Kepun sontaluukku

Teksti Harald Olausen

"Kakkoskanava sai alkunsa Ylen vuonna 1964 ostamasta Tesvisiosta, joka ei kyennyt kilpailemaan Ylen Suomen Television kanssa katsojista eikä Mainostelevision kanssa mainostuloista, vaan oli ajautumassa vararikkoon. Muutamaa viikkoa myöhemmin Yle osti myös tamperelaisen Tamvision. Ylihintaisina pidetyt kaupat heikensivät Ylen taloutta pitkäksi aikaa eteenpäin. Suomi sai ensimmäisenä Pohjoismaissa toisen televisiokanavan, SVT2 (silloinen TV2) aloitti vasta neljä vuotta myöhemmin, joulukuussa 1969.Norjassa ja Tanskassa säilyi vain yksi kanava vielä 1980–1990-luvun taitteeseen asti. TV2:n näkyvyysalue laajenRuotsissai vähitellen ympäri Suomea, ja koko Suomen väestön kanava tavoitti vasta 1980-luvun loppupuolella"-Wikipedia.

TV 2:n ensimmäisenä päällikkönä toimi dosentti Helge Miettunen, joka kannatti kanavan toiminnan sijoittamista Helsinkiin. Aluepoliittisista syistä Yleisradion poliittisesti valittu ja oikeistoenemmistöinen hallintoneuvosto päätyi Tampereeseen. TV2 kuului kokoomuksen mandaattiin, ja se näkyi, ja näkyy edelleen kanavan keveässä, ei yhteiskuntakriittisessä ja kisailuja sekä urheilua suosivassa ohjelmatarjonnassa. Kakkonen oli taloudellisesti kova pala Ylelle, sillä se tuotti kymmenen miljoonan markan tappiot vuosittain. Kakkoskanavan tulevaisuus oli epäselvä aina vuoteen 1969 asti, jolloin lopettamisuhan jälkeen päätettiin lähetysverkon laajentamisesta.

"Vuoden 1993 kanavauudistus painotti kakkoskanavan "maakunnallisuutta": ohjelmatuotantoa siirrettiin Tohlopista Vaasaan (mm.jumalanpalveluksia), Jyväskylään (nuortenohjelma Lievä kuume), Kuopioon (perhevisailu Missä mennään?) ja Ouluun (lasten makasiiniohjelma Pikku posteljooni). Ylen tv-aluetoiminta tuli TV2:n vastuulle. Myös urheiluohjelmisto siirrettiin lähes kokonaan kakkoskanavalle TV1:n uutisvälähdyksiä lukuun ottamatta. Kanava alkoi panostaa enemmän myös kotimaiseen draamatuotantoon ja dokumentteihin. Pari vuotta myöhemmin ykkös- ja kakkoskanavan eroa selkeytettiin niin, että TV2:n faktapainotteisuus alkoi vaihtua elokuviin, televisiosarjoihin sekä muihin viihde- ja harrastusohjelmiin. TV2:n suosittuja viihdeohjelmia 1990-luvulla olivat Markus Kajon persoonalliset mietelmät, Timo Koivusalon parisuhdevisailu Tuttu Juttu Showja sketsisarja Kummelierilaisine sivutuotteineen."-Wikipedia.

Televisio Kakkonen on aina ollut eräänlainen koetinkivi ja ehkä jopa riippakivi, Ylen ikioma murheenkryyni, ja kuin pakolla siedettävä vanhalle haiseva aviopuoliso, jonka olemassaololle ei voi muuta, kuin hiljaisesti hyväksyä se ikävä tosiasia, että joutuu koko elämänsä kuolemaansa saakka sietämään epämiellyttävää kaveriaan. Kakkoskanava synnytettiin aikana osana aluepolitiikkaa, ja alku olikin aikaisemmin yhden televisiokanavan maassa lupaavasti nousujohteinen. Mutta sitten lento lopahti äkisti, ja Kakkosesta tuli kaiken maailman b-luokan kotikutoisten kirpputori- ja lastenohjelmien nukuttava marginaalitötterö.

