Kekkosen sanoin: ”Saatanan tunari!”

Teksti:

Harald Olausen

Onko Suomella koskaan ollut niin huonoa oikeuskansleria kuin nyt? Suomessa on viime aikoina ihmetelty huonoa lainsäädäntöä ja syyttävä sormi on noussut hallituksen suuntaan. Sormi osoittaa kuitenkin väärään suuntaan, sillä oikeuskansleri Tuomas Pöystin pitäisi olla se, joka asiantuntemuksellaan vastaa hallituksen päätösten laillisuuden tarkistamisesta. Siis jos on sitä. Ehkä kyseessä on sartrelaisesti vilpillisyys (mauvaise foi)? Nykyisellä, poikkeuksellisen huonohampaisella oikeuskanslerilla riittävää asiantuntemusta ei tunnu olevan. Monet johtavat perustuslain asiantuntijat ovat antaneet huolestuttavan varoittavia lausuntoja hänen oikeusnäkemyksistään ja -tajustaan. Ongelma näyttää piilevän siinä, että Pöysti tulkitsee kokemattomuuttaan lakeja ja niiden valmisteluja kuin vasemmalla kädellä huitaisten. Esimerkiksi Pöysti sai kovaa kritiikkiä liian aktiiviseksi katsotusta roolistaan liikkumisrajoitusten valmistelussa. Suurempi ongelma näyttää olevan kuitenkin Pöystin kootut selitykset. Ne eivät vakuuta enää ketään minkään asian yhteydessä, mihin hän on sekaantunut.

Ilkka Tapio Seppinen kertoo kirjassaan:" Tämän asian olen tutkinut"(Valtioneuvoston oikeuskanslerin historia 1944-2008. Helsinki 2009), miten oikeuskanslerin historia ulottuu vuoteen 1713, jolloin Ruotsin kuningas Kaarle XII perusti kuninkaan korkeimman asiamiehen viran. Vuonna 1719 viran nimi muutettiin oikeuskansleriksi. Suomella on ollut oma oikeuskanslerinsa koko valtiollisen olemassaolonsa ajan. Suomen ollessa vuosina 1809-1917 osa Venäjää oikeuskanslerista käytettiin nimitystä prokuraattori. Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen otettiin jälleen käyttöön nimitys oikeuskansleri:

"Suomen toisen ylimmän laillisuusvalvojan, eduskunnan oikeusasiamiehen, historia valtioneuvoston oikeuskanslerin historiaa lyhyempi. Oikeusasiamiehen virka perustettiin vuonna 1919. Tuosta ajankohdasta lähtien Suomessa ovat siis toimineet rinnakkain valtion päämiehen nimittämä oikeuskansleri ja kansanedustuslaitoksen valitsema oikeusasiamies."

Johtuuko siitä, että aikamme vaatii läpinäkyvyyttä ennen kabineteissa tehtäviin poliittisiin päätöksiin sekä lainavalmisteluun se, että lainsäädäntötyötä on viime vuodet julkisuudessa arvosteltu ankarasti, vaiko asiantuntevuuden lisääntymisestä tai eduskunnan perustuslakivaliokunnan ärhäköitymisestä, mitä lakien ennakkotarkastamiseen tulee. Oli syy sitten mikä tahansa, heikosti tehtyjen lakien vieminen eduskuntaan on rapauttanut samalla myös hallituksen arvovaltaa huolestuttavalla tasolla.

Ihmetyttää, etteivät hallituspuolueet ole ottaneet tätä huomioon, sillä koronakriisin huono hoito, ja erityisesti se vastustajille aseet käteen huonona imagona antava sekoilu on osa tätä prosessia, missä välkkyy yhä lähempänä hyvän syyn antavana kepun tarkoin sen oikeistofraktion (Markus Lohi, Juha Sipilä ja Katri Kulmuni) suunnittelema lähtö hallituksesta todennäköisesti katastrofaalisten kesän kunnallisvaalien jälkeen ja kepu+persu-kokoomus+kd-porvarihallituksen synty.

