Joulukalenterin suloista taikaa

Teksti Harald Olausen

"Talvipihan joulu kertoo seitsemästä eläimestä - aasista, possusta, ankasta, kahdesta kilistä ja kahdesta koirasta - sekä nuoresta Onnista, jotka yrittävät pelastaa perinteikkään kotieläintarhan konkurssilta juuri ennen joulua. Onni on velkaa ahneelle kyläkauppiaalle, jolla on muita suunnitelmia. Joutuvatko Onni ja eläimet muuttamaan pois kodistaan vai tapahtuuko joulun ihme? Yle Lapset, 2023."-Yle Areena.

Suomen joulu on kokemisen arvoinen ja nyt en tarkoita sitä ähellystä ja ähkyä, jota lipeäkieliset markkinahulinoitsijat vääränä rahana tarjoavat kalliiseen hintaan ihmisille. Suomen "aito joulu" on lumisessa maassa ja hämärässä hiljaa tarpomista, rauhaa, tuttuja tuoksuja ja makuja sekä hieman sisäänpäin kääntynyttä ovelaa hymyä.

Kaiken tämän olemme saaneet lahjaksi köyhiltä esi-isiltämme ja samalla sukupolvi toisensa jälkeen (ei kännykkäsukupolvi) on oppinut etsimään ja nauttimaan aidoista pienistä, ja usein myös ilmaisista, asioista jouluna kuten kaikki se hyvää mieltä tuottava hyvä, mikä ei kovaan ääneen, käsi samalla hamuten lompakkoasi, mainosta itseään ja minkä sinä maksat lopulta korkoineen.

Joulun salaperäiseen hiljaisuuden maailmaan meitä on johdattanut television mainiot joulukalenterit jo kohta lähes kuusikymmentä vuotta jopa niin, että aatonaamun piirrettyjen lisäksi joulun perinteeseemme on tullut tärkeäksi ja odotetuksi osaksi myös Joulukalenterin viimeisen luukun innokas odottaminen (ja edellisten luukkujen tapahtumien kommentointi).

Niin tänäkin vuonna uudessa Talvipihan joulussa, missä on dickensiläinen hyvän ja pahan välinen taistelu pohjavireenä (emme vielä tiedä mitä lopussa tapahtuu, kun olemme saaneet nähdä vasta viisi osaa vuoden 2023 Joulukalenterista) ja ajankohtainen sanoma eläinten oikeuksien puolesta. Sikaa ei tarvitse jouluna syödä eikä kaikelle tarvitse määrittää hintaa ja hyödykearvoa.

Joulukalentereissa on aina ajankohtaista sanomaa sen lisäksi että ne ovat hurmaavia satuja. Toivottavasti Joulukalenteria on osattu myydä muihinkin maihin kuin vain Pohjoismaihin ja Balttiaan. Ylen lastenohjelmat ovat olleet aina tasokkaita ja tekemisen meininki on ollut mukaansatempaavaa ohjaaja Kaija Juurikkalan Rosa Was Here (1994) - elokuvasta lähtien.

Joulukalenteri on joka vuosi sekä odotettu että katsottu ohjelma, mikä osaa aina yllättää katsojansa. En muista yhtään tylsää tai huonosti tehtyä Joulukalenteria. Sen sijaan muistan napakymppeinä mm. Olga P. Postisen Joulukalenterin (1996) ja erityisesti muutama vuosi sitten uusintana tulleen hulvattoman hauskan ja tapahtumarikkaan Tonttuakatemian (2019).

Ihan sama mitä yleläiset tälläkin kertaa saavat päähänsä ja tekevät Joulukalenteriksi. Luotan siihen, että tulos on aina yhtä yllättävää mutta myös laadukasta jouluviihdettä alan parhaasta päästä. Huomenna aukeaa kuudes luukku Itsenäisyyspäivänä. Miten se näkyy tämän vuoden Joulukalenterissa. Odotan sitä yhtä lapsellisen iloisena kun viimeisen luukun arvoitusta.

Minulla on kuitenkin yksi toive Ylelle. Missä ovat etnisten suomalaisten tekemät ja omia kulttuurejaan esittelevät Joulukalenterit? Nyt en tarkoita mitään Katariina Sourin teeskenteleviä ja pinnallisia romanttisia nostoja, vaan ehdottoman aitoja saamelaisten, turkkilaisten, venäläisten, somalien, irakilaisten, afgaanien jne. käsikirjoittamia, ohjaamia ja näyttelemiä Joulukalentereita.