Keski-ikäisen miehen remonttiopas ilmestyy perjantaina 27.2.2026

"Minulla on ADHD, toistuva masennus, aivovamma, keinolonkat, keinovälilevyjä kaularangassa ja lanneranka, joka niitä kaipaisi. Rankaa on leikattu neljä kertaa. Jos jollakulla on myytävänä terveen, nuoren miehen ranka, niin laittakoon yksityisviestiä. Olen kiinnostunut." Itäisessä Helsingissä työskentelevä terveyskeskuslääkäri Toni Mattila on lääkärin ammattinsa ohella kokemusasiantuntija monissa miehiä vaivaavissa terveysongelmissa, eikä hän ole jättänyt kertomatta niitä potilailleen, joiden tarinoita Toni on käyttänyt omiensa lisäksi kirjassaan. "Olen ollut lihavuuteen taipuvainen. Lihoin jostain syystä suunnilleen kolmen vanhana. Tullessani teini-ikään, muistan ajatelleeni, miltä näyttäisin mopon päällä 90 kiloisena ja lähdin lenkille. Sitten juoksin joka päivä ja lopetin syömisen. Laihduin alle kahdessa kuukaudessa liki 30 kiloa." Kirjan punaisena lankana kulkee koko ajan elintärkeä kysymys: miksi moni aiemmin terveenä normaalilla ruokavaliolla ja liikkumisella pysynyt keski-ikäinen mies sairastuu yhtäkkiä, elämänlaatu heikkenee, ja mies menettää elämänhallintansa sekä otteensa terveelliseen elämään? "Jos en ole todella tarkkana, minulle kehittyy aikuistyypin diabetes. Sukurasitus ja ominaisuuteni vihjaavat todennäköisyyttä jostain 99 ja 100 prosentin väliltä. Migreeni, alkoholismi, astma, vasaravarpaat, ne ovat semmoisia perinteisempiä vaivoja, joista vain kärsin, kun muuta en voi." Jos olet keski-ikäinen mies ja tunsit pistoksen jossain kohtaa itsessäsi tätä lukiessasi, lue koko kirja. Lääkäri Toni Mattila on koonnut yhteen kaiken sen tiedon, minkä huonossa kunnossa oleva keski-ikäinen mies tarvitsee aloittaakseen pysyvän muutoksen kohti terveyttä, joka myös pitää.