Kamppailu politiikan kielestä

Teksti Harald Olausen

"Ismi" on tutuhko, aavistuksen halventava termi – ja Yhdysvalloissa jopa "liberalismi" on saanut samantapaisen sävyn. Se vihjaa, että vallanpitäjät – ja ne, jotka tahtoisivat päästä valtaan – manipuloivat mielivaltaisesti koottua ajatusjoukkoa, joka on varsin kaukana arkielämästä. He yrittävät kontrolloida politiikan maailmaa ja pakottaa meidät ajattelemaan ja käyttäytymään dogmaattisesti." – Michael Freeden muutaman vuoden takaisessa kirjassaan Mitä on ideologia (niin&näin, 2019).

Opiskelija Otto Kyyrösen mukaan Michael Freedenin Mitä on ideologia on kunnianhimoinen pyrkimys tiivistää ideologian käsitteen historia ja teoretisointi reiluun 150 sivuun: "Brittiläisen politiikan tutkijan kirja lähtee liikkeelle ideologiatermin juurista, etenee sen morfologisen määrittelyn kautta makro- ja mikroideologioiden erotteluun ja päätyy lopulta diskurssien, visuaalisuuden ja tunteiden tarkasteluun." Se on totta eikä itse ideologiakäsitys ole tietenkään mitenkään ongelmaton.

Ideologia ovat samanlaisia terveen järjen sammuttajia ja ymmärryksen hirttosilmukoita kuin uskonnot, joissa ihminen jättää ilman epäilystä terveen harkinnan narikkaan ja on valmis ajattelemaan ja tekemään kaikkea järjenvastaista uskomusten ja höpöpuheiden innoittamana. Kysymykseen, olenko minä ideologia tai ideologioiden tuote, vastaus kuuluu: kyllä!

Filosofi Bertrand Russell jaksoi muistuttaa: että henkilöllä, jonka mielipiteet ja teoriat olivat tutkimisen arvoisia, voitiin edellyttää olevan jonkin verran älyä, mutta ei ollut luultavaa, että kukaan olisi saavuttanut täydellistä ja lopullista totuutta missään asiassa. Kun älykäs henkilö esitti käsityksen, joka näytti meistä ilmeisesti järjettömältä, meidän ei pitäisi silloin yritellä todistaa, että se oli jollakin tavalla oikea, vaan koetettava ymmärtää, kuinka enemminkin, kuinka se oli edes voinut milloinkaan näyttää oikealta.

Vasta nyt voimme esittää jälkikäteen kysymyksen siitä, kuinka hänen näkemyksensä on silloin voinut näyttää niin väärältä, vaikka hän ensimmäisenä ensimmäisten joukossa ymmärsi mielen hallitsematonta irrationaalisuutta – hurmosta, ja sen jatkuvaa muutosta kaiken epävarmuuden keskellä, tai että kyse oli lopulta vain ihmisessä hänen toimintaansa määräävistä haluista,

Sellaisia oli sekä väistämättömiä että voittamattomia, ja että niistä oli vaikea päästä eroon. Russell sanoi, että tällainen historiallinen ja psykologinen mielikuvituksen harjoitus avartaa ajattelumme piiriä ja auttaa meitä samalla käsittämään kuinka typeriä monet meidän hellimämme ennakkoluulot tulevat näyttämään aikana, jonka mieli on toisenlaisessa vireessä.  

Ideologiat ovat näkymättömiä vankiloita ja ruoskia, jotka viuhuvat päidemme yllä aina siitä lähtien, kun ymmärrämme maailman olevan epäoikeudenmukainen, epätasa-arvoinen, julma ja kova. Mutta aina emme ymmärrä, mistä on kysymys ja mitä muuta niihin kätkeytyy, ja mitä tarkalleen ne pitävät sellaista sisällään, jotka vaikuttavat meihin tahtomattamme haitallisesti.

Ideologiat eivät ole vain kauniita/rumia sanoja ja tunnettuja ismejä. Tänään olemme huomanneet niiden olevan paljon muuta. Ideologioita pitäisikin tutkia kielellisinä ja semanttisina tuotteina. Ideologioilla saattaa nimittäin olla piilo- sekä erityisesti muita, moninaisia merkityksiä, kun niiden käyttämiä sanoja ja fraaseja muutetaan hieman kuin palapeliä. Kysymys on ovelasta toiminnasta ja manipuloinnista, joita erityisesti diktaattorit käyttävät surutta alistaakseen alamaisensa ehdottomasti.

