Itsenäisyyspäivän vietosta on mennyt hohto sekä säihke ja kimallus

Teksti Harald Olausen

Kyllä Linnan juhlia tarvitaan, sen todisti tämän vuoden Itsenäisyyspäivä ilman Linnan juhlia. Olipa tylsää katsoa televisiosta yritystä hahmottaa Itsenäisyyspäivää juhlivia suomalaisia ja heidän edustamaansa suomalaisuutta. Ainoa jännitysnäytelmä oli seurata medioista pääministeri Sanna Marinin koronakohua, ja sitä törmäisivätkö Töölössä poliisin eristämä Helsinki ilman natseja-marssi persu -ja muu äärioikeistovoittoiseen 612-marssiin.

Eivät valitettavasti törmänneet, sillä jos olisivat törmänneet, veri olisi todennäköisesti lentänyt, ja Itsenäisyyspäivistä olisi tullut kuin tullutkin suuren yleisön silmissä kiinnostava mediatapahtuma. Nyt oli toisin. Itsenäisyyspäivästä on mennyt hohto, jos se tulee jatkumaan samanlaisen haaleana ja juhlattomana juhlana kuin miltä se tänä vuonna ikäväkseen meille näytti olevan.

Yle yritti saada tilalle kansanjuhlan keskustelevine vieraineen. Esimerkiksi professori Timo Airaksinen oli lentänyt Malagasta Suomeen sekä eilen päättyneille Tampereen kirjamessuille että Ylen Itsenäisyyspäivän erikoisohjelmaan pyynnöstä vieraaksi, jossa hänen piti keskustella avaruudesta ja elämän tarkoituksesta. Mutta pääsikö hän puhumaan? Ei päässyt. Puhe oli pilkottu muutamaan kysymykseen eikä se päässyt edes alkamaan kunnolla, kun se jo lopetettiin juontajien tuijotellessa kameroiden takana vilkkuvaa sekuntikelloa.

Miksi näin? Miksi hänet oli kutsuttu Malagasta saakka viiden tunnin lentomatkan päästä? Airaksista olisi luullut kuuntelevan monen muunkin mielissään, onhan professori Airaksinen yksi kautta aikojen suosituimmista puhujavieraista sekä Yle television että radion ohjelmissa. Esimerkiksi kesällä hänen puheitaan seurasi Ylen Seitsemän ja puoli-ohjelman lähetyksessä yli 700.000 katsojaa. Varmasti osa heistä olisi halunnut kuullut lisää Airaksista Itsenäisyyspäivän ohjelmassa.

Miksi tällaisia aivottomia ja pinnallisia juhlaohjelmia tehdään ja kenelle? En oikein tiedä. Miksei vieraille annettu kunnolla aikaa ja mahdollisuutta keskustella eikä vain edustaa jotain ammattia, aatesuuntaa tai ryhmää. Nyt kaikki oli yhtä tyhjän kanssa ja toimittajien tavoite, jos nyt sellaista edes oli, ei toteutunut. Läpileikkaus kansasta ei tarkoita sitä, että studioon marssitetaan sata erilaista vierasta, jotka saavat sanoa nimensä ja muutaman kohteliaisuuden, ja sitten heti kohta penkille kutsutaan jo seuraavat yhtä tyhjän kanssa muutamaksi minuutiksi koko kansan pällisteltäviksi.

Linnan juhlat olisivat ehkä onnistuneet, jos sen eteen olisi nähty hieman asiallista vaivaa kehittää sisältöä eli laatua määrän kustannuksella. Airaksinen on arvokas ja haluttu vieras myös kansainvälisillä foorumeilla. Miksi häntä ei käytetty enemmän tässä ohjelmassa? Suomalaiset kuuntelevat mielellään hänen valtavirrasta poikkeavia analyysejään ja suoraa puhettaa. Airaksinen olisi kannattanut muutaman muun valitun vieraan kanssa istuttaa juhlapöytään keskustelemaan parista ajankohtaisesta teemasta hymy huulilla ja pilke silmäkulmassa, kuten vaikkapa ilmastonmuutoshuijareiden uusimmat temput tai mahdolliset seuraukset humalaisen pääministeri Sanna Marinin mahdollisesta koronarikkomuksesta, joka enteilee muutenkin riitaisan hallituksen hajoamista.

