kun maailmalla voimistuvat koko ajan Israelin mielivaltaa vastustavat äänet.

Norjalaiset ovat paitsi rauhan Nobelin jakajina pyrkineet 1900-luvun alusta lähtien purkamaan maailman kriisipesäkkeiden uhkaavia jännitystiloja, myös aina asettuneet sorrettujen vähemmistöjen puolelle, varsinkin jos kyseessä on valtio, joka on tekemässä kansanmurhaa sortamaansa vähemmistöä vastaan, kuten Israelin laita Gazan sodan myötä on osittanut olevan.

Esimerkiksi Norjaan tuli ensimmäisten maiden joukossa maailmassa PLO:n toimisto aikana, jolloin Israel vastusti voimakkaasti neuvotteluja PLO:n kanssa, jonka valtiollinen propaganda tuomitsi jyrkin sanoin terroristijärjestöksi. Israelin surullinen luisuminen ääriokeiston panttivangiksi on estänyt kaikki rauhanomaiset neuvottelut palestiinalaisten asemasta ja kahden valtion mallista.

Norjassa on totuttu siihen, että Pohjoismaat, Suomi etunenässä, ajavat yhdessä YK:ssa rauhanomaisia ja molempia kriisien osapuolia kunnioittavia ehdotuksia eikä kuten nyt, Suomi lipeää rintamasta tärkeässä äänestyksessä, ja antaa maailmalle kuvan politiikkansa kovenemisesta: maa on muuttunut oikeistolaiseksi ja militaristiseksi uuden oikeistohallituksen ja Naton myötä.

Suomea ja Israelia yhdistää politiikassa sama vaikea ongelma. Israelissa oikeistolainen Likuid-puolue, ja Suomessa keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi nykyisen hallituksen muodostamisessa itsensä määritellyt kokoomus, eivät tulisi toimeen ilman apupuolueina toimivia ääriokeistolaisia puolueita, joiden tuen hinta on kova molemmissa maissa tavallisille kansalaisille.

Suomessa se on Suomi-kuvan täyskäännös; kehitysyhteistyön alasajamista, ulkomaalaisten maassaolo-oikeuksien heikentämistä, köyhien kyykyttämistä ja sekä ulko- että turvallisuuspolitiikan kovenemista. Israelissa se on ollut Benjamin Netanjahun rikollisen ja maata jakavan politiikan tukemista sekä laittomien siirtokuntien väkivallan avointa tukemista.

Ihan kaikki eivät ole niin Suomessa kuin Israelissakaan samaa mieltä omien hallitustensa kovasta politiikasta. Suomessa rauhanliike on ollut kummallisen hiljainen ja voimaton nyt, kun heitä todlella tarvittaisiin vastavoimaksi koko ajan kasvavalle militarismille osin ehkä siksi, että se on kansalaisten keskuudessa huonossa huudossa Nato-jäsenyyden jarruttelun takia.

Venäjältä kotiin palannut Erkka Mikkonen suoritti eilen keskiviikkona debyyttinsä Ylen radiossa Ykköskanavalla esitetyssä 21 minuutin kestäneessä uutispodcastissa otsikolla Voidaanko Israel sulkea Euroviisuista Gazan sodan takia? Aihe on vakava ja laajasti suurta yleisöä kiinnostava. Mikkosen kysyvä podcast jätti tarkoituksella mieliimme monia avoimia kysymyksiä.

STT kertoi tänään suuren joukon suomalaisdiplomaatteja ilmaisseen marraskuussa Elina Valtoselle (kok.) tyytymättömyyttään Suomen Lähi-idän politiikkaan. Uutisen mukaan 79 ulkoministeriön työntekijää esitti kirjeellä, että Suomen tulisi vaatia Gazaan humanitaarista tulitaukoa ja tuomita Israelin suhteeton voimankäyttö sekä todennäköiset kansainvälisen oikeuden loukkaukset.

Mutta miksi Suomi ei sitten tehnyt mitään? Selitys löytyi kun katsoi eilistä harvinaisen paljastavaa presidentinvaalitenttia, missä oli kristillis(demokraattien?) presidenttiehdokas Sari Essayah haastatteluvuorossa. Samalla paljastui viimeistään se niille, jotka eivät vielä tienneet, ettei kristillisillä ole välttämättä juuri mitään tekemistä Jeesuksen tarkoittaman kristillisyyden kanssa.

Kristinuskossa armo ja anteeksianto sekä rakkaus ja elämän puolustaminen silmitöntä väkivaltaa ja tappamista vastaan ovat Jeesuksen alkuperäisiä tavoitteita. Jo pelkkä pahan ajatteleminen muista ihmisistä oli hänestä suuri synti ja tuomittavaa. Kristilliset näyttävät suosivat enemmän epäkristillistä kuuluisia Hammurabin kostolakia: silmä silmästä, hammas hampaasta.

Mutta-tautia poteva Essayah ilmoittaa ymmärtävänsä Israelin toimia mutta….Mutta toistuu jatkuvasti: "On todella valitettevaa, että tulee ihmisuhreja mutta…) ja sen jälkeen pitkiä lauseita, mitkä kumoavat edelliset valittelut tyyliin: On ikävä, että Israel on tappanut jo yli 20.000 uhria mutta...Onpa ovelaa. Sama jatkuu hänen puheissaan kautta linjan. On valitettavaa mutta...

Essayah ei anna mitään armoa palestiinalaiselle, eikä näe siviilejä viattomina sodan uhreina. Hän ei näe Israelin toimissa mitään väärää, koska hänen mielestään emme voi alkaa tuomita terrorismin uhriksi joutunutta. Emme kai halua, että terroristit voittavat sodan, hän vetoaa tunteisiimme...mutta... taas tulee mutta ja pitkä litania tyhjiä sanoja, jotka kumoavat kaiken muun sanomisen...