Jakso kaksi: Allianssin tukena mutta ketä vastaan?

Teksti:

Harald Olausen

Ylen Teemalta tulee parhaillaan brittien tekemän "Warship: Life At Sean - Sotalaiva: Elämää merellä" kausi 2, 2/5. Tässä kakkosjaksossa ollaan lännen Allianssin apuna pommittamassa Syyriaa ja uhittelemassa Putinin Syrtinlahdelle Libanonin ja Syyrian rantavesiin lähettämiä Venäjän laivaston joukkoja vastaan.

Sarjan kakkososa on nimettyä Allianssin tukena mutta ei kerrota heti otsikossa ketä vastaan. Se onkin hieman kinkkisempi juttu kansainvälispoliittisesti, sillä se mikä tv-sarjassa näyttää lännen silmin joltain, ei ole sitä miltä se näyttää suomalaisin silmin. Me harjaantuneet pienen kansan edustajat näemme kyseessä olevan kahden suurvallan, lännen ja idän ikiaikaisen uhittelun, missä pienillä ei ole edes vikisijän roolia valittavanaan, kun isot rynnivät voimalla. Me tiedämme ketä vastaan viime kädessä sotia käydään. Juuri meitä ja siksi sodista ja sen koneistosta pitäisi kertoa suoraan kaunistelematta. Sota ei ole kaunista tai ihanteellista miltään kantilta katsottuna eikä sotaväki ole mikään ihnnepaikka. Sota on hävittämistä, raakaa väkivaltaa, kuolemaa ja pahuutta täynnä. Ei muuta.

"Elämää merellä" on vastenmielinen tv-sarja, mitä ei pitäisi näyttää julkisesti ainakaan Ylen kanavilta. Se ei kerro mitään itse elämästä, sen suruista ja niistä päivistä, kun ei jaksa eikä asiat mene niin kuin niiden toivoisi menevän. Se ei kerro kolikon toista puolta vaan antaa paahtaa täysillä laivaston pr- ja propagandaoston käsikirjoituksen mukaan yhtenä hymymerenä lähtösatamasta itse sotatoimialueille tylsän odotetusti, ettei yllätyksetöntä ja siistittyä tv-sarjaa jaksa katsoa loppuun. Mutta mikä tärkeintä, se ei kerro kärsimyksen kovasta hinnasta, jonka maksavat aina sivulliset. Mihin tv-sarjassa laivasta lähetyt ohjukset ja ranskalaiselta tukialukselta ilmaan nousseet mig-pommittajakoneet kylvivät kuolemanlastinsa? Miksei tuhoja näytetty?

En ole jaksanut katsoa toisen jakson alkua pidemmällä, kun minua alkoi ällöttää mahanpohjaa myöten vanhana rauhanmiehenä. Miksi tällaista MTV3-kamaa lähetetään Yleltä? Eikö elokuvateatterit ole täynnä tätä samaa jo ihan liiaksikin? Netti ainakin on täynnä näitä "Setä Samuli tahtoo sinut armeijaan"-tyyppisiä nykyajan värväys- ja mainosohjelmia, missä ei ole mitään muuta sisältöä kuin näyttää sotahulluille pikkupojille valheellisesti sodan olevan siistiä, mukavaa ja teknistä (kuten on ollut Irakin sodasta lähtien 90-luvulla täsmäiskuineen). Minusta rameijat saavat olla olemassa ja sinne saa pyrkiä kuka haluaa. ja jos niistä pitää tehdä tv-elokuvia ja tv-sarjoja, voisi niitä tehdä journalistisin periaattein ottamalla esiin jokin väite tutkimalla sitä monelta eri puolelta ja nuuskimalla myös asioiden nurjaa ja pimeää puolta.

