Kansankodin pimeämpi puoli

Teksti Harald Olausen

"Kansankodin pimeämpi puoli valaisee rotuoppien, syrjinnän ja ruotsalaisen kansalliskiihkoilun historiaa, joka on pidempi kuin usein kuvitellaan. Ruotsalaiset kansallisromantikot vaikuttivat eurooppalaisen rasismin oppi-isiin jo 1800-luvulla. Pari vuosikymmentä myöhemmin Ruotsista tuli rotubiologian johtava maa, ja Ruotsin eugeniikkaohjelma jatkui pakkosterilisaatioineen 1970-luvulle saakka. Kun maasta alettiin rakentaa sosiaalidemokraattien johdolla niin kutsuttua kansankotia, kansan yhtenäisyys ja rodun puhtaus olivat suuressa roolissa."

-Tapio Tamminen Kansankodin pimeämpi puoli (Atena 2015).

Kaksi vuotta sitten menehtynyttä tietokirjailijaa, Tapio Tammista, ja hänen kynänsä terävyyttä ja ajattelunsa syvyyttä tulee aina silloin tällöin ikävä lukiessa uudelleen hänen tieto-Finlandialla palkittua kirjaansa Kansakunnan pimeämpi puoli. Kirjan on merkittävä tutkimus rasismin skandinaavisista juurista, ja kelpaisi jo sellaisenaan yhden miehen elämäntyöksi sen sisältämien uusien oivallusten ja analyysien ansiosta. Viime aikoina Skandinaviassa onkin käynnistynyt kiitettävällä tavalla keskustelu ruotsalaisesta rotuhygieniasta ja sen vaikutuksista pohjoismaiseen ajatteluun ja politiikkaan.

Tämä on tärkeää siksi, että se vaikutti yllättävää kyllä, myös ruotsalaisen sosialidemokratian kansankoti-ajattelun pohjalla. Mutta vaikka sen vaikutus onkin vähäinen, siitä ei ole paljoa aiemmin puhuttu, vaan se on vaiettu yhtenä Ruotsin tarkimmin varjeltuna tabuna. Siksi Tammisen kirja on tärkeä kuvatessaan juurta jaksaen niitä ruotsalaisia rotuhygienisteja, joiden mukaan ruotsalaisten tuli välttää erityisesti seka-avioliittoja vähempiarvoisten naapurikansojen, kuten suomalaisten ja saamelaisten kanssa.

Miksi tämä sitten on nykyajan ajattelun ymmärtämisen kannalta tärkeää? Siksi että viime vaalit hävinneet sosialidemokraatit ovat osasyyllinen ruotsalaisen piilorasismin syntyyn ja sen rakenteelliseen ylläpitoon, niin hurjalta kun väite saattaa monesta lukijasta tuntuakin, Uppsalan rotubiologisen tutkimuslaitoksen johtajan, professori Herman Lundborgin ajatuksia (Svenskar i nutiden 1934) jalostaessaan omaan poliittiseen unelmaansa koko kansan kansankodista. Tamminen kertoo kirjassaan, miten Sosiaalidemokraattisen puolueen vuosikalenterissa (Tidens kalender) julkaistiin vuonna 1923 Lundborgin artikkeli ihannoivasta ja rotupuhtaasta ruotsalaisuudesta. Artikkelissa Ruotsin johtava rotubiologin mielestä kansakunta, joka oli pystynyt rakentamaan kestävän poliittisen rakenteen vanhimpana itsenäisenä eurooppalaisena kansakuntana, ei voinut olla huono.

Näistä päivistä voidaan laskea alkaneeksi ruotsalainen rodullinen ylimielisyys, ylpeys ja oman kansakunnan liioitteleva ihannoiminen, joka ajan myötä muuttui kulissien takana muita väestöryhmiä halventavaksi herraideologiaksi, josta maa joutuu nyt ulkoistettuaan nämä ei-ruotsalaiset väestöryhmät valtakulttuurista, maksamaan kovana hintana ulkomaalaistaustaisten kapinoina ja jengiytymisenä. Syyttävä sormi nousee kahteen merkittävämpään sosiaalidemokraattisen kansankodin teoreetikkoon. Kosmopoliittisena intellektuellina tunnettuun taloustieteilijä ja talousnobelisti Gunnar Myrdaliin sekä hänen vaimoonsa, rauhannobelisti Alva Myrdaliin. Myrdalien astetta radikaalimpi poika, Jan Myrdal kritisoi voimakkaasti vanhempiaan kirjassaan Lapsuus (Tammi 1983). Tamminen paljastaa pariskunnan aktiivisesti kannattaneen eugeniikkaa 1930-luvulla.

Tammisen mukaan Gunnar oli nuorena viehtynyt nietzscheläisestä elitismistä. Vuonna 1934 he julkaisivat kirjan Kris i befolkningfrågan, jonka sisältämän uuden väestöpolitiikan perusta muodostui sosiaalisista reformeista, yhteisöllisistä asumismuodoista ja rotuhygieniasta. Keskeisenä vaatimuksena oli Tammisen mukaan väestön sopeuttaminen moderniin teolliseen yhteiskuntaan: "Se edellytti uutta rationaalista yhteiskunnallista suunnittelua, joka perustui yhteiskuntatieteiden ja lääketieteen uusimpiin saavutuksiin."