Se sopisi Pyöstille, joka itse kuuluu poliittisesti tähän leiriin. Ehkä hän siksi sabotoi nykyhallitusta eikä ota vastuuta omista ohjeistaan ja sanomisistaan eroamalla, sillä mitä ilmeisemmin ne ovat ollet sekä vääriä että kyseenalaista tilannetajua osoittaen sopimattomia. Ongelma on vain se, että ne on sanonut maan ylin oikeusauktoriteetti, jonka pitäisi valvoa muiden sanomisia ja tekemisiä, jos ehtisi omilta virheidensä peittelyiltään. Suomi olisi säästynyt paljolta ja pelastanut kansalaistensa henkiä, jos hallitus olisi osannut laeilla sulkea maan silloin, kun se vielä oli mahdollista. Miksi Pöysti on selvinnyt näinkin pitkälle ilman, että kukaan on syyttänyt häntä?

Siksi, että Suomessa kunnioitus korkeita viranomaisia kohtaan on niin vieläkin nöyrien alamaisten mielissä aivan liian korkealla. Mutta ennen kaikkea siksi, että poliittisia virkanimityksiä on lähes mahdoton muuttaa. Uudet hallitukset joutuvat toimimaan edellisten hallitusten, ja usein myös samoista poliittisista lähtökohdista olevien, asiantuntijoiden varassa. He jos ketkä, voivat jarruttaa, sabotoida mielin määrin eli tehdä "oman maalin" tietäen hyvin laskun maksajana aina olevan kokematon uusi hallitus, kuten nyt Marinin tapauksessa.

Viime aikoina Valtion tarkastusviraston pääjohtajaskandaalin yhteydessä paljastuneet Pöystin kytkökset korruptoituneeseen ja hyllytettyyn pääjohtaja Tytti Yli-Viikariin on saanut monen oikeudenmukaisuutta ehdottoman loukkaamattomana arvona pitämien kansalaisten keskuudessa maljan läikkymään yli reunojen. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Pöysti on nimittäin suosinut selvästikin epäpätevää ja pääjohtajaksi sopivaa suosikkiaan ohitse ison liudan pätevämpiä ja ansiokkaimpia hakijoita.

Seurauksena on ollut koko tarkastuslaitoksen halvaantuminen ja alkuperäisen idean täydellinen vesittyminen. VTV ei enää ole ollut hallinnon vahtikoira, vaan muuttunut itse tutkittaviensa kanssa samanlaiseksi, ilman valvontaa olevaksi valtionvirastoksi, jossa johtajat peukaloivat tarkastajien raportteja hampaattomiksi, ennen kuin ne menevät vesitettyinä eduskunnan käsiteltäviksi.

Resursseista päättävät poliitikot eivät ole alan ammattilaisia eivätkä osaa erottaa hyvää hakijaa huonosta, varsinkin jos hän on ns. Troijan hevonen eli vastapuolen tarkoituksellisesti sisään ujuttama sabotööri, kuten Yli-Viikari vaikuttaa olleen. Ainakaan hän ei ole ajanut työnantajansa etua eikä edustanut valtion arvoja. Pitää muistaa, että Pöysti oli ennen oikeuskansleriksi tuloaan edellisen hallituksen ylimpänä käsikassarana yrittämässä ajaa läpi kansan suututtanutta sote-mallia, jonka "vaarallinen harha oli valinnanvapauden nimissä" kerrottu valhe yrityksenä syöttää kansalaisille nykykäytännön vastaisesti ajatusta terveydenhuollon ihmeitätekevästä yksityistämisestä, maassa, jossa on yksi maailman parhaista ja toimivimmista julkisista terveydenhuolloista, jos sen annettaisiin olla rauhassa siihen iskeneiltä ahneilta eturyhmiensä edustamilta poliitikoilta.