Kakkonen antoi työtä ja teki kuuluisaksi paikallisia näyttelijöitä leimaatuen vahvasti omaan ympäristöönsä Tampereelle. Pirkanmaan hauska murre lastenohjelmissa ja kansankomedioissa tuli tutuksi koko maalle. Täysosumiakin sattui: Tankki täyteen, Sisko ja sen veli, Kyllä isä hoitaa, Reinikainen, Kaija ja Heikki, Fakta homma, ja aikaisemmin suursuosion jo 70-luvulla saavuttanut kestosuosikki Rintamäkeläiset, jota voi syystä pitää koko suomalaisen televisioviihteen parhaana koskaan tehtynä sarjana. Samaan aikaan kakkoskanavan lippulaivaksi nousi omaan tylsyyteensä lopulta kompastunut Ajankohtainen Kakkonen.

Taustalla vaikutti myös Paavo Väyrysen ehdotuksesta Pohjolan Sanomienpäätoimittajan Tapio Siikalan valinta kakkosen johtajaksi. Sikkala, johti kakkoskanavaa 1979–1989. Siikala tuli Wikipedian mukaan tunnetuksi muun muassa lestadiolaisuutta, sotapappeja ja Yleisradiota itseään koskevien ohjelmien hyllyttäjänä ja sensuroijana niin, että syntyi etanalorun ivamukaelma "Siikala, Siikala, näytä sakses, onko huomenna show'ta: "Siikala alkoi suunnata kanavan draamatuotantoa yksittäisohjelmista draamojen suuntaan, mikä oli alku kakkoskanavan kansanläheisten draamasarjojen tuotannolle. Vuonna 1986 TV2 alkoi näkyä pohjoisinta Lappia myöten."

Kepun sontaluukku viittaa myös Rauni Mollbergiin, jonka raakarealistinen ja inhoa tuottanut naturalismi paskanhajuineen yritti viitata alkuperäiseen ja epäaitoon suomihenkeen. Hän yritti matkia parhaiden elokuvantekijöiden aitouden vaatimusta ja hauskaa kansankomediallisuutta siinä kuitenkaan hyvin onnistumatta. Mollberg halusi näyttää paskan paskana, ja onnistui siinä hyvin, ja hävitti samalla yhden sukupolvellisen elokuvankatsojia Ystävät Toverit ja Paratiisin lapset surkeiluillaan. Maaseudun sivistysliiton ylläpimä kansantanssi- ja nuorisoseuratoiminta sai "taideyliopistonsa" Kakkosesta, ja oli tärkeä innoittaja kulttuurikäsitykselle maasta köyhänä, hulluja täynnä olevana siltarumpupolitiikan mallimaana, jossa Jumalana ja kuninkaana hääri Kekkonen ja tuomarina kepu.

Tänään kukaan omilla aivoillaan ajatteleva ei oikein katso enääKakkoskanavaa. Sieltä kun ei löydy oikein mitään siedettävää katsottavaa muuta kuin lapsille japaikallisuutistensekä urheilun ystäville. Kanavalta ei tule muuta kuin täyteohjelmia, uusintoja, urheilua, hömppää sekä erilaisia lasten televisiosarjoja. Tänään esimerkiksi ohjelmistossa oli tätä artikkelia kirjoitettaessa ehkä koko viikon pohjanoteerauksena mm. seuraavia ohjelmia; Ostaa, tuunaa ja myy, Ruoka-Suomi, Tanskalainen maajussi, Alppihiihtoa, Salibandya, Taitoluistelua, Ampumahiihtoa, The Portion Boys, Persaukiset, Näin Norjassa, Pikku Kakkonen, Galaxy, Kaikkea kaupan, Luontotuokio, Hei Taavi, Fantti ja eläimet, Pipsa Possu, Jos annat hiirelle keksin, Emma ja Kuru, Nipa ja Pete, Anna ja ystävät, Kari Kiituri, Anton Siilinen ratkaisee, Strömsö 2016, Kesäleiri ja Keltainen lumimies sekä Jumppahetki.

