Joulukalenteriproblematiikkaa teeskentelyn ja perisynnin hengessä

Teksti Harald Olausen

"Mielikuvitus ei jätä rauhaan vaan ajaa ajattelua eteenpäin kohti sellaisia ajattelun kiteytymiä, jotka voidaan nimetä. Paha on ja saa nimen paholainen ja hyvä nimen Jumala, ja niistä tulee persoonia. Kun nimet on annettu, hahmot heräävät eloon ja syntyy näytelmä, joka kuvaa noiden nimettyjen persoonien toimia ja keskinäisiä suhteita. Näyttämöksi syntyy tuonpuoleinen, jossa siis kaikki tapahtuu. Sieltä toiminta valuu tänne meidän maailmaamme, katsomoon, tämänpuoleiseen todellisuuteemme, joka ilmeisesti on tuonpuoleisen armoilla. Ihminen on nyt hengellistynyt ja siis uskonnollistunut. Mihin kaikkeen ihminen kykeneekään uskomaan, sitä olen aina ihmetellyt. Tulemme harvoin ihmetelleeksi, miten ihmeellisiin asioihin oikeastaan uskomme. Toisaalta, kuka kertoo, mihin me oikeastaan uskomme? Kaikki riippuu tässä me -sanan alasta. Suomalainen tapakristitty ei usko juuri mihinkään, ei ainakaan uskontunnustukseen. Leipäpapit lasketaan samaan luokkaan."

-Professori Timo Airaksinen

Länsimaista hyvinvointikakaraa on kirottu joululla. Ensin pitää teeskennelle vuosikausia vanhempien mieliksi uskovansa joulupukkiin ja sitten on siedettävä kaikkea sitä tahmaista teeskentelyä, mitä muka kilttinä oleminen pukin valvovan silmän alla edellyttää ja katsottava telkusta mitä idioottimaisempia ja tökerösti sokeroituja hyvän puolesta kovaa ääntä pitäviä ällöohjelmia, kuten joulukalenteria takaraivossa tieto siitä, että kiltit lapset saavat paljon lahjoja mutta maksavat siitä myöhemmässä elämässä usein ikävällä tavalla erisuuruisina järkytyksinä, jotka suistavat heidän hyvät ja hyvin etukäteen järjestellyt elämänsä lopullisesti turvallisilta raiteiltaan. Erityisen pahaa jälkeä saavat aikaan dickensiläisen maailman romantisoidut ällösadut, kuten parhaillaan telkusta tuleva norjalainen Kristianin maaginen tivoliteatteri (2021), mikä oikein rääkyy falsetissa onnellisuuden ja hyvän elämän riemumarssia korvia särkevästi.

Ajatus onnellisesta elämästä tulee skolastikko (fransiskaaniteologi Bonaventuran tiedon määritelmän mukaan usko oli korkeampaa jumalallista valaistumista edellyttävää tietoa kun taas maallinen tieto oli epätäydellistä uskoa) Tuomas Akvinolaiselta, joka Aristotelesta, jolle "todellinen" hyvä oli onnellisuus (hyveellistä A:lle ei ollut teot sinänsä, vaan niitä tekevät ihmiset), mukaillen korosti täydellistä hyvää, jota hänen mielestään kaikki ihmiset tavoittelivat piilottaen jumalan läsnäolon samaan väitteeseen, sillä eihän voinut olla täydellistä ja hyvää maailmassa ilman sitä luonutta jumalaa; onni oli ainoa hyvä asia, koska oli asioita, joita tehtiin niiden itsensä takia, ja asioita, jotka tehtiin jonkin muun takia.

Joulun kiltteyshömppä on sukua Aristoteleen ja Akvinolaisen onnellisuushöpötykselle. Miksi lapsien olisi oltava kilttejä erityisesti joulun alla? Miksi ylipäätään kilttejä? Jouluna yhtäkkiä paha muuttuu hetkeksi hyväksi näyttääkseen, ettei ole peripaha (vrt. kirkkoisä Augustinuksen perisyntioppi), ja että aina on mahdollisuus hyvän tekemiseen. Miksi näin? Koska ihminen on, ja kokee olevansa, itse suuri paska. Juuri Augustinus sai muut uskomaan epätäydellisiä epätodellisuuksia, että sekä aika että oleminen eivät olleet hänestä vaan jostain korkeammasta riippuvia ulkopuolisia voimia, jotka lopulta nujertaisivat ihmisen, jos hän ei tottelisi ilmoitettua pyhää sanaa, missä pyhää on se, mitä kaikkein pyhin määrää - lähtökohtana on kielto olla koskematta kaikkein pyhimpään, sillä se pitää säilyttää ennallaan, muuten maailma ja ihminen ovat hukassa pahan ja synnin (myöhemmin kuvioon tulee mukaan A:lla syyllistävä ja tehokas kristikuntaa kauhulla yhdessä pitelevä pelotteluelementti: perisynti) keskellä.

