Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta
Teksti Harald Olausen
Tarkkasilmäisimmät DigiVallilan lukijat ovat huomanneet, että kirjoitan joululomalla dekkaria Komisario Adlerin tutkimuksia, jonka ensimmäinen osa on sopivasti Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta. Idean kirjaan sain, kun luin Alfred Adlerista ja Chiro Kishimin ja Fumitake Kogan kirjasta Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta (Gummerus, 2025). Kirjan idea ei toki ollut uusi. Eräänalaista kyynistä realismiahan sekin on professori Timo Airaksisen tapaan toisella tavalla. Voin näin sanoa "noidan oppipoikana", sillä ajatteluni ei juurikaan eroa Airaksisen teorioista ja teeseistä eikä varsinkaan Airaksisen uraauurtavista markiisi de Sade-tutkimuksista.
Taustalkla vaikuttaa Sokrateksen suoruu, Herakleitoksen arvoituksellisuus ja Schopenhauerin pessimismi. Ihmisiä vaivaa yleinen mutta vähemmin puhuttu vitsaus on kostonhimon lisäksi miellyttämisenhimo, joka pistää ihmisen pokkuroimaan itselleen vastenmielisten ihmisten ja ilmiöiden edessä, vaikka mieli ei tekisi. Taustalla on jostain kumpuava tahto, että kaikki pitäisivät sinusta, vaikka niin ei pitäisi eikä tarvitsisi olla. On ihminen outo eläin. Tähän saumaan sopii lukea Ichiro Kishimin ja Fumitake Kogan kirja Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta. Kirja avaa silmät ihmettelemään omaa elämää osana tällaista miellyttämisjatkumoa.
Juuri näitä totunnaisia ajatustapoja tabuina pidetyissä asioissa kirja ravistelee. Se perustuu Alfred Adlerin muotoilemiin filosofian ja psykologian ajatuksiin sekä opetuksiin. Kirjan sisältö voisi olla ihan yhtä hyvin Thomas Mannin Taikavuoren nuorukaisen ja kahden vanhemman miehen keskusteluja tai sokraattisia dialogeja filosofin ja nuorukaisen välillä tai Sofian valinnasta. Kirjassa fokus on kysymyksessä, miten ihminen voisi tulla onnelliseksi? "Vastauksen avain voi löytyä Adlerilta. Tämän kirjan lukeminen saattaa muuttaa elämäsi. Nyt meidän on aika liittyä nuoren miehen seuraan ja astua sisään filosofin ovesta." Epäilyttävää!
Kirja on myös hyvä opas väittelijöille. Kirjan vaatimaton alku korostaa maailman yksinkertaisuutta. Se on sitä kirjoittajien mukaan "hämmentävästi", samoin itse elämä. Me itse vain teemme siitä vaikean, ja meitä hallitsevat ihmiset ja ajatukset monimutkaisen. Tämä ei ole idealistinen heitto, kuten kirjan nuorukainen kysyy filosofilta, vaan kehotus lukijoille uskoa ihmisen ja maailman muutokseen. Mutta mikä ihmeellisintä: kaikki voivat päinvastaisista luuloistaan huolimatta elää täällä onnellisina. Kuulostaako uskomattomalta? Ihan varmasti ja onkin sitä kun lukee pidemmälle. Mutta näin kirja lupaa eli katsokaamme hieman millä tavalla.
Kirja ei ole onneksemme mikään halpa amerikkalaistyylinen pikaopas onneen, vaan syvällinen kurkistus ongelmaan nimeltä miellyttämisenhalun vastenmielisyys. Kirjan otsikon mukaisesti itseymmärryksen ja onnellisuuden suurin vihollinen on ihmisen nöyristely, sillä länsimaissa – erityisesti Ruotsissa – meidät on kuin asetettu pää pölkylle pyövelinä ajatus pakosta, että kaikki ajattelisivat meistä vain hyvää ja kaunista, mikä on tuhoon tuomittu ajatus jo heti alkuun. Kirjan nuorukaisen tehtävä on kyseenalaistaa filosofin esittämät elämää halailevat väitteet. Kirja alkaa nuorukaisen haastaessa ja härnätessä vanhaa filosofia.
Nuorukaisen mukaan kirjassa maailma on yksinkertainen, ja niin myös itse elämä- väitteessä voi nähdä totuuden siemenen vain, jos maailmaa katsoo pienen lapsen näkökulmasta. "Lapsilla ei ole velvollisuutta, heidän ei tarvitse tehdä töitä tai maksaa veroja, vaan heidän vanhempansa ja yhteiskunta hoivaavat heitä ja he viettävät päivänsä vailla huolen häivää. Lapsen ajatuksissa elämä jatkuu ikuisesti ennallaan, ja he saavat tehdä mitä mielivät. Lapset eivät näe karua todellisuutta, vaan heidän silmänsä on peitetty. Lapsille maailma varmasti onkin olemukseltaan yksinkertainen." Yksinkertaisuus on ansa. Mitä se oikastaan on?
Filosofi ottaa haasteen vastaa ja muistuttaa nuorukaista siitä, ettemme elä objektiivisessa vaan subjektiivisessa maailmassa, jonka merkitykset olemme itse luoneet. Nuorukaisen näkemä maailma on erilainen kuin filosofin näkemä. On mahdotonta jakaa omaa maailmaansa kenenkään toisen kanssa. Siitä myös elämän ongelmat ja vaikeudet. Vanha kansa jo tiesi, että toinen puhuu aidasta, toinen aidanpäästä. Niin se on aina ja tulee olemaan. Ehkä siksi psykologian professori Alfred Adlerin teorioihin perustava "hittikirja" on turhaa elvistelyä tyynen mielenrauhan puolesta. Mutta millainen maailma onkaan komisario Adlerilla?