Sotaan valmistautuminen näkyy kaikkialla. Ruotsi nosti jo viime vuonna armeijansa valmistilaa ja lisäsi sotilasmäärärahoja. Maailmalla soditaan vähän joka maankolkassa ja sitten on vielä maailmanherruudesta haaveilevat keltaiset veljemme. Muutama vuosi sitten Rakkautta & Anarkiaa - elokuvafestivaaleilla näytettiin Kiinan laivaston tuottama "kiinalainen James Bond" merellä pelastamassa "hätään kärsineitä kiinalaisia". Elokuva oli niin täynnä valheellista propagandaa ja Kiinan maailmanpoliittista rosvon roolia puhdistavaa soopaa, että poistuin (ainoana tiukkapipona jo pelkästään Kiinan uiguurivähemmistön sekä Tiibetin valtaväestön kohtaloa surkutellen) protestiksi täpötäydestä Bio Rexistä, missä elokuva esitettiin ja päätin, etten enää koskaan alistu samanlaisen roskasotapropagandan uhriksi.

Toisin kävi, Yle pääsi yllättämään. Mutta miksi yleensä korkealuokkaisesta laadustaan tunnettu Ylen Areena on mennyt halpaan ja alkanut esittää näitä mainoskanavien täytteinä tuotettuja sisällyksettömiä ja aivottomia mainosfilmejä armeijan ihanuudesta "missä kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä ja siinä sivussa puolustetaan länsimaisen sivilisaation kunniakkaita arvoja kaukana länsimaista idän uhkaavaa barbariaa vastaan, joka on aina punainen ja tulee Venäjältä?

Yksi selitys voi olla Suomen tulevat ilmavoimien suurhankinnat ja mahdollinen Nato-jäsenyyden hakeminen. Onhan kokoomuksen puoluekokous oikeistolaisen nuorisojärjestönsä, Nuoren kokoomuksen liiton (KNL) tuella tehnyt asiasta jo puoluekokouspäätöksenkin vanhaan kunnon kypäräpappi Lauri Igmanin henkeen. Ingman kirjoittaa vuonna 1927 "Poliittisia suuntaviivoja"-kirjassaan tuttuun sävuyyn ikuisesta Venäjä-kysymyksestä:

"Edelleenkin on huomattava, että Venäjä siihen määrään on yllätysten maa, ettei mitenkään ole viisasta pitemmäksi ajaksi rakentaa niiden suuntaviivojen ja pyrkimysten varaan, jotka siellä ehkä tänään vallitsevat - epävarmoja nekin!"

On eräs tosiasia, mitä Ingman eikä nykykokoomuslaiset tunnu ymmärtävän: Suomi ei koskaan pääse eroon naapurimastaan Venäjästä. Tätä ovat painottaneet Paasikiven lisäksi monet muutkin reaalipoliitikot. Itsenäisen Suomen suurin ongelma oli ja on edelleenkin kytkeytyä yhä sotilasstrategisesta näkökulmasta ikään kuin vanhan keisarikunnan rajamaana Baltian maiden sekä Puolan tapaan Venäjän ja erityisesti väkirikkaan Pietarin turvallisuuteen siitä huolimatta, että geopolitiikka on nykyisen kybersodan aikakautena menettänyt osin merkitystään. Ehkä siksi tasapuolisuuden nimissä, olisi hyvä jos Ylen tv-sarjojen ostajat ostaisivat myös Puna-Armeijan merivoimien toimintaa näyttäviä tv-sarjoja sillä emmehän tiedä kuka seuraavaksi tulee ilmoittamatta meille kylään.

Ja kun me tavalliset suomalaiset katsomme tätä tv-sarjaa, me kysymme: olemmeko Allianssin tukena? Ja jos olemme niin ketä vastaan? Ehkä siksi emme innostu järin Nato-jäsenyydestä. Se joka tulee mitä todennököisimmin ilmoittamatta kylään, tulee 1500-kilometrin pituisen Venäjän rajamme toiselta puolelta, jos olemme Natossa. Siksi me pysymme erossa molemmista ettei tarvitse kysyä piippu ohimoilla: ketä vastaan?