Kiinan vapautusarmeijan tuleva rooli huolestuttaa

Teksti Harald Olausen

Eilen sunnuntaina alkoi koko maapallon tulevaisuudelle tärkeä Kiinan kommunistisen puolueen 26. puoluekokous, jota seurataan silmä tarkkana niin idässä kuin lännessäkin ja aivan erityisen kauhunsekaisin tuntein Ukaraina mielessä Taiwanissa. Koska puoluekokoukset järjestetään vain joka viides vuosi, on jokaisella kokouksella suuri merkitys tulevaisuuteen. Nytkin on kiinnostavaa se, miten yksinvaltiaaksi kulissien takana kovalla ja määrätietoisella työllä nostanut presidentti Xi Jinpingin kolmannen kauden vahvistamisen lisäksi puolue määrittelee suhteensa Venäjään, länsivaltoihin ja erityisesti Taiwaniin, joka on ollut Kiinan johdon työlistalla jo vuosia. Se näkyy mm. siinä, mikä asema Kiinan vapautusarmeijalle on varattu tulevaisuudessa ja miten siitä puhutaan.

Talous edellä mennään Kiinassakin. Kiinan kommunistipuolue on ja ei ole onnistunut Kiinan vaurastamisessa. Sen määrittely riippuu poliittisesta näkemyksestä ja asemasta. Taloustieteilijöiden mukaan Kiinassa kasvaa sisältäpäin kova pommi talouden ylikuumentumisen takia. Ongelmia on monia. Työttömyys on jo vaarallisesti noussut, valtio lainaa itselleen liikaa rahaa. Lisäksi Kiinan taloudellisen ylivallan yrittäminen "uuden silkkitien" muodossa Afrikassa ja monissa Euroopan suurissa logistiikkakeskuksissa, mm. Amsterdamissa ovat herättäneet Venäjän kaasulla tapahtuneen kiristyksen jälkeen kiivasta keskustelua lännen strategisten toimintojen suojaamisesta ja Kiinan roolin suitsimisesta.

Jotain on jo tehtykin ja kiinavaaraan herätty. Kiina ei halua eikä uskalla lähteä jakamaan maailmaa kahteen/tai kolmeen, neljään toisilleen vastakkaiseen blokkiin, sillä se tarvitsee länttä ja länsi yhtä paljon Kiinaa. Eräänlainen tämän periaatteen huomioitseva kauhun tasapaino voi toimia rauhantakeena vain kansainvälisten markkinoiden toimiessa kunnolla ja häiriöttä. Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinat on Kiinalle tärkeämpiä kuin mikään muu. Siksi Kiina on ottanut etäisyyttä Ukrainan sodan poliittisesti rampauttamaan Venäjään, varsinkin nyt kun näyttää vahvasti siltä, että Venäjä ei tule ainakaan voittamaan sotaa lännen asetettua takamaan Ukrainan tarvitsemat puolustusjärjestelmät, erityisesti Iranin dronien ilmaannuttua Ukrainan taivaalle ilmatorjunta.

Kiina on valtava maa, joka on jo nyt noussut maailman johtavaksi talousmahdiksi Yhdysvaltojen rinnalle ja jossain kohti jo ohitsekin. Kiinan tie taloudelliseen menestykseen on ollut pitkä. Deng Xiaoping sanoi aikoinaan kuuluisat sanat Yhdysvaltojen Kiinassa vierailulla olleelle varapresidentti Georg W. Bushille: "Ei ole väliä minä värinen kissa on, kunhan se vain pyydystää hiiriä." Kiinan järjestelmä ei tietenkään ole kommunistinen, kaukana siitä, jos verrataan sitä Marxin talousajatteluun. Mutta Kiina on luopunut onnistuneesti leninismistä. Marx ei ollut "marxilainen" leninistisessä mielessä eikä kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista tai markkinoiden korvaamista keskusjohtoisella suunnittelulla.

Presidentti Xi Jinping on keskittänyt suuren osan taloudesta valtion kontrolloimaksi. Kauas on menty John Adamsin oopperassaan Nixon Kiinassa kuvaamasta Kiinan kansantasavallasta Mao Zedongin ja pääministeri Zhou Enlain ajoilta, jolloin mikään ei ollut sallittua ja Kiina oli lähes kiinni ulkomailta. Kiinan kommunistipuolue  toteutti vuoteen 1978 saakka politiikkaa, joka piti kansalaiset yhdenvertaisina, mutta myös köyhinä. Kansantaloutta johdettiin Neuvostoliiton (buharinilaisen) mallin mukaan, jolloin teollisuus kehittyi selvästi. Ero Kiinan ja muun sosialististen maiden välillä oli se, että maatalouden vastuuta alettiin sysätä yhä enemmän yksilöiden vastuulle ja maan bruttokansantuote kahdeksankertaistui ennätyksellisesti 22 vuodessa.