Koko televisiokanava Kakkonen on ajattu tahallisesti sellaiseen kuntoon ja henkisen mitättömyyden tilaan, että kun koko ajan kalliilla lainarahalla voimistunut maakuntmedioiden suurnimi ja aitokepulaisuuden elävä museo päätoimittaja emeritus Erkki Laatikaiseen henkeen, Keskisuomalainen-konserni, joka on haalinut kalliilla velkarahalla haltuunsa puolen Suomen kituvia maakunta- ja paikallismedioita ja alkanut sensuroida uutistoimintaansa rajulla kädellä, on saanut asioista päättävien porvarihallituksen asianomaisten vastuuministereiden kanssa sovittua koko höskän myymisestä sille sopivaan hintaa, se aloittaa vihdoin kauan kaipaamansa kaupallisen televisiotoimintansa kilpailemaan Sanoman Oy:n kanssa, ja Yle pääsee rahoja nielevästä turhakkeestaan kunnialla eroon, keskittyen Medialiiton vaatimusten mukaisesti vain ydinosaamiseensa kuuluviin asioihin, kuten dokumentteihin, uutisiin ja ajankohtaislähetyksiin sekä alueelliseen lähetystoimintaan ja Ylen Areenan tarjontaan.

Kanavan rappiosta ja matalennosta vihjaisi jo aikoinaan Kakkosen ns. Suomi-draamat, kuten Mooseksen perintö, Peräkamaraipojat ja Vain muutaman huijarin tähden. Suomidraamat olivat kanavan kepulaisjohtajien erityissuojeluksessa. Niiden tyylilaji oli vankantainen hölmöily kesäteatterimaiseen sekoiluun, vaivaannuttavaan ylinäyttelemiseen ja ärsyttävään kohellukseen puettuja piilohärskejä peräkamaripoikien kesäillan valssin makuisia märkiä päiväunia kirkon siunauksella, sillä niiden kuvaama vanharaamatullisen ankara staattinen 50-lukulainen maalaisliittolais-Suomi koostui kylähulluista, nimismiehestä, apteekkarista, koulun rehtorista ja kepulaisesta (kaikki olivat silloin maaseudulla kepulaisia) kunnanjohtajasta.

Suomidraamat olivat jättimenestys maalle kaipaavien entisten maalaisten, ja silloin isoihin maakuntien keskuskaupunkeihin muuttaneiden suurten (märkien ja keskioluen lipityksen makuun päässeiden) ikäluokkien keskuudessa. Ne olivat kuin suoraa jatkoa Kalle Päätalon Ihmisiä telineille esikoikirjan aloittamaan aitorehelliselle ja suoralle kansankuvaukselle (mies tapasi sortavalaisen sotalesken Tammerkosken sillalla ja sai myöhemmin tältä tippurin; tämän kirjan hylkäsi ja samalla miljoonatappiot Tammelle Gummeruksen voitoksi aiheutti Kalvevi Sorsa), jota takoi myöhemmin erämaametsien oma yksityisajattelija, metsänhoitaja Veikko Huovinen mm. Lampaansyöjissä, missä suomalainen mies sai olla ruma ja puhua karskisti pillu, paska- ja juoppohuumorin kukkiessa mm. elokuvien Simpauttaja, Akaton mies villitseminä. Kakkosella oli tässä tärkeä tehtävä.

Tamperelaissarjoja on tutkittu jopa yhden väitöskirjan verran. Jenni Hokan kirja Kakkoselta kaikelle kansalle – kuulumisen politiikka Yle TV2:sen arkirealistisissa sarjoissa (Tampere University Press 2014) on eräs analyysi tamperelaissarjoista. Omien mainossanojensa mukaan analyysi avaa rakastettuja tamperelaissarjoja osana kunkin ajan yhteiskunnallisia keskusteluja: "Miten suhde luokkaan ja sukupuoleen on muuttunut Heikin ja Kaijan ajoista Fakta hommaan? Miten sarjat Rintamäkeläisistä Reinikaiseen ottavat kantaa hyvinvointivaltiokehitykseen?" Ei kuulosta kovinkaan kiinnostavalta. Tutkija lupaa avata asiaan kuitenkin kokonaan uuden näkäkulman. Joten katsotaan.