Näennäisesti viattomiksi naamioidut mielenmyrkyttäjät, kuten joulukalenterit jatkavat tätä työtä, ja siksi ne pitäisi asettaa syytteeseen lasten turmelemisesta ja pahuuden trivialisoimisesta ja objektoinnista eli ihmisen sokeuttamisesta kohtamaan paha itsessä ja arjessa. Kyse on pohjimmiltaan tärkeästä, ehkä tärkeimmästä ihmisen psykologisesta prosessista ja vedenjakajasta uskon ja tiedon välisellä rajavyöhykkeellä, sekä varsinkin oman ajattelun ja ulkopuolisen määräämisen perusongelmista; näin myönteisessä ajattelussa vaadittavan oman ajatustoiminnan osuus jää vähäiseksi ja sekä itsepetoksen että ulkopuolisen manipuloinnin mahdollisuus kasvaa vaarallisen hallitsevaksi. Joulupukki edustaa jumalaa joulukertomuksien oheistuotteena, siinä joulun oikeassa kaupallisessa merkityksessä, kuin mitä se on ihmisten arjessa amerikkalaisen pullean ja punanenäisen joulupukin muodossa iskostettu 1900-luvulta lähtien koko maailman joulunajan odotushorisontteihin.

Silloin tylsinkin arki muuttuu salaperäiseksi ja jännittäväksi, kun se tervehtii meitä menneisyydestä ja antaa meille mahdollisuuden esittää epäreilua kovista, joka ei ymmärrä ihmistä eli itseään vaan syyttää tätä kaikesta siitä mitä itse haluaa. Augustinus sovelsi ajattelussaan antiikin stoalaisen psykologian teoriaa, missä kaikki inhimillinen toiminta edellytti ihmismielen järjellisen keskuksen joko hyväksyvän tai hylkäävän jonkun ulkoisesta maailmasta tulevan käytännöllisen eli toimintaa suosittelevan vaikutelman. Arvostelma, jonka mukaan jokin tosiasiassa samantekevä, siis sellainen ulkoinen, joka ei ole omassa vallassa, hyvä tai paha eli onnellisuuteen vaikuttava ja sellaisena reagoimisen arvoinen, on stoalaisessa psykologiassa tunne. Hyvä tarkoitti onnellisuutta edistävää, paha sitä estävää.

Joulu ei ole niin puhdas ja viaton, kuin mitä sen annetaan ymmärtää olevan. Joulun sanoman pohjana on augustinolaisuus, mikä loi kristillisen joulun pohjaksi mustavalkoisen maailman perisyntipelotteluineen pienentäen ihmisen jumalan edessä huijaavaksi pelkuriksi, jonka ainoa todellinen pelastumismahdollisuus oli luoda itsestään tekopyhä jumalan kuva muiden silmissä maailmassa - juuri tätä edustaa jumalajoulupukki ja ootteko olleet kilttejä lapsosia-lässytysmantra. Augustinus ajatteli, että esimerkillisiä ihmisiä oli vähän ja että perisynti on opinkappale, joka kannustaa meitä ottamaan pieniä askelia kohti korkeampaa moraalia. Ehkä se saa meidät ymmärtämään, että omat inhottavilta tuntuvat luonteenpiirteemme ovatkin ihmislajin luonnollisia ominaisuuksia kenelle muullekin tahansa, ei vain minulle.

Tässä koko joulunajan idea; kannustaa meitä hyväksymään ensin valhe itsessämme, ja sitten muissa, ja tehdä se kaikki samoin, kuin muutkin: teeskentelemällä sillä samalla tavalla, mihin olemme oppineet jo lapsuuden uskonnontunneilla, kun kysyttiin ketkä uskovat jumalaan. Augustinus ajatteli näin, että kun myönnämme tämän ja puhumme myös avoimesti kaikille niistä, voimme oppia ja yrittää korjata syntimme. Ongelma tämä on siksi, että oman myötätunnon kieltäminen liittyy siihen psykologiseen puolustusmekanismiin, jota freudilaisessa traditiossa kutsutaan reaktionmuodostukseksi; vastahakoinen omien, epätoivottujen luonteenpiirteiden myöntäminen pukeutuu vastakkaisiin ominaisuuksiin: kovuuteen, tunteettomuuteen ja ronskiuteen; onnen asettaminen kaiken muun edelle palvelee myös sopuisaa yhteiskuntasopimusta ja nöyristelyä valtaapitävien sekä alistetun yksilön välillä, sillä se perustuu pelkoon ja ihmisen oman heikkouden tuntemiseen.