Juostenkustuja ja pinnallisia viihdeohjelmia olemme saaneet seurata aiemmin MTV:n kanavilta. Tätäkö tarkoittaa Ylen Troijan hevoksiksi kutsuttujen hallituksen puheenjohtajan Matti Apusen ja toimitusjohtajan, entisen MTV:n uutisten päällikön, Merja Ylä-Anttilan kädenjälki Ylessä ennen kuin siltä seuraavalla hallituskaudella riisutaan kaikki mainostajille kelpaava ohjelma-aika, kuten Linnan juhlat? Airaksinen pääsi sentään sanomaan jotain. Hän totesi, ettei elämällä sinänsä ole mitään tarkoitusta. Se on biologista. Mutta miten kukin oman elämänsä elää, sillä on Airaksisen mukaan tarkoitus. Sen voi tulkita monella tavalla. Mutta siitä olisi ollut mukava kuulla enemmän. Oli Airaksiselle kutsuttu kanssakeskustelijaksi joku käheä-ääninen luonnonsuojelija, joka ilmoitti aikovansa astronautiksi jossain vaiheessa.

Mitään muuta hänestä ei irronnut. Kuka hän oli ja miksi hän istui studiossa? Se jäi epäselväksi. Luulin ensin häntä joksikin pop-tähdeksi, joka oli saanut kissanpentuja, joita halusi lähettää telepatialla avaruuteen. Mutta mitä hän oikeasti sanoi? Ei juuri mitään muuta kuin mainosti omia aikomuksiaan tämän päivän tapaan, jolloin aie on tärkeämpää kuin todellisuus tai millainen aikoja itse oikeasti on. Nykyjään riittää, kun ilmoittaa haluavansa olla jotain. Ei enää se, onko jotain, ja siinä onkin koko kupletin uusi juoni. Kaikki on helppoa, kun missään ei ole mitään järkeä eikä kukaan muukaan välitä, kun millään ei ole mitään väliä, tai enää ei tarvitse pinnistellä turhaan vuosikymmennet minkään turhan ja vaivalloisen eteen, kuten kasvaa älylliseen täysikäisyyteen ja vastuuseen sanoistaan.

Ylen epäonnistunut Itsenäisyyspäivän ohjelma korvasi tänä vuonna kokonaan puuttuneet Linnan juhlat kättelyineen. Ideana oli tarjota kansalaisille muutakin ohjelmaa kuin vain arvostella perinteiseen tapaan presidentin kutsuman juhlaväen iltapukuja. Jotain hyötyä koronasta silti on. Enää ei tarvitse katsoa pitkästyttäviä kättelyjä ja kuunnella turhia höpinöitä iltapukueleganssista, johon on piilotettu vanhan luokkayhteiskunnan pokkurointia vallan ja rahan edessä vaativaan nöyrään alamaismentaliteettiin, tai näinhän sitä ajattelisi tasavaltainen ja demokraattinen sielu ensin, mutta kun Ylen Itsenäisyyspäivän ohjelmaa katsoi, tuli moni varmasti toisiin ajatuksiin.

Ongelmana on ollut tasavaltalaisen yläluokan epädemokraattisuus ja ritualisoitunut käsitys kansalaisuudesta. Ja kun esimerkiksi paikalle on kutsuttu joku vähemmistön edustaja vähemmistökiintiöstä, on hän usein edustanut sellaista keskivertonuolijatyrkkytyyppiä, joka on onnistunut saamaan naamansa vuoden aikana eniten medioissa esille, mutta ei edustanut "de facto" sitä vähemmistöä, johon kuuluu, vaan enemmänkin itseluomaansa kuvaa itsestään vähemmistön värein, tunnuksin ja sanoin - ei siis sydämeltään tai aidolta olemukseltaan - aie on tässäkin ollut tärkempää kuin se mikä on raaka todellisuus.

Luulisi nimenomaan presidenttiparin, sekä nykyisen että tulevan, olevan päätöksestä jättää Linnan juhlat kättelyineen ja pukudraamoineen väliin hyvillään. Vai ovatko? Entä kansa, nyt kun Itsenäisyyspäivän juhlista on mennyt hohto, säihke ja kimallus? En usko että ovat sekä presidenttipari että kansa samaa mieltä nähtyään Ylen Itsenäisyyspäivä-ohjelman. Toivottavasti ensi vuonna Linnan juhlia ei peruuteta, ettei Yle pääse pilaamaan ja latistamaan tämän vuoden tapaan juhlatunnelmia (MINÄ OLEN SILLOIN ONNEKSI PIETARISSA!).