Taas näitä koulutyttömäisen kilttejä mitäänsanomattomuuksia! Heti aluksi selviää jo kiitoksista, ettei kirja sittenkään saata olla mitään muuta kuin Kakkosen ala-arvoisen ja kamalan draamatuotannon kuvan kirkastamista, ja omien kavereiden ansiotonta kehua sekä työn ohjanneiden johtavien auktoriteettien ylenpalttista kiittelyä ja heidän edessään syvään pokkuroimista (ja jopa hieman saappaiden nuolemista jatkojenjatkoilla Pyynikillä hotelli Scandic Rosendahlin yökerhossa). 

Tendenssinä mahdollisesti hyvinkin "lauritörhösmäinen" taktiikka esitarkastajien lepyttämiseksi, ja ilmiselvä kritiikittömyys omaa asennetta ja työtä kohtaan: "Iiris Ruohoa voi ensinnäkin kiittää jo siitä, että hän on raivannut tietä televisiotutkimukselle (Aijai, aika paha!). Anu Koivunen puolestaan on ohjaajana ankara, mutta antoisa (Joopajoo!). Kiitän myös esitarkastajiani Mervi Panttia ja Jukka Korttia huolellisesta perehtymisestä väitöskirjani käsikirjoitukseen ja osuvista kommenteista, joiden ansiosta väitöskirjani parani vielä viime vaiheessa (Kuinkahan surkea se oli ennen kiiteltyjä parrannuksia?)."

Esipuheesta selviää myös suomalainen tapa samaistua tutkittavaan kohteeseensa eräänlaisena tiedemaailman Tukholman syndroomana ja siksi harvoin tutkimus tuo uutta tai on kriittinen. Suomessa se on vaikeaa. Vaikeaa se on näköjään myös Jenni Hokalle, se on veteen piirretty näkymätön viivaa, keträän ei saa ärsyttää eikä mitään kyseenalaistaa koska "ollaan kavereita": "Tämä ei olisi ollut mahdollinen ilman YLE TV2:n arkistohenkilökunnan apua." Väittelijä teki lähes "mikkoalatlaot" kiittelemällä kaikkia muita paitsi naapurikaupungin lehdenjakajia. Mutta mikä on sitten hänen vuosien mittaisten "tutkimustensa" tulos? 

Se, että hän muutama vuosi ennen väikkärinsä tekoa yllättyi kuullessaan polisiikonsrtissa Reinikaisesta tutun tunnusmusiikin ja alkoi tutkia suuren yleisön rakastamien YLEN TV2:sella esitettyjen televisiosarjojen kykyä tarjota televisuaalisin, siis henkölöhahmojen, juonen, lavastuksen ja puvustuksen kautta, tarjonneet katsojille välineitä hahmottaa käsitystä itsestään sekä rajata sitä, mihin he kuuluvat – ja mihin eivät kuulu. 

On sitä kuulemma tukittu turhempiakin asioita. Eräs feministinen tutkimus käsitteli naisten alushousuja kuukautisten aikaan ennen ja jälkeen sekä niissä tapahtuneita värimuutoksia. Eräässä taidemuseossa roikkui seinillä homojohtajansa toimesta miesten käytettyjä alushousuja etu- ja takapuolelta. Näyttely oli jättimenestys. Sielllä kävi muitakin kuin vain asiasta kiinnostuneita ja kiimaisia homopoikia- ja miehiä ihastelemassa marcelduchampilaisuuden miehistä nyky-ylistyslaulua.

Mutta turhahan tutkimus on, koska tavallinen kaduntallaajakin osaa vastata sekunnissa Jennin väitöskirjan esittämään kysymykseen selkeästä ja suorasanaisesti muutamalla terävällä, lonkalta heitetyllä lauseella, ja verorahoja olisi säästynyt kansakunnan elonjäämisen ja tulevaisuudessa selviytymisen kannalta johonkin aktuaalisesti parempaan, kuten vaikkapa innovatiiviseen, huoltovarmuuskeskuksen sponsoroimana omavaraisuusasteen nostamiseksi. 

