Johtajuusvajetta ja vinoutuneita motiiveja

Teksti:

Harald Olausen

Tunnettu kokoomuslainen politiikan toimittaja ja nykyisin Finassialan viestintäpäällikkönä työskentelevä Tuomo Yli-Huttula, joka on kirjoittanut kokoomuksen valtakuvioita taustalta valottavat kirjat "Puolivallaton puolue"  (Otava 2006) sekä "Presidentti ja porvarivalta - ristiriitoja jayhteistoimintaa tasavallan sisäpiirissä" (Otava 2018), kuvailee viimeisimmässä kirjassaan kohteliaasti Niinistön ystävänä tiedettyä Helsingin nykyistä pormestari Jan Vapaavuorta "luonteeltaan kärsimättömäksi ja hänen otteitaan joskus katupoikamaisiksi". Voiko tyylikkäämmin tai tyhjentävämmin sanoa, mistä kenkä puristaa Helsingissä? Viime aikoina tapetilla jatkuvasti huonon käytöksensä ja lähes koukiusaajamaisen toimintapansa takia ollut Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kirjoitti muutama vuosi sitten, tai kirjoitutti Yli-Huttulan ensimmäistä kirjaa nimellään matkineen kirjan "Puoliholtiton Suomi" (Otava 2016). Taustapiruksi sanan kirjaimellisessa merkityksessä epäillään Vapaavuoren kokoomuslaisessa Verkkouutisissa työskentelevää toimittajaystävää, uutistuottaja Juha-Pekka Tikkaa, entistä Demari-lehden sekä Ilta-Sanomien toimittajaa, joka tuli kyseenalaisen kuuluisaksi haukkumalla päätyökseen kettutyttöjä ja kaikkia muita, jotka poikkesivat valtavirrasta koettuaan vääränä aikuisten hyväksymät valheet ja yrittivät protestoivalla kansalaistoiminnallaan kiinnittää huomiota sen ajan räikeisiin epäkohtiin korjatakseen niiden aiheuttamat epäeettiset väärinymmärrykset ja halkeilut yleisessä moraalissa. Tikka ei ole hänet tuntevien kokoomuslaisten mukaan kuitenkaan todennäköisesti kirjoittanut kirjaa, sillä muuten siellä olisi vähintään yksi salaliittolaisteoria Kiinan maailmanvalloitussuunnitelmista tai kirjaan sisään ujutettuna Trumpin ällistyttävän idiotismin piilokehut.

Tapaus Vapaavuori herättää monia kiusallisia kysymyksiä. Ensinnäkin kuinka paljon näitä poliittisen tautiluokituksen "narsistisesti häriintynyt" - tyyppejä on vielä harmiksemme keskuudessamme ja kuinka kauan heitä pitää vielä sietää? Kansalaiset on tuuditettu uskomaan, että uusi pormestarinmalli takaisi päätösten läpinäkydyyden lisäksi aidon demokratian toteutumisen. Ei käynyt niin. Kolmanneksi, miksi toimittaja päästi Vapaavuoren liian helpolla kehumaan itseään keskiviikon A-studiossa? Eräs keskeinen valhe minkä he yhdessä jakoivat - Vapaavuori sen suustaan päästäneenä ja toimittaja sitä kyseenalaistamatta (ammattitaidosta ei ole kysymys vaan tahdosta) - oli Vapaavuoren vastaus kysymykseen, onko hän toiminut väärin? No on mutta ei sitä voinut myöntää. Miksi tähän ei pureuduttu tarkemmin; sehän oli koko jutun keskeinen asia, mikä olisi pitänyt pilkkoa ja näyttää tv-katsojille mikä on totta ja mikä taas Vapaavuoren totta. Näillä kahdella asialla kun kuulemani mukaan sattuu olemaan kovin erilaiset totuudet. Vapaavuori turvaantui ovelaan harhautukseen kehuen tehneensä paljon töitä ja uudistuksia. No siitähän hän ja hänen avustajansa saavat kohtuullisen hyvää palkkaa mutta ei se, että tekee palkkansa eteen töitä tarkoita sitä tai oikeuta, että saa kiusata muita, käyttäytyä törkeästi ja toimia epädemokraattisesti. Jos eläisimme oikeassa demokratiassa VAPAAVUORI OLISI ERONNUT HETI.

