Kaikki loppuu aikanaan - eksistentiaalista queerminimalismia

Teksti Harald Olausen

"Harald luo jotakin uutta, kirjallisuutta yhdestä tavasta elää ja kirjoittaa. Ehkä kirjallisuuden pitäisi olla juuri tätä, miksi siis puhua antikirjallisuudesta? Vastaus on ilmeinen: kirjallisuus sellaisena kuin sen pitäisi olla, on antikirjallisuutta, joka taas merkitsee, että kirjallisuus sellaisena kuin se on, on pilattua kirjallisuutta. Nyt on Harald ja hänen uusi metodinsa dokumenttina oman aikamme rappiosta ja luovan kulttuurin ikuisesta taistelusta maailmaa vastaan."

-Professori Timo Airaksinen

Tätä kirjaa varten katsoin ruotsalaisen elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin parhaimmat mustavalkoelokuvat 1950-ja 1960-luvuilta uudelleen sekä luin hänen kirjoittamiaan muistelmat Laterna Magica (Otava 1987) ymmärtääkseni hieman yllättäen, kuinka paljon Bergman olikaan vaikuttanut ja vaikuttaa edelleenkin minuun. Asuin Tukholmassa 80-luvulla ja näin lähes kaiken Bergmanilta.

Sen verran paljosta ajattelusta olen velkaa professori Timo Airaksisen kirjoituksille ja ideoille suomalaiset arvot kriisissä kirja- ja tutkimusprojektissa vuosina 2018-2022 (olin projektin kirjallinen agentti ja tuottaja sekä projektiin kuuluneen "tahallaan älyllisesti ärsyttämään pyrkineen" kulttuuris-filosofisen verkkojulkaisu digivallila.comin päätoimittaja), että on syytä kiittää häntä vielä erikseen, ja mainita hänen tutkimuksiensa mm. Herakleitoksesta sekä ajasta vaikuttaneen ajatuksiini ja tähän kirjaankin. Kirjan ns. keisarikeskustelu sekä Prologi ovat siitä hyviä esimerkkejä.

Kaikki loppuu aikanaan - pienromaani edustaa LGBTQ-fiktiokirjoistani tuttua "eksistentiaalista queerminimalismia", joka kertoo vähemmän tunnettuja tarinoita yksinäisten homomiesten varjoisten kujien maailmasta huumorilla höystettynä, kuten yksinäisyydestä, homojen keskinäisistä riidoista ja inhosta, pienmunaisuudesta, härskeistä homohuorista, pakonomaisesta alennusseksistä, itsemurhista, kauniiden poikien terrorista ja vallalla olevasta epä-älyllisestä homoromanttisuudesta sekä niistä tavallisista arjen homo- ja bi-miehistä, joita ei homopaikoissa tai kulkueissa näy.

Kertomukseni pyrkivät antamaan ääneen niille hiljaisille ja näkymättömille homoille, joista kukaan ei ole kuullut eikä halua kuulla mitään. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Homorunoja (2011), Egyptin prinssi ja muita homonovelleja (2012), Orlando-romaani (2016), Tom of Finlandin salaiset muistelmat (2017), Homolulu-queernovelleja I (2018, myös englanniksi), Don Quijote-romaani (2018), Päättyneitä tarinoita-queernovelleja II (2019, myös englanniksi), O`GAY-queernovelleja III (2020, myös englanniksi) ja Kongulaer-romaani (2021). Seuraavina vuosina ilmestyvät sarjan lopputeokset Egyptin prinssin jälkeisiä homonovelleja II (2023) sekä Homorunoja II (2024).

---------------------------------------------------------------------ote kirjan alusta-----------------------------------------------------------------------------------------

Kaikki alkoi jo kauan sitten siitä, kun Mikael eräänä aamuna luki aamun sanomalehdestä nuoren pojan kuolinilmoituksen, missä ei ollut yhtään surijan nimeä. Poika oli kuollut 20-vuotispäivänään, mikä viittasi Mikaelin mielestä itsemurhaan. Ehkä sukulaisten nimiä ei olut juuri siksi, häpeästä, laitettu ilmoitukseen. Mikael voihkaisi: Mikä paska juttu. Kyllä Kuolema oli sitten vittumainen juttu, kun se omalle kohdalle sattuu!