Kiinan kommunistipuolueen omaksuma Deng Xiaopingin luoma malli on lisännyt alueiden välistä eriarvoisuutta. Myös tuloerot ovat kasvaneet, mutta samalla köyhyys on myös vähentynyt - juuri se syy mikä saa kiinalaiskommunistit (ehkä) pysymään vallassa ja kansan hiljaa tyytyväisenä. Mutta tämäkin vain siinä tapauksessa, että Kiinan talousveturi maailmalla ei hyydy kesken matkan. Maailmaa kiinnostaakin millä tavalla ja erityisesti, millä hinnalla Kiina aikoo oman vaurastumisensa jatkossa maksattaa ja kenellä. George Boas kirjoitti kirjassaan Mitä aatehistoria on (WSOY 1969) elonjäämisemme riippuvan siitä, löydämmekö jonkin sellaisen aatejärjestelmän, jonka levittäjäksi olisimme aikaisemmin odottaneet uskontoa.

Kiinalla on ollut siihen tarjota oma sovelluksensa ja vastauksensa omassa kommunistisessa (taolaisessa) kapitalismissaan. Uskonnot olivat Boaksen mukaan kiinnostuneempia omasta vallastaan ja sen vahvistamisesta. Ihan samalla tavalla on muuttunut Kiinan kommunistinen puolue ja koko valtio sen ohjauksessa kilpailun kautta ajattelemaan vain omaa hyvää muiden kustannuksella. Kiinasta on tullut yrittäjien ja yksilöiden maa. Ja vaikka Kiina on maailman suurin ilmapäästöjen aiheuttaja, on koko maailma tullut riippuvaiseksi sen taloudesta tavalla tai toisella, minkä olemme huomanneet vasta viime aikoina, kun jotain elintärkeitä tuotteita valmistetaan vain Kiinassa, tai jokin harvinainen ja tärkeä alkuaine löytyy vain sieltä.

Juuri siksi Kiina ja sen tulevaisuus kiinnostavat ja pitäisi kiinnostaa kaikkia, sillä tulevaisuudessa Kiinassa voi muhia Ukrainan sotaa kamalampi kriisi sisällä. Seuraavan viikon aikana Kiinasta kiinnostuneelle riittää seurattavaa, kommentoitavaa ja analysoitavaa. Mutta se, mihin länsimaisen ja Kiinan vallanhimosta huolestuneen poliitikon tulisi suunata katseensa, onkin jossain ihan muualla kuin taloudessa ja sen mittareissa. Niitä kun voidaan aina totalitaarisessa maassa ruksailla oman mielen mukaan tai jättää julkaisematta. Suurin huomio on Kiinan vapautusarmeijassa ja sen tulevassa roolissa Kiinan politiikassa, sillä Kiinan vapautusarmeija on se, joka haluaa näyttää ja pullistella muulle maailmalle uusimman sotateknologiansa keskellä tulevaisuudessa rutkasti kasvavissa sotilasbudjeteissa.

Se jos mikä, on myös merkki siitä, että Tiibetin ja Uiguurien tai Taiwanin ongelmaa ei aiota ratkaista rauhanomaisesti. Presidentti Xi Jinping ei maininnut avajaispuheessaan kertaakaan länttä tai Venäjää mutta kylläkin sen sijaan monta kertaa Taiwanin. Taiwan on kivi Kiinan kengissä. Onko Kiina siksi ollut melko hiljaa ja odottavalla kannalla Venäjän Ukrainan sodan aiheuttamien länsivaltojen reaktioiden suhteen? Ihan kuin he punnitsisivat monia vaihtoehtoa maan valtaamiseksi ja vastalauseiden minimoimiseksi lännessä. Kiina on ollut tähän asti varovainen vietissään maailmalle vapautusarmeijansa roolista näissä kysymyksissä. Mutta onko enää seuraavan viiden vuoden aikana? Se selviää viikon aikana Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokouksen puheenvuoroista.