Vapaavuori ei vastannut keskiviikon A-studiossa häneen kohdistuviin syytteisiin vaan puolustautui asioilla, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän on tehnyt väärin. Siitä pitäisi vetää oikeat johtopäätökset, jos kunnallinen demokratia olisi luonteeltaan demokratiaa. Miksi hän valehteli? Koska hän tiesi että jos olisi puhunut totta ja vastannut, hän olisi puhunut itsensä pussiin. Pormestarimallin yksi monista ideoista oli saada yksinvaltiaat kaupunginjohtajat pois huseeraamasta kabineteissa ison rahan lähettiläinä vastoin kansalaisten etua heidän avoimeen piikkiinsä kaupungintalolla muilta salassa. Juuri näin kokoomuslaiset kaupunginjohtajat olivat tottuneet aiemmin toimimaan ja näin toimii edelleenkin Vapaavuori, joka sekä öykkäröinnissään että ylimielisyydessään muistuttaa toista inhottua kokoomuskaupunginjohtajaa, Raimo Ilaskiveä, joka vauhditti 80-luvulla Raakel Hiltusen (sdp.) ollessa sosiaalilautakunnan puheenjohtajana kokoomuksen toivomaa yksityisen terveydenhoidon markkinointikampanjaa, ottamalla ensin sosiaalilautakunnalta budjetinteko-oikeudet pois keskuskanslian alaisuuteen, ja sitten vielä kuin pikkumaiseksi kostoksi silloin jo ilmaisia terveyskeskuskäyntejä vaatineelle vasemmistolle, poistamalla terveyskeskuksien ajanvarausten 14 hoitajan palkkarahat budjettiehdotuksesta sillä seurauksella, että terveyskeskusten puhelinvaihteet ruuhkautuivat eikä sairas päässyt enää puhelimella läpi muuta kuin roikkumalla linjoilla tuntikaupalla. Samaan aikaan lehtiin alkoi ilmestyä sopivasti yksityisten lääkäriasemien mainoksia, joissa luvattiin mutkatonta palvelua ilman turhaa jonottamista puhelimessa tai vastaanotolla. Mistähän he olivat saaneet vihjeen? Monissa näissä yrityksissä oli taustavoimina kokoomuslaisia lääkäreitä. Kokoomuslainen ja sairaanhoitajataustainen kansanedustaja Pirjo-Riitta Antvuori toimi yhden tällaisen yksityisen lääkäriaseman johtajana.

Vapaavuori oli keskiviikon A-studiossa puolustautumassa syytteisiin. Näki selvästi miten häntä sekä jännitti että otti pannuun moinen vikinä hänen johtamisestaan. Mutta mikä ikävintä: hän ei ole oppinut mitään hyvää hurjasta lapsuudestaan, minkä ei pitäisi eläkeiän kynnyksellä enää kelvata selitykseksi huonolle käytökselle, ellei hän olisi mitä on - ei mitään ihan kamalan mukavaa. Tiukka "mitä minä nyt taas olen tehnyt"-Ilme oli lapsuudesta tutun ilkimyksen ja pahantekijän, joka puolustautui klassisen kaavan mukaan syyllistämällä puolustuksekseen ne, joille oli tehnyt pahaa. Tyypillinen koulukiusaajatapaus. Puhe oli huolella valmisteltu mutta ei tällä kertaa osuva eikä edes välttävästi vakuuttava. Vapaavuori on eilisen päivän tapaus ja persona non grata monen alaisensa mielessä. Muutama kesä sitten kokoomuksen puoluekokouksessa sote-sössötys toistui. Vapaavuori sekoili A-studiossa sanoissaan kuin Nixon aikoinaan tv-tenteissään näyttäen enemmän roistolta kuin mitä oli. Puoluekokouksessa Vapaavuori käytti uransa huonoimman puheen yhtä väsyneenä ja ponnettomana vihaa ja uhoa uhkuen kuin A-studiossakin.