Pariskunnan radikaalein ehdotus kirjassa liittyi Tammisen mukaan juuri rotuhygieniaan. Teollisesta yhteiskunnasta oli karsittava sen mahot oksat, jotka eivät tulisi koskaan sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan. Myrdalien mukaan määrällisen kasvun ohella tarvittiin väestön laadun kohentamista.

"Siirtolaisuudella Ruotsin väestövajetta voitaisiin kohentaa nopeasti, mutta Myrdalien mukaan se ei ratkaisisi väestöongelmaa. Siirtolaisia saisi kernaasti tulla muista Skandinavian maista, mutta muualta Euroopasta tulleisiin he suhtautuivat penseästi, sillä kulttuurierot heidän ja ruotsalaisten välillä olivat liian suuret." Kylmäävää ja paljastavaa tekstiä kansankodin sosiaalidemokraattisilta vanhemmilta. Ruotsalaiset demarit käänsivät katseensa ensin Suomeen, mutta eivät antaneet suomalaisille arvoa ennen kuin vasta 1990-luvulla, jolloin porvarihallitus antoi suomenkielelle kotimaisen kielen statuksen pitkän tappelun jälkeen.

Ruotsalaisissa medioissa Myrdaleja syytettiin fasismin inspiroimasta väestöpolitiikasta ja varoitettiin tiukkojen väestöpoliittisten reformien johtavan sosialidemokraattiseen diktatuuriin, joka tavallaan toteutuikin demareiden pitkän hallituskauden aikana 1930-luvulta 1970-luvun loppuun yhtä lyhyttä kolmen kuukauden jaksoa lukuun ottamatta. Vuonna 1935 Ruotsiin perustettiin väestöpoliittinen neuvottelukunta. Kun 1941 uudistettiin sterilisaatiolakia, sitä peruteltiin tarpeelliseksi mm. siksi, että ruotsalaista perimää saatiin näin puhdistetuksi epätoivotuista aineksista. Medioissa asiasta käyty keskustelu lainehti melkein yhtä villinä kuin tänään maahanmuuttajakeskustelukin.

Tammisen kirjan yksi hieno piirre on referoida tätä keskustelua monelta eri kantilta ja luoda samalla lukijalle ymmärrettävä historiallinen pohja siihen rotuopilliseen yli-ihmisajatteluun, joka "laiskojen germaanien (Hitlerin keksimä termi ruotsalaisista)" ajattelussa vallitsee vieläkin - eihän siitäkään ole pitkää aikaa, kun suomalaiset voittivat Suomi-Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa ruotsalaiset ja sen jälkeen maassa levisi pilkkalaulut "mongolien voitosta". Ruotsinsuomalaisten kaltoinkohtelu ruotsalaisuuden ylemmyyden osoittaminen yhteiskunnassa ruotsalaisuutta häiritsevän heikomman aineksen keskuudessa, on johtanut tekopyhyyteen. Tänään Ruotsille kelpaa toki muutkin kuin eurooppalaiset maahanmuuttajat, mutta samalla heidät on eristetty rotuhygieniaopin mukaisesti omiin ghettoihinsa pois medelsvenssonien silmistä häiritsemästä.

1970-luvulla Ruotsi alkoi ottaa poliittisia pakolaisia vasemmistolaisista, mm. Chilestä. Ruotsin demarit panostivat samaan aikaan siirtolaisiin mm. Ruotsin SAK:n eli LO:n sisällä lisäämällä tiedottamista ja propagandaa suomenkielellä. Silloin suurimman osan Suomesta muuttaneiden siirtolaisten katsottiin äänestäneen sosialidemokraatteja siitä huolimatta, että he tulivat kepulaisympäristöistä, työttömyyden ja köyhyyden vaivaamista alueilta kehitysalue-Suomesta (itä ja pohjoinen). Nyt ruotsinsuomalaisten enemmistön (eri laskutavasta riippuen, heitä on maassa noin 700.00, joista enää vain 200.000 puhuu suomea) katsotaan maan ensimmäisenä suurena väestöryhmänä muodostavan ruotsidemokraattien selkärangan ja äänestävän puoluetta uskollisesti eri rotujen välisessä sodassa, mikä saattaa olla yksi tärkeä syy siihen, että sosialidemokraatit menettivät täpärästi otteensa valtaan syksyllä käydyissä eduskuntavaaleissa.

Ruotsalainen rasismi ja fasismi on vielä suurelta osin kyntämätön pelto julkisuuskeskusteluna sen arkaluontoisuuden takia. Juurisyistä ei puhuta vieläkään riittävästi tutkimalla yhteiskunnan hyväosaisten asenteita ja roolia tässä taistelussa, joka saa yhden karmaisevan luvun Tammisen kirjan epilogissa Paluu viattomuuden aikaan: "Malmö 19.lokakuuta 2010 klo 20. Bussipysäkillä seisova nuori mies katuu asfalttiin. Luoti on osunut hänen selkäänsä. Keskiyöllä ampuja iskee kahden uhrin kimppuun. Toinen miehistä saa luodin vatsaansa, toinen jalkaansa."