Mutta miksi sitten ilmoitus oli lehdessä? Tekopyhää jeesustelua, Peter julisti sängyltä Mikaelille kuin haastaen tämän leikkimieliseen kaksintaisteluun kanssaan. Tai vanha tapa. Turha kuitenkin, hän alleviivasi vielä sanomaansa. Poika oli halunnut Peterin mukaan ehkä päästä eroon heistä, mutta valitsi siihen kammottavimman esillä olleen mahdollisuuden uhossaan.

Mikael googlasi pojan ja yllättyi kuvista, niissä oli jotain tuttua ja ne silmät. Hän tunnisti pojan ulkonäöstä. Oli hyvänpäiväntuttu läheisen uimahallin kilparadoilta vuosien ajalta. Mikael ei ollut koskaan puhunut pojan kanssa, mutta kuullut kerran, kun poika oli valittanut jollekin kaverilleen elämänsä kiireistä aikataulua ja paineita uimahallin saunassa.

Seuraavan kerran, kun hän näki pojan muutaman viikon päästä, oli jo pimeä myöhäissyksy. Poika seisoi läheisen puiston siimeksessä tuijottamassa yksin pimeään. Mikael pysähtyi miettimään. Mitä hän mahtoi ajatella noiden tapahtumien välillä ja mitä tehdä? Millainen oli se hänen kaverilleen valittamansa kiireinen ja paineita täynnä oleva elämä, mikä häntä piinasi? Sekö oli syynä kuolemaan vai joku muu, ehkä jokin karmiva salaisuus?

Mikael oli kävellyt pojan ohitse. Heidän katseensa oli kohdannut hetkeksi. Pojan surulliset silmät olivat jääneen erityisesti hänen mieleensä, tai ei ihan, vasta nyt hän tajusi niiden olleen märät itkusta ja surkeat epätoivosta. Poika nyökkäsi keveästi tervehdykseksi kääntäen samalla päänsä Mikaelista pois, etteivät hänen itkuiset silmänsä olisi paljastuneet Mikaelille.

Tuosta päivästä lähtien Mikael ja Peter alkoivat puhua keskenään kuolemasta ja etsiä kuolemaa läheltä omaa elinpiiriä, ja huomasivat yhtäkkiä, että ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä tuosta noin ilman näkyvää syytä kaikkialta ja kaikenikäisiä; yksi tyttö 16-vuotiaana kesken oppitunnin, 22-vuotias poika kirjaston vessassa sydänkohtaukseen (eikä ollut narkkari), Peterin 45-vuotias hammaslääkäri, Mikaelin 34-vuotias serkku ja naapuriin juuri muuttanut 28-vuotias lesbo sekä yksi viisikymppinen pankkivirkailija kesken asiakaspalvelun tiskille kuin märkä rätti enää nousematta paikaltaan.

Lista oli pitkä ja kasvoi päivä päivältä niin, että kuolema alkoi tulla tutuksi heille ja luonnolliseksi osaksi heidän omaa elämäänsä. Kuolema vaani kaikkialla sekä heitä että muita. Yksikin väärä askel ja saatoit kuolla äkillisesti. Seuraava askel oli se, kun he alkoivat pohtia ensin omaa suhdettaan ennen niin kaukaiseksi kokemaansa kuolemaan, ja sitten lopulta omaa kuolemaansa, mikä tuntui lähenevän joka tarinalla heitä ja lisäävän heidän pelkoaan kuolemaa kohtaan.

-----------------------------------------------------------------------Loppu------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjojani on kiitelty omaperäisyydestä ja kauniista kielestä sekä älyllisyydestä. Eräs toimittaja kirjoitti minun olevan "suomalaisen kirjallisuuden outolintu". Toinen kysyi, mistä tämä mies tulee tarinoineen, jotka ovat täynnä niin hienoja sofistikoituneita yksityiskohtia kuin myös raakaa elinvoimaa (et voi myöskään välttyä Olausenin teosten kohdalla hyvin kuvatuilta ja ronskeilta seksikohtauksilta)?: "Olausen taitaa ammattitoimittajana monet erilaiset tekstilajit tehtyään pitkän ja mittavan uran toimittajana ja tekstien parissa. Hän on valtaisan tuottelias ja laadukas kirjailija."

Kirjaa voi lukea kustantajan sivuilla:

-https://kulttuuriklubi.com/wp-content/uploads/Kaikki-loppuu-aikanaan/index.html#PDF/1