Mikä tähän ennen niin itsevarmana muita säikytelleeseen poliitiseen otukseen nimeltä vapaavuori on oikein mennyt? A-studiossa hän ei vastaa suoriin kysymyksiin kiusaajaluonteestaan tai hybridisestä häiriköinnistään, vaan vetoaa heti aluksi olleensa "tunnetusti aikaansaava (eli hyvä?) mikä on eri asia) ministerinä. Sen jälkeen hän vähättelee rikoksesta kiinnijääneen varmuudella ongelmaa, kehumalla olevansa sitä ja tätä ja hieman tuotakin vielä juuri sillä valehtelevan poliitikon lipevällä itserakkaudella ja ainaisella kiireellä, mikä osoittaa ettei hänestä ole enää tehtäväänsä sellaisena pormestarina kun hän meille lupasi olla tultuaan valituksi tähän virkaan; mikä edellyttäisi toisenalaisia ominaisuuksia, kuten tasapuolisuutta, tolkkua, rauhallisuutta, hyviä johtajantaitoa yms. Kaikkea niitä ominaisuuksia, joita hänellä ei ole koskaan edes ollut, eikä hän ole ylimielisyyttään jaksanut tai mikä vielä pahempaa, viitsinyt niitä edes piilottaa. Se oli eilen. Nyt on toisin. Enää eivät kiusaajaluonteet menesty yhteisöissä. Ei ainakaan pitäisi. Pelisäännöt ovat toiset. Nyt vaaditaan kunnioitusta ja tasapuolisuutta. Läpinäkyvyyttä ja osallisuutta. Se ei sovi Vapaavuorelle, sillä hän on ilmiselvä öykkäri, jonka paikka pitäisi olla luonteensa mukaisesti liike-elämässä aggressiivisena ja muita tönivänä "nurkanvaltaajana" - ei yhden tärkeimmän demokraattisen instituutiomme johtajana horjuttamassa demokratian toimivuutta yksinvaltaisella öykkäröinnillään. Lopuksi hän väittää olevansa hyvä johtaja ja kova jätkä, ja pistää vanhasta tottumuksesta vastustajiensa piikkiin kaiken poliittisena ajojahtina häntä kohtaan, vaikka Katri Makkonen yrittää muistuttaa lukeneensa Vapaavuorta kohtaan esitetyt moitteet kaupungin tarkastuslautakunnan raportista, jossa oli haastateltu virkamiehiä, hänen alaisiaan - ei siis poliitikko-pormestarikollegojensa kilpalaulantana hänen huonoudestaan ja sopimattomuudestaan vaalien läheisyyden aihauttaman hysterian ja paniikin tahdistamina.

Keneltäkään tarkalta lukijalta ei jäänyt huomiota kirjan nimen presidentillinen alleviivaus ja kannen mairitteleva kuva. Siinä photoshopilla muuten nixoninnäköisestä kurtustelijasta on tehty siloposkinen hymypoika, joka katsoo luottamusta anellen oikealle sinivalkoisten isännmaallisissa tunnelmissa valmiina ottamaan lisää arvovaltaa kantaakseen isänmaallisille harteilleen, mistä Suomen pelastus kirjan kannen sisältämän piiloviestin mukaan Vapaavuoren johdolla tulee. Näin oli tarkoitettu kokoomusviestiksi kansalle. Kirja oli Vapaavuori-presidentiksi-kampanjan lähtölaukaus mutta toisin kävi. Ensin Vapaavuori hävisi puolueen puheenjohtajan ja pääministerin paikan Alexander Stubbille, sitten välikauden puheenjohtajaksi tarkoitettu Orpo rökitti hänet sote-pelissä, ja kokoomuksen sisäiset kärhämät veivät puolueen johtoaseman gallupeissa. Ei ihme, että Vapaavuoren oli alettava "näyttelemään kovaa jätkää nuoruusvuosien rajuun tapaan" yrittämällä ottaa senkkaa poliittisten kiistakumppaniensa nenistä milloin keskustatunnelihankkeen, milloin minkäkin Vapaavuoren esikunnan kehittelemän "myrskyjä vesilasissa" -riidan hengessä, unohtamalla samalla demokraattisen organisaation toimivuuden kannalta yhden tärkeimmistä periaatteista; ettei mikään osasysteemi ole tärkeämpi - eikä voi olla koskaan - kuin toinen. Muuten systeemi ei toimi, kuten olemme voineet Vapaavuoren muilta pormestareilta saamasta kovasta kritiikistä lukea. Mutta miksi Vapaavuori ei tunne tai halua ymmärtää moniäänisyyden olevan tämän päivän organisaatioita leimaava piirre?