Lisää tietoa saa tutkimalla eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan pöytäkirjoja äänestyskäyttämisestä kunkin ehdotuksen osalta. Linja on täysin sama ja selvä kuin millä Helsingissä saatiin vesitettyä terveyskeskusten joustava toiminta ja nostettua yksityisten lääkäriasemien asema siihen kukoistukseen, missä se on nyt. Kerrotaan että idea yksityistämisestä oli lähtöisin juuri Pöystiltä, tai siltä, joka Pöystiä pitää naruissa kulissien takana, sillä kyseessä on salaliitto, ei sen vähempää, julkista hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan yrityksenä saada se huonoon valoon, rapauttamalla se ensin Helsingin tavoin lähes toimintakyvyttömäksi, ennen kuin yksityiset hymyilevät ja kalliit palveluntarjoavat (meille pääset jonottamatta mutta maksat 1000 siinä missä julkisessa 10 euroa). Oliko Pöysti vain harjoittelut VTV:n suojissa samaa aiemmin ja Yli-Viikari oli vain hänen lähettinsä?

Mikä vaikutus tässä oli pääministerin kehotuksella laittaa "valtion laiska tase töihin", eli muuttaa laitokset virastoista liikelaitoksi? Jotta Pöystin ja Yli-Viikarin suunnitelma olisi toteutunut, valvonta piti ensin vesittää ja VTV muuttaa osaksi tätä hymyilevää mainoskampanjaa. Eikö silloin syyttävän sormen pitäisi nousta eduskunnan ulkopuolella ilmeisesti tätä tietoa vastaan syystäkin tönäistyksi tulleeseen entiseen kepuli-pääministeriin, jonka omaisuuskin nykytietojen mukaan perustuu samanlaiseen valtiolta kuppaamiseen ja silmänkääntötemppuihin, kuin mitä ilmeisemmin jossain vaiheessa tulevaisuudessa, kun Suomi olisi päässyt yksityistämisen tielle turvallisesti ohjailtuna, Pöystin ja Yli-Viikarinkin vesittynyt suunnitelma olisi tarjonnut valtiojohtoisten firmojen johtajille tehdä "ahneet sipilät pistämällä laiska valtion tase omiin taskuihinsa naapurimme suuren kleptokratian innostamina"?

Tätä he kutsuvat virne suussa "kansankapitalismiksi", mitä se ei tietenkään ole. Sanan kansa voi etuliitteestä hyvin unohtaa, sillä sen maksumiehinä ovat tavalliset, ja etenkin alle köyhät noin 1,5 miljoonaa Kehä III:sen ulkopuolella säälimättömissä lähiöslummeissa asuvaa kansalaista, joilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta vaikuttaa asiaan kuin tönäistä tielleen sattumalta eksyneitä syyllisiä.

Jos Jouko Turkka eläisi, hän nauraisi tälle kusetukselle ja tekisi, jos ei nyt näytelmää (miksei ei: Kött och Kärlek-näytelmässä, mikä esitettiin Göteborgin kaupunginteatterissa vuonna 1985, kun asuin kesän kaupungissa, suomalainen pultsari tapettiin Ruotsin-laivalla ja jauhettiin jauhelihaksi muiden syödä), niin ainakin kirjoittaisi Aiheita II-novellikokoelmaansa (I Aiheita kirjoitettiiin 1983 Otava). Turkka nimittäin ennakoi oivaltavasti valtiojohtoisen nykyidotismin lässyttävän luonteen sekä siihen salakavalasti ankkuroituneen modernin jälkihegeliläisen sovinnaisuusnäkemyksen kaikesta hymyilevänä markkinatuotteena, etenkin totuudesta.