Jennikin itse rivien välistä antaa ymmärttää, ettei tämä tutkimus ole ihan maan välttämättömämpiä. Jenni tutki myös sitä, miten sarjojen kritiikeistä sarjoja on tulkittu: millaisia kulttuurisia merkityksiä sarjoissa on nähty sekä keihin sarjojen ja niiden merkitysten on uskottu vetoavan. Senkin toteamiseksi olisi satunnainen Toriparlamentti ollut halvempi ratkaisu kuin vuosia valtion rahoilla tutkiminen yliopistossa, lukuisat seminaarit niin koti- kuin ulkomaillakin jne.

"Älä pingottele turhaan, kaikki elämän mysteerit eivät selviä koskaan"-Keltarauhanen, kissa (ikä tuntematon). Keltarauhanen on iso keltainen maatiaiskissa, jonka televisiotoimittaja Maarit Tastula (1961-) tapasi tehdessään ohjelmaa vuoden 2022 puolella Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin karjatilasta. Lopella asustava homopariskunta on rikastunut myymällä sonninspermaa, ja sijoittaneet ohjelman mukaan hyvää hyvyyttään osan tuotostaan Punkaharjulla, entisessä asemarakennuksessa kesäisin toimivaan Aseman taidelaituriin ja HH-taidekotiin. Suuri yleisö muistaa heidät sekä Punkaharjun valtionotellin kauppojen perumisesta, että jättisakoista naapuriensa häiritsemisestä jonkun ikuisuusriidan takia.

Juuri siksi lavastus vaikuttaa täydelliseltä. Maarit Tastula tuli aikoinaan tunnetuksi ensin televisio 2:sen ajankohtaistoimituksen toimittajana, ja sitten Punainen lanka ja Yhden illan pysäkki-ohjelmasarjojen tähtihaastattelijana, ennen kuin siirtyi pehmeimmille istuimille haastattelemaan elämän kolhuissa selvinneitä suomalaisia Tastula & Flinkkilä-ohjelmasarjassa, kunnes kehitti taas uuden ohjelmaformaatin, itse Tastula pääosassa - Tastula toista maata - ohjelmasarjassaan, joka jatkaa Tastulan lämminhenkistä, mutta samalla myös paljon avoimia kysymyksiä herättävän elämänymmärtäjän sen verran yllätyksetöntä projektia, että huomaa panosten olevan loppu niin toimittajalla itsellään kuin koko kanavalla.

Tastulaa on pidetty, muinoin, osaavana toimittajana, joka uskalsi joskus ajatella omilla aivoillaan ja kysyä kiperiäkin kysymyksiä aikana, jolloin se ei ollut muodissa. Hän oli aikoinaan televisio Kakkoselle lottovoitto ja kilpailuvaltti kanavan suosituimpana ja kiinnostavimpana hahmona. Tähän saumaan Tastula tuli ja nousi hetkessä Ylen televisio Kakkosen vastineeksi televisio Ykkösen silloisen naispuolisen tähtitoimittajan, Mirja Pyykön, sekä MTV3:sen (se ärsyttävä ja leukava kepumuija) Anna-Kaisa Hermusen (1948-2019) suosituille ohjelmille. 

Pinnalla pysyminen vei kuitenkin voimat, ja sitten tapahtui jotain ikävää Tastulan omassa henkilökohtaisessa elämässä, ja hän hävisi vähäksi aikaa ruudusta samaan aikaan, kun Ajankohtainen Kakkonen lopetettiin turhana ja televisio Kakkonen muuttui lopulta lähes mielenkiinnottomaksi maalaiskomedioiden lähettäjäksi. Tastulan olemus ja ohjelmat muuttuivat jotenkin kummallisiksi ja surumielisen haikeiksi. Jokaisessa ohjelmassa hän ihasteli maailmaa haastateltaviensa toimiessa sivuroolissa, ihan kuin näkisi kuvaamansa ympäristön ja ihmiset viimeistä kertaa. Ja se järkyttää katsojia. 