Kenellekkään Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren tuntevalle ei ole tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta yllätyksenä viime viikkojen kohujen keskellä Vapaavuoren öykkärimäinen käytös ja gangsterimainen johtamistyyli. Ne ovat kuuluneet Vapaavuoren elämää siitä lähtien, kun hän aloitti uraansa nuorisorikollisena ja päätyi jäsenkirjademari-isänsä neuvosta ensin opiskelemaan lakia, ja sitten lakimiesten sekä talousrikollisten luonnollisen puolueen, kokoomuksen jäseneksi, sillä kokoomuksessa muille ärhentely ei ole tunnetusti uraa haittaavia miinuksia, vaan jopa välttämättömiä edellytyksiä kovaa tönimistä edellyttäville politiikan tuulisille johtopaikoille, onhan tutkimuksen mukaan kokoomuslaiset kaikkein empatiakyvyttömämpiä koviksia suomalaisten puolueiden jäsenistä. Vapaavuori on saanut mellastaa julkisuudessa melko vapaasti haukkumassa milloin mitäkin, ei hänen omaa hankettaan, tai mollaamassa rivien välistä muita pormestareita. Punavihreässä blokissa mitta tuli täyteen keväällä, kun vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pani suitset pormestarin kiukkupuuskille. Nyt ovat muutkin - myös suuri yleisö - heränneet ihmettelemään tapaus Vapaavuorta. Ikä alkaa painaa ja se näkyy sekä roikkuvissa kasvoissa että jatkuvasti muita omista virheistään syyttelevissä puheissa. Kuulostaako tutulta? Onko V sittenkin Suomen T? Vapaavuori on malttamaton. Ensi kevään kunnallisvaaleissa häämöttää tappio nykulukujen valossa ja omien piirissä on alkanut kuulua napinaa - toisin vielä hiljaisena kulissien takaa - ja Vapaavuori tietää koko ajan paineiden kasvavan kokoomuksen sisällä vaihtaa pormestariehdokasta, jos Vapaavuoren julkinen imago ei tästä parane. Toisaalta monen mielestä Vapaavuori ärhententelee julkisuudessa "enemmän kuin laki sallii" juuri siksi, että saa omat rivinsä tiiviiksi taakseen ja kokoomuksen todelliset päättäjät, isot yhtiöt pitämään rahahanansa auki, sillä turha olisi lähteä veikkaamaan väärää hevosta ja häviämään rahaa ensi kevään kunnallisvaaleissa, jos ehdokas on kompastunut jo ennen lähtöä omiin sukkeluuksiinsa.

Hesarikin heräsi viimein haastattelemaan Helsingin johtavia virkamiehiä. Virkamieslähteet kritisoivat Hesarin jutussa Vapaavuorta "ohijohtamisesta". Se tarkoittaa sitä, että Vapaavuori toimii ohi erilaisten välitason johtajien ja jakaa omia käskyjään huipulta suoraan suorittavalle portaalle. "Vapaavuori johtaa toimialajohtajien ohi. Se on helvetillinen ongelma", yksi korkeassa asemassa virkamiehenä pitkään työskennellyt kertoi Hesarille. Eräs haastateltu kuvasi HS:lle johtamistapaa sellaiseksi, että usein pikkupomot eivät edes tienneet, mitä heidän alaisilleen oli käsketty. Ohijohtamisen kerrottiin johtavan siihen, että ihmisistä tuli varovaisia ja he vetäytyivät kuoreensa ja menettivät rohkeutta luovuuteen. "Kun työntekijät yrittävät tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, mutta pormestari päättää jyrätä heidän aikaansaannostensa yli, se vaikuttaa demotivoivasti", sanoo Hesarin mukaan kaupungilla esimiesasemassa toiminut henkilö. Eräs virkamies taas arveli HS:n jutussa, että Vapaavuori haluasi näyttää vallan painavuutensa kilpailijoilleen.