Miksi kukaan ei kysy tai tutki tätä? Tässä on selkeä motiivia ja osoite sylttytehtaalle. Ei kyse ole mistään irrallisesta päähänpistosta vaan pitkästä kulissien takaisesta poliittisesta operaatiosta, jossa Pöysti ja Yli-Viikari olivat vain tekevät kädet, eivät ajattelevat aivot. Tätä teoriaa tukevat medioiden paljastukset; Hesarissa kerrottiin, miten VTV:n johtajan Anna-Liisa Pasasen halunneen poistaa KELAa koskevasta tarkastuskertomuksesta kriittiset kohdat. Ilta-Sanomat kertoi ylijohtaja Marko Männikön poistaneen paljon huomautettavaa tietotekniikkaa koskeneesta raportista. Iltalehti paljasti, miten liikkuvan poliisin lakkauttamisen yhteydessä tehtyä raporttia paranneltiin ja claentech-raportti yritettiin vesittää.

Moni kysyy, miksi näin on päässyt käymään ja kuka ajoi Tytti Yli-Viikarin pääjohtajaksi. Vastaus on VTV:n edellinen pääjohtaja Tuomas Pöysti. Mutta miksi? Syitä on alettu selvittää Pöystin omasta toiminnasta VTV:n pääjohtajana. Toimittajat eivät ole VIELÄ löytäneet Pöystin tekemisistä moitteita hänen pääjohtajakaudellaan VTV:ssä, mutta eiköhän kohta löydy jotain, jos joku uskaltaa ja osaa kaivaa kunnolla ja oikeista paikoista.

Nyt on selvinnyt myös se, että Pöystillä ja Yli-Viikarilla on enemmänkin yhteistä. Molemmilla on ranskankieli toisena kotikielenä, sillä molempien aviopuolisot ovat ranskankielisistä maista. Pöystille on tullut kiire selittää julkisuudessa, etteivät he nyt sentään perhetuttuja ole. Ei tarvitse ollakaan, kyllä hyvävelisuhde voi pelata tälläkin tasolla.

Pöystiltä on aika loppumassa väistelevien selitystensä kanssa, ja hän on joutunut suuremman julkisen huomion alle, kertoessaan viime viikolla uutisen, ettei enää osallistu lakien valmistelun aikana julkiseen debattiin tai istu hallituksessa niitä valvomassa, vaikka juuri se lain mukaan pitäisi olla hänen yksi tärkeimmistä tehtävistään.

Päätökselleen hän löysi perustelut, sitä samaa selitellä mihin kansa, oikeusoppineet ja erityisesti hänen kyvyttömyyteensä tuskastuneet poliitikot alkavat olla jo kyllästyneitä. Mutta ketkä ovat näitä ajattelevia aivoja, jotka tämän suunnitelman ovat kaikessa hiljaisuudessa tehneet? En olisi yhtään ihmeissäni, jos osoite löytyi työnantajien linnakkeesta Eteläranta 10 Jyri Häkämiehen johdolla.

Kokoomus työnantajaleirin apupuolueena on tehnyt hartiavoimin töitä eduskunnan valiokunnissa helpottaakseen Suomen siirtymisen julkisesta yksityisen ihanuuden maailmaan sen mukaan, kenellä on varallisuutta enemmin. Ainoa järkevä neuvo Pöystille tässä tilanteessa on: Tuomas Pöysti eroa oikeuskanslerin tehtävistä ennen kuin sinut erotetaan. Tokkopa hän niin tekee. Miksi tekisikään? Ei häntä VIELÄ epäillä laittomuuksista julkisissa toimissaan.

Siitä että Suomessa on vähemmän korruptiota kuin muualla maailmassa, ei seuraa, etteikö Suomessa olisi paljon korruptiota. Siitä on taas yksi ikävä esimerkki Pyösti-Yli-Viikari-tapaus, jonka loppukohtaus saatetaan vielä näytellä oikeudessa. Oikeuskanslerin pitäisi helpottaa hyvien lakien syntymistä ja valvoa lakien valmistelua. Niin hän ei tee, vaan antaa siunauksensa huonoille laeille. Tuomas Pöysti ei ole tehtäviensä tasolla, ehkä ei ole koskaan ollutkaan, sillä hän vaikuttaa Kekkosen sanoin "saatanan tunarilta" joko tahallisesti poliittisista syistä tai tahattomasti tunaroiden.

