Jörn Donnerin hyvin orkesteroitu julkkiskonsertti vain jatkuu ja jatkuu...
Teksti Harald Olausen
"Jörn Donnerin julkisten kasvojen takana on rieuhunut faustinen myrsky: aristokraatti vai kekkuli, kirjailija vai skribentti, kulttuurin portaalihahmo vai kikkeliään heiluttava mediamarakatti? Hänet on paketoitu ihailemalla ja inhoamalla. Meidät on pidetty vuosikymmeniä kytkettynä Donnerin verenkiertoon ja aineenvaihduntaan. Hän ollut kansakunnan rakas neuroosi, johon ei ole löytynyt lääkettä."
-Kai Ekholmin kirjasta Jörn Donner kuinka te kehtaatte (DOCENDO 2020).
Jörn Donnerista me emme tunnu pääsevän eroon edes hänen kuoltuaan. Päinvastoin Donnerin perheen henkilökohtaiset tarpeet ylläpitää markkinamielessä Donner-myyttiä pitävät Donnerin julkisen kiinnostuksen kohteena vielä pitkään hänen kuoltuaan Rafael-pojassa, ja tämän uudessa ruokaharrastuksessa ja nyt viimeksi Bitte-vaimossa, jolle on paljastanut vasta jälkeenpäin miehensä todellinen rakkaus, Rouva H:ksi kutsuttu nainen, josta Donner kirjoitti: "Ruotsissa ole montaakaan kaupunkia, jossa me emme olisi naineet." Tämä ilmenee tänään julkaistusta Ilta-Sanomien jutusta Philip Teirin uutuuskirjasta J&B Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta (Otava). Jo nimi on elokuvamaailmaa hieman tunteville paljastava – se on silkkaa Bergmania mutta ei aivan Bergmania – siinä suuri ero nerokkaan Bergmanin eduksi. Donnerin kohtaloksi oli olla huono kopio.
Kirjoitin 22.07. otsikolla Ehdottoman epäreilua ja epäeettistä DigiVallilaan toimittaja Emma Reijosen ruotsinkielisen Ylen verkkosivuille 23.7.2023 tekemästä taas yhdestä kiva lisäjutusta Donner-kaanoniimme. Jutussa ihmettelin avoimesti, että jos se ei ole silkkaa mainosta ja markkinointia, niin mikä sitten on? Kesällä huomasin Rafaelin, toden totta mittaavan ulos tv-julkisuuttaan kiertelemällä ympäri Uuttamaata yhdessä vaimonsa kanssa eri tapahtumien vetonaulana: "Ruotsinkieliseltä televisiopuolelta tulee edesmenneen kulttuuripersoona Jörn Donnerin pojan, Rafael Donnerin, häävalmisteluista kertova televisiominisarja, mikä on lajissaan hävytöntä ja sekä ehdottoman epäreilua, että myös epäeettistä." He kun ovat juuri niitä jonossa etuilevia, jotka eivät koskaan häviä. He vain porskuttavat eteenpäin ja nousevat tuhkastakin kuin Fenix-lintu aikoinaan.
Minisarjaa varten olemme saaneet katsella Donnerin
kuolinvuodesta lähtien Donnerin itsensä itsestään tekemiä televisiodokumentteja
(joista ovelana vanhana kettuna myös rahasti) elämästään Donnerina siitä
näkökulmasta, mistä tarinaa Donnerista on medioista hänen kamujensa toimesta
suurelle yleisölle kohta seitsemänkymmenen vuoden ajan syötetty eikä kukaan
tunnu ihmettelevän asiaa tai kyseenalaistavan
sen, miksi Donner-myytti saa elää. Se selviää Philip Teirin uutuuskirjasta J&B Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta. Philip Teir on haastatellut kirjaa varten sekä Bitteä että sukulaisia ja lähipiiriä.
Kirja on kuin jatko-osa juoruilevalle kommentoinnille, eli hyvin
orkesteroitu julkkiskonsertti vain jatkuu yleisön kiinnostuksen takia. Mutta minä
jättäisin tämän kirjan lukematta. Jättäkää jo Donnerin seksielämä kaivelematta. Hänessä oli kiinnostavampiakin puolia.