Michael Freeden on kirjassaan muistuttanut ideologioiden, joita ilmaistaan ensisijaisesti kielellä, ajateltavan ilmentävän myös omia kieliopillisia "omituisuuksiaan", sillä ideologiat luovat hänen mukaansa oman "kielioppinsa". Sanojen merkitykset ovat riippuvaisia tosistaan; ne sijoittuvat suhdeverkostoon muiden sanojen kanssa ja voidaan käsittää vain sen kontekstissa.

Kirjassa kerrotaan myös se, mitä on nykyisin muodissa oleva mustavalkoisuuden resepti. Se on sitä, kun useimmat yhteiskunnat jättävätkin jäsenensä mielellään poliittisen infantilismin tilaan kieltäytymällä kertomasta heille vaihtoehtoisista käyttäytymistavoista. Yksittäinen ideologinen näkemys maailmasta iskostuu heihin ja muuttuu siten näkymättömäksi sekä toimimaan aina myös sen mukaan sen tahdon mukaisesti vailla epäilyjä ja kiusallisia kysymyksiä vallassaolijoille.

Yksilöillä saattaa olla ideologisia odotuksia – jotka koskevat käyttämiämme sanojen ja ajatusten merkityksiä – vaikka hän ei tiedäkään sitä kirjoittajan mukaan: "Poliittisen ajattelun tutkimuksessa tämä merkitsi huomattavaa irtiottoa. Erityisesti angloamerikkalaiset politiikan filosofit ovat korostaneet politiikan teorian reflektiivistä ja tarkoitushakuista luonnetta."

"Tahattomat viestit eivät tuntuneet olevan merkityksellisiä oppineille, koska poliittisen kielen käyttäjät eivät voineet valvoa niitä rationaalisesti". Hän kirjoittaa kiinnostavasti "merkitysylijäämästä", ja erityisesti siitä, miten tiedostamattomasta tuli ideologian tutkimisen tärkeä kohde ja avukseen tutkimus sai monia kehityskulkuja sodanjälkeisen ajan mannermaisista teorioista.

Ranskalainen filosofi Paul Ricceur nosti esiin ideologian yhden tiedostamattoman puolen, jota hän kutsui "merkitysylijäämäksi". Se tarkoitti sitä tapaa, millä ideologiat kuljettivat enemmän informaatiota, kuin niiden tekijät tiedostivat tai tarkoittivat. Ideologioita ei siis vain tuoteta, vaan myös kulutetaan, mutta niiden kulutus ei aina ole kaikilla samanlaista.

Kirjan luvussa Kamppailu politiikan kielestä käydään läpi tätä, meille vielä aika tuntematonta ajatuskulkua. Seuraavassa luvussa kirjoittaja nostaa esille Machiavellin sovinistisen varoituksen ruhtinaille hallita tunteiden käänteitä, jos he mielivät menestyä. Hän vertasi onnea naiseen, joka täytyi alistaa pahoinpitelemällä ja pakottamalla. Kieli toimi hänelläkin ruoskana millä piiskata.

"Ideologiasta" tulee helposti lyömäase. Väitetään, että vaikka ideologisuus ei johtaisikaan laajamittaisiin sortotoimiin, vähintään siitä seuraa vapaaehtoista sokeutta todellisuuden edessä. Siksi poliittisessa keskustelussa onkin yleinen retorinen strategia kiistää oma ideologisuutensa ja syyttää vastustajaa ideologisuudesta. Professori Michael Freeden kuitenkin osoittaa, että ideologian käsitettä tarvitaan vääjäämättä, jos tahdotaan ymmärtää politiikkaa ja yhteiskuntaa. Hänen mukaansa ideologiat eivät ole uskomusjärjestelmiä vaan ajan mukana muuttuvia käsitteellisiä rakennelmia. Poliittisesta vallasta kamppailtaessa kamppaillaan siis siitä, minkä ideologian tulkinta maailmasta hyväksytään oikeaksi. Freeden on arvostettu brittiläinen politiikantutkija, joka on tutkinut poliittisia ideologioita 1970-luvulta lähtien." - https://netn.fi/syn_publication/ideologia/