Yli-Viikari oli tänään sunnuntaina Arto Nybergin vieraana. Haastattelu oli ensimmäinen, jonka hän antoi sen jälkeen, kun kohu kaksi viikkoa sitten hänen ympärillään alkoi. Molemmat olivat jännittyneitä. Yli-Viikari näytti todellisen luonteensa. Itse täydellisyys ei ole omasta mielestään tehnyt mitään väärää. Haastattelija oli väärä. Nyberg ei kyennyt, kuin ei osannut, tähtitoimittajanroolinsa takaa esittää kipakoita kysymyksiä omaa henkilökohtaista vastuutaan VTV:n katastrofissa välttelevälle Yli-Viikarille, vaan antoi tämän huoletta puputtaa lakimiehensä kanssa valmiiksi pureksimaansa tekstiä.

Ei näin saa toimittaja tehdä siitä huolimatta, että hänellä olisi vuosisadan krapula, niin kuin "Tintillä" näytti taas olevan. Voi parkaa! Olisi kerrankin Nybergillä ollut mahdollista näyttää osaavansa hommansa, eikä vain esittävänsä sellaista. Huhuh! Olipa kalpeaa katseltavaa, kuin kahta pakkasessa värjötellyttä kivinaamaa. Yli-Viikarikin olisi saattanut pärjätä, jos ei olisi esiintynyt opettajamaisesti ja puhunut jäykällä kirjakielellä. No, Yli-Viikarin onneksi Nybergin katsojaluvut ovat vain murto-osa parhaimmista päivistä, ja laskee koko ajan tasaisesta samana tahtiin, kun Nyberg ilmiselvästi väsyy ja vanhenee lisää elähtäneen, ja jo aikansa eläneen televisioshownsa mukana. Kerran haastattelun, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, lopulla Yli-Viikarista pilkahti inhimillinen lämpö, kun hän siirtyi puhumaan omalla murteellaan, mutta vain hetkeksi, eikä se pelastanut tätäkään katastrofia.

Olisi kiva tietää millainen Yli-Viikarin edeltäjä Tuomas Pöysti oli VTV:n pääjohtajana. Mitäköhän niistä ajoista aikoinaan paljastuu? Ehkä ainakin se, miksi hän ajoi Yli-Viikaria niinkin innokkaasti, kuin ajoi seuraajakseen, ja keneltä korkeammalta taholta hän on saanut määräyksensä ja suojelunsa, jonka suojissa luuli saavansa tehdä, mitä haluaa. Suomen tuntien ei mitään näistä. Poliitikot suojelevat omiaan ja tutkivia toimittajia ei enää ole muualla, kuin Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen erikoiskursseilla. Ehkä se ei enää nykyisin onnistuisi, kun sananvapaus on omistajien sanavapautena omistamista ja valtamedioista on tullut lehtien tapaan ylhäältä ohjattuja koneistoja.

Nyt tarvittaisiin apuun Tampereen yliopiston entistä journalistiikan professori Pertti Hemanusta, joka tuli tunnetuksi siitä, ettei pitänyt angloamerikkalaisesta sanavapaudesta, joka oli mediayhtiöiden omistajien sananvapautta. Hän opetti oppilailleen päinvastoin journalistisen vapauden liittyvän toimitusten sisällä käytävään yhteiskunnalliseen ja ideologiseen kamppailuun omien tavoitteiden puolesta yhteiskunnallisia syrjintä- ja sortokoneistoja vastaan. Hemanus hylkäsi liberalistien käsityksen vapaudesta, sillä hänen mielestään vapaus oli vain "positiivista vapautta". Hemanus tähdensi sen sijaan oppilailleen "positiivisen vapauden olevan vapautta journalistiseen työhön tiettyjen päämäärien hyväksi tietyin keinoin".