On Donnerilla suurta arvoakin ja hänestä on tehty hyviäkin kirjoja. Hänen elokuvakirjansa Paholaisen kasvot (Otava 1967) on erinomainen. Kirjoitin DigiVallilaan Donnerista aiemmin otsikolla Ammattina röhnöttäminen ja sössöttäminen 24.6.2020: "Monipuolisesti itsestään julkisesti kiinnostunut Jörn Donner oli monellakin tapaa outolintu suomalaisessa julkkismaailmassa, jota hän käsitteli kuin vettä vain juopuen siitä juuri sen verran kuin se oli hänelle tarpeellista ilman krapulaa tai katumusta, joka jäi muiden, lähinnä sivussa olevien näkymättömämpien ja lahjattomampien huoleksi ja vaivaksi, Jörkan keskittyessä loistamaan ilta illan jälkeen suoraan kotikatsomoihin milloin poliitikkona, milloin taas taiteilijana oman elämänsä huikeassa pääroolissa, jonka hän osasi esittää aina yhtä vakuuttavana monologina vastaanottajan koskaan kyllästymättä häneen siitä huolimatta, että monet katsoivat alta silmäkulmien fyysisesti velttoa ja sössöttävää Donneria, jonka ammattina kansan suussa sanottiin olevan röhnöttäminen".
Ennakkotietojen mukaan Philip Teirin kirja keskittyy kuvaamaan Donneria Bitte Westerlundin silmin postuumisti: Eeva-Kaarina Kolsi kirjoittaa IS:n jutussa. Minusta lähtökohta on outo. Miksi hän haluaa puhua Donnerin itsensä vaikenemista asioista julkisesti ja häväistä samalla itsensä?: "Bitte aloitti tutkimusmatkan Jörn Donnerin jäämistöön juhannuksena 2020. Nyt hän tietää, ettei tuntenutkaan miestään kovin hyvin. Pari päivää ennen Jörnin kuolemaa Bittelle oli kirkastunut puolisonsa isoin salaisuus, jonka merkittävyys syveni tutkimusmatkan aikana. Istumme Helsingin Kruununhaassa Bitten ja Jörnin yhteisessä kodissa, jossa ei ole mitään hienostelevaa. Bitte on alkanut karsia tavaroita kirpputoreille, tosin hän myös tekee kirppishankintoja. Kellarissa on hänen salainen tavaravarastonsa, josta Jörn ei tiennyt. Niin, on Bittelläkin ollut omat salaisuutensa, mutta siitä myöhemmin."
Donner oli kuitenkin koko ajan jotain muutakin kuin muut sukupolvensa kärjessä roikkuvat aikalaiset. Hän oli Jörn Donner, joka uskalsi ja kehtasi tehdä mitä halusi muiden puheista välittämättä. Mutta mikä Jörkassa oikein viehätti? Hänen elokuvansa olivat parhaimmillaankin vain keskinkertaisia kommentteja Ingmar Bergmanin elokuviin ja kirjat pitkäpiimäistä maailman pilkkomista ennalta arvattavaan pinoon. Tätä kysymystä lähti selvittämään Suomen kansalliskirjaston entinen ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kirjassaan Donner, kuinka te kehtaatte."(DOCENDO 2020). Kirja on yksi parhaista koskaan lukemistani elämänkerroista ja sen olisi pitänyt riittää. Samaan aikaan kun Donnerista kertova tiiliskivi julkaistiin, kirjoitti yksi Donnerin lapsista tunnustuksellisen kirjan siitä, millaista oli olla käytännössä isätön poika ja erityisesti sellaisen, joka oli kuuluisuus lahden molemmilla puolin.
Isättömän ruotsalaispojan kirja on koskettava ja siitä medioissa syntynyt
keskustelu rönsyilevä (Tuntuu kyllä kummalliselta, että poika kirjoittaa
kirjassaan "On kai aika, että esittäydyn sinulle" kuolevalle isälleen.
Eivätkö he osaa käydä intiimejä keskusteluja muuta kuin julkisuudessa? Vai oliko
tässäkin kyse vain hyvin orkestroidusta Donner-julkkiskonsertista?). Vastaus on osa
Donner-myytin kuolemattomuutta, jonka hän jätti perinnöksemme, sillä Donner
puhututtaa isoilla kirjaimilla, kuten Teirin uutuuskirjasta näemme valtamedioita ja ihmisiä haudankin takaa, oli sitten kyse
hänen perheestään tai hänen tekemistään. Sellaiselle, joka on kiinnostunut tällaisesta juoruilevasta tekstistä, kirja sopii hyvin, sillä kirja on puettu jännityksen muotoon. Bitte paljastaa ensin, ettei tuntenut tätä kovinkaan hyvin - huolimatta liki 40 vuoden yhteiselämästä ja yhteisistä lapsista. Ja alkaa sitten paljastaa pala intiimejä asioita, jotka pitäisi olla jokaisen ihmisen yksityisasioita ja pysä sellaisina, varsinkin kun paljastukset tuntuvat kostolta.
-https://www.digivallila.com/l/ammattina-rohnottaminen-ja-sossottaminen/
-https://www.digivallila.com/l/ehdottoman-epareilua-ja-epaeettista-donnerismia-vaivanamme/