Haastattelujen perusteella Vapaavuoresta tulee pormestarina touhukas - ekstrovertti puuhailija - kuva ihan, kuin hän haluaisi painaa jokaiseen asiaan sen jokaisessa käsittelyvaiheessa ohi poliitikkojen ja virkamiesten oman leimansa välittämättä yhteisistä säännöistä. Jo tämä kertoo jotain kaupungintaloa sisältä tiukalla otteella kuristavasta hengestä. Vapaavuoren ja kokoomuksen tapauksessa pitäisi tutkia hieman tarkemmin millaisia henkilöitä ja millaiset taustat ovat hänen kahdella kokoomuslaisella poliittisella avustajallaan, Hanna Laineella ja Maira Kettusella, sillä jos he olisivat vähänkään tolkun tyyppejä, heidän kykynsä näkyisi toimia fiksusti siinä, miten he toppuutteleisivat ylikuumenneen pomonsa ristiriitaisuuksia välttääkseen huonon julkisuuden, ellei sitten mediastategiana ole se, että julkisuutta se huonokin julkisuus on. Vapaavuoren poliittinen kello tikittää pommin lailla uhaten räjäyttää ilmiön nimeltä Vapaavuori unohduksen tuuliin. Aika uhkaa valua käsistä ja Vapaavuori on mennyttä kalua. Pormestarin homman piti olla pääsylippu takaisin valtakunnan politiikan parrasvaloihin mutta toisin kävi. Ihme ettei kukaan poliittinen kommentaattori ole huomannut, että aikoinaan valtiovarainministeri Sauli Niinistön erityisavustajana poliittisen uransa aloittaneen Vapaavuoren käsitys vallasta on vähintäänkin omalaatuinen. Se kuuluu hänestä sille, jolla on eniten voimaa ja kykyä etuilla jonossa.

Vapaavuori on kirjoittanut tästä vaalikirjassaan "Puoliholtiton Suomi" luvussa "Johtajuusvajetta ja vinoutuneita motiiveja". Ja kun on kyseessä puolisivistynyt lakimes, tottakai hän heittää heti alkuun kuluneen fraasin "polittikasta yhteisten asioiden hoitamisena", vaikka jo briteissä satoja vuosia sitten todisteltiin asian olevan päinvastoin: poliitikassa taistelevat erilaiset vastakkaiset ryhmät ja yhteisen asioiden nimissä valtaan päässeet hoitavat aina ensin omat asiansa kuntoon ja sitten jotain muuta, jos aikaa jää- usein ei jää. Kirjan sanoma ja kohdeyleisä ovat vanhentuneet. Tämän päivän Vapaavuori on väsynyt ja katkera mies, joka pyrkii ainoastaan säilyttämään hinnalla millä hyvänsä hupenevan valtansa. Kirjan "kertomusten" motiivi oli aikoinaan silottaa valtiomiesmäiselle Vapaavuorelle tietä tähtiin. Enää hän ei katso muita alaspäin, vaan on joutunut itse muiden silmätikuksi samalta tasanteelta. Vapaavuori puhuu kirjassaan itsestään omien kokemustensa pohjalta, antaen tahallisesti yleisölleen väärän kuvan hyvistä tarkoituksistaan hoitaa demokraattisesti ja yhteisin tuumin yhteisiä asioita osin siksi, että kokoomus on saanut mellastaa Helsingissä lähes monopolilla vuosisadan ajan menettäen vain kerran johtavan puolueen aseman (SDP:lle vuoden 1973 kunnallisvaaleissa). 