Tastula oli pehmentänyt journalistista otettaan ja tuonut televisiomaailmaan naistenlehdistä tutun ymmärtävän ja kohdettaan kunnioittavan, mutta samalla myös valitettavan kritiikittömän ohjelmatyypin, missä ei ikäviä kysymyksiä kysytty ja toisaalta taas kauniita ylikehuja säästelty. Tastulan haikeus on hyvinkin tyypillistä suomalaiskansallista maalaisromantiikkaa tyypillisimmillään, kuin televisiomaailman Pölönen esitellessään höpsöä ja hieman raiteiltaan kansankomedioiden hulvattoman huumorin tapaan vinksahtahtanutta ja mennyttä ummehtunutta ja vanhanaikaista maalais-Suomea, mikä on täynnä hulluja ja eriasteisia kristittyjä.

Tastulan ohjelmat ovat hyvän mielen viihteeksi tarkoitettuja ohjelmakarttojen täytteitä mummoille ja muille vanhan kansan ihmisille, jotka vielä katsovat televisiota. Mutta onko Tastula sittenkin siirretty sivuraiteelle vai onko kyseessä pehmeä loppulasku ennen eläkettä? Jokin Tastulan huokailevassa olemuksessa pistää miettimään, mikä on näiden pitkien jäähyväisten oikea syy ja osoite, niin riipaisevalta tuntuu Tastulan ohjelmien dramaattisuus. Jos aikoinaan Tastula oli lottovoitto entiselle kanavalleen, on 

Tastula nyt vuorostaan lottovoitto kaikille oman elämänsä erikoisuuksista taidetta tekeville, ja sillä hyvin rahastaville sekalaisille kylähullu-Suomen Ite-taiteilijoille. Ehkä niin on tarkoituskin: sekä Tastulan että hänen televisiotyönsä testamentiksi todennäköisesti jäävän Toista maata-ohjelmasarjan. Mutta on Tastulalla muutakin merkitystä Kakkoskanavalle, sillä Tastulan jäähyväiset on samalla myös Kakkoskanavan jäähyväiset sellaisena televisiokanava kuin sen vuoden 1993 kanavauudistuksen jälkeen suuri yleisö oppi tuntemaan. Se ei ole välttämättä huono asia.

Toiko sitten Jenni Hokan edellä mainittu tutkimus jotain uutta televisiotutkimukseen tai jotain tärkeää yhteiskuntaan? Tokkopa. Lukijaa hämmästyttää tutkimuksen aihe ja valitut menetelmät, vaikka itse tutkimus on kiinnostava ja kohtuullisen sujuvasti kirjoitettu ollakseen lähes nollatutkimus. Entä auttoiko tämä YLE TV2:sta jotenkin? Paljon on esimerkkinä tästä kirjassa lainauksia ja viitteitä mm. takavuosien viitekuninkaaseen, ranskalaiseen sosiologi Pierre Bourdieuhun. Hokka on pääosin käyttänyt Nira Yuval-Davisin kuulumisen ja kuulumisen politiikan käsitteitä televisiosarjojen analyysissään. 

Hokan mukaan näihin käsitteisiin sisältyy ajatus, että kuulumisen kohde on aina jokin yhteisö, ja kuulumisen politiikassa on kysymys yhteisön rajojen määrittelemisestä. Minusta tämä on ilman tutkimustakin pitäisi jo olla aika selvä asia. Ihan lopussa Hokka kompuroi epäselvyyksien hetteikössä ja yliopistollisen kapulakielen sementtipuurossa. "Kuulumisen eri puolista yksi, identifioituminen ja emotionaalinen kiinnittyminen, voi siis olla käänteistä. Kuulumisen ja kuulumisen politiikan käsitteistöön tulisi siis sisällyttää paitsi kuulumisen kutsuminen, myös kuulumisen torjuminen kaksisuuntaisena: jokoko muiden kuulumisen torjuminen tai kuulumisen torjuminen kuulumisen yhteisöstä ulos jättäytymällä." 

HÄH! Entäs mitä tä nyt oli olevinaan? Laskin että kaikki vuosikulut yhteensä tutkimus on tullut maksamaan valtiolle miljoonia. Kannattiko se? Enpä usko. Mutta onneksi Hokka ei sentään ole kuin Dan Steinbock.