Siksi joulun aikaan on teeskenneltävä kilttiä. Vallanpitäjille se on sama asia kuin juuri taloon muuttanut koiranpentu, joka vaistomaisesti alistuu isomman koiran nuoltavaksi paljastamalla tälle heikoimman kohtansa eli mahan. Reformaation augustinolaiset perilliset ovat pohjoismainen luterilaisuus ja kalvinismi, joihin on vaikuttanut myös stoalainen etiikka, jonka mukaan "hyvää on vain järjellisen sielun hyve eli maailman rationaalisen järjestyksen tunnistaminen ja pyrkimys toteuttaa sitä". Stoalaiset ajattelivat ihmisen tekevän virheitä asioita arvioidessaan pitämällä tosiasiassa samantekevää asiaa joko hyvänä tai pahana. Tätä aihetta ja jouluihmisen jatkuvaa sekä hämmästyttävää kykyä teeskentelyyn ja petokseen (pahin petturuuden laji on itsepetos, sillä petturi on koko ajan läsnä ja tietää mitä on tekemässä oman itsensä ja tietämänsä totuuden vahingoksi) pitäisi arvioida uudelleen kieltämällä joulu nykyisessä valheellisuudessaan kokonaan.

Joulu on valheen, teeskentelyn ja salavittumaisuuden juhlaa. Jouluihminen ottaa itselleen usein painostuksesta tai ryhmäpaineesta aika hatarin esteettisen "vaikuttaa kivalta toivottavasti ja näyttää hyvältä"-perustein identiteetin, joka määrää sen mikä ja kuka hän on eli MUKAVA ja KIVA, vaikka hän on todennäköisesti enemminkin ikävä ja paha; jouluihminen hylkää myös usein jonkin aiemmin omaksumansa näkemyksen, jos vastakkaista näkemystä edustaa joku, jota hän suuresti arvostaa tai mihin hänet on omina lapsuuden hyväuskoisina jouluina huijattu uskomaan. Joulu on siis vaarallista aikaa sekä totuutta rakastavalle ja etsivälle ihmiselle että rehellisyydelle. Ihminen voi olla vain oma itsensä muuten hän vain olisi olevinaan, jolloin vaarana on juuri joulun suurimpiin helmasynteihin kuuluva tekopyhyyden kirous, teeskentely ja valehtelu, kuten meitä joulun oikeassa kaupallisessa sanomassa silmää iskien muka humoristisesti kehotetaan joka käänteessä kassakoneiden kilinän hullaannuttamina tekemään.

Valitettavan usein meidät myös houkutellaan liian helposti "namuilla" mukaan vaarallisiin omaa vapauttamme rajoittaviin leikkeihin - ehkä vaihtoehtojen puutteen tai luontaisten heikkouksiemme takia, jotka eivät ole alkuunkaan oman itsemme edun tai järjen ja omaehtoisen vapaan ajattelun mukaista. Joulu on huijauksen, silmänkääntötemppujen ja sopuilun juhla. Sen tarkoitus on rauhoittaa rikollisia mieliä ja kannustaa meitä kanssarikollisuuteen. Itsepetos on joulun tuotos. Mutta mikä itsepetos sitten pohjimmiltaan on?

Halu uskoa joulupukkiin voi johtaa itsepetokseen, sillä itsepetos syntyy silloin, kun ihminen uskoo johonkin asiaan, joka on hänelle mieluinen vain siksi, että se tuottaa mielihyvää, vaikka ihminen tietäisi, ettei se ole totta sanan varsinaisessa merkityksessä kuten JOULU ja sitä markkinoivat JOULUKALENTERIT. Mutta mitä vielä! Mehän toki tiedämme tämän, mutta silti me lankeamme tähän ansaan ja ummistamme silmämme kaikelta pahalta vuosi vuodelta yhä enemmin paskaan uponneina joulupahan turruttamina (rikokset ihmisyyttä vastaan jatkuvat kuten aina, myös jouluna valehdellaan, murhataan, kiusataan, rikotaan ja syrjitään). Tähän kaikkeen meidät pakottaa myös viattomuuden nimissä suurella rahalla tehdyn norjalaisen joulukalenteri Kristianian maagisen tivoliteatterin valedickensiläinen tunneroska.