Mutta eurot hän hallitsee. Vapaavuori menee uskottavasti talous edellä kritiikissään. Heti aluksi hän kertoo, miten arvosteli vuonna 2012 julkisesti Helsingin Sanomien haastattelussa - silloin vielä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana - hallituksen päätöstä vaatia Espanjalta vakuuksia osana tuolloin kasattua EU:n tukipakettia. Kokoomuslaiset ovat aina yhtä vakuuttavia Vapaavuoren tavoin puhuessaan taloudesta mutta ei ehkä enää niinkään tässä tapauksessa. Aika on ajanut ohitse uskottavuudenkin (jälkiviisaus...) Silloinen valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli haukkunut hänet lausumastaan julkisesti. Urpilaisen mukaan Vapaavuori pelasi Espanjan joukkueessa. Urpilainen ei ollut väärässä vaan oikeilla jäljillä; se mitä Vapaavuori tekee julkisesti ja mistä hän puhuu, on ihan toista mitä hän ajattelee tai miten hän toimii. Ehkä siksi hänellä on muista pormestareista poiketen harhainen kuva omasta itsestään ja roolistaan "hyvänä pormestarina" haittaamassa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Liian pitkä kausi 2000-luvulla kaupunginhallituksen itsevaltiaana puheenjohtajana ja kokoomuksen mahtava värisuora kaupungin tärkeimpien virastojen kaikkein tärkeimmillä paikoilla, on saanut kokoomuksen ja Vapaavuoren varomattomaksi ja se kostautuu nyt. Miten? Sen näemme vasta kevään 2021 kunnallisvaaleissa, joista on näillä näkymin tulossa jännitysvaalit.

Tätä taivaasta satavaa mannaa kestää juuri siihen saakka - on siis kestänyt - kun vasemmisto palauttaa politiikkaan vasemmistolaisuuden ja alkaa tehdä omien kannattajiensa näköistä vasemmistolaista politiikkaa myös Helsingissä, eli tämän kevään tapahtumiin Keskustatunnelin vastustamisessa yhdessä punavihreän blogin kanssa. Siitä tässä pelissä on lopulta kysymys - ei mistään muusta, vaikka Vapaavuori yrittääkin kivenkovaa kirjassaan todistella vastakkainasettelujen ajan olevan ohitse - mantra, jota Niinistö on toistanut 1990-luvun lopulta lähtien. Vapaavuoren mukaan "Suomi on jännittävä monipuoluejärjestelmä, jossa ei ole vahvoja ideologisia raja-aitoja, ja jossa kaikki ovat käytännössä valmiita yhteistyöhön kenen tahansa kanssa". Ei taida enää olla. Nyt on alkanut ideologian paluu takaisin politiikkaan ja "Vapaavuori on vapaata riistaa"-jahtiviikot. Politiikka on palanut rytisten takaisin idelogialla kuorrutettuna keskuuteemme. Äänestäjille on tullut yhtäkkiä ilmastomuutoksen ja viimeksi korona-epidemian takia suurempi tarve ja halu tietää, onko mikään totta siinä mitä meille väitetään niin olevan ja vastaavatko suuret sanat tekoja? Ihmiset haluavat tietää tarkasti kenelle ääni menee ja miten sitä käytetään. Jos ongelmat polarisoituvat tälle "hyvis-pahis"- asteelle, on se sekä kokoomukselle että Vapaavuorelle paha paikka, sillä pelkkiä äänestystuloksia seuraamalla siitä, kenen puolella tai ketä vastaan he ovat toimineet, paljastaa paljon myös mistä heidän politiikassaan on lopulta kaikkien hämäävien sanojen keskellä kysymys ja mistä puute: kansalaisten tasavertaisuudesta ja yhteisestä edusta. Arhinmäki: Ota Caton Karthago-taktiikka käyttöösi ryhmäpuheenvuoroissasi ja kerro jokaisen puheesi lopussa yksi esimerkki missä kokoomus on toiminut epädemokraattisesti yleistä etua vastaan Vapaavuoren johdolla. Esimerkkejä pitäisi riittää rutkasti vielä ensi vuosisadallekin. Nyt ne pitää vain saada hyödylliseen käyttöön ja toimimaan itseään vastaan.